Mongolian syrjäisessä luoteiskolkassa sijaitsee Tavan Bogdin kansallispuisto. Siellä voi päästä jakamaan teltan metsästyskotkan kanssa.
Teksti Ville Palonen
Takapuoli on kuin tulessa seitsemän tuntia kestäneen jeeppikyydin jälkeen. Lopulta lumihuippuisten vuorten juurella erottuu valkea piste. Se on puistonvartijoiden ger, jurtta. Olemme vihdoin saapuneet Mongolian luoteiskolkassa sijaitsevan Tavan Bogdin kansallispuiston rajalle.
Sisällä huopateltassa odottaa yllätys: kaminan vieressä pöyhistelee höyheniään valtavan kokoinen maakotka.
Länsi-Mongolian kazakkipaimentolaiset ovat käyttäneet kesytettyjä maakotkia apuna metsästyksessä jo tuhansien vuosien ajan. Kazakstanista perinne hävisi lähes kokonaan Neuvostoliiton aikana, mutta Altaivuorten toisella puolella, Mongolian syrjäseuduilla, tapa on säilynyt voimissaan. Kettuja ja susia pyydetään talvisin, kun vuoriston pakkanen ja tuisku ovat ankarimmillaan.
Isännältämme näitä upeita lintuja löytyy kaksin kappalein. Vanhempi maakotka kököttää muutaman sadan metrin päässä vuoren rinteellä, nuorempi on päästetty sisälle lämmittelemään.
Puolet ateriasta on läskiä, jota isäntämme maiskuttavat rasva suupielistä valuen.
Illalliseksi tarjotaan maitoteetä, hampaiden lujuutta koettelevaa kuivatettua rahkaa, sekä kilokaupalla keitettyä lampaanlihaa. Besh barmak, ”viisi sormea”, syödään paljain käsin yhteiseltä vadilta. Puolet ateriasta on läskiä, jota isäntämme maiskuttavat rasva suupielistä valuen.
Kotka saa muutaman palan raakaa lihaa. Se ei kuitenkaan koske herkkupaloihin, vaan tuijottaa nälkäisen näköisenä vieraiden suuntaan.
Käymme nukkumaan lattialle levitettyjen huopavilttien päälle. Kuivalla jakinlannalla lämmitetyn kaminan tuli hiipuu, ja pakkanen luikertelee jurtan sisälle. Untuvamakuupussin hankkiminen ei enää tunnu tuhlaukselta.
Aamiaiseksi saamme iänikuista voilla maustettua vuohenmaitoteetä. Kolmatta kuppia siemaillessa opas paljastaa elintärkeän sanonnan paikallisella kielellä: ”Töidem! Jo riittää!”
Lue lisää:
