Havanna-matkaopas

Vanhan ajan Cadillacit hallitsevat Havannan katuja. Kuva: Kamira / Shutterstock

Ah, Havanna, Karibian kaunein ja kiehtovin kaupunki! Saman tien sopii pahoitella turhaa vaatimattomuutta: matkakohteena Havanna ei kuulu ainoastaan Karibian vaan koko maailman kiehtovimpiin ja ainutlaatuisimpiin kaupunkeihin. Havannan laista ei ole toista.

Salsan rytmejä ja karibialaista elämänmenoa löytää muualtakin, mutta Kuuban pääkaupungista tekee ainutlaatuisen matkakohteen Havannan hämmästyttävä historia ja hurmaava arkkitehtuuri, joka historiaa kuvastaa. Vastaavaa arkkitehtuurin rapistuneen kaunista loistoa löytää enää harvasta paikasta maailmassa.

Havanna on kylmän sodan viimeisiä leskiä, ränsistynyt palatsikaupunki. Muualla maailmassa vastaavat arkkitehtuuriset ihmeet on jo kunnostettu – ja Havannaakin kunnostetaan kovaa vauhtia. Paljon on kuitenkin vielä rempallaan. Eivätkä mainosvalot pilaa näkymiä.

Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat Havannassa maagisemmin kuin missään toisessa maailman kaupungissa. Meren rannalla lepäävä Havanna voi omalla ränsistyneellä tavallaan hyvinkin olla maailman kaunein kaupunki.

Erityisen kiehtovaksi lomakohteeksi Havannan tekee muutos, joka on käsin kosketeltavissa, kuinka sosialismin aika vaihtuu yksityisyritteliäisyyteen. Uusia kahviloita, ravintoloita, baareja ja putiikkeja avataan joka puolelle Havannan keskustaa. Ketjuliikkeiden sijaan tilaa on yksilöllisyydellä ja yrittämisen riemulla. Monelle kuubalaiselle Havannasta on yhtäkkiä tullut mahdollisuuksien kaupunki.

Havana Vieja – Havannan kuuluisin nähtävyys

Katumuusikkoja Havannan vanhassakaupungissa. Kuva: Kamira / Shutterstock

Havannan nähtävyyksistä tärkein on Havannan vanhakaupunki eli Havana Vieja, Unescon maailmanperintökohde. Linnoitusten reunustama Havannan vanhakaupunki on säilyttänyt poikkeuksellisen hyvin vanhan ulkoasunsa. Rakennukset edustavat sekä barokkia että uusklassismia.

Älä jämähdä vain Plaza Viejalle!

Plaza Vieja -aukio Havannassa. Kuva: Lucian Milasan / Shutterstock

Vanhan kaupungin keskus on prameaksi remontoitu Plaza Vieja, jolla turisteille tarjotaan kaikki Kuuba-kliseet. Perinneasuun pukeutunut sikarinkäärijäeukko kauppaa paksuja jötkäleitään, ja aukion laidoilla yhtyeet veivaavat kilpaa Guantanameraa ja Buena Vista Social Club -yhtyeen hittikappaletta Ay mama, qué pasó.

Harmi vaan, että tusinasikari hajoaa suuhun ja terasseilla tarjoiltavat mojitot ovat laihoja ja ylihintaisia. Puitteet ovat kuitenkin hulppeat palatsien ympäröimällä aukiolla.

Ja vanhasta kaupungista löytää myös aitoa kuubalaista elämää, kun vain kääntyy vilkkaimmilta pääkaduilta sivukujille; Havannan vanhakaupunki on edelleen turistien lisäksi myös 70 000 ihmisen koti. Elämä levittäytyy kaduille. Ovien kynnyksillä istuskellaan, pelataan shakkia, juorutaan ja soitetaan kitaraa.

Calle Obispo – Hemingwayn kotikatu on Havana Viejan vilkkain

Vanhankaupungin vilkkaimpia katuja on Calle Obispo eli Piispankatu, jonka senkin talot on remontoitu viimeisen päälle. Kadun kuuluisimpia rakennuksia on Hotel Ambos Mundos, jossa Hemingway asui vuonna 1939 ja alkoi kirjoittaa romaaniaan Kenelle kellot soivat.

Hemingwayn entinen kotikatu on nykyisin täynnä gallerioita, kauppoja, ravintoloita ja baareja.

Lopulta Hemingway osti itselleen talon keskustan ulkopuolelta. Hemingwayn talo, Finca Vigia, toimii nykyisin museona.

Vallankumouksen museo

Vallankumouksen museo (Mudeo de la Revolucion) sijaitsee entisessä presidentipalatsissa Kuuban pääkaupungissa Havannassa. Kuva: EQRoy / Shutterstock

Vanhankaupungin laidalla sijaitsee Havannan museoista kiehtovin, ihastuttavan nukkavieru Vallankumouksen museo (Museo de la Revolucion). Entisessä presidentinpalatsissa toimiva museo esittelee virallisen kuubalaisen version vuoden 1959 vallankumouksen syistä ja seurauksista.

Lukemattomissa vitriineissä on kaikenlaista kiehtovaa kuten Che Guevaran vanha piippu.

Pihalla lepää Granma-laiva, jolla Fidel Castro ja 81 muuta kapinallista seilasivat Kuubaan Meksikosta joulukuussa 1956.

Bulevardi Paseo del Prado – Havannan kaunein katu

Paseo del Prado -bulevardi Havannassa. Kuva: Delpixel / Shutterstock

Havannan kauneimpia katuja on vanhankaupungin ja Centro Habanan välillä kulkeva Paseo del Prado (viralliselta nimeltään Paseo Martí). Puiden ja hulppeiden huviloiden reunustamalla bulevardilla asuivat aikoinaan Kuuban rikkaat ja kuuluisat – ja varmasti taas jonain päivänä ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa.

Paseo del Pradon näyttävin maamerkki on uusklassinen El Capitolio, jonka mahtava kupoli muistuttaa erehdyttävästi Yhdysvaltain kongressitalosta Washingtonissa. El Capitolio rakennettiin Kuuban hallituksen istuimeksi, mutta vallankumouksen jälkeen se päätyi maan tiedeakatemian päätteeksi. Mitäköhän saavutuksia Kuuban tiedeakatemia on saanut talossa aikaiseksi?

Aivan vieressä on komea teatteri Gran Teatro de La Habana. Promenadin muita maamerkkejä ovat kaunis vihkikappeli Palacio de los Matrimonios ja maurilaistyyliinen Hotel Sevilla, joka esiintyi Graham Greenen romaanissa Miehemme Havannassa.

Malecón – Havannan kuuluisa rantapromenadi

Katumuusikko soittaa Havannan kuuluisan Malecon-rantapromenadin varrella. Kuva: Kamira / Shutterstock

Seitsemän kilometriä pitkä rantapromenadi Malecón on kuin Havannan yhteinen olohuone, jonne kaupunkilaiset kerääntyvät auringonlaskun aikaan sosialisoimaan. Malecónia onkin kutsuttu maailman pisimmäksi sohvaksi.

Vaikuttavimmillaan Malecón on tuulisina päivinä, kun mahtavat aallot rikkoutuvat rantavalliin ja lyövät kadulle asti.

Malecón vie Vedadon kaupunginosaan.

Vedadon kaupunginosasta löytyvät Havannan kuuluisimmat hotellit

Havanna ilmasta: edessä Vedadon kaupunginosa, vasemmalla meren rannassa legendaarinen Hotel Nacional. Kuva: Kamira / Shutterstock

Vanhankaupungin ohella kiehtova kaupunginosa on Vedado, jonka leveiden puistokatujen varsilla on 1900-luvun alun kaunista arkkitehtuuria, niin jugendia kuin art decoakin.

Täällä sijaitsevat myös kaksi Havannan kuuluisinta hotellia, joissa kannattaa käydä henkimässä mafiosojen ajan tunnelmia.

Vuonna 1930 avattu Hotel Nacional edustaa komeaa art deco -arkkitehtuuria. Joulukuussa 1946 Hotel Nacionalissa järjestettiin mafiasukujen suurkokous, jossa sovittiin huumekaupan reviireistä. Ruokalistalla oli muuan muassa kilpikonnaa ja flamingon rintaa. Iltaisin hotellin yökerhossa esiintyi Frank Sinatra.

Kymmenen vuotta myöhemmin mafiosot pyörittivät jo Kuuban taloutta. He omistivat pankkeja, hotelleja ja kasinoketjuja. Hotel Nacionalin tunnelma on edelleen kuin mafiosojen kulta-aikaan. Rusettikaulaisen hovimestarin tarjoilema mojito on ensiluokkainen. Terassilta aukeaa näkymä merelle.

Toinen legendaarinen, Vedadossa sijaitseva hotelli on 27-kerroksinen Tryp Habana Libre. Kun hotelli avattiin vuonna 1958 nimellä Habana Hilton, se oli Latinalaisen Amerikan suurin ja korkein hotelli. Heti seuraavana vuonna koitti Kuuban vallankumous, ja Fidel Castro teki hotellista päämajansa.

Habana Libren sviitti numero 2224 toimii pienenä museona, joka on säilytetty vuoden 1958 asussaan.

Vallankumouksen aukio – käy ihailemassa Che Guevaran jättikuvaa

Havanna vallankumouksen aukio
Che Guevara vartioi Vallankumouksen aukiota. Havanna, Kuuba. Kuva: Lazy Llama / Shutterstock

Havannan nähtävyyksiä on myös mahtipontinen Vallankumouksen aukio, jota koristaa talon seinään taiteiltu Che Guevaran jättikuva.

Havannan hautausmaa

Havannan hautausmaata (Necropolis de Christobal Colon) koristavat kauniit muistomerkit. Kuva: Martchan / Shutterstock

Vallankumousaukion lähellä sijaitsee Havannan tunnelmallinen, vanha hautausmaa Necrópolis Cristóbal Colón. Nimensäkin mukaisesti kyseessä on todellinen kuolleiden metropoli – niin valtavan kokoinen on hautausmaa on kyseessä.

Havannan hiekkaranta

Santa Maria on paratiisiranta Havannan lähellä. Kuva: Roxana Gonzalez / Shutterstock

Havannassa pääsee myös rannalle. Pitkä ja leveä, palmujen reunustama Playas del Este löytyy lyhyen ajomatkan päässä Havannan keskustasta.

Kilometrien pituisen rannan kauneimpia osuuksia on Santa Maria del Mar, josta onkin tullut suosittu turistien keskuudessa.

Havannan kuuluisat baarit

Bodeguita del Medio -baarista saa oikeaoppisesti valmistettuja mojitoja. Kuva: Salvador Aznar / Shutterstock

Havannan ilta täyttyy tanssista. Salsaa pääsee kuulemaan ja tanssimaan vaikka joka ilta. Parhaat livekeikat alkavat usein jo aikaisin, kello viiden aikaan ja jatkuvat iltayhdeksään.

Nähtävyydestä käyvät historialliset baarit, Floridita ja La Bodeguita del Medio, joissa jo Hemingway vietti pitkää iltaa. Hinnat ovat niissä toki huipussaan ja tunnelma turistinen, mutta pakkohan niissä on pyörähtää Havannan-matkalla. Floriditassa Hemingway joi daiquireita ja La Bodeguita del Mediossa mojitoja.

Kolmas kuuluisa baari on Sloppy Joe’s joka oli aikoinaan Havannan suosituin – asiakkaisiin kuuluivat niin John Wayne kuin Graham Greenekin. Fidel Castro sulki baarin vuonna 1965 ja se avattiin uudelleen vasta 50 vuotta myöhemmin. Sloppy Joe’s tunnetaan etenkin valtavasta baaritiskistään – se oli aikoinaan maailman pisimpiä.

Cabaret Tropicana – Havannan kuuluisin show

Tanssikabareeryhmä Tropicana Clubilla. Havanna, Kuuba. Kuva: The Visual Explorer / Shutterstock

Toiminnassa on edelleen myös mafiosojen ajalta periytyvä Tropicana Club – Havanna onkin alkanut muistuttaa monella tapaa yhä enemmän aikaa ennen vallankumousta.

Cabaret Tropicana on suosittu ja sinne kannattaa ostaa liput etukäteen.

Havannan parhaat ravintolat

Hyvän ruokapaikan löytäminen Havannasta vaatii onnea tai etukäteissuunnittelua. Havannan kuuluisin ja kenties paras paladar eli yksityisravintola on La Guarida. Siellä ovat syöneet muun muassa Jack Nicholson ja Espanjan kuningatar Sofia. Pääruuat alkaen 10 e. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.

Toinen kuuluisa paladar on San Cristobal, jossa on käynyt syömässä niin Barack Obama kuin Beyoncekin.

Havannan hotellit ja majoitus

Hotel Nacional de Cuba on Havannan legandaarisin hotelli. Kuva: Kamira / Shutterstock

Havannan hotellien taso laahaa jäljessä ajassa. Kalliimmatkin hotellit ovat usein tasoltaan varsin vaatimattomia – mutta voivat olla tunnelmaltaan sitäkin parempia. Havannassa kun on säilynyt useampikin historiallinen hotelli vallankumousta edeltäneeltä ajalta.

Jos vain budjetti antaa myöten, Havannassa kannattaa asua jossakin Havannan legendaarisista hotelleista. Ja vaikkei asuisikaan, kannattaa käydä vaikka drinkillä henkimässä historiaa.

Majatalojen virkaa hoitavat kotimajoitustyyliset casa particularet, joista moni on jo tosin muuttunut tunnelmaltaan melkein hotellimaiseksi.

Katso tarjoukset Havannan hotelleihin.

Liikkuminen Havannassa

Polkupyörätaksi Havannassa. Kuva: Genevieve Hathaway / Shutterstock

Havannassa on kohtuullisen kattava bussiverkosto, ja liput maksavat vain yhden paikallispeson eli muutaman eurosentin. Reiteistä ja pysäkeistä on kuitenkin vaikea ottaa selkoa.

Useimmat turistit liikkuvat Havannassa pääosin taksilla, joista monet ovat vanhoja amerikanrautoja. Tunnelmallisempaa Havannan kaupunkikierrosta ei olekaan, kun istua vanhan dollarihymyn kyydissä.

Takseissa on mittari, mutta harva kuski suostuu sitä käyttämään. Hinta tulee sopia autoon astuttaessa. Turisteilta pyydetään yleensä vähintään viittä pesoa lyhyestäkin matkasta. Kannattaa tinkiä: kaksi pesoa tulisi riittää alle kolmen kilometrin matkaan.

Havannan retket ja kierrokset

Lähes kaikki Havanassa käyvät tekevät ainakin yhden ajelun vanhalla amerikanraudalla. Tarjolla on myös monenlaisia muita Havannan kierroksia, jotka voi varata etukäteen netistä.

Jatka matkaa Havannasta

Havannasta on hyvät lentoyhteydet eri puolille Kuubaa. Matkaa Havannasta voi jatkaa myös bussilla ja junalla; Kuubassa ovat Karibian ainoat rautatiet. Kuubassa voi myös vuokrata auton.

Lue lisää Kuuban parhaista matkakohteista.

Paras aika matkustaa Havannaan

Kuuban ilmasto jakaantuu kahteen kauteen. Parasta aikaa matkustaa on kuiva kausi, joka kestää joulukuulta huhtikuulle.

Sadekausi sijoittuu toukokuusta marraskuulle. Havannaan voi toki hyvin matkustaa myös sadekaudella: sadekuurot eivät estä kaupunkilomaa. Sadekauden aikaan myös hotellit ovat edullisimmillaan

Havannan lentokenttä

Havannan lentokentältä on noin puolen tunnin taksimatka keskustaan. Sovi etukäteen hinnasta (noin 20–25 euroa).

Lennot Kuubaan

Havannaan pääsee nykyisin Suomesta Finnairin suoralla lennolla.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi