Sielun Veljet vei rokkia Pohjois-Koreaan

pohjois-korea
Sielun Veljet pääsivät seuraamaan pohjoiskorealaisten hämmästyttäviä spektaakkeliesityksiä. Kuva: (stephan), Flickr CC

Suomen sekopäisin rockyhtye vieraili Pohjois-Koreassa vuonna 1989. Korealaiset hymyilivät suomalaiset ahdistuneiksi.

Teksti Antti Helin

Hiki roiskui, kun neljä suomalaista riehui pitkin lavaa. Laulaja nuoli mikkitankoa, ja kitaristi repi sähkökitarastaan korvia vihlovan, tiukan ja toistuvan riffin. Volyymi rämisi täysillä.

”Ei oo muuta jumalaa, kuin olla huda hudaa, huda hudaa, huda huda, huda huda huda hudaa!”

Sellaista ei oltu nähty Pohjois-Koreassa koskaan aiemmin. Eikä tultu näkemään. Mutta yleisö ei reagoinut mitenkään. Se istui tummissa puvuissa suorissa riveissä ja hymyili kohteliaasti.

Biisien välissä keski-ikäiset pohjoiskorealaiset taputtivat – silloin kun ymmärsivät kappaleen päättyneen ja uuden alkaneen.

Ihmisten naamalle liimattu, äärimmilleen venytetty hymy tuli Sielun Veljien Ismo Alangolle, Jukka Ormalle, Alf Forsmanille ja Jouko Hohkolle tutuksi kahden viikon vierailun aikana.

Isäntien hymy ei hyytynyt hetkeksikään. Kun vieraat liikkuivat bussilla pitkin Pjongjangin katuja, pohjoiskorealaiset hymyilivät ja vilkuttivat ikkunoiden takana.

Pjongjangin täydelliset kulissit

Oli kesä 1989, ja suomalaiset rokkarit olivat 40 000 muun ulkomaalaisen nuoren kanssa esiintymässä Pohois-Korean kansainvälisillä nuorisofestivaaleilla. Mukana oli tanssiryhmiä, teatteriseurueita, kansanmusiikkia – ja rockia, ensimmäistä kertaa Pohjois-Korean historiassa.

”Päästään esiintymään neitseelliselle yleisölle”, siekkarit riemuitsivat. Suomesta oli mukana myös toinen rockyhtye, kouvolalainen Peer Günt.

Pjongjangiin oli rakennettu täydellinen kulissi. Talot oli remontoitu, ja kadut kiilsivät puhtaina. Asukkaat olivat kuin mallinukkeja: kaupungilla ei näkynyt yhtään lihavaa, sairasta tai vanhusta.

Ei edes likaisia vaatteita.

Kerrostalojen seiniä koristivat festivaaleja varten ripustetut valtavat neonvalot. Kaupat pursusivat tavaraa.

Jokaisessa kadunkulmassa oli kioski, jossa myytiin konjakkia, japanilaista olutta ja käärmeviinaa.

Siekkarit huomasivat, että heidän käyttämänsä raha oli sinistä. Se kävi kaikkialla. Itäblokin edustajilla oli punaista rahaa, jolla saattoi maksaa osassa paikoista.

”Paikallisten rahalla ei taida saada mitään”, suomalaiset päättelivät.

Yksin Pjongjangin öisillä kaduilla

Korealaiset järjestivät kymmenien tuhansien voimistelijoiden arirang-esityksiä, joissa osallistujat tekivät pienillä lipuilla ja lapuilla eläviä maisemia: linnut lensivät, puut heiluivat ja aallot lövät rantaan. Esiintyjät toimivat täsmällisesti kuin hyönteislauma.

”Nämähän pystyvät tekemään mitä tahansa”, kitaristi Jukka Orma ihmetteli.

Hän oli sekä lumoutunut että kauhistunut. ”Jos täällä mokaa, niin tänne katoaa. Ei auta lähetystöt eikä passit.”

Kerran Orma viihtyi liian pitkään kiinalaisten osallistujien klubilla kaupungin laidalla. Viimeinen metro meni hänen nenänsä edestä. Vanha herra asteli Orman luokse ja osoitti oikeaan suuntaan: ”Go that way.”

Ihmiset katosivat kaduilta, katuvalot sammuivat ja talojen ikkunat pimenivät. Hetken aikaa kaupungin yllä paloi vielä 250-metrisen Juché-tornin keinotuli, kunnes sekin sammui.

Orma käveli kohti hotelliaan monumentaalisen miljoonakaupungin autioilla ja säkkipimeillä kaduilla. Vatsassa kumisi aavemaisesti: aivan kuin hän olisi ollut kauhuelokuvassa.

Valvontaa ja ginseng-bileitä

Valvonta oli tehokasta. Eräänä aamuna Sielun Veljien huoneistossa meni vessa tukkoon. Siekkarit ehtivät kiroilla keskenään suomeksi muutaman minuutin, kun ovesta ilmesty kolme hymyilevää putkimiestä. He marssivat sanaakaan sanomatta vessaan, korjasivat tukoksen ja poistuivat.

Leveästi hymyilevät kulissit alkoivat ahdistaa ulkomaisia nuoria. 40 000 osallistujaa pakeni todellisuutta raivokkaisiin bileisiin. Viinan lisäksi vauhtia haettiin gingseng-juuresta.

”Tämähän on kuin parasta spiidiä”, laulaja Ismo Alanko ihmetteli lääkeyrttiä. Kun juurta jyrsi aamuisin, voima virtasi ruumiiseen ja krapula katosi hetkessä. Tukka tuntui nousevan pystyyn.

Jukka Orma kiskoi ginseng-uutetta kaksi pullollista päivässä. Vasta myöhemmin hän tajusi lukeneensa ohjeen väärin: suositeltu maksimiannos oli kaksi ruokalusikallista uutetta.

Pohjois-Korea kesti länsimaisen, yksilöllisen rappion invaasion kohteliaasti mutta jämäkästi. Viimeisenä päivänä Orma sattui kaksistaan hissiin harmaantuneen, jo tutuksi käyneen hissinkäyttäjämiehen kanssa.

Hymyilevä ikämies alkoi selittää suomalaiselle vimmatusti jotakin. Lopulta Orma ymmärsi elekielen veistin: ”Kerro kaukaisessa kotimaassasi, kuinka suuri ihminen on johtaja Kim Il Sung.”

Artikkelia varten on haastateltu Ismo Alankoa ja Jukka Ormaa. Artikkeli on julkaistu aiemmin Mondo-lehdessä.

Lue lisää:

Kaikki historialliset matkat