Salpalinja oli aikoinaan, ja on edelleen, Suomen historian suurin rakennustyömaa. 1200 km pitkä puolustuslinja ylettyi Suomenlahdelta Jäämeren rannikolle.
Siitä on yllättävänkin paljon jäljellä. Parhaita paikkoja Salpalinjaan tutustumiseen ovat Virolahden Bunkkerimuseo ja samalla suunnalla sijaitseva Miehikkälän Salpalinja-museo.
Suomen salpaa ryhdyttiin rakentamaan uuden rajan tuntumaan, kun talvisodan jälkeisten alueluovutusten jälkeen Mikkelin päämajassa arveltiin, ettei naapuri tulisi tyytymään Karjalankannakseen ja Hankoon. Moskovan rauha oli välirauha alusta alkaen.
Talvisodasta oli opittu, etteivät Kannaksen katkaisevan Mannerheim-linjan kaltaiset rakennelmat pysäyttäisi vihollista.
Salpalinja oli 35 000 miehen rakennustyömaa
Kun Mannerheim-linjan rakentajat olivat pitkälti kesälomalla olevia opiskelijoita – monilla ehkä vielä valkolakki päässä – Suomen Salpaa tultiin rakentamaan lähes suoraan talvisodan poteroista. Mikään muu rakennusprojekti ei ole työllistänyt Suomessa yhtä paljoa väkeä.
Keväällä 1941 puolustuslinjaa rakensi 35 000 miestä, ja heitä oli huoltamassa 2000 lottaa. Monilla vaikuttimet olivat muuta kuin isänmaallisia. Leipää piti saada pöytään.
Ahkerimmin Suomen Salpaa rakennettiin sen eteläpäässä, josta oli odotettavissa maahyökkäys kohti pääkaupunkia. Kymenlaaksossa se näkyi etenkin Virolahden ja Miehikkälän kuntien alueella. Jälkimmäisen 5 000 asukkaan väkiluku tuplaantui välirauhan aikana.
Satoja pallokorsuja ja 400 000 panssariestettä
Salpalinja erosi Mannerheim-linjasta asekorsujen sijoittelussa. Edellisellä niistä ammuttiin suorasuuntausta, ja jälkimmäisellä sivustatulta ja ristitulta muiden kanssa. Se vaati kaksinverroin kalustoa.
”Välirauhan aikaiset rakenteet ovat lisäksi paljon vahvempia kuin talvisodan alla rakennetut”, kertoo Miehikkälän Salpalinja museon opas, vuoden 1944 linnoitustöistä, Itä-Suomen yliopistossa gradun tehnyt historioitsija Atte Enwald.
Metsiin rakennettiin satoja tykkitulen kestäviä pallokorsuja eli bunkkereita, tuhansia puisia kenttälinnoitteita ja 350 kilometriä taistelu- ja yhdyshautoja.
Maastoon istutettiin yli 400 000 panssariestettä: hyökkäyssuuntaan kiilamaista kivenlohkaretta, joista jokainen painoi noin 3000 kiloa. Niistä näkee heti, että läpi ei mentäisi helposti millään pelillä.
Nykyrahassa Salpalinjan rakentamisen on arveltu maksaneen 1,5 miljardia euroa.
Salpalinja teki tehtävänsä – sillä ei koskaan taisteltu
Uutta sotaa kutsuttiin meillä alusta alkaen jatkosodaksi. Naapurissa se oli ”suuri isänmaallinen sota”.
Alkuvaiheen Suomen voittoisa sotaonni kääntyi asemasotavaiheen jälkeen taas puolustustaisteluksi. Salpalinja teki kuitenkin tehtävänsä. Sen pelotevaikutus piti, eikä siellä koskaan käyty taisteltuja. Kannaksen suurhyökkäys kesällä 1944 pysähtyi ennen Salpalinjaa. Sen keskeneräisten rakenteiden viimeistely jatkui kuitenkin vielä lokakuussa.
Moskovan välirauhan alussa valvontakomissio tutki paikat huolella, eikä asekätköjä löytynyt sen luolista. Ilmeisesti paikka olisi ollut liian ilmeinen. Suomen Salpa unohtui vuosikymmeniksi.
Kummassa kannattaa käydä – Virolahden Bunkkerimuseossa vai Miehikkälän Salpalinja-museossa?
Virolahden bunkkerimuseo on perustettu jo 1980 ja Miehikkälän Salpalinja-museo 1987, mutta niiden maine on alkanut kasvaa tosissaan vasta viime aikoina.
Vierailu Salpalinjan nähtävyyksillä on elämys. Opastus ei ole runebergiläistä paatosta, vaan asiallista historian luentoa, huumorillakin höystettynä.
Molempien museoiden ympäristössä kulkevat yhdyshaudat johtavat Maxim-konekiväärillä varustettuihin korsuihin. Muottiin valettuja bunkkereita sekä yhdys- ja taisteluhautoja löytyy kummastakin paikasta, ja asearsenaalit korsukonepistooleineen ja pystykorvineen ovat lähes toisiaan vastaavat.
Erojakin löytyy: Miehikkälän Salpalinja-museo on sotahistoriaan flipanneiden, faktoihin perustuva aarreaitta, missä lähes kaikki on aitoa ja panssariesteet halkovat yhä näkyvästi maisemaa.
Virolahden Bunkkerimuseo on enemmän viihteellinen ja sopii ehkä paremmin myös lapsiperheille. Roolioppaana toimii majuri Ernst Notz, eli luonto-ohjaaja, ja niin ikään reservin majuri, Erkki Rikkola.
Museon maastosta löytyy helppokulkuisia, ei kuitenkaan esteettömiä kävelypolkuja. Erämaapolku (4 km) johtaa ”Lotta Lunkreenin kanttiinille” ja Tuntemattoman polku on varustettu Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan kuvilla ja Väinö Linnan vuorosanoilla.
Elokuvan varsinaiset kuvauspaikat olivat todellisuudessa muutaman kilometrin päässä täältä, mutta tunnelmaan pääsee tällä 4,5 kilometrin pituisella metsäpolulla. Jos se ei riitä, pallokorsussa voi myös yöpyä.
Enemmän kävelyyn vihkiytyneet voivat aloittaa täältä myös rannikolta alkavan, 43 kilometriä pitkän Salpapolun taittamisen.
Rautaesiripusta Euroopan vihreä vyöhyke
Virolahden Bunkkerimuseon alueelle kesällä 2021 perustettu Green Belt -keskus ei liity budo-lajeihin, vaan kylmänsodan aikana Euroopan jakaneeseen rautaesirippuun. Barentsinmereltä Mustalle- ja Adrianmerelle ylettyvä 12 500 kilometriä pitkä 24 maata sivuava Iron Curtain, kuten Winston Churchill sitä vuoden 1946 puheessaan nimitti, erotti erilaiset talousjärjestelmät, ja paljon muutakin. Ja meillähän sitä riitti.
Koska, siviileillä ei ollut menemistä, varsinkaan rautaesiripun itäpuolisille rajavyöhykkeille, flora ja fauna pääsivät valtaamaan alueita takaisin. Syntyi ainutlaatuisia biosfäärialueita, joilla luonto sai elää pitkälti omilla ehdoillaan.
Mikä kerran erotti eri maailmankatsomukset, on nyt maita yhdistävä tekijä. Johanneksessa, Viipurin pohjoispuolelta tulee löytymään vastaavanlainen keskus. Kun rajat taas poikkeusolojen jälkeen aukeavat, meillä on mahdollisuus päästä tutustumaan sen kautta rajantakaiseen lähiluontoon. Hankkeen tarkoituksena on lisätä myös paikallisten asukkaiden tietoisuutta kestävästä kehityksestä.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
