Aivan Chilen pohjoisosissa, Atacaman autiomaan reunalla, alkaa Altiplano eli Andien vuoristoylänkö. Tuliperäisen alueen nähtävyyksiin tutustuu parhaiten San Pedro de Atacaman turistikaupungista käsin.
Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuvat Ville Palonen
”Kolme, kaksi, yksi…”, laskee toppatakkiin pukeutunut oppaamme rannekelloaan vahtien. ”Nyt!”
Samassa vesipatsas räjähtää jalkojemme juuressa olevasta reiästä kuin tykin suusta kohti yläilmoja. Turistiryhmämme kamerat räpsyvät, kun kiehuvan kuuma vesi peittää taivaan valtavaan höyrypilveen.
Muutaman minuutin kuluttua tasanko on satojen metrien matkalta täynnä pulputtavia, sihiseviä ja suhisevia kuoppia. Niistä nousee kylmään ilmaan vesihöyrypatsaita kuin henkiä Aladdinin taikalampusta.
El Tation kuumat lähteet
El Tation geysirkenttä sijaitsee Chilen koillisosissa, Peruun asti ulottuvan Altiplanon eli Andien vuoristoylängön laidalla. Yli 80 aktiivisen geysirin El Tatio on eteläisen pallonpuoliskon suurin geoterminen kenttä. Maailmasta löytyy vain kaksi sitä mittavampaa geysiresiintymää: Yellowstone Yhdysvalloissa ja Dolina Geizerov Kamtšatkan niemimaalla Venäjällä.
4200 metrin korkeudella merenpinnasta ilma tuntuu niin ohuelta, että jo puolen tunnin jälkeen päätä alkaa jomottaa. Vuoren takaa kurkistavan auringon säteet muuttavat ilmassa leijailevat höyrypilvet häikäisevän valkeiksi.
Päivän valkenemisesta huolimatta lämpötila pysyy sitkeästi kymmenisen astetta pakkasen puolella. Untuvatakeista huolimatta tärisemme kuin horkassa, joten oppaamme Danila rientää apuun. Hän asettaa teepannun kiehumaan tasaisesti porisevaan geysiriin.
Järvien rannoilla seisoskelee vaaleanpunaisia flamingoja. Bongaamme bussin ikkunasta jopa pari strutsia muistuttavaa nandua.
Olemme lähteneet aamuyöllä matkaan San Pedro de Atacaman pienestä turistikaupungista, sillä El Tatio on aktiivisimmillaan aamuisin kuuden ja kahdeksan välillä. Kolme tuntia kestänyt bussimatka pimeää ja kuoppaista tietä pitkin on ollut tuskainen taival. Onneksi kuplivat geysirit ovat niin lumoava näky, että kärsimys unohtuu nopeasti.
Geysirkentän toiselta laidalta löytyy Danilan kehuma kuuma lähde. Pienen uima-altaan kokoinen monttu on täynnä höyryävää vettä, jossa loikoilee uimapukuisia ihmisiä. Vaatteita riisuessa pakkanen saa ihon kananlihalle, mutta lämpimässä vedessä, miedosti rikiltä tuoksuvien höyrypilvien hyväillessä kasvoja, on olo taivaallinen.
Laamansikiö on Andien perinne
Palaamme San Pedro de Atacamaan villien maisemien halki. Ympärillä kohoaa Altiplanon tulivuorten lumihuippuisia kartioita. Niiden juurella käyskentelee laamansukuisten vinkunjojen laumoja, ja ohueen riitteeseen yön aikana jäätyneiden järvien rannoilla seisoskelee vaaleanpunaisia flamingoja. Bongaamme bussin ikkunasta jopa pari strutsia muistuttavaa nandua.
Atacaman autiomaan lähestyessä villieläimet vaihtuvat vaaleanpunaisilla korvamerkeillä koristeltujen laamojen laumoihin. Bussimme pysähtyy pikkuruiseen Machuan kylään.
Paikassa on ainoastaan yksi katu, muutama olkikattoinen savitalo, ja pieni kirkko mäen päällä. Asukkaita on virallisesti kahdeksankymmentä, mutta heistä vain muutama asuu kylässä. Ainoa työ on kuulemma laamojen ja lampaiden paimentaminen, eikä lapsille ole edes koulua.
Machuassa on asuttu jo tuhat vuotta. ”Uusi talo rakennetaan aina entisen päälle, sillä paikka on siunattu ikivanhoilla rituaaleilla”, Danila kertoo. Oppaan mukaan katoliseen kirkkoon kuuluminen ei estä kyläläisiä uskomasta shamanistisiin rituaaleihin. ”Taloa rakennettaessa perustuksiin haudataan laamansikiö. Lisäksi joka nurkkaan pirskotetaan laaman verta ja sisälmyksiä, ja katolle pystytetään risti pitämään pahat henget loitolla.”
Lue lisää:
Hiekkalautailua Atacaman autiomaassa
Jeeppiseikkailu Salar de Uyunin suola-aavikolle
