Kolumbian parhaat matkakohteet

kolumbia matkailu
Kolumbian Cartagena on Etelä-Amerikan hienoimpia vanhoja kaupunkeja.

Saammeko esitellä: Eldorado on vihdoin löytynyt! Tarujen kultamaa on Kolumbia – sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti. Bogotan Kultamuseossa on nähtävänä maailman suurin kulta-aarre, ja Kolumbian hiekkarannat ovat puolestaan suoraan jokaisen rantapummin unelmista. Kolumbian-lomalla pääsee nauttimaan myös upeista vanhoista kaupungeista, Andien vuoristosta ja Amazonin sademetsästä.

Kolumbia on hintatasoltaan edullinen ja ihmiset ovat ihania. Rytmi on veressä ja bileet aina pystyssä. Taakse jäänyttä aikaa ovat verinen huumesota ja taistelu kommunistisissejä vastaan. Kolumbia on nykyisin sangen turvallinen maa matkustaa.

Huumesodasta muistuttaa enää Netflixin Narcos-televisiosarja, jonka suosio ei ole ainakaan vähentänyt matkailijoiden kiinnostusta. Kolumbian-matkalla onkin mahdollista vierailla myös Pablo Escobarin entisessä ökyhuvilassa, Hacienda Napolesissa.

Kolumbiasta on viime vuosina tullut Etelä-Amerikan kiinnostavin matkakohde. Kuten Anthonyt Bourdain on sanonut Kolumbiasta: ”On huvittavaa, että tällainen paikka on olemassa, ja että kaikki eivät halua asua täällä.”

Siispä varoituksen sana: Kolumbiassa ei tarvita pelätä henkensä vaan sydämensä puolesta. Siitä kun jää todennäköisesti pieni pala Kolumbiaan.

Kolumbian parhaat nähtävyydet

Kolumbia matkailu
Cartagenan vanhakaupunki on Kolumbian paras nähtävyys, täynnä tunnelmallisia katuja ja kujia.

Kolumbian nähtävyyksistä kuuluisin on Cartagenan upea, muurin ympäröimä vanhakaupunki, Unescon maailmanperintökohde. Cartagenassa riittää tunnelmallisia hotelleja, kuten Hotel Casa San Agustín.

Karibianmeren rannikolla sijaitseva Cartagena on myös Kolumbian suosituin nähtävyys: risteilyturisteja voi olla riesaksikin asti. Cartagenaa ei silti kannata jättää väliin Kolumbian-matkalla: siihen kaupunki on yksinkertaisesti liian hieno. Cartagenasta on myös helppo jatkaa matkaa Kolumbian suosittuihin rantakohteisiin kuten Playa Blancalle.

Kolumbiasta löytyy useita muitakin kauniita ja Cartagenaa paljon rauhallisempia vanhoja kaupunkeja kuten maailmanperintökohde Santa Cruz de Mompox, josta Simón Bolivar, Etelä-Amerikan mantereen vapauttaja, keräsi joukkojensa ytimen. Syrjäinen sijainti on pitänyt Mompoxin idyllisenä ja tunnelmaltaan aitona: vanhoja taloja eivät ole täällä vallanneet matkailupalvelut.

Esi-kolumbiaanisista intiaanikulttuureista muistuttaa Kolumbian mystisin nähtävyys, San Agustínin historiallinen puisto, Unescon maailmanperintökohde, jossa sadat koristeelliset patsaat suojelevat entisaikain hautapaikkoja. Suurimmillaan patsaat ovat seitsemän metriä korkeita. Patsaat uskotaan kaiverretun 50–400-luvuilla ennen ajanlaskun alkua, mutta ne pystyttäneestä kulttuurista ei tiedetä mitään.

Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa on pakko käydä Kultamuseossa (Museo del Oros), joka on mantereen hienoimpia museoita. Kultamuseossa on esillä suurempi kultaesineiden kokoelma kuin missään muualla maailmassa. Nähtävillä on 55 000 toinen toistaan upeampaa Kolumbian kultaesinettä ajalta ennen espanjalaisten konkistadorien saapumista.

Bogotán nähtävyyksiä on myös Museo Botero, jonka upean, kansainvälisen taidekokoelman on lahjoittanut Kolumbian kuuluisin kuvanveistäjä, rehevistä naishahmoistaan tunnettu Fernando Botero. Molemmat museot sijaitsevat viehättävässä La Candelarian kaupunginosassa eli Bogotán vanhassakaupungissa.

Katso tarjoukset Bogotán hotelleihin.

Bogotásta 40 kilometriä pohjoiseen Zipaquirássa sijaitseva Catedral de Sal on maan alle vanhaan suolakaivokseen rakennettu katedraali. Reilun kolmen tunnin matkan päässä odottaa myös idyllinen Villa de Leyvan pikkukaupunki, joka on säilyttänyt hyvin kolonialismin ajan charminsa.

Bogotán ohella toinen eläväinen kaupunkikohde on Kolumbian toiseksi suurin kaupunki Medellín, huumeparoni Pablo Escobarin entinen kotikaupunki. Huumeväkivaltaisuudet ovat taakse jäänyttä aikaa, sen sijaan vauhtia riittää Medellínin kuuluisassa yöelämässä. Medellínin nähtävyyksiin kuuluvat myös 384 metriä korkeat liukuportaat jotka kulkevat köyhien asuinalueen halki.

Medellínistä 150 kilometrin päässä Puerto Triunfossa voi käydä tutustumassa Escobarin ylettömään huvilaan Hacienda Nápolesiin. Huvilan tiluksilla vaeltelee Escobarin keräämiä afrikkalaisia villieläimiä kuten virtahepoja.

Katso tarjoukset Medellínin hotelleihin.

Kolumbian parhaat rannat

Kolumbia rannatKolumbian idyllisimmät rannat löytyvät Tayronan kansallispuistosta, Karibianmeren rannalta. Rannoille antavat ilmettä komeat graniittilohkareet, viidakot ja taustalla kohoava Sierra Nevada de Santa Martan vuoristo. Alue oli pitkään kommunistisen sissijärjestön FARCin taistelualuetta, mutta nykyisin turvallinen.

Tayronan kansallispuisto sijaitsee suositun rantakohteen Santa Martan vieressä. Reppureissaajien suosiossa on Santa Martassa etenkin Tagangan rantakylä.

Katso tarjoukset Tagangan majoitukseen.

Toinen suosittu kohde rantalomalle Kolumbiassa on Cartagenan alue. Cartagenasta 35 kilometrin päässä sijaitsevalla Playa Blancalla voi käydä päiväretkellä vanhasta kaupungista tai jäädä pitemmäksi ajaksi Karibianmeren turkoosista merestä nauttimaan. Playa Blanca on vilkas rantakohde, jossa riittää hyvätasoisia hotelleja.

Kolmas hieno rantakohde on San Andrésin saari, joka sijaitsee kaukana Kolumbiasta Nicaraguan edustalla. San Andrés tarjoaa kauniita rantoja, koralliriuttoja ja hyvätasoisia hotelleja. Perille pääsee lentämällä. San Andrésista matkaa voi jatkaa 50 kilometrin päässä sijaitsevalle rauhallisemmalle Providencian saarelle, jota merirosvo Henry Morgan käytti piilopaikkanaan. Hänen aarteensakin uskotaan olevan yhä kätkössä saarella.

Suurin syy suunnata Atlantin rannikolle ovat ryhävalaat, joita voi bongata Nuquín kalastajakylästä käsin heinäkuusta lokakuulle

Kolumbian kahvinviljelyksillä

Kolumbia matkailu
Salento sijaitsee keskellä Kolumbian kahvinviljelysaluetta.

Kolumbia tunnetaan kahvistaan, jota on kutsuttu jopa maailman parhaaksi. Kolumbian kahvinviljelyalue Eje Cafetero (tunnetaan myös nimellä Triángulo del Café eli Kahvikolmio) onkin nimetty Unescan maailmanperintökohteeksi.

Kahvinviljelyksiin voi tutustua esimerkiksi Salenton kauniista pikkukaupungista käsin. Vieressä sijaitsee luonnonkaunis Cocoran laakso. Jos Salento tuntuu turhankin turistiselta, kannattaa matkaa jatkaa hieman syrjemmälle idylliseen Jardiniin, jonka kauniilla keskusaukiolla voi edelleen nähdä norkoilemassa aitoja kolumbialaisia karjapaimenia eli llaneroita.

Kahvista pääsee Kolumbiassa toki nauttimaan kaikkialla muuallakin. Kahvikupillisen voi ostaa suoraan katukauppiailta, jotka tunnistaa kahdesta termospullosta: toisessa on kahvia, toisessa maitoa. Kahvin voi tilata mustana (tinto), maitotilkalla (pintado) tai maidolla (cafe con leche).

Kolumbian parhaat kohteet aktiivilomalle

Kolumbian pinta-alasta iso osa on Andien vuoristoa ja Amazonin sademetsää. Kolumbiassa riittääkin mahdollisuuksia aktiiviseen lomailuun.

Kolumbian vaelluskohteista hienoimpia on Andien vuoristossa sijaitseva El Cocuyn kansallispuisto, erityisesti viikon mittainen Güicán – El Cocuy -reitti, jonka varrella näkee vuoristojärviä, jäätiköitä ja kauniita laaksoja. Parhaimmillaan noustaan 4650 metrin korkeuteen.

Matkaan El Cocuyn kansallispuistoon kannattaa yhdistää vierailu Baricharan kauniiseen kolonialismin ajan kaupunkiin sekä San Giliin, Kolumbian aktiviteettikeskukseen. San Gilin ympäristössä voi laskea koskia ja kokeilla benji-hyppyä.

Amazonin sademetsää Kolumbiassa on Saksaa suurempi alue. Amazonin sademetsään tutustuminen kannattaa aloittaa Leticiasta, joka sijaitsee aivan Kolumbian kaakkoiskärjessä, Brasilian ja Perun rajalla. Leticiasta järjestetään monenpituisia viidakkoretkiä Rio Yavarin alueelle. Lintulajeja alueella on bongattu yli 450, ja Amazonin delfiinienkin näkemiseen on hyvät mahdollisuudet. Amazonin viidakkoseikkailuun kannattaa varata aikaa ainakin kolme päivää, mielellään enemmänkin.

Lintujen bongaus Kolumbiassa

Kolumbia linnut
Kolumbiassa näkee upeita lintuja bongaamattakin.

Kolumbia on yksi maailman parhaista kohteista lintujen bongaamiseen. Kolumbiassa asuu 1800 lintulajia, joista 76 on endeemisiä. Amazonin sademetsän ohella hyviä paikkoja lintujen bongaamiseen ovat rannikolla sijaitseva, hiekkarannoistaan tunnettu Tayronan kansallispuisto sekä Tataman kansallispuiston pilvisademetsä. Jälkimmäisessä lintubongarien majoittamiseen – ja opastamiseen – on erikoistunut Montezuma Lodge.

Kolumbian sää ja ilmasto

Kolumbia
Tarkkana Cartagenan kanssa – sadekaudella voi sataa paljon.

Parasta aikaa matkustaa Kolumbiaan on sään ja ilmaston puolesta joulu–helmikuu. Lämpötila on miellyttävimmillään, taivas on kirkas eikä sade uhkaa muualla kuin sademetsässä.

Kolumbian sadekausi on kovimmillaan loka–marraskuussa. Toisaalta samaan aikaan Amazonin alue on kuivimmillaan ja parhaimmillaan vaelluksille.

Osassa Kolumbian matkakohteista kuten Bogotassa, Medellinissä ja Cartagenassa sataa myös huhti-toukokuussa.

Liikkuminen Kolumbiassa

Etäisyydet ovat pitkät Kolumbiassa. Esimerkiksi Bogotán ja Cartagenan välissä on tuhat kilometriä. Onneksi kotimaanlentoja on ympäri maata. Myös yöbussit ovat Kolumbiassa mukavia.

Matka Kolumbiaan

Kolumbia matka
Kolumbiaan kannattaa matkustaa nyt eikä myöhemmin.

Kolumbiaan ei ole Suomesta suoria lentoja. Kolumbiaan matkustetaan yleensä Bogotán kansainvälisen lentokentän, El Dorado Airportin, kautta. Hyvät lentoyhteydet ovat esimerkiksi Madridin kautta. Jos lentää Yhdysvaltojen kautta, täytyy muistaa tehdä välilaskua varten netissä Yhdysvaltain matkustusilmoitus.

Lue lisää, miten löytää halvat lennot.

Kolumbian rajanaapureita ovat Panama, Venezuela, Brasilia, Peru ja Ecuador. Jos matkaamassa Ecuadoriin maata pitkin, kannattaa Kolumbian puolella pysähtyä vielä satumaisen näköisessä Las Lajasin kirkossa. Kirkko on rakennettu näyttävälle paikalle rotkon reunalle, jossa on perimätiedon mukaan tapahtunut useampikin ihme: kuuro on saanut kuulon, sokea näön.

Matkalukemista Kolumbiaan

Ennen Kolumbian-matkaa kannattaa ehdottomasti hankkia Nobel-palkitun Gabriel García Márquezin huikea romaani Sadan vuoden yksinäisyys.

Gabriel García Márquezin tai Gabon, kuten häntä Etelä-Amerikassa kutsutaan, synnyinkaupunki on Aracataca, jossa Gabon nuoruuden koti on museoitu. Aracataca sijaitsee 80 kilometrin päässä Santa Martan rantakohteesta.


 

Varaa hotellisi yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

array(2) {
  [0]=>
  string(15) "Etelä-Amerikka"
  [1]=>
  string(8) "Kolumbia"
}

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi