Berliini-matkaopas

Spreejoki virtaa Berliinin halki. Kuva: Canadastock / Shutterstock

Jos suunnittelet Berliinin-matkaa, niin sanotaan se nyt suoraan heti aluksi: Berliini on Euroopan rumimpia pääkaupunkeja. Se ei kuitenkaan tee Berliinistä yhtään vähemmän hyvää matkakohdetta vaan päinvastoin: Berliini on maailman kiehtovimpia metropoleja.

Berliini houkuttelee juuri epätäydellisyydellään ja keskeneräisyydellään.

Lähihistoriasta kiinnostuneelle matkaajalle Berliini onkin yhtä merkittävä kohde kuin Rooma antiikin harrastajille. Viime vuosisata koetteli ja muokkasi Berliiniä enemmän kuin mitään toista kaupunkia. Harva kaupunki on kokenut yhtä monta käännettä yhtä lyhyessä ajassa.

Ideologiat, elämäntyylit, rakennustavat ja armeijat vyöryivät 1900-luvulla Berliinin yli kuin hyökyaallot. Keisarillisen Saksan omanarvontuntoisesta pääkaupungista Berliini muuttui muutaman vuosikymmenen välein dekadenssin keskukseksi, natsisaksan pääkallonpaikaksi, raunioiksi, jaetuksi kaupungiksi ja jälleen yhdistyneen Saksan pääkaupungiksi.

Jäljelle on jäänyt vain vähän mitään yhtenäistä. Eikä Berliini ole vieläkään painanut jarrua.

Juuri keskeneräisyys ja epäyhtenäisyys on tehnyt Berliinistä niin upean kaupungin. Berliinissä on yhä tunne, että asukkaat voivat tehdä kaupungista mieleisensä. Berliini ei ole vielä ”valmis” kuten niin monet muut Länsi-Euroopan pääkaupungit. Berliini elää ja muuttuu edelleen silmissä.

Maailmankello Alexanderplatzilla. Kuva: Daniel Vine / Shutterstock

Jatkuva muutos on taiteen ja luovuuden polttoainetta. Koko 2000-luvun alun ajan Berliini onkin ollut Euroopan boheemein kaupunki. On arvioitu, että Berliinissä asuu yli 20 000 taiteilijaa. Gallerioita Berliinissä on yli 400, enemmän kuin missään muussa eurooppalaisessa kaupungissa.

Berliinin heikkoudesta on tullut sen vahvuus, sen suurin vetonaula.

Mutta jatkuvaan muutokseen kuuluu myös se, että Berliinin boheemeimmat huippuhetket on kaiketi jo ohitettu. Vuokrat nousevat, Berliini keskiluokkaistuu.

Onneksi Berliinin henkeä on vielä paljon jäljellä, ja se tarttuu nopeasti matkailijaankin. Berliini saa miettimään, mikseivät kaikki kaupungit voisi olla niin kuin Berliini? Samaan aikaan boheemeita ja järjestäytyneitä, vapaina turhista kielloista ja kahleista ja kuitenkin niin, että kaupunki toimii kuin rasvattu kone. Ja vielä yhtä edullisia!

Berliinin parhaat nähtävyydet

Brandenburgin portti on yksi Berliinin symboleista. Kuva: Canadastock / Shutterstock

Berliinissä on älyttömästi nähtävää. Siis valtavasti. Kirjaimellisesti mahdottomasti: Berliinin kaikkia nähtävyyksiä ei ole mahdollista kiertää kerralla. Tai kolmellakaan.

Mutta muutaman Berliinin nähtävyyksistä voi nostaa ylitse muiden. Berliinin muuri tai pikemminkin se, mitä muurista on jäljellä, on Berliinin vastine Pariisin Eiffelin tornille ja New Yorkin Vapaudenpatsaalle.

Berliinin muuri. Kuva: Turtix / Shutterstock

Berliinin mahtavista museoista nousevat omaan sarjaansa puolestaan Neues Museum, jonka egyptiläisissä kokoelmissa voi nähdä maailman kauneimman patsaan, kuningatar Nefertitin rintakuvan, sekä Pergamonmuseum, jonka kokoelmiin kuuluu kokonainen Babylonin kaupunginmuurin portti.

Museumsinsel eli Museosaari Spreejoen keskellä Mitten kaupunginosassa. Kuva: Boris Stroujko / Shutterstock

Berliinin suurin nähtävyys on kuitenkin kaupunki itse, alati muuttuva Berliini. Berliinistä voi nauttia mainiosti käymättä yhdelläkään virallisella nähtävyydellä. Itse asiassa juuri niin Berliinistä saa eniten irti. Elämykseksi riittää Berliiniin värikkäisiin kaupunginosiin tutustuminen: kierrä Prenzlauer Berg, Kreuzberg, Friedrichshein ja Neukölln etsimässä modernin Berliinin boheemia sykettä.

Voit varata kätevästi netistä Berliinin opastetut kaupunkikierrokset ja nähtävyyksien pääsyliput.

Klassisen musiikin – Berlin Phillharmonie

Berliinin filharmonian vieressä on pienempi Kamarimusiikkisali. Kuva: Struvictory / Shutterstock

Legendaarinen, jo edesmennyt kapellimestari Herbert von Krajan nosti berliiniläisorkesterin maailman kuuluisimpien orkesterien joukkoon.

Orkesterin kotisali Philharmonie am Kulturforum ihastuttaa ja vihastuttaa modernilla 1960-luvun tyylillään. Mutta sitä kukaan ei voi kieltää, etteikö akustiikka olisi erinomainen.

Berliinin kahvilat ja ravintolat

Hackeshe Höfen sisäpihoilla on kahviloita, gallerioita ja pikkupuoteja. Kuva: Boris-B / Shutterstock

Berliinin-loman parhaisiin puoliin kuuluvat aamiaiset. Missään muussa kaupungissa ei saa yhtä herkullisia aamiaisia yhtä edullisesti. Berliiniin kannattaisi matkustaa jo aamiaisten takia. Ja koska ollaan Berliinissä, kahvilat tarjoavat aamiaisia pitkälle päivään.

Berliinin ravintolasuositukset tulevat ja menevät, mutta kaksi asiaa pysyy: döner ja currywurst.

Leivän väliin sullotun döner-kebabin sanotaan saaneen alkunsa juuri Berliinissä kaupunkiin muuttaneiden turkkilaisten keskuudessa. Berliinin rakastetuimpia döner-ravintoloita on Mustafas, johon on yleensä pitkä jono.

Currywurst. Kuva: Gkrphoto / Shutterstock

Currywurstejakin on Berliinissä nautittu iät ja ajat pikkukioskeista. Berliinin klassisimpia currywurst-kioskeja on Eberswalder Strassen U-Bahn-aseman sillan alla sijaitseva Konnopke’s. Vuodesta 1930 toiminut makkaragrilli on selvinnyt läpi fasismin, toisen maailmansodan ja sosialismin kurimuksen ja näyttää pärjäävän oikein hyvin myös kapitalismin aikana.

Currywurstilla voi myös aloittaa tai päättää Berliinin-matkansa: Berliinin Tegelin lentokentän edestä löytyy sieltäkin mainio, vanhaan junanvaunuun tehty currywurst-kioski. Kioskilla on nähty herkuttelemassa myös Jerry Lee Lewis!

Berliinin ostokset

Kaufhaus des Westens eli Kadewe on Berliinin historiallinen tavaratalo. Kuva: Noppasin / Shutterstock

Berliinissä on yksi legendaarinen ostospaikka ylitse muiden: Berliinin suurin tavaratalo KaDeWe on yksi maailman kuuluisimmista tavarataloista. Kun Berliinin muuri murtui, itäsaksalaiset ryntäsivät ensimmäisenä KaDeWehen ihmettelemään kapitalistisen maailman tavarapaljoutta.

KaDeWe on edelleen voimissaan ja vierailun arvoinen. KaDeWen kohokohta on kuudennen kerroksen huikea ruokaosasto, todellinen runsaudensarvi, jonka pystybaareissa pääsee herkuttelemaan laadukkailla juustoilla, viineillä ja keskieurooppalaisilla herkuilla. Erityisen kuuluisa on KaDeWen wieninleike.

Berliini tunnetaan myös kirpputoreistaan. Yksi suuremmista on sunnuntaisin pidettävä boheemi Mauerparkin kirpputori. Tarjolla on jännän tavaran lisäksi olutta ja livemusiikkia.

Berliini lasten kanssa

Berliinin luonnontieteellisessä museossa on dinosaurusten luurankoja. Kuva: Radiokafka / Shutterstock

Berliini on loistava kohde perheille. Berliinin eläintarha on yksi maailman parhaista, ja ympäri kaupunkia on kekseliäitä leikkipuistoja.

Berliinin huippukohde lapsille on Berliinin luonnonhistoriallinen museo, Museum naturkunde, jossa dinosaurukset heräävät eloon.

Hyvä kaupunginosa perheille on Prenzlauer Berg, entinen vaihtoehtokaupunginosa, josta on tullut boheemien berliiniläisten perheiden suosikkialue. Prenzlauer Bergissä pääsee nauttimaan Berliinin kaupunkikulttuurin lapsiystävällisestä puolesta: Prenzlauer Bergissä on hyvin aamiaispaikkojen ja ravintoloiden lisäksi paljon leikkipuistoja. Iltaelämää on sen sijaan vähemmän. Kulkeminen ydinkeskustan (Mitten) nähtävyyksille on vaivatonta.

Berliinin hotellit

Berliinistä löytää hotelleja kaikista hintaluokista. Moni valitsee hotellin pääasiassa kaupunginosan perusteella eli sen mukaan, millä alueella aikoo viettää eniten aikaa. Perheiden kannattaa valita hotelli Prenzlauer Bergistä. Iltaelämästä kiinnostuneille hyvä kaupunginosa hotellille on Kreuzberg, josta löytää esimerkiksi viihtyisä ja kohtuuhintainen NH Hotel Kreuzberg.

Jos matkan pääosassa on kaupunkikulttuurin sijaan nähtävyyksiin tutustuminen, kannattaa valita hotelli Mittestä, keskeltä Berliinin nähtävyyksiä. Mielenkiintoinen ja kohtuuhintainen hotelli Mittessä on esimerkiksi Georg Baselitzin taiteella koristeltu Art’otel Berlin-Mitte.

Katso tarjoukset Berliinin hotelleihin.

Berliinin hintataso

Berliini hemmottelee matkailijoita myös hintatasollaan. Näin halpaa pääkaupunkia ei taida missään muualla Euroopassa olla! Berliinissä syö ja juo hyvin pikkurahalla.

Matka Berliiniin

Berliiniin on edullisia lentoja eri puolilta Suomea. Katso eri lentoyhtiöiden tarjoukset Berliiniin ja muualle Saksaan.

Kannattaa katsoa myös Top10Matkatarjousten lennot+hotelli -matkapaketit – saatat säästää pitkän pennin!

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

Booking.com