Alexanderplatz ja Berliinin televisiotorni – nouse DDR:n avaruusneulaan!

Berliinin televisiotorni
Alexanderplatzin TV-torni henkii avaruusaikaa. Kuva: Canadastock / Shutterstock

Alexabderplatzilla seisova Berliinin televisiotorni näkyy keskustassa kaikkialle. Se on kuin kaupungin keskeltä sojottava neula, joka kytkee Berliinin ikuisesti menneisyyteen.

Berliinin TV-torni tulee seisomaan vielä, kun muut muistot Itä-Saksasta ovat huuhtoutuneet ajan aalloissa.

Vuonna 1969 valmistunut, ulkoasultaan avaruusaikaa henkivä torni oli ainoa paikka, jonka korkeuksista sijaitsevasta ravintolasta itäsaksalaiset näkivät länteen – rajatalojen ikkunat kun oli muurattu umpeen. Tornista näki kirkkaalla säällä jopa yli 40 kilometrin päähän.

Televisiotornin rakentaminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan: sen teräspallon pintaan syntyi auringonpaisteessa ristinmuotoinen heijastus, jota paikalliset kutsuivat ironisesti Paavin kostoksi. Kommunistien mukaanhan uskonto oli oopiumia kansalle, eikä sen harjoittamista katsottu hyvällä.

Televisiotornin hiljalleen pyörivä näköalaravintola ja -baari sijaitsee yli 200 metrin korkeudessa. Jokainen pöytä on ikkunapaikalla.

Jos aiot ylös televisiotorniin, lippu kannattaa ostaa etukäteen netistä.

Alexanderplatz – DDR:n edustusaukio

Alexanderplatz oli Itä-Berliinin keskus, aukio, joka rakennettiin kuvastamaan sosialismin mahtavuutta ja saavutuksia. Tällaiselta kuului modernin sosialistisen metropolin näyttää!

Aukio henkii edelleen kolkosti DDR:n aikaa, vaikka sitä ympäröiviä rakennuksia onkin modernisoitu.

Alexanderplatzin nimi tunnetaan toki myös Alfred Döblinin klassikkoromaanista Berlin, Alexanderplatz, joka kuvasi Berliinin köyhän ja ahtaasti asuvan työväestön elämää 1920-luvulla – samaan aikaan kun vauraiden perheiden boheemit juhlivat kaupungin kuuluisissa jazzklubeissa ja kabareissa.

Alexanderplatz on liikenteen solmukohta, joka on usein ”matkan varrella”. Täällä kohtaavat kolme metrolinjaa, junarata ja raitiovaunulinjat.

Maailmankello – paljonko kello on… Pjongjangissa?

Maailmankello Alexanderplatzilla. Kuva: Daniel Vine / Shutterstock

Aukiolla sijaitseva kymmenen metriä korkea DDR:n aikainen Maailmankello kertoo ajan eri puolilla maapalloa. Alun perin se tosin näytti ajan vain tarkoin valituissa kaupungeissa – DDR:n aikaan ihmisille ei haluttu antaa aihetta haaveilla kapitalistisista kohteista.

Saksojen yhdistymisen jälkeen kelloon on lisätty paikkakuntia.

Karl-Marx Allee – DDR:n paraatikatu

Alexanderplatzin vierestä alkaa Itä-Berliinin entinen paraatikatu, huikea aikamatka mahtipontiseen ja epäinhimilliseen stalinistiseen ideologiaan, jonka DDR omaksui.

Jättiläiskerrostalot ovat komeita, hieman koristeellisiakin, ja on kaunista ajatella, että niissä ovat saaneet asua tavalliset työläiset. Silti päällimmäinen tunne leveällä kadulla on voimattomuus: ihminen on pieni, järjestelmä suuri.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi