Siinä missä Cádizin maakunnan pääkaupunki tunnetaan rannoistaan ja karnevaaleistaan, Sevillasta puolimatkassa, hyvin toimivan rautatien varrella sijaitsevassa Jerez de la Fronterassa meno on verkkaisempaa.
Vanhakaupunki ei avaudu kerralla. Se on kerroksittainen ja hieman sokkeloinen – enemmän koettava kuin nähtävä. Eksyminenkään ei ole tavatonta. Kapeat kadut kiertyvät toistensa lomaan, ja parvekkeilta roikkuvat kukkaruukut pehmentävät kiviseinien karuutta.
Kaupungin historiallinen ydin rakentuu pitkälti islamilaisen ajan perinnölle. Jerez kuului vuosisatojen ajan Al-Andalusiin, maurien valtakuntaan, ja tästä ajasta muistuttaa yhä vaikuttava Jerezin Alcázar.
Sen paksut muurit, palmut ja sisäpihat muodostavat rauhallisen vastakohdan kaupungin vilkkaammille aukioille. Linnoitus muistuttaa siitä, että Jerez oli rajakaupunki – de la Frontera – kristittyjen ja muslimien maailman välissä.
Reconquistan jälkeen kaupunki sai uuden kerrostuman. Kirkot ja palatsit nousivat moskeijoiden ja linnoitusten rinnalle, ja vanha kaupunkirakenne alkoi muuntua, mutta ei kadottanut alkuperäänsä. Tämän kerroksellisuuden näkee erityisen hyvin Jerezin katedraalissa, jossa goottilaiset, barokkiset ja uusklassiset piirteet elävät rinnakkain.
Vanhankaupungin sydän sykkii aukioilla. Plaza del Arenal toimii eräänlaisena kohtauspaikkana, josta kadut haarautuvat eri suuntiin. Päivällä elämä on hidasta – kahviloita ja varjoa etsiviä kulkijoita – mutta illalla tila täyttyy puheensorinasta ja viinilaseista. Autoliikenne on rajattu ulkopuolelle.
Jerezissä keskiaikaa ei ole suljettu museoihin, vaan se näkyy edelleen osana arkea: kulkueet kulkevat samoja, ikiaikaisia reittejä ja bodegojen varjot ulottuvat vanhoille kaduille. Historian kerrokset ovat alati läsnä.
Kaupunki, joka antoi nimen sherrylle
Jerez de la Frontera ei ole mikä tahansa pieni, keskiajan jälkeensä jättämä piste kartalla, vaan koko sherrymaailman keskus. Täällä syntyy valtaosa siitä juomasta, jonka englanninkielinen nimi sherry on johdettu kaupungin vanhasta nimestä Xerez. Jerez muodostaa yhdessä Sanlúcar de Barramedan ja El Puerto de Santa Marían kanssa niin kutsutun sherrykolmion, alueen, jossa ilmasto, maaperä ja vuosisatainen osaaminen yhdistyvät toimivalla tavalla.
Sherryn erityisyys alkaa ilmasta ja maaperästä. Jerezin ympärillä levittäytyvät valkoiset albariza-kalkkimaat, jotka heijastavat kosteutta ja sitovat itseensä kosteutta Atlantilta puhaltavista merituulista.
Lopullinen taika tapahtuu bodegoissa. Tynnyreissä kehittyvä flor-hiivakerros suojaa viiniä hapettumiselta ja antaa erityisesti fino– ja manzanilla-tyypeille niiden kuivan, lähes suolaisen aromin. Sherryn tekemisessä aika ja olosuhteet ovatkin yhtä tärkeitä kuin itse rypäleet.
Bodegat – vieraile viinivarastossa
Jerezissä bodegat ovat osa kaupunkikuvaa. Korkeat, viileät salit, joissa tynnyririvit katoavat hämärään, muistuttavat enemmän katedraaleja kuin varastoja. Vierailijalle bodegat ovat nähtävyyksiä, mutta myös ikkunoita paikalliseen elämäntapaan. Sherryä ei maistella kiireessä, vaan se kuuluu yhteen ruoan, keskustelun ja hitaasti kuluvan ajan kanssa. Tutustumaan pääsee esimerkiksi León Domecq’n bodegaan.
Entä sitten brandy?
Kaikki alueen rypäleet eivät päädy viiniin. Niistä valmistetaan myös Espanjan vanhinta brandyä, Fundadoria. Tämän paikallisen “konjakin” pehmeyttä ylisti jo Ernest Hemingway sata vuotta sitten romaanissaan Ja aurinko nousee (The Sun Also Rises, 1926). Siksi onkin hieman yllättävää – ja vähän surullistakin – että vaikka hinta–laatusuhde on edelleen kohdallaan, Fundadoria on vaikea, tai lähes mahdotonta löytää Jerezin baareista tai jopa supermercadoista. Suurin osa tisleestä menee vientiin, eikä sen juominen ole enää erityisen seksikästä, kuten joskus “Papan kadotetulle sukupolvelle”.
Sherry ei sen sijaan ole Jerezissä ei ole vain vientituote, vaan edelleen tärkeä on osa kaupungin identiteettiä. Se näkyy arjessa, juhlassa ja myös pääsiäisviikon kulkueissa, joissa kulkijoille saatetaan tarjota pieniä siemauksia matkan varrella.
Jerezin pääsiäiskulkue
Siinä missä meillä Suomessa pääsiäistä edeltävää viikkoa sanotaan hiljaiseksi viikoksi, Iberian niemimaalla se ei ole sellainen, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Espanjalainen Semana Santa, pyhä viikko, on kuin kollektiivista teatteria kadulla. Vaikka meilläkin on viime vuosikymmeninä pyritty samantapaisiin esityksiin, niillä ei kuitenkaan sekulaarisen luterilaisessa yhteiskunnassa ole samanlaisia perinteitä ja merkityksiä kuin katolisessa maassa.
Andalusialainen pääsiäiskulkue on hidas, rummutuksen ja jotenkin Kummisetä II-elokuvasta muistuttavan vaskimusiikin säestämä, lähes hypnoottinen katunäytelmä. Jerezin kapeilla kujilla kulkue on intiimimpi kuin vaikka Sevillassa. Huppupäiset nazarenot kulkevat kynttilöineen, ja heidän perässään seuraavat pasot, jotka on koristeltu kukilla ja Raamatun hahmoilla (pääosissa tietenkin itse Jeesus ja neitsyt Maria). Näitä parinkin tonnin painoisia liikkuvia alttareita kantavat näkymättömissä costalerot vankoilla hartioillaan. Pysähdyksen aikana vaihdetaan usein kantajia, joita voi olla kerralla jopa neljäkymmentä. Ilmassa leijuu suitsukkeen, kynttilävahan ja kukkivien appelsiinipuiden tuoksu.
Suipot huput capirotet voivat näyttää ulkopuolisesta oudolta ja herättää vääriä mielleyhtymiä – varsinkin amerikkalaisille turisteille. Espanjassa niiden merkitys on kuitenkin toinen ja vuosisatoja vanhempi: niiden takana on anonymiteetti ja ajatus siitä, että kaikki ovat kulkueessa samanarvoisia, sekä tietenkin katumus – mitä nyt kukakin kokee tarpeelliseksi katua.
Miksi perinne säilyy?
Se, että Procesión eli kulkue on säilynyt läntisessä Andalusiassa lähes muuttumattomana, ei ole sattumaa. Perinne elää Jerezin vahvojen veljeskuntien, cofradíoden, varassa. Ne ovat sukupolvien yli jatkuvia yhteisöjä, joihin kuulutaan usein perheen kautta. Samat kulkueet, samat reitit ja jopa samat kantolavat toistuvat vuodesta toiseen. Veljeskuntia on Tampereen kokoisessa kaupungissa 46, siis omansa lähes joka barriolle eli naapurustolle. Jäsenyydet voivat olla myös päällekkäisiä ja osallistujien ikäkin vaihtelee lähes vauvasta vaariin. Kulkueeseen aletaan valmistautua jo pari kuukautta ennen pääsiäistä.
Myös historian katkokset ovat Jerezissä olleet yllättävän lyhyitä. Ei edes Espanjan sisällissota (1936–39) keskeyttänyt kulkueita kansallismielisessä kaupungissa. Francon diktatuurin aikana (1939–75) aikana perinnettä vaalittiin jopa osana kansallista identiteettiä, kuten myös vaikka flamencoa ja vähän kyseenalaisempia härkätaisteluja.
Flamenco on tuskasta tehty
Kulkuetta seuraa parvekkeilta kantautuva flamencotyylinen saeta. Siinä voi kuulla myös jotain minareetin kutsua muistuttavaa: Cádizin provinssin matkailuneuvostossa työskentelevän Monica Brevalin mukaan laulutavassa on säilynyt kaikuja Al-Andalusin aikaisesta arabikulttuurista. Yhtä lailla se on mustalaismusiikkia juutalaisilla vaikutteilla.
Flamencon sanotaan syntyneen vastapainona inkvisition vainoihin ja vähemmistöjen kärsimyksiin reconquistan (siis katolilaisuuden voiton) aikoina 1400-luvulla. Mutta tänään myös vierailija voi nauttia flamencosta vähemmän hartaassa ilmapiirissä baarissa tapaksen ja sherrylasin ääressä andalusialaisessa tavernassa, kuten satavuotias Tabanco el Pasaje.
Lopuksi: sherryn lyhyt oppimäärä
Sherryä on kolmenlaista, joilla on omat käyttötarkoituksensa. Fino on kevyt ja täysin kuiva sherry (ja manzanilla sen merellinen serkku), joka sopii aperitiiviksi ja tapasten kanssa.
Oloroso on tumma ja täyteläinen, iltaan sopiva, hitaampi juoma.
Amontillado sijoittuu edellisten väliin: se alkaa finona mutta kehittyy myöhemmin hapettuen, jolloin siihen tulee pähkinäistä syvyyttä. Se sopii hyvin ruokapöytään.
Kuiva sherry eroaa makeasta portviinistä ennen kaikkea käyttötavassaan: se on nimenomaan ruokaviini. Molempien kypsytyksessä käytettäviä tammitynnyreitä (varsinkin ex-oloroso) kierrätetään myöhemmin viskien kypsyttämisessä Pohjois-Amerikassa ja Britteinsaarilla.
Sherryllä ei ole suoraan mitään tekemistä kirsikan (cherry, cereza,cerise) kanssa, vaikka selvästikin ne menevät joskus sekaisin, jopa juomia ammatikseen kauppavilla tahoilla. Jotkut tosin sanovat löytävänsä mausta myös kirsikan aromin.
Sherryn saloihin pääsee tutustumaan The Sherry Galleryssä, modernissa museossa, joka avattiin vuonna 2025 entiseen 1800-luvun palatsiin.
Majoitusvinkki
Itaca Jerez on keskihintainen, rauhallinen hotelli hyvällä sijainnilla ja runsaalla aamiaisella.
