Atacama – hiekkalautailua Kuoleman laaksossa

Chilen pohjoisosaa hallitseva Atacaman autioma on maailman kuivin paikka. Autiomaahan voi tutustua San Pedron turistikaupungista käsin vaikkapa laskettelemalla elottomilla hiekkadyyneillä.

Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuvat Ville Palonen

”Joka kerta kun hiekkalautailemme täällä, jollekin käy kalpaten. Siksi paikkaa kutsutaan Kuolemanlaaksoksi”, 31-vuotias Sebastian Opazo varoittaa naama peruslukemilla. Sitten mies iskee ilkikurisesti silmää ja syöksyy laudallaan alas hiekkadyynin terävältä harjalta.

Valle de la Muerte, Kuolemanlaakso, näyttää elottomalta niin pitkälle kuin silmä kantaa. Taivaalla ei liidä lintuja, eikä rinteillä kasva kasveja. Näköpiirissä kumpuilee vain valtavia hiekkadyynejä, joita laakson reunoilla kohoavat kalliomuodostelmat piirittävät.

Maailman kuivin autiomaa

Kuolemanlaaksoa ja sen lähellä sijaitsevaa San Pedron turistikeidasta ympäröi Atacaman autiomaa, maailman kuivin paikka. Joissain sen osissa ei ole satanut vuosikymmeniin, ja Turun kokoisessa Arican rannikkokaupungissakin ropisee vuosittain alle millimetri vettä. Vertailun vuoksi: Suomen Turun vuotuinen sademäärä on noin 700 milliä.

Atacama, Patagonia, Chile
Kuolemanlaakso sijaitsee San Pedro de Atacaman kaupungin lähellä.

Alas laskiessa vauhti pitää kiihdyttää mahdollisimman kovaksi, muuten lauta töppää käännöksissä. Kaatuessa saa suun täyteen hiekkaa, joka narskuu hampaissa pitkään. Onneksi pehmeään dyyniin kaatuminen ei satu pahemmin.

Kaatumisen jälkeen hiekka liimautuu kasvoilla helmeilevään aurinkorasvaan kuin kuolinnaamio.

Mäen juurella Sebastian, matkatoimiston opas ja vannoutunut hiekkalautailija, jatkaa tarinointia siitä miten Kuolemanlaakso sai nimensä. ”Versioita on monia. Yhden mukaan nimi tulee yksinkertaisesti siitä, ettei täällä ole elämää. Mutta minä pidän enemmän kertomuksesta, jonka mukaan nimi syntyi erehdyksessä. 1900-luvun puolivälissä täällä asui belgialainen jesuiitta ja amatööriarkeologi Gustavo Le Paige. Hiekkadyynien punertava väri toi hänen mieleensä Marsin, joten mies nimesi paikan Valle de la Marteksi. Mutta paikalliset asukkaat eivät ymmärtäneet hänen aksenttiaan. Siksi he alkoivat kutsua laaksoa Valle de la Muerteksi.”

Hiekkalautailua dyyneillä

Dyynin päälle kiivetessä ymmärtää, että nimi osuu nappiin. Päivä ei ole vielä puolessakaan, mutta paahtava aurinko saa hien virtaamaan valtoimenaan. Aurinkolaseista huolimatta hiekasta heijastuva aurinko sokaisee silmät, ja jokaisen kaatumisen jälkeen hiekka liimautuu kasvoilla helmeilevään aurinkorasvaan kuin kuolinnaamio.

Chile_Ville_03
Sebastian Opazo on kokenut hiekkalautailija.

Shortseissa lautaansa nojaileva Sebastian kertoo, ettei ole koskaan laskenut lumessa. ”Lumilautailu on aika kallista Chilessä, enkä varmaan muutenkaan pitäisi laskettelukeskusten hälinästä. Hiekkadyyneillä saan laskea rauhassa”, Sebastian sanoo. ”Itse asiassa lainelautailin nuorempana, mutta muutama vuosi sitten autiomaahan muutettuani kokeilin hiekkalautaa. Tiesittekö, että hiekkalautailun keksivät 80-luvulla brasilialaiset lainelautailijat? He halusivat treenata silloinkin, kun kunnollisia aaltoja ei ollut.”

Sebastianin lisäksi San Pedrosta löytyy vain pari asialle omistautunutta hiekkalautailijaa. Silti mies uskoo lajin kasvuun. ”Chilessä on hiekkalautailtu jo 90-luvun alusta lähtien. Rannikolla Antofagastassa valmistetaan hiekkalautoja, ja kisojakin järjestetään!”

Viimeisen laskun lopuksi Sebastian hyppää näytöstyyliin dyynin juurella olevasta kummusta. Sitten hän tunnustaa, kuinka vuotta aiemmin joutui sairaalaan kaaduttuaan kilpailussa. ”Sain hiusmurtuman niskaani, ja hyppiminen jännittää vieläkin. Mutta pian vieraikseni saapuu parikymmentä chileläistä lautailijaa. Heidän kanssaan on tietysti pakko laskea kuin kamikaze!”

 

Lue lisää:

El Tation geysirkentällä

Chile-opas

Jeeppiseikkailu Salar de Uyunin suola-aavikolle