Toronto – monikulttuurinen metropoli

Toronto CN Tower
Toronton maamerkki on 553-metrinen CN Tower. Kuva: Adriana Macias / Unsplash

Kanadan kaakkoisosassa sijaitseva Toronto on Kanadan talouden keskus ja maan suurin kaupunki: asukkaita on metropolialueella yhtä paljon kuin Suomessa. Toronto on myös yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista – sanotaan, että yli puolet torontolaisista olisi syntynyt Kanadan ulkopuolella. Tämä näkyy kaikkialla: eri kaupunginosien tunnelmissa, kymmenissä eri kielissä ja ennen kaikkea uskomattomassa ravintolatarjonnassa. 

Torontossa yhdistyvät pohjoisamerikkalaisen suurkaupungin syke ja kanadalainen rento elämänasenne. Metropoli on siisti ja turvallinen, ja tuntuu suorastaan kotoisalta. Kaupungin maamerkki CN Tower hallitsee horisonttia, mutta pilvenpiirtäjien lisäksi Torontosta löytyy historiallisia markkinoita ja trendikkäitä tehdasalueita. Upeaan Ontariojärven saaristoon pääsee lautalla vain kymmenessä minuutissa, eikä Yhdysvaltojen rajalla sijaitseville Niagaran putouksillekaan ole Toronton keskustasta kuin runsaan sadan kilometrin matka. 

Finnair lentää ilman välilaskuja Torontoon 8–9 tunnissa.

Toronton parhaat nähtävyydet

Toronton parhaita nähtävyyksiä ovat 553-metrinen CN Tower, maailman parhaaksi kauppahalliksi valittu St. Lawrence Market, trendikäs ravintola-alue Distillery District ja valtava ROM-museo. Ikimuistoisin päiväretkikohde on runsaan sadan kilometrin päässä kuohuva Niagara Falls.

CN Tower – huipulla tuulee

Toronto CN Tower
Toronton maamerkki on 553-metrinen CN Tower. Kuva: Warren / Unsplash

553 metrin korkeuteen kohoava CN Tower oli pitkään maailman korkein torni, kunnes Dubain Burj Khalifa ohitti sen vuonna 2007. CN Tower on huippusuosittu nähtävyys, jossa vierailee vuosittain yli kaksi miljoonaa turistia. Maisemakerros on 346 metrin korkeudessa (114 kerros) ja tarjoaa henkeäsalpaavat näkymät yli Toronton ja Ontariojärven – kirkkaalla säällä voit nähdä jopa Niagaran putousten sumun. Lisähinnasta voi nousta vielä kokonaiset 33 kerrosta korkeammalle – huipulla tuulee, ja tornin voi sananmukaisesti tuntea huojuvan.

Jos korkeat paikat eivät kammota, kannattaa kokeilla 113 kerroksen lasilattialla seisomista tai EdgeWalk-kävelyä tornin ulkoreunalla.

Aivan tornin juurella sijaitsee tyylikäs Intercontinental Toronto Centre.

Distillery District – hipstereille

Toronto Distillery District
Distillery District on yksi Toronton trendikkäistä ravintola-alueista. Kuva: Danielle Hoang / Unsplash

Distillery District on entinen viskitislaamoalue, jota hallitsevat punatiiliset viktoriaaniset teollisuusrakennukset. Niistä löytyy gallerioita, design-putiikkeja, pienpanimoita ja ravintoloita. Distillery District on erityisen tunnelmallinen talvella joulumarkkinoiden aikaan, mutta se on kaupungin trendikkäin kohtaamispaikka ympäri vuoden.

St. Lawrence Market – historiallinen kauppahalli

St. Lawrence Market on pakollinen kohde kaikille kulinaristeille, sillä se on valittu useita kertoja maailman parhaaksi ruokatoriksi. Historiallisessa kauppahallissa on kymmeniä myyjiä, jotka tarjoavat tuoreita raaka-aineita, juustoja, kaloja ja paikallisia herkkuja. Kannattaa kokeilla Carousel Bakeryn kuuluisaa peameal bacon sandwichia – se nimittäin on autenttisin torontolainen aamupala!

Kensington Market – monikulttuurisuuden sydän

Boheemi ja värikäs Kensington Market on Toronton monikulttuurisuuden sydän. Nimestään huolimatta se ei ole tori tai kauppahalli, vaan kokonainen kaupunginosa, joka on täynnä graffiteja, vintage-kauppoja, pikkukahviloita ja etnisiä ravintoloita. Kannattaa poiketa Seven Lives Tacos y Mariscos -ravintolaan, jonka värikkäitä kalatacoja pidetään kaupungin parhaina.

Royal Ontario Museum (ROM) 

Toronto museo hirmulisko
Tyrannosaurus Rex irvistää Royal Ontario Museumissa. Kuva: Narciso Arellano / Unsplash

ROM on Kanadan suurin museo. Jo sen arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen: vanhaan kivirakennukseen on liitetty futuristinen, lasinen ”The Crystal” -osa. Museon kokoelmat kattavat kaikkea dinosaurusten luurangoista kuvataiteeseen. Paikan valtava koko takaa sen, että tutkittavaa riittää koko päiväksi. Interaktiivisten näyttelyidensä ansiosta museo on erinomainen kohde lapsiperheille.

Hockey Hall of Fame – lätkämuseo

Kanadan kansallisurheilulle omistettu museo, josta löytyy muistoesineitä, interaktiivisia pelejä sekä tietysti ikoninen Stanley Cup -pokaali. Maalivahtisimulaattorissa voi koettaa pysäyttää Wayne Gretzkyn laukauksen.

Toronto Islands – kaupungin paras puisto

Toronto Ontariojärvi
Ontariojärven saarilta avautuu hieno näkymä kaupunkiin. Kuva: Sandro Schuh / Unsplash

Ontariojärvessä sijaitseva saaristo on ihana retkikohde kauniina kesäpäivänä. Lyhyen ja edullisen lauttamatkan päässä odottaa täysin autoton vyöhyke, jossa on hiekkarantoja, puistoja, pyöräteitä ja upeita piknik-paikkoja. Saarilta avautuu hieno näkymä kaupunkiin. Saarilla on lapsille sopiva pieni huvipuisto Centreville.

Ripley’s Aquarium of Canada – meriakvaario

Lapsiperheen kohteeksi sopii mainiosti myös valtava meriakvaario, jossa elää yli 450 vesieläintä. paikassa on myös Pohjois-Amerikan pisin vedenalainen katselutunneli.

Voit varata kätevästi netistä Toronton nähtävyyksien pääsyliput.

Toronton ravintolat – maailman maut yhdessä kaupungissa

Toronton kenties suurin vahvuus on kaupungin ruokakulttuuri. Teki mieli sitten etiopialaista, korealaista tai vaikkapa indonesialaista sapuskaa, sopiva ravintola löytyy varmasti.

Paikallisista erikoisuuksista kannattaa kokeilla poutinea (ranskanperunat, juusto ja kastike) – vaikka suosittu katuruoka onkin kotoisin Quebecistä, Torontosta löytyy sen erinomaisia variaatioita. Toronto on myös tunnettu peameal baconistaan eli maissijauhossa kieritellystä savustamattomasta pekonista.

Kanadalainen vaahterasiirappi on tietenkin läsnä kaikessa makeassa: jälkiruoissa, puuroissa ja kuumissa juomissa. 

Retket Torontosta

Niagaran putoukset
Niagaran putoukset sijaitsevat runsaan sadan kilometrin päässä Torontosta. Kuva: Stephen Crane / Unsplash

Matka Torontoon ei ole täydellinen ilman päiväretkeä yhdelle Pohjois-Amerikan suurimmista luonnonihmeistä. Vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevat Niagaran putoukset. Maailman kuuluisimmat putoukset ovat vaikuttava näky, varsinkin kun ne näkee veneestä aivan putousten juurelta. Niagaran putoukset muodostuvat kolmesta komeasta vesiputouksesta, joista suurin on Kanadan puolella sijaitseva Hevosenkenkäputous.

Putousten lähellä sijaitsee upea 1800-luvun pikkukaupunki Niagara-on-the-Lake, joka tunnetaan Kanadan viinialueena. Alue on erityisen tunnettu jääviinistä, joka puristetaan jäätyneinä kerätyistä rypäleistä. Monilla päiväretkillä yhdistetään Niagaran putoukset ja viinitilavierailu.

Jos haluaa kokea aidon kanadalaisen erämaan, kannattaa ottaa suunnaksi pohjoinen. Algonquin Provincial Park on upea paikka melontaan, vaellukseen ja villieläinten bongaukseen.

Lue lisää Toronton retkistä ja aktiviteeteista.

Liikkuminen Torontossa

Toronto raitiovaunu
Torontossa on helppo liikkua ratikalla. Kuva: Marcin Skalij / Unsplash

Toronton julkinen liikenne (TTC) koostuu metroista, busseista ja historiallisista raitiovaunuista. Raitiovaunut ovatkin erinomainen tapa nähdä kaupunkia edullisesti. Liput voi ostaa helposti Presto-kortilla tai pankkikortin lähimaksulla. 

Torontossa pärjää jalkaisin myös huonon sään aikaan: keskustassa maan alla risteilee kokonaiset 30 kilometriä pitkä käytäväverkosto PATH, joka on täynnä kauppoja, ravintoloita ja muita palveluita.

Lennot Torontoon

Finnair lentää kesäkaudella suoraan Torontoon. Lentoaika on noin 9 tuntia. Muina aikoina parhaat yhteydet tarjoavat Icelandair (Reykjavikin kautta), Lufthansa (Frankfurtin tai Münchenin kautta) sekä Air Canada. Toronto on myös hyvä pysähdyspaikka matkalla Yhdysvaltoihin.

Pearson International -lentokentältä (YYZ) keskustaan pääsee kätevimmin ja nopeimmin UP Express -junalla, joka vie Union Stationille vain 25 minuutissa.

Toronton hotellit ja majoitus

Toronto Ontariojärvi
Toronto sijaitsee Ontariojärven rannalla. Kuva: Maarten van den Heuvel / Unsplash

Torontossa majoitusvalikoimaa riittää historiallisista luksushotelleista moderneihin huoneistoihin.

Fairmont Royal York on Toronton historiallisin ja kuuluisin hotelli, joka sijaitsee aivan Union Stationia vastapäätä. Paikka on kuin keskellä pilvenpiirtäjiä oleva linna, ja siellä onkin yöpynyt myös kuninkaallisia.

Shangri-La Toronto tarjoaa huippuluokan luksusta ja yhdistää aasialaisen tyylin moderniin kanadalaiseen mukavuuteen. Hotellin kylpylä ja iltapäivätee ovat kaupungin parhaita.

The Ritz-Carlton Toronto on varma valinta luksusmatkailijalle. Hotellista on upeat näkymät CN Towerille ja Ontariojärvelle.

One King West Hotel and Residence sijaitsee vanhassa pankkirakennuksessa, ja osa huoneista on entisiä pankkiholveja. Huoneet ovat suuria ja joissain on oma minikeittiö.

Chelsea Hotel on Kanadan suurin hotelli ja erityisen suosittu lapsiperheiden keskuudessa. Paikasta löytyy muun muassa vesiliukumäellä varustettu uima-allas ja paljon muita aktiviteetteja lapsille.

Novotel Toronto Centre on tasokas hotelli, joka sijaitsee lähellä St. Lawrence Marketia ja Distillery Districtiä.

Alexandra Hotel on huoneistohotelli, joka tarjoaa kunnon yöunet ja oman keittonurkkauksen edulliseen hintaan. Sijainti trendikkään Queen Westin ja Chinatownin välissä tekee paikasta loistavan tukikohdan Toronton-lomalla.

Katso tarjoukset Toronton hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!