Merilehmät – missä voi uida dugongien ja manaattien kanssa?

merilehmä uimassa
Ei mikään merenneito, ainakaan kasvoiltaan. Tämä manaatti kuvattiin Belizessä Caye Caulkerin vesissä. Kuva: Maegan Luckiesh / Unsplash

Merilehmä on kummallinen otus. Merimiehet luulivat niitä aikoinaan merenneidoiksi, kaiketi kauniin pyrstön takia. Jos seilorit olisivat päässeet pussausetäisyydelle, olisi mieli varmaan muuttunut. Merilehmän kasvot ovat kuin pöhöttyneellä, juopolla merikapteenilla.

Itselläni on merilehmiin katkeransuloinen suhde. Merilehmät ovat hyvin uhanalaisia ja maailmassa on vain kourallinen paikkoja, jossa niitä voi nähdä. Ja minä asuin kolme vuotta Itä-Timorissa, jonka vesissä niitä elää. Itse asiassa aivan pääkaupungin Dilin lentokentän vieressä. Kotoani oli Tasi Tolu -rannalle palttiarallaa kymmenen minuutin ajomatka.

Enkä nähnyt merilehmiä kertaakaan. Enkä oikein kunnolla yrittänytkään, vaikka tarkoituksena oli.

Tiedättehän ongelman, ettei kotipuolen nähtävyydet jäävät kokematta, kun sitä aina ajattelee, että onhan myöhemminkin aikaa. Vaan ei ole. Yhtäkkiä tulee muutto, viimeiset päivät täyttyvät kiireestä… ja merilehmä tai jokin muu maailmanluokan ihme jää kokematta.

Puolustukseksi sanottakoon, ettei sillä rannalla olisi muuten tullut käytyäkään. Kaupungin alueella oli paljon kauniimpiakin rantoja.

Olin minä kyllä merilehmän nähnyt luonnossa jo aiemminkin, Thaimaan Ko Libong -saarella. Mutta eihän se korvaa sitä elämystä, että pääsisi uimaan kummallisen otuksen kanssa ja näkisi, kuinka sulavasti se liikkuu pinnan alla. Se on vähän sama kuin se, että delfiinin näkeminen pinnan päällä on mukavaa, mutta pinnan alla upeaa.

Niinpä kokosin tälle sivulle maailman parhaat paikat uida merilehmien kanssa. Jos vaikkapa joskus sattuisin taas samoille kulmille merilehmien kanssa.

Shark Bay, Länsi-Australia

Tämä on maailman paras paikka nähdä merilehmiä. Täällä niistä asuu 10 000 eli kymmenesosa koko maailman populaatiosta. Syynä on meriruoho, jota kasvaa Shark Bayn vesissä enemmän kuin missään muualla.

Meriruoho on merilehmien pääasiallista ravintoa, ja siitä ne ovat kaiketi saaneet nimensäkin. Dugongit ovat maailman ainoita kokonaan kasvisruualla eläviä merinisäkkäitä.

Shark Bay on sen verran ainutlaatuinen kohde, että se on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Melkein kulman takana (Australian mittapuulla) on toinenkin Unescon maailmanperintökohde, Ningaloo Reef, joka on puolestaan yksi maailman parhaista paikoista uida valashaiden kanssa.

Merilehmät ovat täällä kuitenkin sen verran ujoja ja villejä, että niitä saa useimmiten tyytyä ihailemaan vain veneestä käsin.

Länsi-Australiassa sijaitseva Shark Bay on todella syrjäinen kohde, jonne ei sattumalta päädy. Helpommin merilehmiä näkee itärannikolla Brisbanen edustalla sijaitsevalla Moreton Baylla, täälläkin tosin vain veneen kyydistä.

Abu Dabbab, Egypti

dugong merilehmä
Egypti on parhaita paikkoja uida merilehmien kanssa. Kuva: Vkilikov / Shutterstock.com

Lähin paikka suomalaisille nähdä uida merilehmien kanssa löytyy Egyptistä, aivan maan eteläosista. Hiljalleen maineeseen nousevan sukelluskohteen, Marsa Alamin, vieressä on Abu Dabbab, jonka vesissä voi snorklailla merilehmien kanssa.

Abu Dabbabin merilehmät ovat sen verran tottuneita ihmisiin, että uiminen niiden kanssa onnistuu helposti.

Bonuksena päälle tulevat suuret merikilpikonnat ja helmilapiorauskut (englanniksi guitar shark), joiden niidenkin näkemiseen on hyvät mahdollisuudet.

Lue lisää: Sukellus Egyptissä

Coron, Filippiinit

Coron
Coronin maisemat ovat komeat myös pinnan päällä. Kuvassa Kayangan Lake. Kuva: David Kohler / Unsplash

Hyvä paikka merilehmien bongaamiseen on myös Coron, jonka suojellun Calauitin saaren merilehmiä voi bongata snorklausretkillä.

Coronissa järjestetään myös sukelluksia merilehmien kanssa. Tällöin merilehmiä ihaillaan ensin veneestä käsin, ja jos ne eivät ole katsojista moksiskaan, niiden kanssa mennään ensin snorklaamaan ja lopulta sukeltamaan, jos merilehmät antavat siihen mahdollisuuden.

Tämä tulee todennäköisesti olemaan näistä kohteista ensimmäinen, jossa käyn uimassa merilehmien kanssa, sillä vierailu Coronissa on varsin helppo yhdistää käymisen majatalollani Surigaossa, jossa voi puolestaan uida delfiinien kanssa. Molempiin kohteisiin voi lentää Cebun kautta.

Crystal River, Florida

Floridassa pääsee snorklaamaan manaattien kanssa. Kuva: Jeff Stamer / Shutterstock

Merilehmien eli dugongien lähisukulasia ovat manaatit. Näkyvin ero on pyrstössä: dugongeilla se on samalla tapaa haarainen kuin valailla, manaatilla se muistuttaa jättimäistä melaa.

Kun dugongit elävät Aasiassa, Australiassa, Tyynenmeren saarilla ja Itä-Afrikan rannikolla, manaatit asuttavat Länsi-Afrikan rantoja, Karibianmerta ja Floridan rannikkoa.

Manaattien näkemiseen varmin paikka on Crystal River, jossa voi käydä päiväretkellä Orlandosta. Crystal Riverin alueella elää noin 400 manaattia. Snorklaajat eivät saa väkisin änkeä suojelluiden eläinten seuraan, mutta alueen manaatit tapaavat olla sen verran uteliaita, että ne tulevat yleensä itse tekemään tuttavuutta snorklaajien kanssa.

Lue lisää Floridan matkailusta.

Xcalak, Jukatanin niemimaa, Meksiko

Aivan Jukatanin niemimaan kärjessä, Belizen rajalla, sijaitseva Xcalak on Meksikon parhaita salaisuuksia sukelluksen ystäville. Syrjäisen sijainnin takia harva on paikasta kuullutkaan, vaikka täällä voi uida sekä manaattien että krokotiilien kanssa!

Caye Caulker, Belize

Belizestä puheenollen, manaattien kanssa voi uida myös Belizen reppureissukohteessa Caye Caulkerissa. Belize on ottanut manaattien suojelun tosissaan ja niitä elää maan vesialueilla enemmän kuin missään muualla Keski-Amerikassa.

Dili, Itä-Timor

Näki sitten merilehmiä tai ei, Itä-Timor on unotumaton matkakohde. Tämä kuva on paratiisisaari Jacolta. Kuva: Antti Helin

Älä tee samaa virhettä kuin minä ja jätä merilehmiä näkemättä, jos päädyt Itä-Timorille asti. Tai yritä ainakin!

Näkemiseen on hyvät mahdollisuudet, sillä paikallisen sukelluskeskuksen Dive Timor Lorosaen oppaat tietävät, mistä kohtaa lentokentän vieressä sijaitsevaa Tasi Tolu -rantaa niitä kannattaa etsiä.

Kovin montaa merilehmää ei lentokentän vieressä asu, joten niiden bongaaminen omin nokin on aikamoista hakuammuntaa. Yritetty on, huonolla menestyksellä.

Itä-Timorin alueella elää muuallakin dugogeja, mutta täällä niiden näkemiseen on paras mahdollisuus. Tasi Tolu ohella toinen paikka, jossa voi hyvällä onnella nähdä dugongin on Secret Garden, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Dilistä. Itse en täälläkään niitä koskaan nähnyt, mutta Secret Garden on muutenkin kyllä niin hieno snorklauspaikka, että kannattaa käydä.

Ai jai kun tuli ikävä Itä-Timoria!

Jos pidit artikkelista, arvostamme kovasti, jos jaat sen sosiaalisessa mediassa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi