
Bosnia ja Hertsegovinan eteläosassa sijaitseva Mostar on yksi Balkanin kauneimmista ja valokuvatuimmista kaupungeista. Mostar on historiaa henkiviä kivitaloja, turkoosina virtaavaa vettä, savupiipuista nousevaa savua ja katukojuista leijailevaa grillatun lihan tuoksua.
Ja ennen kaikkea Mostar on ikoninen Stari Most, joka kaareutuu Neretva-joen ylle kuin satujen silta. Silta yhdistää paitsi joen eri puolet, myös historian ja nykyhetken.
Vaikka kaupunki kärsi pahoin 1990-luvulla Bosnian sodassa, se on noussut jaloilleen ja säilyttänyt ainutlaatuisen identiteettinsä. Mostar sopii loistavasti parin päivän pysähdyspaikaksi esimerkiksi matkalla Dubrovnikista Sarajevoon.
Mostarin nähtävyydet

Mostarin parhaasta nähtävyydestä ei ole epäilystäkään: se on maailman kaunein silta Stari Most. Juuri tätä ihailemaan Mostariin saavutaan. Sen lisäksi Mostarissa on muutama muukin näkemisen arvoinen nähtävyys.
Stari Most – Mostarin sydän ja sielu

Mostarin tunnetuin nähtävyys on tietenkin Stari Most, 1500-luvulla rakennettu ottomaanityylinen kivisilta, joka yhdistää kaupungin kaksi puolta. Silta pommitettiin hajalle Bosnian sodassa vuonna 1993, mutta se rakennettiin huolellisesti uudelleen alkuperäisiä menetelmiä käyttäen. Kivetkin louhittiin alkuperäisestä louhoksesta. Sillasta tuli sovituksen ja selviytymisen symboli. Vuonna 2005 se liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon.
Siltaa kannattaa ihailla kaikessa rauhassa: katsella sillan kaarella poseeraavia matkailijoita, ihailla jokeen heijastuvia valoja – ja hyvällä onnella nähdä hurjapäisiä hyppääjiä. Mostarilaiset nuorukaiset ovat jo 1600-luvulta lähtien hyppineet sillalta 20 metrin korkeudesta alas Neretva-jokeen miehuuttaan todistaakseen. Suurin vaara ei ole pudotuksessa, vaan siinä, että vuorilta virtaava joki on keskikesälläkin jääkylmä.
Mostarin vanhakaupunki

Stari Mostin molemmin puolin levittäytyvä Mostarin vanhakaupunki on täynnä mukulakivikatuja, käsityöläiskauppoja, teehuoneita ja ravintoloita. Erityisen tunnelmallinen on vanha basaarikatu Kujundžiluk: Myynnissä on värikkäitä mattoja, kupariastioita, koruja ja taide-esineitä. Mukaan mahtuu myös muutama yllättävän hyvä kahvila.
Monet rakennuksista on restauroitu sodan jälkeen, mutta vanhan ajan tunnelma on silti käsin kosketeltavissa. Jos kaipaa hetken rauhaa, kannattaa poiketa pienille kujille turistiväylän ulkopuolelle – niistä löytyy varjoisia pihoja ja paikallisten suosimia kahviloita, joissa elämä soljuu rauhallisesti kuin Neretvan virta.
Moskeija Koski Mehmed Pasha
Mostar on ollut vuosisatojen ajan eri uskontojen ja kulttuurien kohtaamispaikka. Kaupungin silhuettia hallitsevat yhä minareetit ja kirkontornit, ja useat moskeijat ovat avoinna myös matkailijoille.
Erityisen kaunis on Koski Mehmed Pasha -moskeija, jonka pihaan pääsee pientä sisäänpääsymaksua vastaan. Moskeijan pihalta avautuu huikea näkymä Stari Mostille, ja vieläkin komeammaksi maisemat muuttuvat, kun nousee ylös minareettiin.
Sodan ja kansanmurhan museo
Mostarin War and Genocide Victims 1992-1995 -museo tarjoaa katsauksen Bosnian sodan (1992–1995) tapahtumiin ja niiden vaikutuksiin.
Sniper Tower
Vaikka vanhakaupunki on kunnostettu, muualla Mostarissa näkyy yhä sodan jälkiä: hylättyjä rakennuksia, luodinreikiä ja muistomerkkejä. Keskustasta hieman pohjoiseen sijaitsee Sniper Tower, entinen pankkirakennus, jota käytettiin sodan aikana tarkka-ampujien tukikohtana.
Hylätty rakennus on muuttunut epäviralliseksi katutaidegalleriaksi, jossa kohtaavat menneisyyden varjot ja nykytaide.
Blagajin luostari
Vain vartin ajomatkan päässä Mostarista on Blagajin luostari, Blagaj Tekija, joka sijaitsee kuvankauniilla paikalla, jossa Neretvan sivujoki Buna pulppuaa ulos luolasta mahtavan kallioseinämän sisältä.
Derviššiluostari perustettiin vuonna 1520 Osmanien valtakunnan aikana, ja se edustaa sekä ottomaanien että välimerellistä arkkitehtuuria.
Luostari on upea paikka ihailla ihan vain ulkoakin, mutta pääsymaksua vastaan pääsee tutustumaan myös sisätiloihin.
Päiväretki Kravicen vesiputouksille
Toinen suosittu retkikohde on noin 40 kilometrin päässä sijaitseville Kravicen vesiputouksille, jotka ovat kuin pala paratiisia: leveä vesiverho valuu kalkkikiviseinämän yli turkoosiin laguuniin, jossa voi kesällä myös uida.
Mostarin makuja
Mostarin ruokakulttuuri on herkullinen sekoitus Balkanin ja Lähi-idän perinteitä. Katuruokien klassikko on tietenkin cevapcici, pienet grillatut jauhelihapötkylät, joita tarjoillaan leivän, sipulin ja smetanan kanssa. Erinomaisia paikkoja niillä herkutteluun ovat esimerkiksi Tima-Irma ja Šadrvan, joissa ruoat tehdään pieteetillä ja tunnelma on mutkaton.
Makean nälkään löytyy turkkilaistyylistä baklavaa, ja kahvi tarjoillaan perinteisesti kuparisessa džezvassa, kahvallisessa pikkupannussa.
Majoitus Mostarissa

Mostarissa kannattaa yöpyä vanhankaupungin läheisyydessä ja käydä ihailemassa siltaa iltavalaistuksessa. Viehättävä vaihtoehto on Hotel-restaurant Kriva Cuprija, joka tarjoaa modernia boutique-tunnelmaa vanhassa talossa.
Edullisempaa ja kotoisaa majoitusta tarjoaa Villa Anri, jonka kattoterassilta avautuu näkymä sillalle ja joelle. Paikka on siisti, mutta sisustus on osassa huoneista hieman… persoonallinen.
Liikkuminen ja saapuminen Mostariin
Mostariin pääsee junalla jabussilla Sarajevosta (noin 2,5 h). Kaunis junamatka kulkee halki vuorten, jokien ja rotkojen. Busseja kulkee myös Dubrovnikista ja Splitistä, joista molemmista on reilun kahden tunnin ajomatka.
Mostar on kooltaan kompakti ja kaupungissa liikkuu parhaiten jalan.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!











