Näin matkustat Malediiveilla edullisesti

malediivit sydän saari
Malediiveilta löytyy jopa sydämenmuotoinen saari. Kuva: Romolo Tavani / Shutterstock

Yleinen uskomus on, että Malediivit olisi kallis matkakohde. Näin ei suinkaan ole: Malediiveilla pystyy matkustamaan myös edullisesti.

Edullinen matkailu onnistuu suuntaamalla hotellisaarien sijaan paikallisten asuttamille saarille. Paikallisten saarilta löytyy kohtuuhintaisia majataloja eikä ruokakaan maksa paljoa. Edullisimmillaan Malediivit ei ole paljoa Thaimaata kalliimpi lomakohde.

Edullisen hintatason lisäksi paikallisten saarilla on sekin hyvä puoli, että niillä pääsee tutustumaan malediivilaisten elämänmenoon. Hotellisaarilla paikallinen elämä jää kokonaan näkemättä – iso osa hotellien työntekijöistäkin on palkattu muista maista.

Majatalojen perustaminen asutuille saarille sallittiin vasta vuonna 2009. Sitä ennen turistit saivat asua vain yksityisillä – ja kalliilla – hotellisaarilla. Viime vuosina uusia majataloja on perustettu ahkerasti, ja nykyisin niitä löytyy jo monelta saarelta.

Majatalojen perustamisen myötä Malediivit on hiljalleen nousemassa myös reppureissaajien maailmankartalle. Muutaman päivän vierailu Malediiveilla ei enää riko sniiduimmankaan reppureissaajan budjettia.

Malediiveilla on helppo käväistä vaikkapa osana Sri Lankan seikkailuja.

Lue lisää Malediivien hintatasosta.

Paljonko Malediivien majatalot maksavat?

Hyvä nyrkkisääntö on, että majatalohuoneen saa noin 50 eurolla vilkkaimman turistisesongin ulkopuolella.

Majatalojen hinnat vaihtelevat varaustilanteen mukaan. Kannattaakin tarkistaa hotellinvarauspalveluiden sivuilta, mistä majatalosta ja miltä saarelta löytää hyviä tarjouksia.

Reppureissaajien saari Maafushi

Edullisin kohde reppureissaajalle Malediiveilla on pääkaupunki Malen lähettyvillä South Male Atollilla sijaitseva Maafushi-saari, jonne on perustettu jo kymmeniä majataloja. Lomailijoille on varattu jopa bikiniranta – harvinaisuus Malediivien asutuilla saarilla.

Erityisen ystävälliseksi kukkarolle Maafushin tekee se, että sinne on halpoja päivittäisiä vuorolaivoja. Lautta Malelta Maafushille maksaa muutaman euron.

Maafushin naapurissa on monta kuuluisaa hotellisaarta, joille voi tehdä päiväretkiä katsomaan, millaista on luksuslomailu Malediiveilla.

Maafushin saarelle pääsee pakettimatkalle  noin tuhannella eurolla!

Rasdhoo, nouseva reppureissukohde

Jos Maafushi kuulostaa jo liian turistiselta, on hyvä vaihtoehto viihtyisä Rasdhoo, nouseva reppureissukohde. Rasdhoolle on perustettu jo useita majataloja. Tunnelma on silti monin verroin paikallisempi kuin Maafushilla.

Suositeltava majapaikka Rasdhoolla on esimerkiksi Rasdhoo Coralville Hotel.

Ari-atollin ja Noovilu Suites

Ari-atolli on kuuluu Malediivien upeimpiin paikkoihin. Hyvä majapaikka on Mahibadoo-saarella sijaitseva Noovilu Suites -majatalo.

Majatalo tarjoaa asiakkailleen perinteistä malediivilaista ruokaa ja järjestää edullisia retkiä autiosaarelle ja snorklaamaan paholaisrauskujen ja valashaiden luokse.

Oma suosikkisaaremme: Ukulhas

malediivit ukulhas saari
Tältä näyttää Ukulhas-saaren ranta.

Oma suosikkisaaremme Malediiveilla on Ukulhas, jolla on pitkä ja kaunis ranta. Lähettyvillä on matalikko, jolla pääsee takuuvarmasti snorklaamaan paholaisrauskujen kanssa.

Tunnelma on vielä hyvin paikallinen, vaikka majataloja onkin perustettu jo muutama.

Erityisen suositeltavaksi kohteeksi Ukulhaksen tekee se, että saari on ensimmäisenä Malediiveilla ottanut kierrätyksen tosissaan. Täällä roskat lajitellaan ja käsitellään toisin kuin muilla Malediivien saarilla.

Erinomainen majatalo Ukulhaksella on Ukulhas Breeze Inn.

Halvat lennot Malediiveille

Edes lennot Malediiveille eivät maksa maltaita. Malediiveille voi löytää Suomesta kohtuuhintaisia lentoja esimerkiksi Turkish Airlinesilta, jolla on kätevät lentoyhteydet Malediiveille. Toinen hyvä vaihtoehto on lentää Malediiveille esimerkiksi Dubain kautta. Dubaista matkaa voi jatkaa halpalentoyhtiö FlyDubailla.

Malediivien kansainvälinen lentokenttä on pääkaupunkisaari Malen vieressä.

Katso parhaat lentotarjoukset Malediiveille.

Malediivien matkatarjoukset – alk. 811 euroa!

Top10Matkatarjoukset myy Malediiveille tarjousmatkoja, joista edullisin maksaa alle tuhat euroa (alk. 869 euroa, vaihtelee matkustuspäivien mukaan). Hintaan sisältyvät lennot, majoitus ja venematka Maafushin saarelle. Lue lisää matkatarjouksesta.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!