G. A. Wallin matkasi salaa Mekkaan

Robert Ekmanin maalaus G. A. Wallinista kuuluu Helsingin yliopiston museon kokoelmiin.

Suomalainen tutkimusmatkailija G. A. Wallin vaelsi 160 vuotta sitten muslimiksi tekeytyneenä Lähi-idän aavikoilla. Hän pääsi salaa jopa islamilaisten pyhään kaupunkiin, Mekkaan. Paljastuminen olisi tiennyt kuolemantuomiota. Paimentolaiselämän jälkeen Wallin ei enää sopeutunut Eurooppaan.

Teksti Antti Helin

Kameli keinui alla. Hiekkadyynit kumpuilivat aaltojen lailla. Aavikon yli puhaltava tuuli toi tullessaan kuivuneiden yrttien raikkaanbalsamintuoksuisen henkäyksen.

”Aavikossa on jotakin mahtavasti tenhoavaa, joka ei salli kenenkään käydä kärsimättömäksi tai valittaa ikävää”, turbaanipäinen ahavoitunut matkalainen mietti. 34-vuotias ahvenanmaalainen Georg August Wallin ratsasti vuonna 1845 kamelikaravaanin mukana pitkin Pohjois-Arabiaa.

Tuuheapartainen tutkimusmatkailija esiintyi kiertelevänä muhamettilaisena lääkärinä ja rokottajana.

Ilta laskeutui, ja aamusta asti vaeltaneet kamelit laskeutuivat polvilleen. Beduiinit sytyttivät nuotion ja söivät vadillisen maidossa keitettyä riisiä, johon he sekoittivat herneitä ja sulaa voita. Jälkiruoaksi juotiin kahvia ja poltettiin piippua.

Ennen nukahtamista beduiinit kohottivat paitaansa ja antoivat nuotion liekkien nuoleskella vartaloaan. Wallin ei ollut nukkunut missään paremmin kuin lampaannahkataljalla pehmeällä hiekalla, aavikon tuhansien tähtien alla.

Erämaa oli yhtä julma kuin se oli kaunis. Kun tuuli muuttui yöllä ujeltavaksi hiekkamyrskyksi, kamelit käpertyivät syvälle maahan. Wallin painautui ratsunsa kylkien suojaan odottamaan, mitä Herra aamun mukana lähettäisi: elämän vai kuoleman.

Kaikki riippuu kohtalosta

Wallin oli ensimmäisiä eurooppalaisia, joka tutkii Arabian niemimaata. Hän on aikakaudelleen poikkeuksellinen tutkimusmatkailija. Suomalainen ei mittaillut seutuja ylimielisesti kolonisaatio mielessään, vaan yritti päästä mahdollisimman lähelle itämaan ihmisiä ja elämää.

Wallin eli Aleksanterin (Helsingin) yliopiston apurahoilla, ja häntä vaivasi jatkuva rahapula.

Helsingissä ja Pietarissa arabiaa opiskellut Wallin vietti ennen aavikoille uskaltautumista puolitoista vuotta Kairossa, jossa hän totutteli Orientin tavoille: kiroamaan, vuodattamaan kohteliaisuuksia ja kävelemään rennosti kuin aito aavikon poika.

Wallin opetteli Orientin tavoille: kiroamaan ja kävelemään rennosti kuin aito aavikon poika

Wallin oppi sananparret, jotka taittoivat kärjen kaikilta kysymyksiltä. ”Jos Allah tahtoo” tai ”Kaikki riippuu kohtalosta” sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Muhamettilaisten rukousten oppiminen helpotti kamelilla ratsastamista. Koraania luettaessa päätä ja ruumista keinutellaan täsmälleen erämaalaivan askelten tahtiin.

Valepuvussa Mekkaan

Wallin omaksui muslimin roolin niin hyvin, ettei häntä tunnistettu kristityksi edes muslimien pyhässä kaupungissa Mekassa – paljastuminen vääräuskoiseksi olisi tiennyt kuolemaa.

Mekka oli muiden arabialaisten kaupunkien tavoin Wallinille pettymys. Suomalainen piti kaupungistuneita muslimeja epäpyhinä teeskentelijöinä. Sen sijaan hän ihaili urheita ja koruttomia beduiineja.

Rukoileminen helpotti kamelilla ratsastamista. Koraania luettaessa  ruumista keinutellaan täsmälleen erämaalaivan askelten tahtiin

Paimentolaisia vaivasivat yhtä vähän aavikon paahtavat päivät kuin kylmät yöt. He söivät kerralla kaiken mitä eteensä saivat, mutta pärjäsivät päiväkausia syömättä – ja olivat aina yhtä väsymättömiä taivaltamaan.

Beduiinit elivät päivästä päivään ja omistivat vain sen, mitä kulloinkin tarvitsivat. Vihollinen saattoi tulla koska tahansa aavikolla vastaan ja viedä kaiken.

”Mitä sinua silloin hyödyttää muu kuin se, mikä sinulla on vatsassasi?” kuului erämaan viisaus.

Orientin kaunottaret

Wallin seikkaili Lähi-idässä kuusi vuotta. Hän riemuitsi ja tuskastui, nautti sydämellisestä vieraanvaraisuudesta ja joutui ryöstetyksi. Irakin Basrassa hän melkein kuoli pennittömänä nälkään.

Orientin hunnutetut kaunottaret olivat sekoittaa tutkimusmatkailijan pään. He kujeilivat puheillaan ja liikkeillään, kääntelivät hutujaan paljastaen katsojalle milloin minkä kätketyn salaisuuden.

Wallin rakastui 18-vuotiaaseen, onnettomasti naimisissa olevaan beduiinikaunottareen, ja rakastavaiset suunnittelivat karkaavansa erämaahan. Viime hetkellä Wallin karisti ajatuksen mielestään ja jatkoi mieli apeana yksinäistä matkaansa.

Wallin suunnitteli karkaavansa erämaahan nuoren beduiinikaunottaren kanssa

Pitkät erämaavaellukset, yksipuolinen ravinto ja likainen vesi jättivät jälkensä tutkimusmatkailijaan. Aavikolla hän joutui juomaan lätäköiksi kuivuneista lähteistä, joissa oli hetkeä aikaisemmin kylpenyt puolensataa kamelia. Wallin sai arabeilla yleisen maksavian.

Wallin palasi Suomeen Lontoon kautta maailmankuuluna Arabian tuntijana. Englannin Itä-Intian kauppahuone laati hänen mittaustensa pohjalta uuden Arabian kartan, ja Englannin Maantieteellinen Seura myönsi suomalaiselle kuninkaallisen palkinnon.

Mutta Wallin ei kokenut Eurooppaa enää kodikseen. Hän kaipasi turhantärkeän sivistyksen keskeltä takaisin aavikolle. Taakse jäänyt matka tuntui vain valmistautumiselta todella suurta tutkimusmatkaa varten.

Se ei toteutunut koskaan. Kolme vuotta kotiinpaluunsa jälkeen, 41-vuotissyntymäpäivänsä aattona, Wallinin rintaa ravistelivat ankarat väreet kuin hiekkamyrskyn pyyhkäistessä yli.

Aavikon mies laskettiin lepoon Hietaniemen hautausmaalle. Yksinkertaiseen luonnonkiveen hakattiin arabialaisin kirjaimin Wallinin Arabiassa ottama nimi: Abd al-Wali.

 

Lähteet: G.A. Wallin: Tutkimusmatkoilla Arabien parissa, WSOY 2000. Markku Löytönen: Arabian salaperäinen vaeltaja, SKS 2001.

Booking.com