Koh Samui on Thaimaan legendaarisin saari, muumioituneen ihmemunkin kotipaikka, josta alkoi unelma salaisista paratiisisaarista, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Mutta miten on käynyt Samuin kiinteistökeinottelijoiden ja turistivirtojen paineessa? Vastaus löytyy Samuin viimeisen hipin luota.
Lähes huomaamaton käsintehty kyltti mainostaa maantienvarressa Koh Samuin Kotilomuseota. Ajatus huvittaa: kukapa ei olisi joskus poiminut hiekkarannoilta simpukankuoria. Joku on sitten mennyt ja perustanut kokoelmalleen museon.
Sisällä talossa huvitus vaihtuu ihailuksi. Rantatalon olohuone on ahdettu täyteen fantastisia kotiloita, jotka koreilevat toinen toistaan oudommilla väreillä ja muodoilla.
”Nämä ovat vain näytillä. Arvokkaimmat säilytän lipastoissa valolta suojassa.”
Lempeä ääni kuuluu auringon patinoimalle valkoviiksiselle miehelle, joka kömpii sisään terassin ovesta. Päällään hänellä on pelkät sortsit.
”Katselkaa rauhassa ympärillenne”, mies kehottaa. Hän on belgialainen William, kotilomuseon perustaja.
William kertoo, ettei voisi edes pitää kokoelmansa kahta suurinta kotiloa näytillä olohuoneessaan.
”Ne ovat kylpyammeen kokoisia ja painavat neljäsataa kiloa. Ne varmaan romahtaisivat lautalattian läpi.”
Mies esittelee innoissaan yli 5 000 kotilon kokoelmaansa, vaikka vieraiden tulo keskeytti hänen lempipuuhansa: hän istuskeli terassillaan katselemassa merta ja lintuja.
Williamilla on ollut aikaa kerätä kotiloitaan, sillä hän saapui saarelle ensimmäisten matkalaisten joukossa 35 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun Samuilla sai alkunsa reppureissaajien unelma satumaisista paratiisisaarista, jotka vain odottavat löytäjäänsä.
Koh Samui on Thaimaan legendaarisin saari, ja William oikea henkilö vastaamaan, miten on käynyt sille unelmalle. Onko Samui edelleen täydellinen saari vai onko kehitys tehnyt siitä kadotetun paratiisin?
Kuinka on käynyt paratiisin?
”Tänne saapuminen oli silloin oikea seikkailu. Piti matkustaa bussilla Suratthaniin, löytää sieltä kyyti satamaan ja järjestää paikka laivaan. Matkalle varauduttiin ottamalla mukaan pullo Mekong-viskiä ja pari jointtia”, William muistelee sohvallaan istuskellen.
1980-luvun alussa Samuilla ei ollut vielä lentokenttää eikä saarelle järjestetty kyytejä Bangkokin Khaosan Roadilta. Maailman kuuluisin reppureissaajakatukin oli saanut vasta ensimmäiset majatalonsa.
Perillä 450 kilometrin päässä Bangkokista odotti palmujen peittämä saari, jota ympäröivät satumaiset hiekkarannat.
”Olin, että jihaa! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä”, William sanoo ja pussaa ilmaa.
Sama ihastus valtaa matkailijan edelleen Samuin rannoilla, joista komein on Chaweng Beach. Yhdeksän kilometriä pitkä vitivalkoinen hiekkaranta tuntuu jatkuvan loputtomiin. Mutta kuin oman mahtavuutensa vastapainoksi sen hiekka on suloisen pehmeää ja hyväilee jalkoja herkästi kuin silkki. Sillä rannalla olisi synti kävellä kengät jalassa.
Mutta paljon on myös muuttunut sen jälkeen, kun ensimmäiset hipit löysivät saarelle sattumalta.
Samui ei ole enää lainkaan salainen paratiisi, vaan Thaimaan toiseksi suosituin matkailusaari heti Phuketin jälkeen. Vuonna 2008 Samuilla kävi jo miljoona matkailijaa ja joka vuosi heitä odotetaan entistä enemmän.
Kauniin Chawengin kupeeseen on aikaa sitten kasvanut romuluinen pienoiskaupunki, jonka pääkadulla on kilometri toisensa jälkeen vaatekauppoja, jalkahierojia, ravintoloita ja baareja. Hippiaikojen muistelijoille kadulla sykkivät neonvalot kuvastavat paratiisin muuttumista turistirysäksi, mutta monelle muulle palvelut lupaavat mahdollisen vauhdikkaaseen ja monipuoliseen lomanviettoon.
Majatalot muuttuneet designhotelleiksi
Koh Samuin – ja samalla koko Thaimaan – muutosta hippilästä täyden palvelun lomakeskukseksi kuvaa hyvin designhotelli The Library. Ultratyylikästä hotellia ei voi olla huomaamatta: sen valkoiset, laatikkomaiset muodot hallitsevat 50 metriä Chawengin parasta rantaviivaa. Pihalle antavat ilmettä verenpunainen uima-allas ja sarjakuvamaiset lukevat patsashahmot. Rantatuoleissa makailevat viimeisen päälle laittautuneet lomailijat.
Hotellin kerrotaan saaneen innoituksensa kolmikymppisen omistajansa Kasemtham Sornsongin omista lapsuudenmuistoista. Hänen isänsä pyöritti aikoinaan samalla paikalla yksinkertaista majataloa, ja poika huomasi, kuinka reppureissaajat loikoilivat päivät pitkät pokkariensa lumoamina.
Kun isä jäi eläkkeelle, poika palkkasi töihin yhden Thaimaan kuumimmista sisustusarkkitehdeista, jyräsi nuhjuiset bambubungalowit matalaksi ja rakennutti tilalle häikäisevän designhotellin.
Lukemista rakastaneista backpackereista muistuttaa yhä The Libraryn valoisa, Siaminlahdelle avautuva kirjastohuone. Sen hyllyt eivät tosin notku kaikkein keveimmästä lomalukemisesta: tarjolla on taidehistoriaa, Dostojevskia ja Platonin teokset.
Thaimaan parhaat palat yhdessä paketissa
The Libraryn minimalistin tunnelma takaa rauhallisen pakopaikan keskellä Chawengin sykettä, mutta siitä ilosta on pystyttävä maksamaan. Sitä mukaa, kun majoituspaikat ovat muuttuneet saarella aina vain tyylikkäämmiksi, edullisten petien perässä vaeltavat reppureissaajat ovat väistyneet saarelta. Tilalle ovat tulleet parin viikon matkalaiset, joilla on käytössään rahaa vaan ei aikaa.
Heille Samui onkin täydellinen lomakohde. Saari tarjoaa kompaktissa paketissa Thaimaan parhaat palat: On häikäisevän kauniita hiekkarantoja, viidakkoa, vuoria ja vesiputouksia. On fine diningia valkoisilla pöytäliinoilla ja rentoa chillausta rannalla kynttilöiden valossa. Kimaltelevissa temppeleissä saa suitsukkeentuoksuisen siunauksen hyväntahtoisilta munkeilta ja kehoa hellitään ylellisillä spa-hoidoilla.
Saarelta löytyy sympaattinen pikkukaupunki Nathon, jonka vanhoissa tiikkitaloissa saarta vuosisatojen ajan asuttaneet hainaninkiinalaiset kauppiaat elävät yhä oman tahtinsa mukaan, ja on malaijilaisten muslimien kalastajakyliä, joiden rantoja koristavat värikkäät pitkähäntäveneet.
Seikkailunnälkäänsä voi tyydyttää kajakkiretkellä Ang Thongin meriluonnonpuistoon, jonka pienten ja jyrkkäreunaisten, asumattomien saarten piilossa olevat hiekkarannat toimivat inspiraationa Alex Garlandin kulttikirjalle The Beach (suomeksi Laguuni).
Parasta Samuilla on se, ettei siellä voi hetkeäkään unohtaa olevansa saarella. Samui on muodoltaan lähes pyöreä, ja missä tahansa Samuilla liikkuukin, sinivihreä meri välkkyy aina palmujen välistä.
Ja palmuja Samuilla riittää: ennen turistien tuloa saaren vaurauden lähteenä olivat sen lukemattomat kookospalmut, joiden pähkinöitä rahdataan saarelta edelleenkin miljoona kappaletta kuukaudessa.
Simpukka joka muutti elämän
Siihen merelliseen maisemaan William lähti saarelle saapumisensa jälkeen tutustumaan kalastajaveneellä. Pinnan alla loisti värikäs jättiläissimpukka, joka muutti hänen elämänsä.
”Taikausko esti kalastajaa itseään hakemasta simpukkaa. Niinpä minä sukelsin sen hänelle”, William muistelee.
Raskaan simpukan kuoret viilsivät 34-vuotiaan miehen sormet verille, mutta hän sai sen nostettua veneeseen.
”Kalastaja hymyili onnellisesti. Siitä riitti hänen kahdeksanhenkiselle perheelleen ruokaa kolmeksi päiväksi.”
William oli löytänyt uuden intohimon, jolla hän pian elätti itseään. Sen sijaan, että hän olisi palannut kotimaahansa Belgiaan, jossa hän oli johtanut marmorialan yritystä, William alkoi kerätä kotiloita ympäri Aasiaa. Kerran vuodessa hän käy Antwerpenin kansainvälisillä kotilomessuilla kauppaamassa löytöjään. Keräilijät maksavat halutuimmista yksilöistä tuhansia euroja.
William painottaa, ettei hän hanki kotiloitaan tuhoamalla koralliriuttoja, vaan ostamalla niitä kalastajilta, joiden verkkoihin ne ovat jo tarttuneet ja kuolleet.
”Minun omatuntoni on puhdas”, hän sanoo.
Samaa ei voi sanoa kaikista Samuilla asuvista ulkomaalaisista. Rahavirtojen perässä saarelle on muuttanut monenlaisia nilviäisiä.
Koh Samuin ihmishahmoiset nilviäiset
Vähintään kahdesti vuodessa Samui pääsee thaimaalaisten lehtien kansiotsikoihin. Aina vuoden alussa kerrotaan, kuinka saaren rakennushankkeisiin on sijoitettu jälleen kerran ennätysmäisesti rahaa. Vuoden puolivälissä taas pidätetään aina uusi ulkomaalaisten johtama huumerinki, joka on tehnyt kauppaa Samuin klubeilla sekä viereisen Phangan-saaren täydenkuunjuhlissa.
Jokunen vuosi sitten otsikoihin pääsi myös joukko englantilaisia ja tanskalaisia Bandidos-jengiläisiä, jotka olivat keränneet yrityksiltä suojelurahaa ja tehneet maakauppoja väärennetyillä valtakirjoilla.
Saaren lieroista pienimpiä taitavat olla taksikuskit, jotka ovat hekin tunnettuja kieroudestaan ja kovaotteisuudestaan.
Raju kasvuvauhti on tuonut muitakin ongelmia kuin ahneutta ja rikollisuutta. Saaren julkinen infrastruktuuri ei ole pysynyt yksityisten investointien vauhdissa, minkä seurauksena Samui kärsii hyvin epäparatiisimaisista ruuhkista ja sadekaudella tulvista, kiitos riittämättömän viemäröinnin.
”Tämän saaren on vallannut rotu nimeltä Homo Brutalis”, Williamkin aina välillä tuhahtaa. Kaikesta ”kehityksestä” huolimatta hänen rakastamaansa vanhaa Samuita on silti vielä paljon jäljellä.
Saaren eteläosa on säilynyt maalaismaisena. Siellä voi yhä ajella skootterilla pitkin palmulehtojen varjostamia maalaisteitä, joiden varsilla näkee puisia taloja paalujen varassa ja valtaviin pinoihin koottuja kookospähkinöitä. Ajelun välissä voi pulahtaa mereen pienillä, lähes autioilla rannoilla.
Ja jos on liikkeellä sopivana viikonpäivänä, iltasella voi päästä seuraamaan kyläläisten kanssa Samuin erikoisuutta, puhvelitappeluita, joissa jykevät sarvipäät ottavat toisistaan mittaa bambuaidoista rakennetuilla areenoilla.
Puhvelit puskevat toisiaan vastaan ja törmäilevät pitkin aitauksen laitoja. Välillä jompikumpi onnistuu painamaan vastustajaansa maahan tai nostamaan ilmaan. Sitten osat taas vaihtuvat. Lopulta heikompi puhveleista säntää pakoon, ja kamppailun päätteeksi kaksintaistelijoiden haavat pestään niiden omalla lannalla.
Itsestään muumioitunut munkki
Koh Samuin eteläpuolta on suojannut kehitykseltä se, että maat ovat siellä buddhalaisten temppelien omistuksessa ja kiinteistökeinottelijoiden ulottumattomissa. Yhdessä temppeleistä, omassa lasivitriinissään, istuu lootusasentoon muumioituneena Samuin kummallisin nähtävyys.
Vaikka muumion iho on valkoinen ja poskilta lommolle kuivunut, oranssikaapuinen munkki näyttää edelleen hyväntahtoiselta ja hymyilevältä. Ehkä se johtuu hänen täydellisestä, huulettomasta hammasrivistöstään – tai Ray-Banin Wayfarer-aurinkolaseista, jotka munkin oppilaat pistivät gurunsa kasvoille, kun tämän silmät olivat pudonneet päästä.
Voisi kuvitella, että muumiomunkin ympärillä pyörisi jatkuva turistihulabaloo, mutta pienessä Wat Kunaramissaon yllättävän harras tunnelma. Vain murto-osa saaren turisteista löytää tiensä tänne.
Paviljongin seinällä on pieni hylly, jolle hartaat buddhalaiset ovat jättäneet lahjojaan. On kotiloita ja korallinpalasia, kookospähkinäveistoksia ja posliinikippoja – sekä kaksi vihreää leikkisotamiestä.
Arvoisan Loung Por Daengin kerrotaan nähneen ennalta oman kuolemansa 30 vuotta sitten. 79-vuotias munkki oli ennustanut, ettei hänen ruumiinsa maatuisi kuoleman jälkeen, ja toivonut, että se asetettaisiin näytille muistuttamaan tulevia sukupolvia Buddhan opetuksista ja elämän katoavaisuudesta.
William on koettanut löytää järkevää selitystä munkin muumioitumiselle.
”Hän eli erittäin henkistyneenä ja niin syvässä meditoinnin tilassa, ettei tarvinnut enää juuri ruokaakaan. Kerran kymmenessä päivässä hän soitti meditointikammionsa pronssista gongia ja pyysi tuomaan pientä syötävää. Teoriani mukaan hän oli lopulta laihtunut niin paljon, ettei hänellä ollut enää lihaksia, ei oikein mitään, mikä olisi voinut mädäntyä”, William sanoo.
”Muuta selitystä en keksi.”
Muumioituminen oli kuitenkin munkin ihmeistä pienimpiä. Yksi Loung Por Daengin suosimista mietiskelypaikoista sijaitsi pienellä Koh Taenin saarella Samuin vierustalla. Williamin thaimaalaisen vaimon isä ja monet muut vanhan polven samuilaiset ovat vannoneet nähneensä omin silmin, kuinka munkki levitoi pikkusaarelta aaltojen yli temppelilleen Koh Samuille.
Munkin toinen meditointipaikka sijaitsi puolestaan Lamai Beachin lähellä paikalla, jossa on toiminut jo vuosikaudet Thaimaan viehättävin spa. Viidakon syleilyssä sijaitsevassa Tamarind Springsissä nautitaan valtavien graniittilohkareiden suojiin rakennetuista höyrysaunoista ja pulahduksista viileän veden altaisiin ennen parin tunnin thaihierontaa.
Munkki tuskin sattumalta valitsi graniittilohkareiden väliin jäävät luolat meditointipaikakseen. Tamarind Springsissä on helppo tuntea outoa, taianomaista tunnelmaa, joka saa ymmärtämään vanhaa samuilaista sanontaa: ”Kun tulee kerran Samuille, palaa aina takaisin.”
Niin on käynyt ainakin Williamille, joka ei ole koskaan oikein päässyt lähtemäänkään.
Salainen paratiisi odottaa
”Aika on kulunut vauhdilla. Tuntuu kuin olisin ollut täällä vasta kolme kuukautta”, William sanoo. ”Mutta peilistä näkee, että aurinkoa on saatu.”
Aika ajoin saaren muuttuminen harmittaa häntä, mutta hän väittää lopettaneensa haikailun menneeseen. Hän ei halua kamppailla tuulimyllyjä vastaan.
”Minulla on yhä tämä vanha taloni. Syön hyvää ruokaa ja katselen merelle. Olen onnellinen”, William sanoo.
Valkoviiksinen hippi on hyvä mittari Samuin tilalle – hän on kuin naava, josta voi tarkkailla metsän kuntoa. Niin kauan kuin Williamin löytää kotilomuseostaan, Samuilla on vielä paljon jäljellä alkuperäisestä lumostaan.
Sillä Williamilla on varasuunnitelma valmiina takataskussaan, tai pikemminkin kotinsa seinällä olevalla merikartalla, joka kuvaa saaristoa Thaimaan ja Burman rajalla.
”Tuolla on salainen saareni!” hän hihkaisee ja osoittaa yhtä kartan läikistä nipin napin Thaimaan puolella.
William löysi saarelle kotilonkeräysreissuillaan pian Samuille saapumisensa jälkeen. Hän arpoi ensin kahden saaren välillä ja päätyi lopulta asumaan Samuille, jossa on mukava ilma vuoden ympäri. Toista saarta ravistelevat monsuunimyrskyt kuusi kuukautta. Muuten saari on Williamin mukaan kuin paratiisi maan päällä.
”Siellä minua odottaa neljä kilometriä pitkä autio ranta, jolla on pehmeää, valkoista hiekkaa ja upeammat auringonlaskut kuin missään muualla!”
Ja mikä parasta, siltä saarelta William on löytänyt kaikista kauneimmat kotilonsa.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
