Alanya – tällainen on Turkin paras rantakohde

Alanya
Alanyassa voi pulikoida keskiaikaisen muurin reunalla. Kuvassa Tersanen ranta, jonka reunalla näkyvät kaariholvit kuuluvat keskiaikaiseen telakkaan. Kuva: Igor Sporynin / unsplash

Alanya on Turkin suosituin lomakohde – ainakin suomalaisten keskuudessa. Rantakaupunki tunnetaan hiekkarannoistaan, vilkkaasta iltaelämästään ja edullisista lomapaketeistaan. Alanyassa on paljon hyvää. Auringonpaistetta riittää lähes varmasti toukokuusta lokakuuhun. Rannat ovat pitkät, meri kirkasta ja ruoka on herkullista (niin kuin Turkissa aina).

Historiakin on mukavasti läsnä. Kaupungin maisemia hallitsee kukkuloilla kohoava Alanyan linnoitus, joka odottaa nimeämistä Unescon maailmanperintökohteeksi.

Antiikin aikana Alanya toimi merirosvojen tukikohtana. Alueen vaikeakulkuinen rannikko, jyrkät kalliorannat ja luolat tarjosivat täydellisen piilopaikan. Vuonna 67 eaa. roomalainen sotapäällikkö Pompeius vihdoin kukisti alueen merirosvot ja teki Alanyasta osan Rooman imperiumia.

Rooman hajoamisen jälkeen Alanya kuului Bysanttiin, miltä ajalta periytyy varhaiskristillisiä kirkkoja linnavuorella.

Alanyan merkittävin historiallinen vaihe alkoi 1200-luvulla, kun seldžukkisulttaani Alaeddin Keykubad valloitti alueen. Hän teki Alanyasta talviasuntonsa ja rakennutti kaupungin linnoitukset sekä keskiaikaisen telakan (Tersane). Keykubadin aikana Anatolian seldžukkivaltakunta kukoisti, mutta kultakautta kesti lyhyen aukaa – jo hänen poikansa hävisi sodan mongoleille.

Hintatasoltaan Alany on edullinen: ruoka, juoma ja ostokset ovat monin verroin halvempia kuin Suomessa. Alanya on siis aika lailla kaikkea, mitä suositulta turistikohteelta sopiikin odottaa. Kaupan päälle tulee tietysti turistikohteen tunnelma. Joka nurkassa yritetään myydä jotain ja jokapäiväinen mantra raikaa jo aamusta: ”Hello my friend, where you from?”

Mutta sellaistahan se on yleensäkin monessa suosituimmassa lomakohteessa. Jos turistinen tunnelma ei haittaa, Alanya on Turkin paras rantakohde. Parhaimmillaan Alanya on vilkkaimpien – ja kuumimpien – kesäkuukausien ulkopuolella.

Alanyan nähtävyydet

Alanya nähtävyydet
Alanyan satamaa suojaavan aallonmurtajan päässä on nätti, pieni majakka. Kuva: Igor Sporynin / unsplash

Alla esiteltyjen nähtävyyksien ohella Alanyassa riittää aktiviteetteja: banaaniveneitä, vesiskoottereita, SUP-lautoja, varjoliitoa ja sukellusta. Tarjonta on vilkkainta Kleopatran rannalla. Lapsille on lisäksi monenlaisia vesipuistoja.

Alanyan linnoitus (Alanya Kalesi)

Alanyan ykkösnähtävyys on keskiaikainen linna, joka kohoaa korkealla kallion laella. Seldžukkien rakennuttaman linnoituksen muurit ulottuvat yli kuuden kilometrin matkalle, ja niiden sisäpuolella on moskeijoita ja bysanttilaisia raunioita. Näköalatasanteelta avautuu hieno näkymä Välimerelle ja kaupungin molemmille rannoille.

Parasta aikaa kavuta linnoitukselle on aikainen aamu, jolloin on vielä viileää ja vähän väkeä. Keskipäivällä kuumuus tekee kiipeämisestä tukalaa, ja iltapäivällä väkeä kerääntyy tänne jo liikaakin.

Ylös pääsee muutaman euron maksavalla teleferik-köysiradalla, joka nousee Kleopatran rannan läheiseltä asemalta. Vaihtoehtoja ovat bussi, taksi ja reipas kävely ylös portaita.

Punainen torni (Kızıl Kule)

Alanyan nähtävyydet
Punainen torni suojelee Alanyan satamaa. Kuva: Bram Tigchelaar /unsplash

Alanyan toinen historiallinen maamerkki on niin ikään seldžukkien rakennuttama okranpunainen torni, joka sijaitsee meren äärellä. Nykyisin sen toimii merenkulkumuseona. Tornin vierestä kulkevan muurin varjossa on kapea, mutta ihanan kirkas Tersanen uimaranta.

Huvivenesataman – ja Tersanen rannan – vieressä on mukava majapaikka Numa Port Hotel. Sijainti on kätevä.

Tersane – keskiaikainen telakka

Tersanen ranta vie Punaiselta tornilta seldžukkien rakennuttamalle telakalle (Tersane), joka on yksi harvoista hyvin säilyneistä keskiaikaisista telakoista Välimerellä. Kaariholvit ovat kuvaukselliset.

Alanyan tippukiviluolat

Kleopatran rannan kupeessa ja linnan juurella on tippukiviluola Damlataş, jossa voi piipahtaa euron parin pääsymaksua vastaan. Samalla saa hengitysterapiaa: luolan kostean, mineraalipitoisen ilman sanotaan auttavan astmaan ja myihin hengitysvaikeuksiin.

Kauempana vuoristossa sijaitseva Dim-luola (Dim Mağarası) on suurempi ja näyttävämpi.

Alanyan arkeologinen museo

Kompakti museo tarjoaa kokoelman arkeologisia löytöjä roomalaisista veistoksista bysanttilaisiin esineisiin. Pihapiirissä sijaitsee myös veistospuutarha.

Sapaderen kanjoni

40 kilometrin päässä Alanyasta sijaitseva Sapaderen kanjoni on mukava päiväretkikohde. Reitti kulkee puisia kävelysiltoja pitkin vehreän kanjonin vesiputouksille.

Atatürkin talomuseo

Museossa esitellään modernin Turkin perustajan, Mustafa Kemal Atatürkin, vierailua Alanyassa. Talo on säilytetty aikakauden asussa.

Alanyan basaari

Keskustassa sijaitseva katettu basaari (Alanya Grand Bazaar) myy kaikkea vaatteista mausteisiin. Kauppiaat tapaavat olla turhankin innokkaita.

Paikalliset moskeijat

Useimpiin moskeijoihin pääsee sisään, kunhan on pukeutunut siististi. Kauneimpia ja historiallisesti arvokkaimpia on linnoituksen sisällä sijaitseva Süleymaniye-moskeija.

Alanyan rannat

Alanyan rannat ovat komeat. Kuvassa Kleopatran ranta. Kuva: Cano58, Wikimedia Commons

Alanyan pitkät hiekkarannat, kirkkaat vedet ja upeat maisemat sopivat erinomaisesti auringonpalvontaan. Jokaisella rannalla on oma luonteensa – osa on vilkkaita ja täynnä palveluja, osa rauhallisempia ja luonnonläheisiä.

Kleopatran ranta – Alanyan paras ranta

Alanyan kuuluisin ranta on Kleopatra Beach. Kullankeltainen hiekka on pehmeää ja vesi kirkasta. Aurinkotuoleja, rantabaareja ja vesiaktiviteetteja riittää. Upeat auringonlaskut ja näkymät Alanyan linnalle.

Joku saattaa antaa miinusta siitä, että ranta voi olla varsin ruuhkainen vilkkaimpaan sesonkiaikaan. Ruoka ja juoma ovat rannalla keskimäärin kalliimpia kuin muilla rannoilla.

Kleopatran rannalla hyvä hotelli on Alaaddin Beach Hotel – Adults Only.

Damlataş-ranta – Kleopatran rannan vieressä

Kleopatran rannan itäpäätä kutsutaan nimellä Damlataş, kiitos viereisen tippukiviluolan. Tämä on vilkkainta osaa Kleopatran rannasta.

Alanyan keskustan itäpuolen rannat

Myös Alanyan keskustan itäpuolella on pitkä hiekkaranta. Hiekka on täällä karkeampaa kuin Kleopatran rannalla ja pinnan alla on siellä täällä kivikkoja.

Monet pitävät tästä rannasta enemmän kuin Kleopatrasta, kiitos rauhallisemman tunnelman. Toiset taas arvostavat enemmän Kleopatraa, joka on fyysisesti paljon näyttävämpi.

Alanyan yöelämä

Alanya on tunnettu vilkkaasta mutta rennosta yöelämästään, ja monet ravintolat muuttuvat illan tullen klubeiksi. Yöelämä on keskittynyt satama-alueen baareihin ja yökerhoihin.

Liikkuminen

Jalankulkijan kannattaa olla tarkkana katuja ylittäessään – suojatiet tuntuvat välillä lähinnä koristeilta. Julkinen liikenne toimii Alanyassa kohtuullisesti, mutta kauemmas (esim. Sapaderen kanjoniin) pääsee helpommin opastetulla retkellä.

Alanyan hotellit

Erinomainen siisti perushotelli Alanyan keskustassa on Ramira Joy Hotel.

Huvivenesataman – ja Tersanen rannan – vieressä on mukava majapaikka Numa Port Hotel. Sijainti on kätevä.

Kleopatran rannalla hyvä hotelli on Alaaddin Beach Hotel – Adults Only.

Katso tarjoukset Alanyan hotelleihin.

Matka Alanyaan

Alanyan vieressä on Gazipasan lentokenttä, jonne Finnair lentää suoraan. Toinen suosittu lentokenttä on Antalyassa noin kahden tunnin matkan päässä. Alanyaan voi matkustaa omatoimisesti tai pakettimatkalle.

Aivan Gazipasan vieressä on omalla rannallaan upea hotelli Club Porto Amore Hotel Adults Only. Paikka on tyylikäs ja romanttinen, ja tietysti kylpyläkin löytyy. Hyvä paikka silloin, jos ei välitä rantakaupungin riennoista vaan kaipaa omaa rauhaa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!