Kööpenhamina-matkaopas

Nyhavnin värikkäät talot ovat Kööpenhaminan kuvatuin nähtävyys.

Matka Kööpenhaminaan on matka maailman onnellisimpaan kaupungissa. Eikö siinä ole jo syytä kerrakseen viettää viikonloppu Kööpenhaminassa?

Tanskalaiset ovat lukuisten onnellisuustutkimusten mukaan maailman onnellisimpia ihmisiä, ja se on helppo ymmärtää Kööpenhaminan-lomalla. Kööpenhamina kun on melkein ärsyttävän mukava kaupunki.

Kööpenhaminan kaupunkikuva on värikäs, kaunis ja pittoreski. Historiallisia kortteleita on vaikka kuinka paljon, mutta mukana on sopivasti uutta wow-arkkitehtuuria. Kööpenhaminan ravintolat kuuluvat maailman parhaisiin. Ja julkinen liikennekin toimii esimerkillisesti, vaikka kööpenhaminalaiset ovat maailman innokkaimpia polkupyörän käyttäjiä.

Nähtävää ja tehtävää Kööpenhaminassa on sopivasti, muttei liikaa, jotta aikaa jää myös rentoutumiseen ja kaupungin kahviloiden hygge-tunnelmasta nauttimiseen.

Kööpenhaminan parhaat nähtävyydet

Kööpenhaminan kuvatuin nähtävyys on värikkäiden talojen reunustama 1600-luvun Nyhavn-satama, jonka varrella satusetä H. C. Andersenkin asusteli 18 vuoden ajan. Andersenistä puheen ollen, pakkohan Kööpenhaminassa on käydä ihailemassa myös Pienen merenneidon patsasta, joka on tosin menettänyt päänsä useaan otteeseen.

Kööpenhaminan keskustan läpi kulkeva ostoskatu Ströget on puolestaan Euroopan pisin kävelykatu. Reilun kilometrin mittainen Ströget on myös yksi vanhimmista. Kyllä tanskalaiset osaavat!

Ströget päättyy Nyhavnin viereen Kongens Nytorn -aukiolle, jonka näkymiä hallitsee Tanskan kuninkaallisen teatterin lisäksi Kööpenhaminan kuuluisin hotelli, palatsimainen Hotel d’Angleterre.

Kööpenhaminan parhaisiin nähtävyyksiin kuuluu myös Tivoli, maailman toiseksi vanhin huvipuisto. Tivolissa voi ajella maailman vanhimmalla, vuonna 1914 avatulla vuoristoradalla – tai muuten vain nauttia historiallisesta huvittelutunnelmasta.

Kuninkaallisiin tunnelmiin Kööpenhaminassa pääsee seuraamalla kuninkaallisen Amalienborgin palatsin vahdinvaihtoa.

Jos aika riittää, kannattaa käydä myös Kööpenhaminan museoissa.

Voit varata kätevästi netistä Kööpenhaminan kaupunkikierrokset ja nähtävyyksien pääsyliput.

Kööpenhaminan kaupunginosat

Kööpenhaminan trendikkäimpiä kaupunginosia ovat keskustan vieressä sijaitsevat särmikkään trendikkäät Nørrebro ja Vesterbro. Molemmat ovat kaupunginosat hyviä paikkoja asua Kööpenhaminan lomalla: molemmissa riittää paikallista tunnelmaa ja mielenkiintoisia ravintoloita.

Nørrebro oli aikoinaan levotonta maahanmuuttajien aluetta, mutta nykyisin kaupunginosan pääkatu Jægersborggade on Euroopan hipstereimpiä katuja. Edullinen hotelli on esimerkiksi A&O Copenhagen Norrebro, jonka huoneet ovat pienet mutta tyylikkäät. Vilkas hostelli Sleep in Heaven toimii puolestaan vanhassa teollisuusrakennuksessa.

Kööpenhaminan rautatieaseman vierestä alkava Vesterbro oli puolestaan pitkään paheiden pesä, jonka arkeen kuuluivat huumeet ja prostituoidut. Jäljellä on edelleen pieni, mutta varsin huomaamaton punaisten lyhtyjen alue.

Vesterbrosta on rautatieaseman läheisyyden ansiosta helppo lähteä päiväretkille ja Vesterbrossa hotellejakin on enemmän kuin Nørrebrossa. Jugendin ystävien kannattaa katsoa tarjoukset Vesterbron pääkadulla sijaitsevaan kodikkaaseen, vuonna 1906 valmistuneeseen, hyvin kohtuuhintaiseen Savoy-hotelliin.

Christiania on puolestaan Euroopan alkuperäinen ja aito vapaakaupunki, jossa edelleen myydään varsin avoimesti kannabista.

Kööpenhaminan ravintolat

Ravintolakaupunkina Kööpenhamina on maailman parhaita. Kööpenhaminan ravintoloiden kulta-ajan käynnisti skandinaaviseen lähiruokaan erikoistunut Noma, joka on valittu useaan otteeseen maailman parhaaksi ravintolaksi. Noma on kallis, ja pöytä pitää varata kuukausia etukäteen.

Tosin Kööpenhaminassa on helppo herkutella vaikkei Nomassa kävisikään. Nomassa oppinsa saaneet kokit kun ovat perustaneet kaupunkiin lukemattomia muita hyviä ravintoloita.

Kööpenhaminan ruokakulttuuriin kuuluvat erottamattomasti myös silli ja voileipä, joita pitää ehdottomasti nauttia Kööpenhaminassa – ja mielellään yhtä aikaa. Se onnistuu Kööpenhaminan Smörrebröd-ravintoloissa, kuten yli satavuotiaassa Ida Davidsenissa, jota pyörittää jo viides sukupolvi voileivän tekijöitä.

Ai miksi silliä? Koska Kööpenhaminan vauraus rakannettiin aikoinaan sillin varaan.

Smörrebröd-ravintoloissa saa vatsansa täyteen kohtuuhinnalla. Vielä edullisemmin Kööpenhaminassa syö nakkikioskeissa (pölsen), jotka myös kuuluvat erottamattomasti Kööpenhaminan kaupunkikuvaan.

Viikonloppu Kööpenhaminassa

Kööpenhamina on täydellinen viikonlopun kaupunkikohde – Kööpenhaminan lennot ovat edullisia, lentoaika on lyhyt ja Kööpenhaminan lentokentältä pääsee keskustaan kädenkäänteessä.

Viikonlopussa Kööpenhaminaan ehtii juuri ihastua, ja rakastumista voi syventää seuraavilla Kööpenhaminan-lomilla.

Viikonlopun puolesta puhuu sekin, että Kööpenhaminan hotellit ovat varsin kalliita – pitempi loma Kööpenhaminassa käy helposti kukkarolle.

Liikkuminen Kööpenhaminassa

Kööpenhamina on Amsterdamin ohella maailman johtava pyöräilykaupunki. Kööpenhaminaan onkin mukava tutustua polkupyörän selässä.

Mutta Kööpenhaminassa liikkuu kätevästi myös julkisilla liikennevälineillä. Keskustassa busseja kulkee koko ajan ja joka paikkaan – pysäkillä ei tarvitse pitkään odottaa. Metrolla voi taittaa pitemmät välit. Kaikissa julkisissa liikennevälineissä käyvät samat liput.

Kööpenhaminan keskusta on varsin kompakti, joten jo kävellen pääsee moneen paikkaan.

Junilla pääsee näppärästi esimerkiksi Roskildeen.

Vinkki: jos matkustajia on useita, ei taksi tule kovin paljon julkisia kalliimmaksi varsinkaan lyhyillä matkoilla.

Kööpenhaminan hintataso

Tanska on Euroopan vauraimpia maita, mikä näkyy periaatteessa hintatasossa. Käytännössä Kööpenhaminan hintataso on kuitenkin aika lailla Suomen luokkaa esimerkiksi ravintoloiden osalta.

Matkakustannuksia saa kuriin syömällä osan aterioista edullisissa polsen-nakkikioskeissa. Aamiaiseksi voi nauttia herkullisia wienereitä ja muita leivonnaisia – aamuvarhaisella aukeavia leipomoita on Kööpenhaminassa melkein joka kulmalla.

Tanskassa on edelleen käytössä Tanskan kruunu. Luottokortit käyvät melkein kaikkialla.

Kööpenhaminan hotellit

Jos Kööpenhaminan kuuluisin hotelli onkin palatsimainen Hotel d’Angleterre, on oma suosikkimme Radisson Collection Royal Hotel, maailman ensimmäinen designhotelli.

Hotellin – Kööpenhaminan ensimmäisen pilvenpiirtäjän – suunnitteli koko sisustusta myöten tanskalainen sankariarkkitehti Arne Jakobsen. Alkuperäinen sisutus on tosin jäljellä vain huoneessa 606. Aulasta sentään löytyvät Jakobsenin kuuluisat joutsen- ja munatuolit, jotka hän suunnitteli alun perin juuri tätä hotellia varten.

Uudempaa designtyyliä edustaa esimerkiksi Ørestadin modernissa kaupunginosassa sijaitseva hotelli Bella Sky, Tanskan suurin hotelli, jonka kaksi kummallista tornia ovat aikamoiset katseenvangitsijat. Ørestadista pääsee keskustaan kätevästi metrolla.

Hotel Astoria on puolestaan edullinen hotelli, joka sijaitsee rautatieaseman edessä tyylipuhtaassa funkkistalossa. Kiinnitä huomiota pyöröoveen – se oli Kööpenhaminan ensimmäinen.

Rautatieaseman kulmilta, Tivolin läheltä, löytää muitakin edullisia hotelleja kuten Hotel Nebo.

Hotelli Kööpenhaminasta kannattaa varata hyvissä ajoin, jottei jää vain kalleimpien majoitusvaihtoehtojen varaan.

Paras aika matkustaa Kööpenhaminaan

Kööpenhamina on parhaimmillaan kesällä, mutta myös Kööpenhaminan talvessa on oma viehätyksensä, kiitos Tivolin mainion joulutunnelman.

Matka Kööpenhaminaan

Kööpenhaminaan lentävät Helsingistä Finnair ja Norwegian. Kööpenhaminan lennot ovat yleensä edullisia. Katso eri lentoyhtiöiden tarjoukset Kööpenhaminaan.

Kööpenhaminan lentokentältä on reilun vartein metromatka keskustaan. Keskustaan vie metron lisäksi myös juna ja busseja. Metrolipun voi ostaa automaatista metroasemalta.

Kööpenhaminan lentokentältä pääsee junalla myös suoraan Ruotsin puolelle Malmöön.

Katso tarjoukset Kööpenhaminan hotelleihin.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi