Onko Egyptiin turvallista matkustaa?

Egypti tunnetaan tuhansia vuosi sitten hallinneista faaraoistaan. Kuva: War 112 / Shutterstock.com

Tästä on tullut jo ikuisuuskysymys: onko Egyptiin turvallista matkustaa? Egyptissä on tapahtunut viimeisen 30 vuoden ajan satunnaisesti terrori-iskuja turisteja vastaan. Aina kun edellinen isku on unohtunut ja turismi palannut raiteilleen, on tullut uusi isku.

Hurjimmat iskut tapahtuivat 1990-luvun lopulla, mikä romutti Egyptin turismin pitkäksi aikaa, mutta senkin jälkeen on ollut iskua silloin tällöin. Viimeisin terroriisku turisteja vastaan tapahtui lokakuussa 2023, kun kaksi israelilaista turistia ammuttiin Aleksandriassa.

Mutta jos ajattelee todennäköisyyksiä, on terrori-iskun kohteeksi joutuminen Egyptissä hyvin epätodennäköistä. Varsinkin keskeisillä nähtävyyksillä turvallisuusjärjestelyt ovat varsin kattavat.

Terroriuhan vastapainona Egypti on muuten erittäin turvallinen maa matkustaa. Pahoinpitelyt ja ryöstöt ovat harvinaisia ja Kairoa pidetään yhtenä maailman turvallisimmista miljoonakaupungeista. Taskuvarkaiden kanssa tulee toki olla varuillaan.

Alla kerrotaan tarkemmin viime vuosien terrori-iskuista Egyptissä ja muutenkin epävakaasta tilanteesta.

Egyptin terrori-iskut turisteja vastaan

Kairon ydinkeskustassa, Tahrir-aukion laidalla, on suosittu Alya Baba -kahvila. Nobel-palkittu kairolaiskirjailija Naguib Mahfouz tapasi käydä siellä päivittäin ennen kuin joutui ääri-islamistien murhayrityksen kohteeksi 1994.

Aly Baba -kahvilan toisesta kerroksesta näkee kuuluisan Egyptiläisen museon pihalle. Siinä ammuttiin yhdeksän saksalaisturistia syyskuussa 1997.

Vuotta aiemmin 18 kreikkalaisturistia oli ammuttu kairolaisen hotellin edessä. Vuoden 1997 marraskuussa tapahtui verisin isku, kun Luxorissa teurastettiin 58 ulkomaalaista kuuluisalla Hatshepsutin hautajaistemppelillä

1990-luvun iskujen takana oli islamilaista valtiota tavoitteleva terroristijärjestö Al-Gama’a al-Islamiya. Se käski turisteja pysymään poissa Egyptistä ja turistit tottelivat. Iskut olivat paha isku Egyptille. Turistit olivat olleet maan ulkomaanvaluutan päälähde, mutta matkailijat alkoivat karttaa Egyptiä.

Hallitus otti tiukan linjan. Keskustan kortteleihin asetettiin konepistoolein varustettuja poliiseja. Pienimpiinkin museoihin asennettiin läpivalaisulaitteet. Elokuvista ei saanut poistua kesken esityksen. Terrorikytköksistä epäiltyjä radikaali-islamisteja pidätettiin viikoittain ja hirttotuomio palautettiin käytäntöön.

Voimakeinot näyttivät tehoavan. Kunnes koitti syyskuun 11. päivä 2001 ja turistien määrä putosi jälleen.

Seurasi uusia terrori-iskuja: vuonna 2004 Siinain niemimaalla hotelleja vastaan tehdyt pommi-iskut surmasivat 34 ihmistä. Seuraavana vuonna Sharm el-Sheikhin pommi-iskussa kuoli 88 ihmistä ja vuonna 2006 Dahabissa 23 ihmistä.

Vuonna 2011 koitti arabikevät. Itsevaltiasmaisen presidentti Hosni Mubarakin syrjäyttäneissä mielenosoituksissa kuoli 365 ihmistä ja 5 000 loukkaantui. Kun vuonna 2012 pidettiin vaalit, ne voitti islamilaisia arvoja ajavan muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi.

Seuraavana vuonna, heinäkuussa 2013, armeija syrjäytti Mubarakin. Seuranneissa levottomuuksissa kuoli satoja muslimiveljeskunnan kannattajia.

Vuonna 2014 valtaan nousi sotilasjohtaja al-Sisi, ja vielä samana vuonna tapahtui kaksi iskua turisteja vastaan. Pommi surmasi Sharm el-Sheikhin rantakohteessa yhden turistin ja haavoitti useita, ja kolme eteläkorealaista turistia kuoli pommi-iskussa Siinain niemimaalla.

Syyskuussa 2015 Egyptin turvallisuusjoukot ampuivat vahingossa kuoliaaksi meksikolaisia turisteja Pohjois-Siinain alueella. Tapaus oli ikävä ja yllättävä: Pohjois-Siinain alue on levotonta seutua, jolla turvallisuusjoukot ovat taistelleet terroristeja vastaan jo pitkään. Turistit pääsevät alueelle vain erikoisluvalla. Jotain meni siis pahasti pieleen.

Marraskuussa 2015 koitti jälleen kauhea isku, kun venäläinen matkustajakone syöksyi terrori-iskun takia maahan Egyptissä.

2018 Gizan pyramideilla räjähti pommi, joka surmasi neljä vietnamilaista turistia. Lokakuussa 2023 kaksi israelilaista turistia ammuttiin Aleksandriassa.

Uskaltaako Egyptiin siis matkustaa?

Terrori-iskujen lista on hurja ja Egyptin tilanne on edelleen epävakaa. Tunnelma paikan päällä on kuitenkin turvallinen ja turistit ovat palanneet sankoin joukoin maahan. Väittäisinkin, että Egyptiin voi oikein hyvin matkustaa.

Minä koin ainakin oloni turvalliseksi omalla reissullani keväällä 2024 ja aion jatkaa Egyptissä matkustamista – sillä niin upea matkakohde maa on.

Vertaa eri lentoyhtiöiden tarjouksia Egyptiin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi