Ayutthaya – kreikkalaisen seikkailijan jäljillä

Ayutthaya, Thaimaa. Kuva: PimjanPhoto / Shutterstock.com

Thaimaan Ayutthaya oli aikoinaan Aasian upeimpia kaupunkeja. Sinne matkasi onneaan etsimään myös kreikkalainen seikkailija Constantine Phaulkon, josta tuli Ayutthayan kuninkaan neuvonantaja. Kunnes kohtalonpyörä kääntyi. Ayutthayasta ja kreikkalaisen seikkailuista ovat jäljellä tunnelmalliset rauniot.

Teksti Antti Helin

Kerrotaan, että Ayutthayan tunnisti loisteesta taivaanrannassa jo kauan ennen kuin sen valkoinen kaupunginmuuri ilmestyi näkyviin. Kaupungin 500 kullattua temppelitornia kimalsivat kilpaa auringon ja kuun valossa.

Kaupunki oli mahtava ilmestys, kun kreikkalainen seikkailija Constantine Phaulkon saapui Ayutthayaan Chao Phraya -jokea pitkin vuonna 1675. Vuosikaudet Itä-Intian kauppakomppanian laivoilla purjehtinut Phaulkon oli tuskin nähnyt mitään vastaavaa. Ayutthaya oli rakennettu kolmen joen risteykseen saarelle, jota leikkasivat lukemattomat kanavat.

Asukkaat elivät yhtä paljon vedessä kuin kuivalla maalla: he kävivät kauppaa puukanooteista leveät olkihatut päässään ja monet nukkuivatkin asuntoveneissä. Palatsit ja rikkaiden aatelisten talot seisoivat kanavien varrella korkeilla paaluilla, jotka suojasivat niitä tulvilta. Vain temppelit oli rakennettu kivestä.

Ayutthaya kilpaili koossa Euroopan johtavien kaupunkien Lontoon ja Pariisin kanssa – ja oli niitä monin verroin kansainvälisempi. Siamilaisten lisäksi kaupungissa asusti khmerejä, vietnamilaisia, laoja, kiinalaisia, bengalilaisia, malaijeja ja moneja, jotka olivat varhain olleet Kaakkois-Aasian johtava kansa, mutta menettäneet maansa uusille valloille.

Kuninkaan henkivartijoina toimi japanilaisia samuraita ja portugalilaisia palkkasotureita. Kaupungin yli 40 etnistä ryhmää kaikki omissa, eksoottisissa vaateparsissaan.

Kaupungin ympärillä sijaitsivat ulkomaalaisten korttelit: Aasian maiden lisäksi Ayutthayan kanssa kävivät kauppaa persialaiset, alankomaalaiset, englantilaiset ja uusimpina tulokkaina ranskalaiset. Kuninkaan henkivartijoina toimi japanilaisia samuraita ja portugalilaisia palkkasotureita.

Kaupungin yli 40 etnistä ryhmää ja kansaa kulkivat kaikki omissa, eksoottisissa vaateparsissaan.

Heidät oli houkutellut paikalle Ayutthayan vauraus, josta valtakunta sai kiittää vihantaa maaseutuaan, tiheitä viidakoitaan ja sijaintiaan idän tärkeimpien kauppareittien varrella. Ayutthaya vei luonnonrikkauksia ja toi ylellisyystarvikkeita.

Myös Constantine Phaulkon päätti koettaa kaupungissa onneaan. Älykäs nuorukainen taisi kreikan lisäksi englantia, ranskaa, portugalia ja malaijia ja oppi nopeasti thainkielen. Hän pääsi Auyutthayan kuninkaan Narain hoviin tulkiksi ja vakuutti jumalhallitsijan pian muistakin kyvyistään.

Kotisaarensa Cephalonian köyhänä laivapoikana jättänyt kreikkalainen alkoi kohota hovissa kohti yhä mahtavampaa asemaa.

Muisto Ayutthayan kultaisista vuosisadoista

Nykyisellään Ayutthaya on pieni ja kovin viehättävä kaupunki. Kaupunginmuurit ovat kadonneet, samoin suurin osa kanavista. Pikkutalot seisovat tukevasti asvaltoitujen katujen varassa, ja kanootin sijasta kaupunkiin tutustuu parhaiten polkupyörällä.

Temppelit nousevat raunioina hyvin hoidettujen viheriöiden keskeltä. Ayutthayassa kimaltaa enää muisto kaupungin kultaisista vuosisadoista. Täältä sai alkunsa Siamin kehittyminen moderniksi Thaimaaksi.

Ayutthaya oli kukoistanut pitkään jo ennen Constantine Phaulkonin saapumista. Kaupungin perusti vuonna 1351 kuningas U-Thong, joka yhdisti alueen eripuraiset pikkuvaltiot. Hän lainasi valtakunnalleen nimen intialaiselta kaupungilta, jossa Ramayana-eepoksen sankari prinssi Rama syntyi.

Jumalhallitsija oli niin pyhä, että häntä sai lähestyä vain nelinkontin ryömimällä, katse maahan luotuna. Kuninkaan katsomisesta uhkasi kuolemantuomio.

Ayutthayan uskonnossa yhdistyivät hindulaisuus ja buddhalaisuus. Temppelit oli omistettu Buddhalle, mutta ne rakennettiin hindulaisen maailmankatsomuksen mukaan. Taivaita kohti sojottavat fallosmaiset temppelitornit kuvastivat sekä hindujen universumin keskipistettä, pyhää Meru-vuorta, että kuninkaan kaikkivoipaa valtaa. Hallitsija oli hindujumala Vishnun ruumiillistuma ja niin pyhä, että häntä sai lähestyä vain nelinkontin ryömimällä, katse maahan luotuna. Kuninkaan katsomisesta uhkasi kuolemantuomio.

Sanskriitin sana ayodhya tarkoittaa voittamatonta, ja jonkin aikaa kaupunki vaikuttikin sellaiselta. Ayutthaya kasvatti vaikutusvaltaansa jatkuvilla valloitussodilla. Se jyräsi alleen siamilaisten alkukodin Sukhothain, ja sata vuotta perustamisensa jälkeen Ayutthaya kukisti alueen entiset valtiaat khmerit ja sai nämä hylkäämään pääkaupunkinsa Angkorin.

Mutta Ayutthaya sai myös uuden, mahtavan vihollisen: burmalaiset.

Ayutthayan veriviholliset burmalaiset

Thaimaalaisten eniten rakastamat historialliset tarinat kertovat Ayutthayan sodista burmalaisia vastaan. Monet niistä on filmattu valkokankaalle. Hovijuonitteluja kuvaava elokuva Legend of Suriyothai kertoo kuningattaresta, joka naamioitui vuonna 1548 mieheksi ja ratsasti taistelunorsun selässä burmalaisten kimppuun. Kuolemallaan hän pelasti kuninkaansa ja valtakuntansa – tosin vain pariksikymmeneksi vuodeksi.

Burmalaisten hyökkäykset jatkuivat, ja viimein vuonna 1569 he valloittivat Ayutthayan. Siitä sai vuorostaan alkunsa uusi legenda, joka kerrotaan kolmen elokuvan saagassa King Naresuan. Siamilainen aatelinen Naresuan viedään nuorena poikana panttivangiksi Burman hoviin, jossa hänestä yritetään kasvattaa sopivaa vasallihallitsijaa. Teini-ikäisenä hän palaa kotiinsa Ayutthayaan, saa komentoonsa armeijan ja pieksee burmalaiset pahan kerran pakosalle. Voittoisan Naresuanin muskettia esitellään edelleen juhlakaluna Thaimaan kruunajaisseremonioissa.

Naresuan vapautti Ayutthayan ja laajensi valtakuntaa entistä mahtavammaksi, kunnes hän sai 50-vuotiaana surmansa taistelussa ketäpäs muitakaan kuin burmalaisia vastaan. Sen jälkeen siamilaisten ja burmalaisten väliset sodat oli sodittu sadaksi vuodeksi. 50 vuotta Naresuanin jälkeen Ayutthayan kuninkaaksi nousi Narai, joka avasi valtakuntaa Euroopan suuntaan.

Esikuvana Versailles’n peilisalit

Jykevät punaiset puuportit aukeavat vehreälle palatsialueelle. Porttien luona kaksi norsun muotoon leikattua pensasta muistuttaa kuninkaallisista norsutalleista, jotka aika on syönyt. Kuningas Narain palatsi löytyy Lopburista, 70 kilometrin päässä Ayutthayasta.

Palatsissa on helppo huomata kansainväliset vaikutteet. Sen muurit on muotoiltu persialaisen tyylin mukaan, ja raunioina seisovan valtaistuinsalin esikuvana olivat Versailles’n peilisalit. Narain valtakaudella italialaiset marmoripatsaat koristivat pihamaata.

Nyt Narai Suuri seisoo pienenä patsaana valtaistuinsalissa paljaan taivaan alla. Niin kuin moni muukin siamilainen hallitsija, hän aloitti valtakautensa kaappaamalla vallan sukulaiseltaan ja menetti valtansa samalla tavalla.

Narai oli tiedonhaluinen ja uudistusmielinen kuningas, jonka kolmikymmenvuotisena valtakautena Ayutthaya eli satumaisimpia päiviään. Mutta Narain kiinnostus Eurooppaa kohtaan ei miellyttänyt kaikkia. Siamilaisaatelisia huolestutti etenkin se, että kuningas oli nostanut tärkeimmäksi neuvonantajakseen ja ylimmäksi ministerikseen ulkomaalaisen Constantine Phaulkonin. Eniten kreikkalaista vierasti kuninkaan serkku, vanhoillinen ja kansallismielinen Phetracha, joka johti armeijan norsuosastoa.

Siamilaisia aatelisia huolestutti se, että kuningas oli nostanut tärkeimmäksi neuvonantajakseen ulkomaalaisen Constantine Phaulkonin.

Phaulkon sai kuninkaan kääntämään selkänsä Ayutthayan vanhoille kauppakumppaneille alankomaalaisille ja englantilaisille ja suosimaan uusia tulokkaita ranskalaisia. Phaulkon suostutteli Narain jopa siihen, että ranskalaiset perustivat sotilastukikohdan nykyisen Bangkokin edustalle.

Kun Narai ja aurinkokuningas Louis XIV neuvottelivat, diplomaattiseurueet purjehtivat Afrikan ympäri maailman ääreltä toiselle. Vuonna 1685 Ayutthayaan saapui ranskalaisten lähettilääksi Chevalier de Chaumont, harras ja ylpeä mies, jolle oli annettu kaksi tehtävää: neuvotella hyvät kauppasopimukset ja käännyttää Narai kristinuskoon. Jälkimmäisessä tehtävässään hän epäonnistui pahasti.

Lopburin palatsissa on esillä kopio taulusta, joka kuvaa Chaumontia antamassa Naraille aurinkokuninkaan kirjettä. Taulua kannattaa pysähtyä katsomaan.

Chaumont rikkoo räikeästi kaikkia siamilaisen etiketin sääntöjä. Sen sijaan, että hän konttaisi paljasjaloin kuninkaan eteen, hän marssii valtaistuinsaliin ylväänä ja kengät jalassaan. Hän pitelee aurinkokuninkaan kirjettä pitkävartisella tarjottimella, mutta ei suostu ojentamaan sitä ylös Naraille, joka istuu kaksi metriä korkealla valtaistuimellaan. Narai joutuu kumartumaan poimiakseen lähettiläältä kirjeen.

Chaumontin viereen on maalattu hätääntynyt Phaulkon, joka koettaa kyykistyneenä kuiskia järkeä ranskalaisen päähän.

Kuvassa eivät näy aateliset, jotka hekin seuraavat tilannetta rähmällään maaten. Heidän on täytynyt kihistä häpeästä: nöyrtymällä ranskalaisen oikkuihin kuningas osoitti, ettei hän ollutkaan loukkaamaton jumalahallitsija.

Narain ja Phaulkonin lähtölaskenta oli alkanut.

Lopburi, apinoiden kaupunki

Lopburista on tullut apinoiden kaupunki. Makakit hyppivät vanhojen temppelinraunioiden katoilla ja kiipeilevät Buddha-patsaan päälle. Ne kiskovat toisiaan hännästä, rapsuttelevat toveriensa peräpäätä ja välillä vähän pökkäisevätkin – välittämättä lainkaan siitä, että ne asustavat pyhällä maa.

Apinat eivät pysyttele pelkästään raunioilla, vaan kiipeilevät pitkin viereisten talojen räystäitä ja varastelevat kaupoista kaiken, mitä käsiinsä saavat.

Vaikka apinat varmasti välillä tuntuvatkin Lopburin asukkaista sietämättömältä riesalta, ne ovat kaupungin siunaus. Legendan mukaan Lopburi kuului aikoinaan apinajumala Hanumanille, ja apinoiden valtaama temppeli Sam Yot houkuttelee pikkukaupunkiin sen verran matkalaisia, että paikallinen hotellinomistaja järjestää makakeille aina marraskuussa juhla-aterian tarjoilijoineen kaikkineen.

Apinatemppelistä kulman takana sijaitsevat Constantine Phaulkonin kotitalon rauniot. Kreikkalainen rakennutti itselleen ja vaimolleen, japanilais-portugalilais-bengalilaissyntyiselle Maria Guyomar de Pinhalle, suuren muurien suojaaman kivikartanon. Hänellä oli siihen varaa, sillä kuninkaan neuvomisen lisäksi hän rikastui suunnattomasti käymällä salaa kauppaa omaan pussiinsa.

Kreikkalainen yritti kaiketi tehdä eurooppalaistyylisellä talollaan oloaan kotoisaksi, mutta samalla rakennus muistutti siamilaisia jatkuvasti siitä, kuinka mahtavaan asemaan ulkomaalainen oli heidän hovissaan kiipinyt. Tiilet ja kivet oli aiemmin varattu vain temppelien ja linnoitusten rakentamiseen.

Phaulkon oli suunnattoman yksinäinen mies. Vaarallisessa valtapelissään hän saattoi luottaa vain itseensä. Hän taisi luotaa liikaakin.

Phaulkonin talon tummuneissa tiiliseinissä on jäljellä valkoisen laastin länttejä kuin palapelin osia. Ne saavat miettimään, millainen mies oli Phaulkon. Hän ei jättänyt jälkeensä päiväkirjaa, joten hänen omia ajatuksiaan ei tunneta.

Hänen on täytynyt olla poikkeuksellisen kyvykäs, sekä äärimmäisen rohkea että määrätietoinen mies. Valitettavasti kreikkalaisen seikkailijan ominaisuuksiin eivät kuuluneet nöyryys ja kohtuullisuus. Phaulkonin aikalaiset ovat kuvanneet, kuinka hänen hyvät puolensa jäivät lopulta hänen ahneutensa varjoon. Hän puolusti mustasukkaisesti ja säälimättömästi asemaansa ja muuttui yhä ylpeämmäksi saavutuksistaan.

Aikalaiskertomuksista saa kuvan, että Constantine Phaulkon halusi tehdä Ayutthayasta uuden Konstantinopolin, käännyttää ensimmäisen merkittävän aasialaisen valtakunnan kristinuskoon. Ehkä hän uskoi nimensä olevan enne.

Phaulkonia on myös kuvattu suunnattoman yksinäiseksi mieheksi. Vaarallisessa valtapelissään hän saattoi luottaa vain itseensä. Hän taisi luotaa liikaakin.

Lähtölaskenta on alkanut

Vaikka Phaulkonin kartanosta ovat vain seinät jäljellä, siellä on helppo kulkea ajatuksissaan taaksepäin toukokuiseen päivään vuonna 1688.

Kuivakausi on kuumimmillaan ja enteilee monsuunisateiden alkua. Phaulkon saa viestin saapua pikaisesti tapaamaan kuningasta. Kreikkalainen lähtee kiireesti muurien suojaamasta kodistaan ja kävelee loisteliaassa silkkiasussaan, miekka vyöllään, muutaman kadunkulman päähän kuninkaalliselle palatsille.

Perillä häntä odottavat Phetrachan kätyrit. Kuningas on sairastunut vakavasti, ja Phetracha on aloittanut palatsivallankumouksen.

Miekka heilahtaa, ja Phaulkonin pää pyörähtää temppelin kivilattialla muutaman kerran kulmikkaasti ympäri kuin kohtalon oikukas pyörä.

Phaulkon ei vastustele, kun hänet suljetaan tyrmään. Ehkä hän odottaa kuninkaan ehtivän avukseen tai saavansa tukea ranskalaisten varuskunnasta. Mutta ranskalaisten komentaja jättää hänet oman onnensa nojaan, ja sairas kuningas kuulee suojattinsa vangitsemisesta vasta, kun on liian myöhäistä.

Viides kesäkuuta valtiopetoksesta syytetty Phaulkon kuljetetaan norsun selässä Wat Sak -temppeliin. Phetracha kieltää Phaulkonilta jopa tämän viimeisen toiveen, kristityn papin siunauksen. Phaulkon polvistuu, lukee hiljaisen yksinäisen rukouksen ja vakuuttaa viimeisen kerran olevansa syytön. Hän on 41-vuotias, mies parhaassa iässään.

Miekka heilahtaa, ja Phaulkonin pää pyörähtää temppelin kivilattialla muutaman kerran kulmikkaasti ympäri kuin kohtalon oikukas pyörä, joka teki köyhästä kreikkalaisesta laivapojasta Ayutthayan ylimmän ministerin, tarjosi tälle satumaisia rikkauksia ja riisti kaiken yhdellä sivalluksella.

Kuinkas sitten kävikään?

Kuinka pää jaksaakin vielä hymyillä kaiken kokemansa jälkeen. Suuri, vartalonsa kadottanut hiekkakivipää tuijottaa pyhän banianpuun juurakosta Mahathat-temppelin raunioilla. Juuret pitävät mustasukkaisesti kiinni Buddhan päästä, ainoasta, joka on säilynyt temppelillä aarteenetsijöiltä ja haudanryöstäjiltä. Muualla raunioissa istuu pitkänä rivinä päättömiä patsaita. Ne ovat kuin haamuja, jotka muistuttavat Auyutthayan tarun päättäneestä kansanmurhasta.

Mahathat oli aikoinaan valtakunnan tärkein temppeli, uskonnollisen universumin keskus, jonka sisälle oli haudattu valtakunnan tärkeimmät pyhäinjäännökset. Nyt siitä on jäljellä kasa sortuneita seiniä.

Kohtalonpyörä on kovin hyvin läsnä Ayutthayassa.

Phaulkonin teloittamisen jälkeen Phetracha surmautti myös kuninkaan laillisen perillisen, tämän ottopojan, ja kuninkaan kaksi nuorempaa veljeä. Muutamaa päivää myöhemmin myös kotiarestissa pidetty kuningas kuoli 56-vuotiaana, ehkä sairauteensa, ehkä autettuna. Viimeisinä tekoinaan Narain kerrotaan vihkineen uskollisimpia avustajiaan munkeiksi, jotta nämä olisivat suojassa Phetrachan vihalta.

Phetracha kruunasi itsensä kuninkaaksi ja nai sekä Narain siskon että tyttären. Hän siirsi kuninkaallisen palatsin Lopburista takaisin Ayutthayaan ja muutti valtakuntansa politiikan niin vanhoilliseksi ja sulkeutuneeksi, että kun brittiläinen siirtomaavaltavirkamies John Crawfurd käväisi Bangkokissa vuonna 1821, hän sai todeta, ettei maa ollut kehittynyt juuri lainkaan kuningas Narain ajoista, joilta hän oli lukenut matkakertomuksia.

Burmalaiset kokosivat satojen tuhansien miesten vahvuisen armeijan ja marssivat Ayutthayan porteille. He tuhosivat verivihollisensa täydellisesti.

Phetrachan perustama dynastia hallitsi 79 vuotta, kunnes burmalaiset ryhtyivät jälleen sotakannalle. He kokosivat satojen tuhansien miesten vahvuisen armeijan ja marssivat Ayutthayan porteille. Tällä kertaa he tuhosivat verivihollisensa täydellisesti. Satojatuhansia ihmisiä tapettiin ja vietiin loppuelämäkseen orjatyöhön Burmaan. Heidän mukanaan pyyhkiytyivät historian lehdiltä myös jäljet Phaulkonin perillisistä. Ayutthayan miljoonasta asukkaasta pelastui vain 10 000.

Kaupunki poltettiin maan tasalle ja sen historialliset arkistot tuhottiin. Suurin osa Ayutthayan historiasta on jouduttu myöhemmin keräämään talteen siellä käyneiden eurooppalaisten matkakertomuksista.

Aivan kuin burmalaiset olisivat halunneet pyyhkiä koko valtakunnan pois maailman muistista. Ayutthayasta, joka oli pysynyt pystyssä 417 vuotta, jäivät jäljelle vain temppelien savuavat luurangot.

Ja niin saivat farangit nimensä

Samalla kun viidakko valtasi Ayutthayan rauniot, Constantine Phaulkon unohtui Thaimaan historian kuriositeetiksi. Ulkomaalaiset ovat kirjoittaneet hänen tarinansa ympärille muutaman romaanin, mutta vain harva thaimaalainen muistaa, kuka hän oli.

Kreikkalaisesta seikkailijasta jäi kuitenkin jotakin elämään. Lähes jokainen thaimaalainen herkkusuu tietää Phaulkonin vaimon Maria Guyomarin – ainakin tämän thaimaalaisella nimellä Thao Thong Kip Ma, ”Kultainen hevosenkenkälady”. Oudon nimen selittää se, että Guyomar kääntyy thaimaalaisten suussa muotoon Kip Ma eli hevosenkenkä.

Kun petollinen Phetracha oli surmannut Phaulkonin, hän vangitsi Guyomarin ja pakotti tämän keittiöorjakseen. Kultainen hevosenkenkälady vapautui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin Phetrachan kuoltua, nousi kuninkaallisen keittiön johtoon ja ansaitsi ikuisen paikkansa thairuoan pantheonissa portugalilaistyylisillä makeisillaan, joita hän opetti siamilaiset tekemään munankeltuaisista. Tunnetuin herkuista on nimeltään foi thong eli ”kultalanka”.

Aurinkokuningas Louis XIV:n suureellisista lähetystöistä jäi puolestaan muisto arkikieleen. Ranskalainen, français, ääntyi siamilaisten suussa muotoon farangset, minkä johdannaisella thaimaalaiset edelleen kutsuvat kaikkia länsimaalaisia: farang.

 

Ayutthayaan ehtii tutustua päiväretkellä Bangkokista, mutta kaupunki on sen verran viehättävä, että siellä yöpyykin mielellään. Ayutthayaan pääsee sekä bussilla että junalla. Eikä taksikaan maksa mahdottomia Bangkokista. Ayutthayassa on toistasataa temppelinrauniota ja pari museota. Temppeleistä tärkeimmät ehtii kuitenkin nähdä puolessa päivässä. Keskustan temppeleitä voi kiertää pyörällä tai tuktukilla. Ayutthayan majatalot järjestävät päiväretkiä Lopburiin.

Lue lisää:

Thaimaa-opas