Käykö teille usein näin? Heräätte ikävään. Kaipaukseen menneitä rakkaita tai paikkoja kohtaan. Tunnette raastavaa ikävää. Makaatte sängyllä ja yhtäkkiä kaipaatte suunnattomasti jotakuta muuta tai jonnekin muualle.
Tuntuu, että olette jääneet nalkkiin elämäänne. Toivotte, että saisitte kääntää hetkeksi lehteä taaksepäin ja olla hetken siellä jossain muualla, toisessa ajassa ja paikassa.
Ja samalla alatte epäillä päätöksiänne. Olenko valinnut oikein? Olenko oikea minäni? Mitä muuta voisin olla, jos olisin valinnut toisin? Mitä kaikkea maailmalla vielä voisi olla tarjottavana?
Hetken aikaa mietitte, että pitäisikö jättää kaikki taakse ja paeta. Lähteä etsimään jotain, kadonnutta aikaa tai vaikkapa oman elämänsä Graalin maljaa. Vapautta ja tarkoitusta.
Itselleni hetki alkaa siitä, että herään kaipaamaan jotakuta mennyttä rakasta. Siitä ajatukset karkaavat vapauteen, että voisin olla vain minä, vapaa kulkemaan maailmalla seikkailusta toiseen. Aikaan ennen perhettä.
Makaatte sängyssä aikanne katkeransuloisissa haaveissa ja kadonneissa unelmissa, nousette ylös. Kohtaatte kumppaninne tai perheenne, vaikkapa olohuoneessa, halaatte heitä syvästi ja vahvasti ja rakastavasti. Mielenne täyttää valtava helpotus. Tuntuu kuin olisitte heränneet painajaisesta, katkeransuloisesta sellaisesta. Keitätte kahvit ja ymmärrätte taas, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Seuraavaan kertaan asti.
Minulle käy niin aika ajoin. Viimeksi tänä aamuna. Ehkä tällaiset kysymykset heräävät entistä herkemmin meillä ulkomailla asuvilla. Maailmalle muuttoon johtaneet elämänvalinnat ovat isoja. Taakse ovat jääneet sukulaiset, ystävät, harrastukset ja tutut kulmat. Kaikki. Ette ole valinneet vain parisuhdetta vaan kokonaisen elämän.
Tai ehkä epävarmuus elämän valinnoista vaivaa vielä enemmän kaikkia niitä, jotka eivät ole muuttaneet maailmalle, tehneet edes kerran sitä suurta ratkaisua irtiotosta.
Eiköhän ikävään herääminen vaivaa aika ajoin meitä kaikkia. Sillä eikö juuri sellaisista hetkistä synny alkusysäykset sellaisille itseään tutkiskeleville kirjoille kuin Eat, Pray Love – omaa tietä etsimässä? Ja niiden suosio kerro siitä, kuinka moni meistä hakee jatkuvasti paikkaansa elämässään?
Itsereflektio on varmasti hyvä asia, sopivina annoksina. Se auttaa ymmärtämään omia valintojaan ja pakottamaan muistamaan, miksi on valinnut juuri niin kuin on tehnyt, mitä rakastin ja rakastan nykyisessä kumppanissa enemmän kuin muissa. Miksi valitsin juuri hänet ja kaiken hänen mukanaan tulevan? Sellainen on helppo unohtaa arjessa, mutta siitä on hyvä muistuttaa itseään säännöllisesti.
Sillä vain omat valintansa ymmärtämällä ja hyväksymällä, voi elää sovussa niiden kanssa. Onnellisena.
Entäpä sinä rakas lukija, heräätkö sinä usein ikävään?
Matkablogi Paratiisireportteri ilmestyy epäsäännöllisen säännöllisesti, yleensä kerran viikossa. Uudet kirjoitukset löydät tämän Kerran elämässä -sivuston etusivulta. Laita se vaikka nettiselaimen kirjanmerkkehin.
