David Livingstone ja Niilin lähteiden arvoitus

tohtori livingstone
Livingstone ja Stanley kohtaavat toisensa, Wikimedia

Niilin lähteitä oli etsitty tuloksetta antiikin ajoista asti. David Livingstone päätti ratkaista Afrikan suurimman arvoituksen – vaikka henkensä uhalla.

Teksti Antti Helin

Poks. Samppanjapullo poksahti auki Ujijin kylässä, Tanganjikajärven rannalla, ja lehtimies Henry Stanley kaatoi lämmennyttä mutta yhä kuplivaa juomaa kahteen hopeapikariin. Hän oli kantanut pulloa mukanaan 1 500 kilometriä etsiessään kadonnutta tohtori Livingstonea Afrikan sydänmailta. Ja nyt legendaarinen tutkimusmatkailija istui hänen edessään vaatimattoman majan edustalla mahtavat mursunviikset harmaantuneena, mutta elossa.

”Missä oikeastaan olette olleet koko tämän ajan?” Stanley kysyi.

Kuusi vuotta kadoksissa ollut tutkimusmatkailija oli jo ehditty julistaa kuolleeksi, mutta toivoa hänen löytymisestään ei oltu menetetty. Olihan Livingstone rakastetuin tutkimusmatkailija aikana, joka jumaloi seikkailijoita.

Livingstone oli kadottanut pelkonsa sen jälkeen, kun kun leijona oli upottanut hampaansa hänen käteensä ja retuuttanut miestä kuin räsynukkea.

Köyhän glasgowlaisen kauppiaan poika oli saapunut Afrikkaan ensimmäisen kerran 30 vuotta aikaisemmin nuorena lähetyssaarnaajana. Hän oli kävellyt Afrikan poikki lännestä itään, selvittänyt Sambesi-joen reitin ja löytänyt Victorian putoukset. Lähes kaiken, mitä eurooppalaiset Afrikasta tiesivät, he olivat oppineet Livingstonelta.

Sen jälkeen, kun leijona oli upottanut hampaansa Livingstonen käteen ja retuuttanut tätä kuin räsynukkea, tutkimusmatkailija oli kadottanut pelkonsa.

Mutta tämä viimeisin matka oli koitumassa lempeän mutta leijonasieluisen tutkimusmatkailijan kohtaloksi.

Vastoinkäymisten vietävänä

Livingstone oli etsimässä Niilin lähteitä, tutkimusmatkailijoiden Graalin maljaa. Afrikka oli viimeinen tuntematon manner, ja Niilin lähteet olivat sen suurin salaisuus. Niili ei ollut pelkkä joki, se oli myyttinen elämän tuoja, jonka vettä olivat juoneet Mooses, Kleopatra ja Aleksanteri Suuri. Jo historiankirjoituksen isä Herodotos oli etsinyt joen alkulähteitä ja hänen jälkeensä tutkimusmatkailija toisensa jälkeen oli yrittänyt samaa.

Livingstone oli päättänyt panna pisteen etsinnälle. Niilin lähteiden löytämisen sinetöisi hänen maineensa ja seikkailusta kirjoittamallaan kirjalla hän takaisi itselleen leppoisat vanhuuden päivät.

Matkan oli pitänyt kestää vain muutaman vuoden, mutta vastoinkäymiset olivat seuranneet toisiaan. Kuormajuhdat olivat kuolleet parasiitteihin, mukaan lähteneet intialaissotilaat olivat alkaneet sabotoida retkeä päästäkseen palaamaan kotiinsa ja kantajat olivat karkailleet varastellen tavaroita mukanaan. Lopulta 26 hengen karavaanista oli jäljellä enää kaksi Livingstonen luotettavinta apulaista, Chuma ja Susi.

Britistä oli tullut kävelevä trooppinen sairaskertomus: malaria, punatauti, anemia ja vatsassa pesivät madot olivat vieneet hänen voimansa.

Retkikuntansa, kauppatavaransa ja elintärkeät lääkevarastonsa menettänyt Livingstone oli jäänyt Afrikan vangiksi: hänellä ei ollut keinoja jatkaa eteenpäin eikä palata taaksepäin. Britistä oli tullut kävelevä trooppinen sairaskertomus: malaria, punatauti, anemia ja vatsassa pesivät madot olivat vieneet hänen voimansa. Toukat herkuttelivat hänen ihonsa mätäpaiseissa. Hän puhui huomaamattaan itsekseen ja oli vuoroin maaninen ja masentunut. Yhtä maailmanhistorian suurimmista kävelijöistä jouduttiin kantamaan viikkokausia.

Kaikkein katkerimpana Livingstone piti sitä, että hän oli jäänyt täysin arabialaisten orjakauppiaiden avun varaan, vaikka hän ei vihannut mitään niin kuin orjakauppaa. Saamansa ruoan ja turvan lisäksi Livingstone oppi arabeilta käytännöllisen tavan, jota eurooppalaiset eivät olleet aiemmin keksineet: epäpuhdas vesi kannatti keittää ennen juomista.

Lihansyöjämuurahaisten hyökkäys

Livingstone oli rukoillut pelastajaa, ja nyt sellainen oli saapunut. Stanley suostutteli Livingstonea palaamaan kanssaan takaisin, mutta tämä päättikin jatkaa matkaa. Pelkonsa lisäksi hän oli tainnut menettää myös järkensä.

Mutta mitä muutakaan Livingstonella oli jäljellä kuin päähänpinttymänsä Niilin alkulähteistä? Hänen vaimonsa oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin Sambesin tutkimusmatkalla, ja lapsiaan hän tuskin tunsi vuosikausien matkojensa jälkeen.

Kun nuori ja vanha seikkailija erosivat kahden Tanganjikajärvellä viettämänsä kuukauden jälkeen, Livingstone siunasi Stanleyn ja pyysi tätä jatkamaan työtään Afrikassa, kun häntä ei enää olisi. Stanley joutui kääntämään kasvonsa pois, jottei hän olisi nähnyt suuren sankarinsa itkevän.

Livingstone hankki Stanleyn avulla uuden retkikunnan, ja ensimmäistä kertaa lähes kuuteen vuoteen hän pääsi matkaamaan kunnollisesti varustautuneena.

Stanley joutui kääntämään kasvonsa pois, jottei hän olisi nähnyt suuren sankarinsa itkevän.

Ensimmäiset kuukaudet sujuivat hyvin, kunnes Afrikan sisäosiin iski pahin sadekausi miesmuistiin. Taukoamattomat rankkasateet jatkuivat toista kuukautta ja koko maa tuntui jäävän veden alle. Kun sateet viimein päättyivät, Livingstone oli tuolla syödyksi elävältä satojentuhansien lihansyöjämuurahaisten yöllisessä hyökkäyksessä.

Retkikunta oli pian taas puilla paljailla, ja Livingstonen kunto heikkeni jälleen. Päiväkirjassaan hän tuskaili päätyvänsä tuntemattomaan hautaan yksin ja unohdettuna.

Aamuyöllä toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1873 Livingstonen uskolliset apulaiset Chuma ja Susi löysivät johtajansa telttansa lattialle rukoiluasentoon lyhistyneenä. Livingstone oli juuri täyttänyt 60 vuotta.

Apulaiset viilsivät kuolleen miehen vatsan auki ja poistivat sisäelimet. He suolasivat hänet sisältä ja kuivattivat ruumista auringossa kaksi viikkoa. Livingstonen sydämen he hautasivat tinalaatikossa maahan Chitamboon nykyisen Sambian alueelle.

Muumioinnin jälkeen he pakkasivat Livingstonen sikiöasentoon nahkapussiin ja kantoivat tämän seipääseen kiinnitettynä takaisin itärannikolle. Matka kesti vuoden.

Livingstone haudattiin Lontoon Westminster Abbeyhin. Stanley kirjoitti Livingstonen etsimisestä menestyskirjan ja jatkoi uskomattomia seikkailuja Afrikassa. Hän likasi myöhemmin nimensä auttamalla Belgian kuningasta Leopold II:ta järjestelemään Kongon hirmuhallinnon.

Niilin lähteiden salaisuus paljastui vasta sata vuotta myöhemmin satelliittikuvista. Toisin kuin tutkimusmatkailijat olivat yrittäneet todistaa, maailman mahtavin joki ei saa alkuaan Tanganjika- eikä Victoria-järvistä vaan niiden puolivälistä Burundin vuorilta.

Lue lisää:

Lue Stanleyn osuus tarinasta

Kaikki historialliset matkat

Booking.com