Leijonakävely Sambiassa

Uskaltaako leijonan kanssa lähteä lenkille? Kyllä, ainakin suojelutyötä tekevän Lion Encounterin retkellä Sambiassa.

Teksti ja kuvat Ville Palonen

On vaikeaa olla vilkuilematta olan yli, kun takana jolkottaa leijona. Ennen kävelyretkeä olen saanut lyhyen turvakoulutuksen, mutta se ei oikein vakuuttanut: jos leijona alkaa käyttäytyä hyökkäävästi, sitä pitäisi kuulemma osoittaa puisella kävelykepillä ja samalla komentaa tiukkaan sävyyn.

Toivon, ettei moista ohjetta tarvitse kokeilla käytännössä.

Kävelee leijonien kanssa

Leijonien kanssa käveleminen on yksi Viktorian putousten lähellä sijaitsevan Livingstonen jännittävimmistä elämyksistä. Retkiä järjestää Lion Encounter -niminen yritys.

Noin tunnin mittaisen lenkin aikana liikutaan kahden tai kolmen nuoren leijonan seurassa savannilla. Puolikesyt eläimet ovat tottuneet ihmisiin, mutta siitä huolimatta varovaisuus on valttia: eläinten kuningas on peto, ei mikään kiltti kotikissa.

Sambia_Livingstone_19
Leijonakävelyllä on aina mukana pari kolme asiantuntevaa ohjaajaa.

Leijonakävely on loistava tilaisuus seurata lähietäisyydeltä, kuinka kissapedot liikkuvat luonnollisessa ympäristössään. Turistit ovat jopa päässeet todistamaan saalistamista, kun leijonat ovat kesken kaiken innostuneet kaatamaan antiloopin, kirahvin tai paviaanin.

Lion Encounter on vastuullisesti toimiva suojeluprojekti.

Lion Encounter ei ole eläintarha, jossa kasvatetaan kesyjä kissapetoja turistien lomakuvia varten. Kyseessä on vastuullisesti toimiva suojeluprojekti, joka ensimmäisenä Afrikassa pyrkii siirtämään vankeudessa kasvaneiden leijonien jälkeläisiä vapauteen.

Monelle kävijälle tuleekin yllätyksenä, että viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana leijonien määrä on romahtanut jopa 80 prosenttia. Afrikassa on enää noin 20 000 yksilöä, eikä Sambiassa elä käytännössä lainkaan luonnonvaraisia leijonia.

Aito suojeluprojekti

Pitkäjänteinen suojeluprojekti jaetaan neljään vaiheeseen:

Vaihe 1. Vankeudessa elävät leijonat saavat pennun, joka tottuu ihmisiin. Nämä leijonat kävelevät sekä turistiryhmien että pelkkien hoitajien kanssa. Kävelylenkkien tarkoitus on rohkaista pentuja liikkumaan luonnossa ja jopa saalistamaan. Pentujen näkökulmasta ihmiset ovat lauman vanhempia jäseniä, joiden seurassa savannilla on turvallista liikkua. Leijonat eivät ole talutusnuorassa, vaan saavat temmeltää täysin vapaasti.

Sambia_Livingstone_18
Leijonalle ei kannata kääntää selkää, sillä se voi hypätä leikkisästi niskaan.

Vaihe 2. Kun nämä puolikesyt eläimet ovat noin puolitoistavuotiaita, ne siirretään toiseen paikkaan. Suurella aidatulla puistoalueella nuoret leijonat oppivat metsästämään ja elämään laumana. Eläimiä tarkkaillaan, mutta muuten ne eivät ole enää tekemisissä ihmisten kanssa.

Sambia_Livingstone_32
Jos leijonat ovat hyvällä tuulella, niitä pääsee paijaamaan.

Vaihe 3. Lauma siirretään vieläkin laajemmalle alueelle, jossa leijonat viettävät lopun elämäänsä. Ne pariutuvat, eikä syntyneillä pennuilla ole kosketusta ihmisiin.

Vaihe 4. Kun villit pennut ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, ne voidaan tarpeen mukaan siirtää ja vapauttaa Afrikan muihin luonnonpuistoihin.

Täällä leijonat eivät ole turisteja varten, vaan turistit leijonia varten.

Leijonien kasvattaminen on tyyristä puuhaa, joten turistikävelyiden pääsymaksut tulevat tarpeeseen. Lion Encounter kerää rahoitusta myös lahjoituksina sekä järjestämällä vapaaehtoisturismia. Täällä leijonat eivät ole turisteja varten, vaan turistit leijonia varten.

 

Livingstonen alueella on muitakin yrityksiä, jotka tarjoavat tilaisuutta tutustua puolikesyihin eläimiin. Älä kuitenkaan sekoita vastuullisesti toimivaa Lion Encounteria niihin! Livingstonen lisäksi Lion Encounter toimii Victorian putousten toisella puolella Zimbabwessa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi