Nouakchott – maailman ehkä erikoisin pääkaupunki

Kun Ranskan Länsi-Afrikka vuonna 1960 itsenäistyi, piirreltiin maanosan kartalle valtioita ja niille rajoja. Mauritanian rajat muodostuivat, mutta pääkaupunki jäi puuttumaan. Hallintokaupungit St. Louis ja Dakar jäivät molemmat Senegalin puolelle. Niinpä Mauritaniaan piti varta vasten rakentaa pääkaupunki.

Nouakchott (lausutaan [nuak’ʃot]) merkitsee hassaniyyaksi tuulten paikkaa, ja täällä tuuleekin usein. Aavikon kansa ei tsahtonut rannikkokaupunkia, vaan Nouakchottin keskusta on rakennettu viitisen kilometriä sisämaahan. Lähistön upeat pitkät hiekkarannat ovat pääosin autioina. Rantabulevardia on täältä turha etsiä.

Afrikkalaiseksi pääkaupungiksi Nouakchott on epätyypillinen. Kadut ovat leveitä, rakennukset paria ydinkeskustan poikkeusta lukuun ottamatta matalia. Mitään   vanhaa siirtomaa-aikaista täällä ei ole.

Hiekkaa sen sijaan on, aivan joka paikassa. Kuten meillä lumi kinostuu talojen seinustoille tai jää katujen varsille, on täällä hiekkakinoksia. Jalkakäytäviä on vain kaikkein suurimmilla pääkaduilla, kun taas tavalliset kadut koostuvat asvalttisesta, sivukaduilla usein hiekkaan peittyneestä, ajoradasta ja sen molemmin puolin sijaitsevista leveistä hiekkaisista jalankulkuväylistä.

Kaupungilla käveleminen on kuin tarpoisi loputonta, pehmeää ja upottavaa hiekkarantaa. Puita ei ole lainkaan, lukuun ottamatta muutamaa varta vasten istutettua.

Pöllyävä hiekka tunkeutuu kaikkialle muuallekin: silmiin, korviin, nenään, kenkiin, kännykkään…

Kun Nouakchott rakennettiin, se suunniteltiin hallintokeskukseksi maalle, jonka kansa eli nomadielämää autiomaata kierrellen. Kaupungin asukasmääräksi kaavailtiin 15 000.

Vuosikymmenten vieriessä aavikoituminen ja ilmastonmuutos kuitenkin ajoivat pikku hiljaa yhä enemmän väkeä pääkaupunkiin, kun perinteinen elämä ei enää ollutkaan mahdollista. Syntyi valtavia hökkelikyliä, joita vasta viime vuosina on pystytty purkamaan, kun tilalle on rakennettu kunnon asuintaloja.

Kaupungin väkiluvun arvioidaan olevan jo yli miljoona, tosin kiertelevä elämäntapa vaikeuttaa arviointia. Yhä vielä kaupungin laitamille tulee väkeä, jotka asuvat teltoissaan muutaman kuukauden ja jatkavat sitten matkaansa muualle maahan. Ovatko he nouakchottilaisia vai eivät?

Liikenne on kaoottista, ja viimeisen vuosikymmenen aikana useisiin risteyksiin asennettuja liikennevaloja tunnutaan pitävän lähinnä suosituksina. Autokanta koostuu suurelta osin Mersuista, mikä saattaa kuulostaa hienolta, mutta täkäläiset Mersut ovat niitä, jotka ensin vietiin Euroopasta loppuunajettuina Marokkoon ja jotka eivät lopulta kelvanneet enää marokkolaisillekaan.

Mauritaniassa ei haittaa, jos sivupeilit puuttuvat, lokasuojat ovat jääneet matkan varrelle ja ajovalot kadonneet kokonaan.

Väliä on vain sillä, että auto kulkee eteenpäin, ja jos ei kulje, niin ainahan sitä voi työntää.

Pääosa autoista ei ole yksityisessä henkilöautokäytössä, vaan ne ovat ikään kuin takseja vailla merkintöjä. Kyytiin pääsee, jos suunta on oikea. Pakokaasuja näistä autoista lähtee, ja Nouakchottin tuoksu onkin vahva dieselin katku, joka sekoittuu palavaan hiileen ja polttopuuhun.

Näkemistä ja tekemistä Nouakhottissa

Kolme moskeijaa, markkinat ja vilkas kalasatama. Siinä Nouakchottin nähtävyydet, ja moskeijoitakin joutuu ihailemaan vain ulkopuolelta, ellei itse ole muslimi.

Nouakchottissa voi valokuvata katuelämää melko vapaasti, mutta ihmisten kuvaamiseen tulee aina pyytää lupa. Varsinkin naiset suhtautuvat kuvaamiseen usein kielteisesti. Presidentin palatsin lähistöllä ja lentoasemalla kuvaaminen on kokonaan kielletty.

Nouakchottin sydän on kahden pääkadun, Avenue Abdel Nasserin ja Avenue Kennedyn, risteys. Näistä ensimmäinen on itä-länsisuuntainen ja jälkimmäinen vastaavasti pohjois-eteläsuuntainen. Carrefour BMD:ksi kutsutussa risteyksessä voi seisoskella seuraamassa, miten liikennevalot elävät omaa elämäänsä ja liikenne omaansa. Autoja tuntuu mahtuvan loputon määrä rinnakkain, ja jos jossain kohtaa liikenne seisoo, niin ainahan vastaantulijan puolelta pääsee ohi.

Jossain nurkassa joku myy pölyisiä hedelmiä, jotka punnitaan ikivanhalla vaa’alla. Toiseen nurkkaan nuori mies on levittänyt kenkäkauppansa: sandaaleita, käytettyjä lenkkareita ja henkilökorttikoteloita. Aina välillä hän hakkaa myyntituotteitaan jollain pölyhuiskan tapaisella – ahaa, tuuli tuo tietysti hiekkaa tännekin, ja nyt tavaroita putsataan. Miten naarmuisia mahtavat olla nuo pöydälle levitetyt aurinkolasit, joita pölisevä hiekka pikku hiljaa hioo?

Muutama siniseen perinneasuun pukeutunut mies keskustelee pankin edustalla, ja kaiken yllä leijuu pakokaasujen ja palavan hiilen muodostama tuoksu.

Marché Capitalen markkinat

Kun risteyksestä kulkee Avenue Kennedyä etelään, saapuu hetikohta markkinoille. Marché Capitale koostuu kahdesta kaksikerroksisesta rakennuksesta sekä niiden ympärille joka suuntaan levittyvistä vapaamuotoisista myyntikojuista. Osia rakennuksista on suljettu, mutta avonaisiin osiin kannattaa tutustua ja käväistä myös yläkerrassa, mistä saa helposti otettua valokuvia katuvilinästä.

Tarjolla on muun muassa perinteisiä mauritanialaisia asuja, hopeaesineitä, erikoisia tupakkakukkaroita, värikkäitä kankaita sekä tietenkin talous- ja elintarvikkeita.

Markkinarakennusten eteläpuolella on erikseen käytettyjen vaatteiden alue, jonne tuodaan säkkikaupalla UFF:n ja vastaavien toimijoiden lahjoituksina saamia vaatteita, jotka sitten myydään täällä edullisesti. Esimerkiksi käytettyjen sukkien pinot ovat valtavia.

Markkinaelämä on täällä rauhallisempaa kuin monessa muussa Afrikan maassa. Myyjät eivät huutele sen paremmin paikallisille kuin ulkomaalaisellekaan, vaan tavaroihin saa tutustua kaikessa rauhassa. Poikkeuksen muodostavat lähinnä muutamat matkamuistojen myyjät ja alueella päivystävät rahanvaihtajat, jotka tarjoavat palveluitaan innokkaasti, mutta heillekin ystävällinen non merci riittää, jos palveluksia ei tarvitse.

Kun Avenue Kennedyä jatkaa edelleen etelän suuntaan, tuntuu, etteivät markkinat lopu ollenkaan. Jalkakäytävät molemmin puolin katua ovat täynnä erilaista myyntitavaraa ja kadunvarsien pikkuliikkeistä saa sitä, mitä ei kadulla ole tarjolla.

Lihatori Marché de la Viande

Rue Ely Ould Assas’n eteläpuolella on Marché de la Viande eli lihatori. Täällä myyjät ovat panneet tarjolle nautaa, lammasta, vuohta ja kanaa, ja kaikki liha seisoo 30–40 asteen helteessä odottamassa ostajia. On yllättävää, miten vähän kärpäsiä alueella on, mutta mätänevän lihan löyhkä on joka tapauksessa aikamoinen.

Marokkolainen moskeija ja Cinquièmen alue

Edelleen samaa katua etelään jatkaessa päätyy lopulta marokkolaiselle moskeijalle. Moskeija rakennettiin 1970-luvulla, ja se oli Marokon kuninkaan Hassan II:n lahja Mauritanialle.

Moskeijan luota alkaa myös Cinquièmen alue. Kaupunginosa on köyhä, mutta sen laajat markkinat ovat mielenkiintoiset ja päiväsaikaan täällä on aivan turvallista kuljeskella ihmettelemässä. Aasien vetämiä kärryjä näkyy täällä päin kaupunkia jo paljon runsaammin kuin keskustassa.

Kaupungin komeimmat rakennnukset

Avenue Abdel Nasseria itään kulkiessa saapuu Mauritanian pääkaupungin komeimmille rakennuksille.

Vielä pari vuotta sitten Banque Mauritanienne pour le Commerce Internationalin kahdeksankerroksinen pääkonttori oli keskustan korkein ja merkittävin rakennus, maamerkki, joka oli päässyt postikorttiinkin.

Aika kuluu Nouakchottissakin, sillä pankkia vastapäätä jököttävä valtiollisen kaivosyhtiön SNIM:in upouusi pääkonttori on nykyisin kaupungin itseoikeutettu maamerkki. Ulkonäkönsä puolesta 14-kerroksinen kaareutuva valkoinen kerrostalo voisi olla vaikkapa Miamista. SNIM:illä lie oikeus palatsiinsa, sillä se yksin tuottaa maan BKT:stä peräti 15 prosenttia louhimalla rautamalmia Zouérat’n kaupungin ympäristöstä.

Mauritanian posti

Parin korttelin päässä on Mauritanian vaatimaton pääpostitoimisto. Kortit kannattaa lähettää kotiväelle jostain muualta, sillä täällä niiden lähettäminen maksaa 300 MRU, yli 8 euroa!

Posti ei ymmärrettävästi ole Mauritaniassa kovin iso juttu. Muun muassa sähkö- tai puhelinlaskuja ei suinkaan kuljetella kirjeinä ympäriinsä, vaan kun puhelin on mykkä, on aika mennä puhelinlaitokselle maksamaan lasku. He kyllä sitten avaavat linjan taas, kun ovat saaneet rahansa.

Jos joku mauritanialainen kirjepostia saa, on hänen käytävä hakemassa kirjeensä postikonttorista. Kotiin niitä ei tässä maassa kanneta.

Ibn Abbas -moskeija

Kun Avenue Abdel Nasseria jatkaa vielä muutaman sata metriä itään, ohi maan vaatimattoman radiotalon ja oikeustalon, tulee kirkkaanvalkoiselle Ibn Abbas -moskeijalle, jota myös Perjantaimoskeijaksi kutsutaan. Tämä kaupungin kolmesta suuresta moskeijasta vanhin valmistui vuonna 1963, kolme vuotta itsenäistymisen jälkeen, ja sen lahjoitti Mauritanialle Tunisian valtio.

Moskeija on tyyliltään yksinkertainen, jopa kolkko, mutta se on kieltämättä vaikuttava noustessaan suuren hiekkaisen pihan keskeltä hohtavan valkoisena monumenttina.

Rukousaikojen ulkopuolella valtava piha on hiljainen, ja sille saa mennä kävelemään, vaikka sisälle moskeijaan ei olekaan asiaa.

Kaupunginosa Ksar

Perjantaimoskeijalta kilometrin verran koilliseen sijaitsee Ksar, kaupunginosa, joka on Nouakchottin kaupunkia vanhempi. Kadut ovat kapeampia, korttelit pienempiä ja rakennukset matalampia, mutta mikään idyllinen vanhakaupunki tämä ei ole, vaan tavallinen kaupunginosa ruokapaikkoineen, pankkeineen, autokorjaamoineen ja asuintaloineen.

Vielä 15 vuotta sitten kaupunki päättyi tänne, ja Ksarin viimeisten kortteleiden jälkeen avautuivat loppumattomat hiekkadyynit. Nouakchott on kuitenkin kasvanut voimakkaasti, ja suuri osa kaupunkiin viimeisen 15 vuoden aikana muuttaneesta 300 000 asukkaasta on asettunut tänne Ksarin taakse rakennetuille uusille, vaatimattomille asuinalueille.

Suurmoskeija ja kännykkämarkkinat

Kaupungin merkittävin moskeija on Rue Mamadou Konatélla sijaitseva Grande Mosquée. Kansa kutsuu sitä nimellä Mosque Saoudienne rahoittajan mukaan, moskeijan kun lahjoitti Mauritanialle Saudi-Arabian kuningas Faisal. Se rakennettiin 1970-luvulla ja erottuu edelleen katukuvassa kahden korkean minareettinsa ansiosta.

Moskeija sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, ja sen eteläpuolelle on muodostunut kännykkämarkkina: Saudi-Arabian kuninkaan mukaan nimetyllä Avenue du Roi Faiçalilla on keskittymä lukuisia pieniä käynnykkäpuoteja, joissa myydään edullisia puhelimia, älyluurejakin. Tarvikekauppa sen sijaan käydään kadulla näiden pikkuliikkeiden edustalla. Tarjolla on kasoittain latureita ja muuta pientä tarviketta.

Kaupunkilaiset paitsi ostavat, myös myyvät puhelimiaan täällä; kadulla päivystää joukko nuoria miehiä, jotka yrittävät saada myydyksi yhtä tai paria mukanaan tuomaansa puhelinta.

Mauritanian kansallismuseo

Mauritanian kansallismuseo (Musée National de la Mauritanie; ma-pe 8–15.30) sijaitsee Rue Baker Ahmedilla, noin 300 metrin päässä Marché Capitalelta. Museorakennus on korttelinsa suurin, mutta näyttely on silti kovin vaatimaton. Alakerran huoneessa on esillä jonkin verran arkeologista esineistöä, joka tuo mieleen sellaisen akuankkamaisen ”kivi ja toinen kivi” -tyylisen näyttelyn. Esineiden luona ei joko ole lainkaan selostustekstejä tai jos on, ne ovat korkeintaan arabiaksi ja joissakin kohdin myös ranskaksi.

Yläkerran sali on mielenkiintoisempi, sillä siellä on esillä maurien kulttuuriin ja arkielämään liittyvää esineistöä, osin melko uuttakin. Valokuvaaminen on museossa kielletty. Pääsymaksu on 50 MRU. Virallisen aukioloajan jälkeenkin museoon pääsee tutustumaan, jos virkailija sattuu olemaan paikalla.

Satakunta metriä museolta itään, Rue Baker Ahmedin ja Rue de l’Independancen kulmassa, on sellainenkin kummallisuus kuin mauritanialainen puisto. Parc Deydouh on piilotettu aitojen taakse, mutta sisään pääsee pienestä portista. Puiston käytävät on päällystetty pienillä simpukoilla soran sijaan. Muuta mielenkiintoista täältä ei löydykään – kuivunut, käytöstä poistettu suihkulähde, loputon määrä betonisia penkkejä eikä yhtäkään ihmistä. Mauritanialaiset eivät totisesti tapaa toisiaan puistoissa!

Kalasatama Port de Pêche

Atlantin rannalla sijaitseva kalasatama, Port de Pêche tai kansan suussa myös Port Poisson, on ehdottomasti vierailun arvoinen, Nouakchottin ykkösnähtävyydeksikin kutsuttu. Tänne kannattaa tulla iltapäivällä neljän aikaan, kun kalastajat ovat palaamassa pienillä kirjavasti maalatuilla veneillään päivän työstä saaliidensa kanssa.

Satama voi olla vähän turhankin suurellinen nimitys tälle pätkälle hiekkarantaa ja muutamalle varastomakasiinille, mutta yhtä kaikki, on mielenkiintoista seurata, miten veneet jäävät jonkin matkan päähän rannasta ja poikajoukko muoviastioineen kävelee jonossa veneelle saalista hakemaan. Pään päällä kannettavista kalalaatikoista valuu verensekaista merivettä poikien kasvoille ja vaatteille.

Maissa laatikoiden sisältö tyhjennetään joko ikivanhojen avolava-autojen lavoille tai aasin vetämiin kärryihin. Haju on melkoinen ja saa turistin miettimään kylmäketjuja ja muita länsimaista hömpötyksiä.

Kalastajien vaimot pinovat osan kaloista myytäväksi suoraan rannalta muun muassa ravintoloille ja asiakkaille, jotka haluavat kalansa mahdollisimman tuoreena. Osa kuljetetaan paikallisille markkinoille ja osa viedään ulkomaille.

Kalastajat ovat kaikki mustia; autiomaaelämään tottuneet maurit eivät kalastajina työskentele eivätkä usein edes syö kalaa.

Satamaan pääsee taksilla. Edestakainen turistihinta vähän siistimmällä autolla on 600 MRU, ja se sisältää myös odotuksen perillä sekä maksun satama-alueelle ajamisesta. Reittitaksilla pääsee halvemmalla, mutta paluukyytiä satamasta voi olla hankala löytää.

Nouakchottin hotellit ja majoitus

Kaupungin paras ja sijainniltaan keskeisin hotelli on länsiafrikkalaiseen Azalaï-ketjuun kuuluva Azalaï Marhaba. Se sijaitsee postitoimistoa vastapäätä, 200 metrin päässä kansallismuseolta ja 500 metrin päässä markkinoilta. Hotelli on siisti ja rauhallinen. Huoneet ovat pienet, mutta suihkusta tulee lämmintä vettä, uima-allas virkistää ja ravintolasta saa hyvää ruokaa, länsimaistakin.

Viime vuosina kaupunkiin on noussut jonkin verran uusiakin hotelleja, mm. Olympiastadionin lähellä sijaitseva Nouakchott Hotel on edullisempi ja oikein siisti. (Ja kyllä, täällä tosiaan on Olympiastadion, vaikkei maassa tokikaan ole kisoja koskaan järjestetty, eikä mitaleitakaan ole vielä yhden yhtä. Mauritania on vuodesta 1984 asti lähettänyt kisoihin muutaman, yleensä kaksi, kilpailijaa.)

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!