Lalibelan kivikirkot ovat Etiopian ihmeistä kuuluisimpia. Kirkot on louhittu ristin muotoon kovaan kallioon – enkelien avulla, näin väitetään.
Vaivalloinen matka Lalibelaan
Olemme matkalla Lalibelaan. Lalibelan kallion uumeniin kaiverretut kivikirkot ovat Etiopian ylivoimaisesti tunnetuin nähtävyys. Onpa niitä kutsuttu maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin.
Matka kestää kaksi päivää. Vielä 1970-luvulla viimeiset parisataa kilometriä piti taittaa ratsain, sillä Lalibelaan ei vienyt yksikään tie.
Bussissa istuu paljon pyhiinvaeltajia. Noin puolet etiopialaisista on ortodoksikristittyjä, ja heille Lalibela on pyhä paikka.
Monien mielikuvissa Etiopia on pelkkää rutikuivaa aavikkoa. Todellisuus ei voisi olla kaukaisempi. Varsinkin toisena matkapäivänä maisemat ovat majesteettiset. Bussi könyää jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja sitten taas alas. Joka mutkan takaa avautuu entistä huikaisevampi näkymä. Mitä kauemmas Addis Abebasta mennään, sitä harvemmaksi käy asutus. Jossain vaiheessa se loppuu kokonaan. Ja tie muuttuu yhä huonommaksi.
Lalibelan jumalallisiksi väitetyt kirkot on rakennettu jumalan selän taakse.
Lalibelaan ajettaessa kolme viimeistä tuntia ovat pahimmat. Vanha amerikkalainen koulubussi pomppii kuhmuraisella soratiellä kuin väsynyt rodeokaakki, pöly tunkee sieraimiin ja nieluun, takapenkissä oksennetaan. Äkkiä rahastajaukko alkaa viittilöidä horisonttiin.
“Näettekö, lentokenttä!”
Lentokentän kohdalla kidutus loppuu. Viimeiset 23 kilometriä rullataan tasaisella asvaltilla. Valtaosa turisteista ajaa vain tämän asvalttipätkän. Lentämällä Lalibelaan pääsee kieltämättä vaivattomasti, mutta paljosta jää myös paitsi. Eikä kolmen vartin lentomatkalla ehdi tajuta, kuinka jumalan selän taakse Lalibelan jumalallisiksi väitetyt kirkot on rakennettu.
Kirjaimellisesti uskomattoman hienot kirkot
Ensimmäisenä eurooppalaisena Lalibelan kivikirkot näki portugalilainen pappi Francisco Alvarez 1520-luvulla. Hän päätti raporttinsa näin:
“Minua arveluttaa kirjoittaa enempää näistä luomuksista, koska epäilen että minua ei uskota, ja mitä tulee jo kirjoittamaani, saattaa olla että minua tullaan syyttämään valheiden levittämisestä, niinpä vannon Jumalan nimeen, jonka palveluksessa olen, että kaikki kirjoittamani on totta, mutta en ole kertonut koko totuutta, ja olen jättänyt sen kertomatta, jotta minua ei rangaistaisi.”
Kirkkoja on kymmenen. Ne muodostavat kokonaisen maanalaisen kaupungin vallihautoineen ja luolamaisine yhdyskäytävineen.
Minua arveluttaa kirjoittaa enempää näistä kirkoista, koska epäilen että minua ei kuitenkaan uskottaisi.
Arkeologit eivät tarkkaan tunne kirkkojen syntyhistoriaa. On arveltu, että ne on rakennettu 1100- ja 1200-luvulla ja rakennusmiehiä on tarvittu vähintään 40 000. Mutta onneksi Lalibelassa voi aina turvautua värikkäisiin legendoihin, joita turistioppaat matkailijoille mielellään kertovat.
“Kirkot rakensi omin käsin kuningas Lalibela, joka hallitsi täällä 1100-luvulla”, aloittaa oppaamme Abdisalem Betelehem. “Lalibela joutui salaliiton uhriksi. Hänen veljensä juotti hänelle myrkkyä, mutta Lalibela ei kuollut, vaan vaipui kolmeksi päiväksi syvään uneen. Enkelit veivät hänet taivaaseen, missä Jumala käski hänen palata Etiopiaan ja louhia nämä kirkot kallioon.”
23 vuoden kuluttua kaikki oli valmista. Rivakka tahti selittyy kuulemma sillä, että kuningas sai öisin apua enkeleiltä.
Luolassa asuva munkki
Kiehtovinta Lalibelan kirkoissa on se, että ne ovat yhä aktiivisessa käytössä. Jumalanpalveluksia pidetään joka aamu, ja alueella asuu nelisensataa pappia ja munkkia.
Yksi munkeista, 76-vuotias Isä Seite Gebre, on asunut pian kaksi vuotta ahtaassa luolassa Bet Maryamin kirkkoa vastapäätä.
“Aion viettää täällä lopun ikäni. Kuningas Lalibela asui samassa luolassa. Elän kuin hän, yksin ja eristäytyneenä, ja rukoilen päivät köyhien ja raajarikkojen puolesta”, langanlaiha mies selittää.
Isä Gebre saa ruokansa lahjoituksina. Paljon hän ei kaipaa. Hän kertoo syövänsä ja juovansa niin vähän, että vessassa ei tarvitse käydä kuin kerran päivässä.
Mutta kuinka mies luolaansa päätyi?
“Elin aiemmin huonoa elämää, juopottelin paljon. Kolme vuotta sitten aloin rukoilla, ja päädyin tähän ratkaisuun. Vaimoni antoi luvan. Yritin houkutella häntä tänne nunnaksi, mutta hän ei halunnut.”
”Yritin houkutella vaimoani tänne nunnaksi, mutta hän ei halunnut.”
Isä Gebre ottaa käteensä pienen punakantisen kirjan ja alkaa mumista tekstiä puoliääneen. Kirja käsittelee Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja on kirjoitettu ge’ezin kielellä. Ge’eziä puhuttiin parituhatta vuotta sitten Axumin kuningaskunnassa, ja sitä osaavat enää Etiopian ortodoksikirkon papit ja munkit.
Etiopian kirkoissa saarnat pidetään ge’eziksi. Kuulijat eivät siis ymmärrä sanaakaan. Tilanne on samankaltainen kuin keskiajan Euroopassa, jolloin katolisissa kirkoissa horistiin munkkilatinaa.
Liitonarkki löytyy Etiopiasta
Etiopian ortodoksit elivät satoja vuosia eristyksissä muista kristityistä, ja opit ovat sen vuoksi omaperäisiä.
Kaiken pohjana on tarina kolmisentuhatta vuotta sitten Etiopiassa eläneestä keisari Menelikistä, joka oli kuningas Salomon äpäräpoika. Mieheksi vartuttuaan Menelik matkusti Jerusalemiin tapaamaan isäänsä. Salomo tarjosi Menelikille kruunua, mistä tämä kuitenkin kieltäytyi.
Menelik halusi palata Etiopiaan. Salomo asetti ehdoksi, että pojan on otettava mukaansa tuhat ihmistä kustakin Israelin kahdestatoista heimosta. Matkatavaroihin laitettiin mukaan myös Liitonarkki, eli jumalan Moosekselle antamat laintaulut.
Etiopialaiset väittävät, että liitonarkki on yhä Etiopian ortodoksikirkon hoteissa. Sitä säilytetään Axumin pyhässä kaupungissa maan pohjoiskolkassa. Kukaan ei vaan saa sitä nähdä.
Bet Maryamin kirkon yhteen pilariin on kirjoitettu, milloin ja miten maailma loppuu.
Myös Lalibelassa väitetään piiloteltavan tietoa, joka kiinnostaisi monia. Bet Maryamin kirkon yhteen pilariin on kirjoitettu, milloin ja miten maailma loppuu. Teksti peitettiin liinalla 1500-luvulla, eikä kukaan ole tämän jälkeen katsonut sen taakse.
Hieman tekisi mieli kurkata. Ei kuitenkaan parane, sillä Lalibelassa uskonrauhan rikkojille tapaa käydä huonosti. Tämän sai tuta mies, joka vuonna 1997 varasti Medhane Alemin kirkosta seitsenkiloisen kultaristin ja salakuljetutti sen Belgiaan sulatettavaksi.
“Mies on nyt vankilassa. Ensin poliisi tietysti hakkasi hänet oikein kunnolla”, sanoo Abdisalem Betelehem.
Myös läheinen, luolaan rakennettu Yemrehanna Kristosin luostari joutui taannoin ryöstön kohteeksi. Ja tuohonkin ryöstöön liittyy kosto, ei tosin poliisin, vaan itse jumalan.
“Kaksi veljestä varasti luostarin katosta marmoria. Ei aikaakaan, kun toisen maha alkoi turvota, ja se turposi kunnes mies kuoli”, Abdisalem Betelehem sanoo.
Toisen veljen kohtalo oli vielä karumpi. Oma lehmä hyökkäsi hänen kimppunsa, kävi kiinni sukukalleuksiin ja repi ne irti.
Betelehem kertoo, että selittämättömän kuolemantapauksen jälkeen näillä seuduilla tavataan yhä sanoa, että vainajalla taisi olla “kädet marmorissa”.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
