Sukellus ja snorklaus Malediiveilla

sukellus
Malediivit on maailman parhaita paikkoja nähdä valashai. Kuva: Krzysztof Odziomek / Shutterstock

Sukellus ja snorklaus Malediiveilla on yhtä juhlaa. Harvassa paikassa maailmassa näkee veden alla yhtä paljon elämää: suuria kalaparvia, kilpikonnia, paholaisrauskuja, valashaita ja haita. Näitä kaikkia näkee sukeltamisen ohella hyvin myös snorklaten.

Saaria ympäröivä meri on täynnä elämää, etenkin isoja otuksia, sillä Malediiveilla harrastetaan kaupallista kalastamista vain kaukana avomerellä. Haiden kalastus on ollut Malediiveilla kokonaan kiellettyä jo yli 15 vuoden ajan ja haita on paljon. Monessa hotellissa haita näkee jo laiturilta katselemalla.

Ei kannata pelästyä: suurin osa haista on täysin vaarattomia riuttahaita, ja vaikka Malediiveilla esiintyy vaarallisiakin haita kuten tiikerihaita, haiden hyökkäykset ihmisiä kohtaan ovat Malediiveilla hyvin harvinaisia. Viimeksi hai hyökkäsi Malediiveilla ihmistä vastaan vuonna 1987.

Korallien kunto sen sijaan vaihtelee Malediiveilla: monessa paikassa korallien värit ovat kärsineet haalistumisesta johtuen meren lämpötilan noususta muutama vuosi sitten. Poikkeuksen tekee kaikkein eteläisin Addu-atolli, jossa haalistumista ei ole tapahtunut. Onneksi muillakin atolleilla korallien värit ovat alkaneet palautua.

Melkein kaikilla hotellisaarilla ja monilla asutuilla saarilla on sukelluskeskukset. Mutta toiset saaret ovat parempia kuin toiset snorklaukseen ja sukellukseen.

Snorklaus Malediiveilla

Snorklaaminen on parasta ajanvietettä Malediiveilla. Moni matkailija viettää ison osan ajasta maski naamalla. Snorklausvälineitä saa tilanteesta riippuen lainattua tai vuokrattua hotelleista, mutta kannattaa pakata omat snorklausvälineet mukaan: niillä on mukavampaa snorklata kuin lainavälineillä.

Snorklaaminen onnistuu kaikkialla Malediiveilla: käytännössä saaret ovat koralliriuttojen ympäröimiä. Riutat ovat pääosin hyvässä kunnossa, vaikka korallien haalistumista onkin tapahtunut johtuen nousseista meren lämpötiloista.

Kaloja on kaikilla riutoilla runsaasti. Riuttojen välillä on toki erojakin: parhailla riutoilla näkee helposti myös haita ja kilpikonnia.

Joillain saarilla riutta saattaa puolestaan olla pitkän uintimatkan päässä rannasta, mikä kannattaa ottaa huomioon hotellia valitessa, jos aikoo snorklata paljon.

Erinomaiset house reefit snorklaukseen on esimerkiksi Malén lähellä North Male -atollilla sijaitsevilla hotellisaarilla Baros (noin 900 e/yö ), Angsana Ihuru (800 e/yö), Bandos (300 e/yö), Paradise Island (400 e/yö) ja Eriyadu (400 e/yö). Angsana Ihurua ympäröivä koralliriutta on äänestetty toistuvasti Malediivien parhaiden joukkoon.

Toinen erinomainen atolli snorklaukseen (ja sukeltamiseen) on Eteläinen Ari-atolli, jolla hyvät house reefit ovat esimerkiksi hotellisaarilla Mirihi (800 e/yö) ja Vilamendhoo (400 e/yö). Bonuksena tulee se, että eteläinen Ari-atolli on erinomainen paikka bongata valashaita ja paholaisrauskuja (kesä–lokakuussa) veneretkillä. Vilamendhoo on todella suosittu myös sukeltajien keskuudessa.

Erinomainen house reef on myös Pohjoisella Ari-atollilla sijaitsevalla, hyvin kohtuuhintaisella Ellaidhoo Resortilla (300 e/yö). Täällä näkee snorklausretkillä suuria paholaisrauskuja.

Parhaat snorklausolosuhteet tapaavat olla juuri hotellisaarilla, mutta ihan hyviä elämyksiä löytää myös asutuilta saarilta, joiden majataloissa asuminen on edullisempaa kuin kalliilla hotellisaarilla. Lue lisää edullisesta matkailusta Malediiveilla.

Hanifaru Bay ja Malediivien paholaisrauskut (manta ray)

Malediivit Hanifaru Bay
Malediivien Hanifaru Bay on maailman parhaita paikkoja ihailla paholaisrauskuja. Kuva: Sebastian Pena-Lambarri / Unsplash

Malediivit on loistava paikka nähdä paholaisrauskuja (engl. manta ray). Ympäri Malediiveja on planktonista rikkaita matalikkoja, joihin paholaisrauskut kerääntyvät.

Kuuluisin paholaisrauskujen keskittymä on Baa-atollilla sijaitseva Hanifaru Bay. Jalkapallokentän kokoiselle alueelle kokoontuu kerralla satoja mantoja. Monet paholaisrauskuista kertovista luontodokumenteista on kuvattu juuri täällä. Hanifaru Baylla ei saa sukeltaa, ainoastaan snorklata.

Malediivit Dharavandhoo
Paholaisrauskujen ohella Dharavandhoolla pääsee nauttimaan upeasta rannasta. Kuva: Syd Sujuaan / Unsplash

Hanifaru Bayn vieressä on asuttu Dharavandhoo-saari, jonka pienelle lentokentälle on kotimaanlentoja pääkaupunki Malésta. Saarella on useampikin majatalo ja hotelli. Näistä parhaita on kauniilla rannalla sijaitseva Kiha Beach (noin 200 e/yö). Edullisempia, alle sadan euron huoneita löytää kylän alueella sijaitsevasta Reposo View’stä.

Paratiisimaisen hotellisaaren romantiikkaa aivan Hanifaru Bayn vieressä tarjoaa puolestaan Kihaa Maldives (alkaen 400–500 e/yö). Hyvä vaihtoehto on Malediivien hintapuulla kohtuuhintainen hotellisaari Royal Island Resort (alkaen 350 euroa) .

Äärimmäisen luksuselämyksen ja snorklausretkiä Hanifaru Baylle tarjoaa puolestaan Anantara Kihavah (1500 euroa).

Valashait Malediiveilla

Valashait ovat jättimäisen kokoisia mutta vaarattomia. Kuva: Krzysztof Odziomek / Shutterstock

Malediiveilla voi myös toteuttaa unelman valashaiden näkemisestä. Jopa 16 metriä pitkiksi kasvavat, planktonia syövät valashait ovat maailman suurimpia kaloja. Malediiveilla nähtävät valashait ovat yleensä neljästä kahdeksaan metriä pitkiä, mutta jo sellaisinakin erittäin vaikuttavia näkyjä.

Paras paikka valashaiden näkemiseen on aivan Eteläinen Ari-atolli, jonka eteläisimmällä reunalla valashait viihtyvät toukokuulta syyskuulle. Alueen keskus on asuttu Maamigili-saari, jolla sijaitsee lentokenttä. Tänne on kotimaanlentoja Hulhumalen kansainväliseltä lentokentältä. Saarella on sukelluskeskuksia ja muutama hinta–laatusuhteeltaan hyvä majatalo kuten erinomainen Koimala Hotel.

Malediivit Dhigurah saari
Dhigurah-saaren upea ranta. Tältä saarelta käsin voi bongata myös valashaita. Kuva: Jailam Rashad / Unsplash

Maamigilille hyvä, idyllisempi vaihtoehto on samalla valashaiden valtatiellä sijaitseva Dhigurah saari, jossa täälläkin on mukavia majataloja kuten edullinen Dhigurah Beach Inn. Erikoisen muotoisella, todella pitkulaisella saarella riittää rauhaa, sillä käsittämättömän hieno hiekkaranta jatkuu varsinaisesta kylästä autiona kauas silmänkantamattomiin.

Valashaiden kanssa käydään snorklaamassa ja sukeltamassa myös viereisiltä hotellisaarilta. Malediivien mittapuulla edullinen hotellisaari on suosittu ja pidetty hotellisaari Sun Island Resort (alkaen reilut 200 euroa).

Malediviit Lux
LUX-hotelli on huikea kohde Eteläisellä Ari-atollilla. Kuva: Husen Siraaj / Unsplash

Ylellisempää tunnelmaa tarjoilee huipputyylikäs LUX South Ari Atoll (alkaen 600 euroa).

Suunnilleen samalla hinnalla pääsee asumaan myös samalla valashaialueella sijaitsevaan Conrad Rangali -hotelliin, joka tunnetaan upeasta vedenalaisesta ravintolastaan.

Bongaa vasarahai Malediiveilla

Malediivit on myös hyvä paikka nähdä vasarahai. Siihen suosituimpia saaria on asuttu Rasdhoo, jonka vieressä on kuuluisa Hammerhead Point. Rasdhoolla on monentasoista majoitusta, ja saaresta onkin kehittynyt varsin suosittu kohde myös reppureissaajien keskuudessa.

Jos haluaa asua ylellisellä hotellisaarella, siihen sopii Rasdhoon viereisellä yksityissaarella sijaitseva Kuramathi Island Resort (noin 900 e/yö), jonka edustalla elää paljon myös (vaarattomia) riuttahaita. Jos haluaa nähdä haita, Kuramathi on yksi Malediivien parhaista hotelleista.

Malediivit Kuramathi hai sukellus
Pitkän hiekkasärkän Kuramathi on huikea lukssussari – ja erinomainen paikka bongata haita. Kuva: Steve Edson / Unsplash

Vasarahaita lähdetään sukeltamaan varhain aamulla, jo kello kuuden aikoihin. Vaatimuksena on yleensä vähintään advanced diver -tutkinto, sillä vasarahaita nähdään parhaiten 25–30 metrin syvyydessä.

Vasarahaiden ohella Rasdhoo ja Kuramathi tarjoavat muutenkin huimat sukellusmaastot, kuten yllä olevasta videosta näkyy. Parhaimmillaan veden alla on meneillään täydellinen bonanza.

Missä nähdä tiikerihai Malediiveilla?

Jos haluaa nähdä hurjan tiikerihain, niiden näkemiseen Malediivien paras saari on saarivaltion eteläosissa sijaitseva syrjäinen, asutttu Fuvahmulah. Malediivien suurimpiin kuuluvalla saarella on kotimaanlentokenttä.

Tiikerihaiden ohella Fuvahmulahin vesissä nähdään usein myös kettuhaita, valashaita ja suuria paholaisrauskuja. Ja erikoisia möhkäkalojakin on bongattu.

Mukava majapaikka on esimerkiksi edullinen, reilun 50 euron majatalo Endhaa – Happiest Place on Earth, jota pyörittää eritttäin vieraanvarainen ja avulias herra Mujey.

Muita hyviä sukelluskohteita Maldeiiveilla

Malediiveilla on toki monia muitakin erinomaisia sukelluskohteita. Erityisen hieno on South Male -atollilla sijaitseva Kandooma Thila, vedenalainen pinnacle, jonka ympärillä näkee suuria kalaparvia ja paljon riuttahaita.

Kandooma Thilan vieressä sijaitsee hinta–laatusuhteeltaan erinomainen hotellisaari Holiday Inn Resort Kandooma Island (noin 300 e/yö) sekä hävyttömän ylellinen Como Cocoa Island (noin 1600 euroa/yö).

Kandooma Thilassa voi käydä sukellusretkellä myös suositulta reppureissusaarelta Maafushilta. Vilkkaalle Maafushille hyvä vaihtoehto asutuista saarista on aivan Holiday Innin vieressä sijaitseva rauhaisampi Guraidhoo, josta löytyy edullista majoitusta.

Malediivien liveaboardit

Paras – ja suhteessa edullisin – tapa nauttia Malediivien pinnanalaisesta maailmasta on lähteä liveaboard-sukellussafarille. Tuhannella eurolla saa seitsemän päivän reissun, joka sisältää sukeltamista niin paljon kuin sielu sietää, asumisen laivalla ja kaikki ateriat.

Kun alkaa ynnätä kustannuksia, liveaboard-safarit ovat itse asiassa edullisimpia tapoja tutustua Malediiveille.

Hyvä puoli on sekin, että laivat vaihtavat paikkaa ja yhdellä reissulla tulee nähtyä Malediiveja laajemminkin.

Malediivit ja sukellusluvat

Malediiveilla on erinomaiset sukellusvedet. Kuva: Jag CZ / Shutterstock

Kannattaa huomioida, että Malediivien hotellisaarilla sijaitsevat sukelluskeskukset tapaavat olla erittäin hyvätasoisia. Se tarkoittaa ensiluokkaista palvelua ja sitä, että keskukset ottavat asiakkaidensa sukellusluvat kirjaimellisesti. Eli esimerkiksi vain open water -sertifioituja sukeltajia ei viedä syvemmälle kuin mitä heidän lupansa antaa myöten.

Suositeltavaa onkin hankkia vähintään advanced-lisenssi ennen Malediivien matkaa, jos haluaa käydä vähänkin syvemmällä sukeltamassa. Toki sen voi myös suorittaa paikan päällä, mutta kurssien käyminen Malediiveilla ei ole edullisimmasta päästä.

Lue lisää: Malediivit-opas

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi