
Palkka-armeija Wagner ei ole kadonnut, vaikka sen johtohahmot Jevgeni Prigožin ja Dmitri Valerjevitš Utkin kuolivatkin vuosi sitten ”lento-onnettomuudessa”. Se on vain pilkottu osiin ja sulautettu suoraan Venäjän puolustusministeriön alaisuuteen.
Nyt lähinnä Valko-Venäjällä tukikohtaansa pitävä palkka-armeija on yhä Putinin rukkanen, jolla hän on hämmentänyt Afrikassa ja Lähi-idässä käytäviä sijaissotia (proxy wars). Sittemmin on ilmennyt, että Prigožin suunnitteli laajentavansa Wagnerin toimintaa myös Kaakkois-Aasiaan sekä Latinalaiseen Amerikkaan.
Kylmäävän kuvan Wagnerista antaa kirja Palkka-armeija Wagnerin imperiumi (Minerva 2024), jonka kirjoittajat Osborn Lou ja Zufferey Dimitri kuuluvat kansainväliseen toimittajien, kyberturvallisuusanalyytikoiden, lakimiesten ja tutkijoiden muodostamaan kollektiiviin All Eyes on Wagner. Kollektiivi seurasi Prigožinia ja hänen miehiään ympäri maailmaa.
Alun perin ranskaksi ilmestyneen kirjan esipuheen on kirjoittanut Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Pierre Haski, joka toteaa Wagnerin olevan kylmänsodan jälkeen syntyneiden palkka-armeijoiden jatkumoa. Niihin kuuluu myös amerikkalainen Blackwater.
Kukaan ei edelleenkään tunnu tietävän mistä Wagner alkaa ja mihin se loppuu. Siksi se kai oli niin tappavan tehokas, ainakin kunnes se alkoi syödä itseään. Aikaisemmin järjestö kulki nimellä Slaavilainen armeijakunta. Vuosikymmen sitten Krimin valtauksen yhteydessä Venäjällä puhuttiin patriooteista ja Ukrainassa ”pienistä vihreistä miehistä” (tunnuksettomista maastopukuisista taistelijoista). Venäjän Ukrainalta valtaamilta alueilta palkkasotilaita lähetettiin Afrikkaan ja Lähi-itään saamaan lopullisen tulikasteensa. Oliko tämä heille koulu, missä he valmistautuivat lopulliseen Ukrainan valtaukseen?
Järjestön nykyinen nimi viittaa mutkan kautta saksalaiseen klassisen musiikin säveltäjään Richard Wagneriin, ja tämän teokseen Valkyrioiden ratsastus. Lentäjän koulutuksen saanut Utkin ihaili sitä, koska se yhdistetään usein infernaaliseen kohtaukseen Francis Coppolan elokuvaan Ilmestyskirja nyt (Apocalypse Now 1979), jossa kappaleen pauhatessa amerikkalaiset taisteluhelikopterit tuhoavat vietnamilaisen kylän, vain tehdäkseen tilaa täydelliselle surffausrannalle.
Siviilien pommittaminen on tuttua Wagnerillekin, varsinkin Syyriassa. Helmikuussa 2017 amerikkalainen joukko-osasto tuhosi Wagnerin yksikön Syyriassa lähes täysin. Venäjällä tapausta vähäteltiin ja se yritettiin vaieta kokonaan, vaikka se oli verisin maiden välinen yhteenotto sitten kylmäsodan. Sittemmin Wagner on pannut amerikkalaisten piikkiin tappioitaan, jotka ovat johtuneet lähinnä palkkasotilaitten kännisestä toilailusta.
Libyasta Mosambikiin afrikkalaiset diktaattorit perustelevat sortonsa länsimaisen turmeluksen hävittämisellä. Samalla he käyttävät siihen uuskolonialismin käsikassaraa, Wagneria. Kun entiset länsimaiset siirtomaaherrat potevat tunnontuskia siirtomaidensa ryöväämisestä, autoritääriset valtiot vastakkaisella ilmansuunnalla haluavat nyt saada siivunsa Afrikan mittaamattomista luonnonrikkauksista. Wagner tarjoaa niistä vastineeksi sotilaskoulutusta, vaikka harjoittaa samalla avointa rasismia. Se ehti käydä sekaantumassa öljyrikkaan, mutta kurjuudessa rypevän Venezuelan 2018 vaaleihin. Myöhemmin Wagner pyrki pääsemään käsiksi luonnonvaroihin myös Ukrainassa. Ei ole ehkä täysin perusteetonta kutsua palkka-armeijaa 2000-luvun merirosvoiksi ilman laivoja.
Heti alkulehdillään kirja piirtää Prigožhin tien lupaavasta nuorisorikollisesta nakkikauppiaaksi ja sitten palkka-armeijan johtajaksi ilman sotilaskoulutusta. Hänen ja Utkinin kuolemien lisäksi kirjaan on ehtinyt Ja Petrovskin/ Voislav Tordenin mediahuomiota saaneet, edelleen jatkuvat, seikkailut Suomessa. Mutta vaikka teos on kyhätty kokoon kiireellä, siitä on varmasti vaikea löytää virheitä. Lähdeviitteitä löytyy lähes joka sivun alareunasta, kuten tieteellisestä julkaisusta. Lyhenneviidakko saattaa kyllä jossain määrin häiritä lukunautintoa.
(Tätä arvostelua kirjoittaessa, kun sota Ukrainassa on levinnyt hyökkääjän omien rajojen sisälle, spekuloidaan paljon sen käyttämisestä myös äiti-Venäjällä. Siis vuosi jälkeen Prigožhin kohtalokkaan marssin kohti Kremliä.)


























