Trim ja Meathin kreivikunta – Halloweenin juurilla Irlannissa

Irlanti Halloween
Puca-festivaalissa heräteltiin henkiin muinaista kelttimystiikkaa. Kuva: Sonia Harris Pope / Julien Behal Photography

Jylhien rannikoiden ja kukkuloiden lisäksi Irlannin saarella on sen vihreä ydin Boyne-laaksossa, minkä läpi samanniminen joki virtaa. Vuolaasti virtaavaa River Boynea vastaan ovat nousseet Irlanninmerestä niin viikingit kuin taimenet. Sen rannoilla, Meathin kreivikunnassa, on taisteltu uskonnon varjolla ja vietetty Halloweenia jo ajanlaskumme aamuhämärässä. Ja nyt tästä pakanallisesta juhlasta otetaan taas kaikki irti.

Koska laakso on vihreä, se on suuren osan vuodesta myös mutainen ja liejuinen. Sadepäiviä riittää vuodessa. Laaksoa halkova, vain 112 kilometrin pituinen Boyne-joki, ei pärjää useimmilla mittareilla sisarelleen ja maan suurimmalle joelle Shannonille. Sen rannoilta ja niitä ympäröiviltä kukkuloilta nousee kuitenkin kelttiläisen kulttuurin keskeisimpiä piirteitä.

Halloweenin juurilla

Irlannissa on aloitettu uudelleen muinaisen Puca-juhlan vietto. Kuva: Sonia Harris Pope / Julien Behal Photography

Meathin kreivikunnassa alettiin viettää Púcaa juuri pandemian aattona, ja se sai varsinaisesti tuulta purjeisiinsa vasta koronarajoitusten helpotuttua. Pakanallisen elonkorjuujuhlan Samhainin (iiriä, suom. ’kesän loppu’) juuret ulottuvat kuitenkin paljon kauemmaksi, 2000 vuoden taakse. Meksikon Dia de los Muertos ja kotoinen kekrimme ovat sille läheistä sukua. Ehkä vaan vähän skaalan eri laidoilta.

Kun illat pimenevät, ja luonto siirtyy säästöliekille, portit tämän maailman ja tuonpuoleisen välissä ovat hetken auki. Silloin on parempi polttaa kokkoja, jotta rajan takaa vierailevat henget eivät vie eläviä mukanaan. Näin käy All Hallows’ Even, siis alun perin kelttiläisen pyhäinpäivän aattona. Tuolloin vaihtui myös vuosi. Jo roomalaiset miehittäjät toivat juhlaan oman lisänsä ja myöhemmin perinteeseen sekoittui myös kristillisiä tapoja ja lopulta anglosaksit omivat sen. Sitten paremmin tuntemamme jouluajan sirkus oli valmis. Aikanaan. Mutta pysykäämme asiassa.

Sadon mukana korjatuista nauriista kaiverrettiin lyhty (kuten muuten meilläkin), Jack o’ Lantern, joka muuttaessaan siirtolaisten mukana Amerikkaan vaihtui siellä kurpitsaksi, jona mekin sen jo tunnemme paremmin. Púca-festivaaleilla kurpitsoja ei juuri näy. Ehkä täällä halutaan karsia turha amerikanhömppä.

Sen sijaan pääparaatiin on otettu aineksia New Orleansin Mardi Grasista tai Rion karnevaaleista.  Tuli on tärkeä elementti näillä kekkereillä: kokkojen lisäksi on näyttäviä tulishow’ta. Tarjolla on myös rock-konserttia sekä standup-komiikkaa.

Henkilento Púca kuuluu irlantilaiseen mytologiaan kuten leprakoonit, keijut ja muut menninkäiset, mutta astetta tummemmassa sarjassa. Usein eläimen, esimerkiksi hevosen, hahmossa Púca voi kaapata varomattoman Samhainina.

Koska ollaan Irlannissa, jossa (katolinen) uskonto on yhteiskunnassa paljon merkittävämpi tekijä kuin meillä, siihen vakavasti suhtautuvat piirit protestoivat tätä pakanallista festivaalia vastaan.

Trimin pikkukaupunki ja linna

Linnastaan tunnettu Trim on hyvä tukikohta Meathin kreivikuntaan tutustuessa. Kuva Petri Kosonen

Trimin pikkukaupunkia hallitsee vuonna 1172 valmistunut, normannien rakentama linna. Tuolloin Boyne oli vielä Irlanninmerestä navigoitava virta. Linnaa ympäröivässä vihreässä laaksossa käytiin kesällä 1690 taistelu syrjäytetyn Englannin katolisen kuninkaan Jaakko II:n ja protestanttisen Vilhelm Oranilaisen armeijoiden välillä. (Voittonsa muistoksi Oranilaisveljeskunta marssii edelleen provosoivasti katolisten naapurustojen läpi Pohjois-Irlannin puolella.)

Myöhemmin linnan mailla kuvattiin 1995 valmistunutta, Skotlannin itsenäisyyssotaan sijoittuvaa, australialaisen Mel Gibsonin tähdittävää, amerikkalaista menestyselokuvaa Braveheart, mistä on muistona muraali lähirakennuksen seinällä.

Nykyisin linnan valleihin heijastetaan Samhainin synnystä kertovaa animaatiota ja sen mailla juhlitaan Púcaa tuliesityksineen  sekä rockkonsertteineen.

Irlannin kuninkaiden laakso – Hill of Tara ja Hill of Ward

60 kilometriä Dublinista luoteeseen sijaitseva Hill of Tara on vihreä kukkula, jolta on löytynyt varhaisimpia merkkejä Halloweenin vietosta noin vuonna 500 jaa. Hill of Tara on seremoniallinen muinaisten kuninkaitten hautapaikka, jota verrataan Irlannin matkaesitteissä Egyptin Kuninkaitten laaksoon.

Hill of Taran ohella Hill of Ward on kelttiläisen kulttuurin kehto. Se on myös kiinnekohta Irlannin tuoreimmalle festivaalille, Púcalle. Vuonna 2022 Púcaa vietettiin kolmipäiväisenä. Vuosisataiset tulet paloivat taas kukkulalla pyhäinpäivän aattona. Kansa jonotti sateessa heittääkseen liekkeihin toiveensa tulevalle vuodelle.

Trimistä on sekä Hill of Wardille että Hill of Taralle matkaa reilut 10 kilometriä. Oman kulkuneuvon ohella ainoa järkevä tapa päästä perille on taksi (alkaen 20 €/suunta). Hotelleista kannattaa tosin tiedustella, järjestetäänkö sieltä bussikuljetuksia.

Slane Castle ja tislaamo – viskiä ja rock’n’ rollia

Slanen linnan alueella toimii myös viskitismaalo. Kuva: Petri Kosonen

Kolmesataa vuotta sitten rakennettu Slanen linna on rock’n’ rollin historian tärkeä lokaatio. Irlantilainen Thin Lizzy starttasi linnassa konserttien sarjan vuonna 1981, ja The Rolling Stones aloitti siellä Tattoo You Euroopan kiertueensa vuonna 1982.

Stonesien lisäksi linnan mailla ovat esiintyneet ainakin seuraavat kansainväliset populaarikulttuurin ikonit: Bob Dylan, Bruce Springsteen, Guns ‘N Roses, Red Hot Chilli Peppers, Neil Young, David Bowie, Queen, Madonna ja REM.

Ja totta kai myös kotimainen suuruus U2, jonka jäsenet asuivat linnassa kesällä 1984 levyttäessään albumiaan Unfogettable Fire. Sen nimikappale viittaa Hiroshiman ja Nagasakin pommituksiin. Nomen est omen? Itse linna vaurioitui pahasti vuoden 1991 tulipalossa. Se on kuitenkin saatu restauroitua lähes alkuperäiseen tilaan.

Viimeksi linnassa esiintyi Metallica kesäkuussa 2019. Koronatauon jälkeen konserttien sarjaa jatkaa Harry Styles kesällä 2023.

Slane viski eroaa jonkin verran perinteisistä irkkuviskeistä. Kuva: Petri Kosoen

Linnan entisillä talleilla on toiminut tislaamo vuodesta 2018. Viskin ystävillä se on ehdoton vierailukohde seudulla. Maistiaisiin päättyvällä tislaamokierroksella käydään läpi tämän jalon juoman valmistumisprosessi ja opitaan erilaisten irlantilaisviskien, kuin myös skottiviskin välisistä eroista.

Slane kypsytetään bourbon, Tennesee whiskey ja sherrytynnyreissä ja eroaa jonkin verran perinteisistä irlantilaisviskeistä. Eikä välttämättä huonompaan suuntaan.

Causey Farm – vierailulla irlantilaisella maatilalla

Casey Farmin linssilude on suuri ja ystävällinen sika. Kuva: Petri Kosonen

Aitoon irlantilaiseen maatilaan voi käydä tutustumassa Causey Farmilla.

Lammaskoiranäytöksessä bordercollie ohjailee lammaslaumaa isäntänsä sadan metrin päässä puheäänellä antamien käskyjen mukaan. Tilasta jäi mielikuva, että siellä ei tuotantoeläimiäkään kohdeltu kovin huonosti. Ylitsevuotavan ystävällinen valtava karju varastaa kaikkien vierailijoiden huomion. Tilalla on myös epätavallisempia tuotantoeläimiä kuten laamat ja alpakat.

Villieläimistö ei seudulla, lintuja lukuun ottamatta, juuri esittäydy. Siinä missä dublinilaisessa puistossa laiduntavat kauriit, täällä ei näy edes oravia.

Farmilla vierailijat pannaan leipomaan paikallista maalaisleipää ja myöskin nauttimaan työnsä tulokset asiaankuuluvien tykötarpeiden, kuten juuston ja Ballymaloe relishin (irlantilaista vastinetta intialaisperäiselle chutneylle tai meillä ehkä paremmin tunnetulle HP saucelle) kera.

Tilalla opetetaan myös irlantilaisia kansantansseja. Tiedättehän, niitä missä jalat käyvät tiuhaan ja kädet roikkuvat sivuilla, kuin River Dance ryhmässä ikään.

Me and Sally MacLennane

Sitten ollaankin valmiita polkemaan jalkaa aidossa irlantilaispubissa. Niitähän toki maailmassa riittää. Ainoa kansainvälinen lentokenttä, missä ei ole ”irkkupubia” taitaa olla Dublinin kenttä. Kyllä sielläkin saa tietenkin Guinnessia hanasta.

Mutta Trimin kaupungissa se on varmasti aito asia. Kyllä nestemäinen ”musta kulta” tosiaan maistuu paikan päällä vähän erilaiselta, ja kyllä sitä todellisuudessakin kitataan paljon. Stoutin vaahdon laskeutumista on nautinto seurata takkatulen ääressä sateisena Samhainin iltana.

Seremoniamestari järjestää kieli poskella bingoa ja tietovisaa, missä voittaneet asiakkaat saavat käydä vuorotellen nolaamassa itsensä muiden edessä. Tinapillit soivat ja meininki on kuin The Poguesin biisissä Sally MacLennane.

Majoitusta Meathin kreivikunnassa

Hotelliaamiaiset ovat tuhteja kuten briteillä: munia, pekonia, makkaroita, röstiperunoita, papuja ja paistettuja tomaatteja. Ainakin lihansyöjä pärjää pitkään sellaisella.

Kuten odottaa sopii, kahvi ei ole teemaassa kummoista. Baarista löytyy erikoiskahveja, mukaan lukien Irish Coffee.

Trim Castle hotel linnan naapurissa on paraatipaikalla Púca-festivaaleja silmällä pitäen. Silloin varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Knightsbrook hotel kylpylöineen on parhaalla paikalla, jos saapuu Boynen laaksoon pelaamaan golfia tai pyytämään taimenia Boyne-joesta.

Myös Slanen linnassa on mahdollista myös yöpyä mukavissa sängyissä. Ei makuupusseissa linnan salissa, kuten jo keski-ikäiset Rollarit yli 40 vuotta sitten. Esteetöntä pääsyä on turha odottaa joka paikassa.

Edullisempaa majoitusta, muun muassa jurtissa, löytyy ainakin osoitteesta Rock Farm Slane. Täällä yöpyminen vaatii oman kulkuneuvon.

Lue lisää: Irlannin parhaat matkakohteet

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi