Yli Pitkänsillan – kirja herättää eloon vuoden 1948 Helsingin

Petri Kosonen
Kirjailija Petri Kosonen ja Helsingin kuuluisin silta. Kuva: Patrik Rastenberger

Pitkä silta – todellisuudessa ei kovinkaan pitkä – on symbolisesti erottanut kahta maailmaa: työläisten kansoittamaa pohjoista Helsinkiä ja varakkaamman väestön asuttamaa kaupungin eteläistä osaa. Se on toiminut näyttämönä myös monille tapahtumille, joista helsinkiläinen toimittaja, kirjailija ja ex-satamatyöntekijä Petri Kosonen on ammentanut ainekset tuoreeseen kirjaansa Yli Pitkänsillan.

Vauhdikas tarina alkaa traagisista tapahtumista sillalla sisällissodan aikana. Tapahtumat on sijoitettu kahteen aikatasoon; nykypäivää edustaa vuoden 1948 Helsinki, joka kärvistelee Neuvostoliiton valvontakomission puristuksissa. Takaumat – muistot kammottavista tapahtumista – on sijoitettu sisällissodan aikaan 30 vuotta aiemmin.

Kirjan päähenkilö on sillan kahakasta kuin ihmeen kaupalla pelastunut nuori poika Jaakko Laine, joka onnistui pakenemaan ja päätyi Yhdysvaltoihin, amerikkalaistui Jack Lane -nimisenä ja palaa 30 vuoden poissaolon jälkeen juurilleen. Muistot kohtalokkaista tapahtumista vyöryvät myrskypuuskina mieleen.

Kirja on fiktiota, mutta traagiset tapahtumat on kuvattu tunteikkaasti ja taustat on tarkistettu huolella. Kirjoittaja on tutkinut tapahtumapaikat selvästikin viimeistä kallionkoloa myöten.

Vauhdikasta ja sujuvasti kirjoitettua tarinaa lukiessa herääkin kysymys, milloin saamme nähdä sen myös elokuvana, sillä ainekset siihen ovat mitä parhaat. Kieltämättä kirjaa lukiessa herää myös pohtimaan, olisiko tässä nyt meillä se uuden polven Väinö Linna!