Minne saa matkustaa ja minne ei? Pitäisikö joitain paikkoja boikotoida niiden ihmisoikeustilanteen takia vai ei? Onko matkailusta haittaa – vai jopa hyötyä – diktatuurin alla eläville ihmisille?
Aihe nousee tasaisin ajoin esiin matkailijoiden keskuudessa. Reilu viikko sitten eräässä matkailuaiheisessa ryhmässä nostettiin uudelleen esiin Anzion mukaan -blogin jo jokin aikaa sitten julkaistu kommentti Helsingin Sanomien matkailujuttuun Dubaista. Pointtina oli, että Dubaita ei kuuluisi ylistää matkakohteena, koska maa polkee ihmisoikeuksia.
Heti ensimmäisenä kannataa huomioida, että jos boikotoida aletaan, listasta tulee pitkä, vaikka mukaan otettaisiin vain maailman suosituimpia matkakohteita. Iso osa niistä rikkoo tavalla tai toisella ihmisoikeuksia, demokratiaa tai sananvapautta.
Jos boikotoit, unohda Kaakkois-Aasia
Thaimaa on käytännössä edelleen sotilasjuntan hallinnassa (viimeksi helmikuussa 2020 määrättiin merkittävä oppositiopuolue lakkautettavaksi). Myanmar on syyllistynyt rohingyojen kansanmurhaan.
Singaporessa on vallalla yksipuoluejärjestelmä ja sananvapautta rajoitetaan.
Vietnam ja Laos ovat sosialistisia yksipuoluejärjestelmiä, joissa toisinajattelijoita vainotaan.
Indonesia on kyllä demokratia, mutta maa estää väkivaltaisesti Länsi-Papuan itsenäisyyspyrkimyksiä.
Malesia on ottanut ison askeleen takaisin yhden puolueen vallasta todellisen demokratian tielle, mutta esimerkiksi homoseksuaalisuus on edelleen laitointa – ja lakia on käytetty myös poliittisten vastustajien vangitsemiseen. (Muuten myös suuseksi on Malesiassa laitonta.)
Entäpä Filippiinit, joka on ollut jo pitkään Kaakkois-Aasian demokraattisin ja tasa-arvoisin maa? Nykyinen presidentti Duterte on kyllä demokraattisesti valittu, mutta hänen hallintonsa rikkoo ihmisoikeuksia ja heikentää sananvapauden toteutumista.
Jos boikotoinnin tielle lähtee, pitäisi siis kai boikotoida Filippiinejäkin sillä ajatuksella, että vaikutus matkailuun saisi presidentin muuttamaan politiikkaansa. Paha vain, etteivät demokratian varpaille astuvat ”voimakkaat johtajat” muuta kovin helposti toimintatapojaan.
Mihin Lähi-idän maahan saa matkustaa?
Hyvin ei mene myöskään Lähi-idällä eettisenä matkakohteena. Turkkia johtaa itsevaltainen Erdogan, ja Dubai tulikin jo mainittua. Samaan kategoriaan menevät muutkin Arabiemiraatit ja käytännössä koko Lähi-itä.
Edes Lähi-idän Sveitsiksi kutsuttu Jordania ei saa puhtaita kortteja Amnesty Internationalilta. Se on silti ihmisoikeuksiltaan alueen parhaasta päästä, joten jos haluat matkustaa Lähi-itään, suuntaa Jordaniaan.
Entäpä Afrikan matkakohteet?
Afrikan suosituimmat matkakohteet sopii kiertää kaukaa. Marokko miehittää Länsi-Saharaa, ja Egyptissä rikotaan räikeästi ihmisoikeuksia.
Gambiassa sen sijaan puhaltavat vapauden ja demokratian tuulet, kun Gambiaa vuodesta 1994 itsevaltaisesti hallinnut Yahya Jammeh sai vihdoin kyytiä vuoden 2017 vaaleissa.
Ilmeisesti myös Keniaan ja Etelä-Afrikkaan voi matkustaa hyvällä omalla tunnolla – ainakaan jos ei kaivele niiden ihmisoikeustilannetta pintaa syvemmältä.
Sen sijaan pitkään Itä-Afrikan demokraattisimpana valtiona tunnetussa Tansaniassa valittiin vuonna 2015 presidentiksi John Magufuli, Filippiinien Duterten hengenheimolainen, joka on iskenyt kansalaisoikeuksiin sillä verukkeella, että hän taistelee korruptiota vastaan.
Entäpä länsimaat?
Edes länsimaihin ei voi kunnolla luottaa eettisinä matkakohteina. Yhdysvallat vetäytyi pois Pariisin ilmastosopimuksesta, terrorisoi Afganistanin syrjäseutuja drone-hyökkäyksillä ja murhasi hiljan Irakissa iranilaisen kenraalin.
Australia kohtelee kaltoin laittomia maahanmuuttajia sulkemalla heidät syrjäisillä saarilla oleviin ”vastaanottokeskuksiin”.
Iso-Britannia on Irlannin yhtenäistymisen esteenä, eikä Espanja anna Katalonian itsenäistyä. Sveitsin pankkisalaisuus tekee veronkierrosta helppoa rikkaille eurooppalaisille.
Italiassa mafialla on liikaa valtaa, kreikkalaiset ovat velkaa kaikille ja norjalaiset ovat liian ylivoimaisia hiihdossa.
Okei, aihe on vakava, eikä siitä sopisi vitsailla. Mutta se on myös hyvin monimutkainen.
Onko kotimaanmatkailu eettistä?
Suomikaan ei selviydy puhtailla korteilla. Pitäisikö kotimaamatkailua boikotoida, koska Suomi vie aseita yllä mainittuihin Dubaihin ja Turkkiin?
Suomi ei ole myöskään suostunut allekirjoittamaan YK:n julistusta alkuperäiskansojen asemasta, vaikka Lapissa elävät saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa.
Matkailuboikotissa suurin ongelma on se, mihin raja vedetään. Minkä takia jotain maata kuuluisi boikotoida ja toista ei?
Miksei Kiinaa boikotoida?
Otetaan esimerkiksi Kiina: maailmaan suurin saastuttaja, Tiibetin miehittäjä, uiguurien pakkoleirittäjä ja yksipuoluejärjestelmä, jossa sananvapautta ja ihmisoikeuksia rajoitetaan räikeästi.
Jos joku maa pitäisi laittaa boikottiin, se olisi kaiketi juuri Kiina. Eikä silloin matkailu yksin riittäisi. Pitäisi boikotoida kaikkea Kiinan kanssa käytävää kauppaa eli sanoa bye bye kaikelle made in Chinalle.
Kuinka realistista se olisi? Ja kuuluuko Kiinaa edes boikotoida?
Jos Kiina onkin epädemokraattinen yksipuoluejärjestelmä, on maan talouskasvu nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä keskiluokkaan. Vastaavaan suoritukseen ei ole kyennyt mikään muu maa maailmanhistoriassa. Köyhyys on paljon syvempää Intiassa, jota johdetaan demokraattisesti. Jopa Tiibetissä ihmisten elintaso on noussut.
Voimmeko syyttää Kiinaa saastuttamisesta, kun itse ostamme tehtaissa tehdyt tuotteet? Kiinan ja Intian vertailu saa myös kysymään, onko demokratia yksiselitteisesti tehokkain tapa edistää ihmisten hyvinvointia?
Winston Churchill sanoi aikoinaan: ”…demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu.”
Mutta maailma muuttuu. Entä jos tekoäly pystyy tulevaisuudessa tekemään parempia päätöksiä kuin demokraattisesti valitut poliitikot? Tämä on hyvin todennäköinen skenaario, josta Yuval Noah Harar kirjoittaa teoksessaan Homo Deus.
Entäpä jos tekoäly määrääkin rajoittamaan kansalaisoikeuksia yleisen hyvinvoinnin hyväksi? Mitkä maat joutuvat silloin boikotoinnin listalle? Ne, jotka rajoittavat kansalaisoikeuksia tekoälyn neuvosta vai ne, jotka eivät suostu tekoälyn ohjeita kuuntelemaan?
Välihuomautus: Pahoittelut lipsahtamisesta science-fictionin puolelle.
Onko matkailuboikoteista hyötyä?
Ymmärsitkin jo varmaan yskän. Matkakohteiden boikotoiminen on vaikeaa, koska on vaikea vetää rajaa siihen, mitä maita pitäisi boikotoida ja millä perusteilla.
Todennäköisesti matkailuboikoteista ei myöskään ole hyötyä. Toimiakseen niiden pitäisi olla kattavia, ja niihin pitäisi saada mukaan matkailijat ympäri maailmaa, myös Kiinasta.
Eniten hyötyä matkailuboikoteista onkin kunkin matkailijan omalle omalletunnolle. Ja hyvä niin. Jos ei tee mieli matkustaa johonkin maahan, ei sinne ole pakko mennä.
Moneen maahan on varmasti hyvin perusteltua olla matkustamatta, vaikkapa juuri sinne Dubaihin, joka on kyllä kaikessa älyttömyydessään mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen, mutta jossa on matkakohteena vähän mitään aitoa ja alkuperäistä, eikä paikallisia ihmisiäkään juuri kohtaa. Yhtä hyvin voit matkustaa Las Vegasiin.
Mutta jos itse joitain maita boikotoisikin, joillakin perusteilla, ei kannata myöskään paheksua niitä, jotka päättävät matkustaa niin sanottuihin epäeettisiin matkakohteisiin.
Matkailun merkitystä diktatuureihin ei ole tutkittu tarpeeksi, mutta mututuntumalla voi väittää, että boikottien vaikutukset tapaavat kasautua matkakohteissa asuvien tavallisten ihmisten niskoille. Matkailun parissa työskentelevät menettävät asiakkaita.
Maata hallitsevat kelmit saavat kyllä tavalla tai toisella pidettyä yllä mukavan elintasonsa.
Onko matkailuboikoteista haittaa?
Boikotoimisella on toinenkin vaikutus. Paikalliset eivät ainoastaan menetä tuloja, he menettävät myös kosketuksen ulkomaailmaan.
Tästä hyvä esimerkki on Burma eli Myanmar, jossa vierailin ensimmäistä kertaa vuona 2004, kun Myanmar oli kauppasaarrossa ja yleisenä suosituksena oli välttää maata myös matkakohteena.
Paikan päällä burmalaiset tuntuivat olevan todella iloisia siitä, että maassa kävi matkailijoita. Se toi heille tuloja – ja tuulahduksen vapaammasta maailmasta.
Ystävystyin eräänkin munkin kanssa, joka vei minut munkinkammioonsa ja kaivoi esille kielletyn kuvan demokratia-aktivistista Aung San Suu Kyistä. Ulkomaalaisen kohtaaminen oli hänelle merkki siitä, että muutos oli mahdollinen.
Ja lopulta se muutos tulikin. Nykyisin Aung San Suu Kyin kuvia ei tarvitse kätkeä matka-arkkuun sängyn alle – hänet on valittu maan presidentiksi.
Esimerkiksi voisi ottaa myös Kuuban, joka avautuu kovaa vauhtia osin juuri matkailun ansiosta. Ihmisille annetaan yhä enemmän vapauksia yksityisyritteliäisyyteen, koska matkailijoita varten tarvitaan majoitus- ja ravintolapalveluita.
Tai entäpä Malediivit? Kun maa sai vuonna 2008 pitkästä aikaa demokraattisesti valitun presidentin, Mohamed Nasheedin, melkeinpä ensi töikseen hän antoi tavallisille malediivilaisille mahdollisuuden avata majataloja omille kotisaarilleen. Sitä ennen matkailu oli sallittua vain yksityisille hotellisaarille.
Kun sitten Nasheed syrjäytettiin kyseenalaisin keinoin ja valtaa palasi vanha, epädemokraattinen kaarti, mitä matkailijan olisi kuulunut tehdä? Alkaa boikotoida tavallisten malediivilaisten pyörittämiä majataloja, joiden omistajat olivat todennäköisesti ottaneet lainaa rakennustöihin?
Onneksi Malediivit on taas vapauden tiellä, kun vuonna 2018 presidentinvaalit voitti hieman yllättäenkin demokraattisen puoleen Ibrahim Mohamed Solih.
Matkailun ei kuulu eristää vaan rakentaa siltoja
Tai ajatellaan vaikka Irania. Periaatteessa maata voisi boikotoida ihmisoikeusloukkausten takia. Mutta ketä se hyödyttäisi? Ei ainakaan tavallisia iranilaisia. Juuri se, mitä he nyt tarvitsevat, on eristäytymisen sijaan yhteys ulkomaailmaan.
Samoin ulkomaailma tarvitsee yhteyksiä iranilaisiin, jotta osaamme nähdä heidät uhkakuvien sijaan oikeina ihmisinä. Ja iranilaiset vasta ihmisiä ovatkin, ihania, sivistyneitä ja sydämellisiä.
Paikan päällä saa Iranista aivan toisenlaisen kuvan kuin pelkästään uutisia seuraamalla.
Ulkomaiset vieraat ovatkin hyviä ikkunoita diktatuurien alla eläviin maihin – heidän joukkoonsa voi naamioitua reporttereja ja aktivisteja, jotka voivat kertoa maan ihmisoikeusloukkauksista eteenpäin.
Saman voi tehdä myös jokainen matkailija eli kertoa kokemuksistaan vaikkapa sosiaalisen median välityksellä.
Matkailu kun on monta asiaa. Se voi olla oman egon buustaamista Instagramissa tai nuijat narikkaan -meininkiä keihäsmatkoilla. Matkailu voi olla elämysten etsimistä, rentoutumista ja arjesta irtautumista.
Mutta pohjimmiltaan matkailu on jotain paljon enemmän. Matkailu on siltojen rakentaja, joka saa ihmiset ympäri maailmaa kohtaamaan ja ymmärtämään toisiaan paremmin.
Eli matkustetaan ennakkoluulottomasti ympäri maailmaa, muttei myöskään suljeta silmiä maailman epäoikeudenmukaisuuksilta.
Matkablogi Paratiisireportteri ilmestyy sunnuntaisin.
