Transilvania – tällainen on Romanian paras matkakohde

Keskiaikaisen Sighisoaran ylle kohoaa linna. Kuva: Balate Dorin, Shutterstock

Transilvania (Transsylvania) on upea matkakohde, jossa historia ja myytit sekoittuvat. Transilvania on taatusti Romanian kuuluisinta aluetta, kiitos vampyyritarinoiden tuoman maineen.

Transilvaniaan kannattaa kuitenkin matkustaa, vaikkei olisikaan kiinnostunut vampyyreista. Ihailtavaa riittää Karpaattien vuoriston kauniissa maisemissa ja tunnelmallisissa saksilaiskaupungeissa.

Historiallisesti ja kulttuurisesta Transilvania on värikästä seutua: romanialaisten sijaan alueella asui vuosisatojen ajan pääosin saksalaisia sakseja ja unkarilaisia. Varsinkin unkarilaiset pitävät Transilvaniaa keskeisenä – tosin menetettynä – osana Unkaria. Alueesta tuli osa Romaniaa vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Transilvaniaan matkustaa Bukarestista tunnelmallisesti junalla. Nähtävyyksien välillä on varsin hyvät bussiyhteydet. Helpoiten alueella toki liittyy vuokra-autolla.

Bran – Draculan linna

Draculan linna
Brasovin lähellä Transilvaniassa sijaitsevaa Branin linnaa kutsutaan Draculan linnaksi. Ja sellaiselta se kieltämättä näyttääkin. Kuva: Cristian Balate, Shutterstock

Transilvanian kuuluisin nähtävyys on taatusti Branin linna, jota on jo pitkään kutsuttu Draculan linnaksi. Branin linna näyttääkin juuri siltä, että vampyyrikreivi voisi siellä asustaa, mutta historiallisen tai fiktiivisen Draculan kanssa linnalla ei ole mitään tekemistä.

Linna sijaitsee lähellä Brasovin kaunista saksilaiskaupunkia, josta käsin siihen yleensä tutustutaan.

Lue lisää Romanian vampyyrikohteista.

Brasov – Transilvanian suurin saksilaiskaupunki

Brasov on Translvanian suurin ja eläväisin vanha saksilaiskaupunki. Kuvassa vanhankaupungin keskusaukio ja raatihuone.

Brasov on Transilvanian saksilaiskaupungeista suurin ja eläväisin ja mukava paikka viettää yö tai pari. Brasovin vanhakaupunki on täynnä viehättäviä, värikkäitä taloja, kahviloita ja kauppoja. Keskellä kohoava Mustakirkko (Biserica Neagră), yksi Romanian suurimmista keskiaikaisista kirkoista.

Kaupungista pääsee köysiradalla Tampa-vuoren huipulle, hienojen maisemien ja patikointipolkujen äärelle.

Katso tarjoukset Brasovin majoitukseen.

Sighisoara – Draculan tunnelmallinen kotikaupunki

Sighisoaran kujat ovat tunnelmallisia. Kuva: Mikadun, Shutterstock

Transilvanian kruununjalokivi on Sighisoara, jonka keskiaikainen keskusta on Euroopan parhaiten säilynyt. Tunnelmallisesti kukkulan laelle nousevan kaupungin huipulla on linna – ja hyytävä hautausmaa.

Parhaiten pikkukaupunki tunnetaan siitä, että siellä syntyi Dracula-myytin esikuva Vlad Tepes Dracula, hurja ja pelätty romanialainen hallitsija, joka piti turkkilaisia hyökkääjiä kauhun vallassa seivästämällä elävältä sotavankeja.

Viikonloppuisin Sighisoarassa järjestetään värikkäät markkinat, joihin monet maalaiset saapuvat edelleen hevosvankkureilla. Heinäkuun lopulla vietetään keskiaikafestivaaleja.

Sighisoarasta käsin on myös kätevä tehdä retkiä ympäröivälle maaseudulle, jota koristavat komeat, linnoitetut kirkot.

Sighisoaran vanhassa keskustassa on tunnelmallisia majataloja kuten edullinen Casa Wagner ja hintavampi Fronius Boutique Residence.

Viehättävä Sibiu

Sibiun kaupungin keskusaukio Transilvaniassa. Kuva: Emi Cristea, Shutterstock

Kolmas kiehtova saksilaiskaupunki on Sibiu, jossa talojen seinät on maalattu mielikuvituksellisesti ja ikkunanpuitteet muotoiltu kuin silmäripset. Näky on surrealistinen – ja hyvin keskiaikainen.

Keskusta koostuu pääosin kävelykaduista. Täällä on kiva kierrellä kaikessa rauhassa ja ihailla kapeita kujia, pikkuruisia aukioita ja kätkettyjä sisäpihoja.

Erityisen kivaksi Sibiun tekee se, että siellä on vähemmän matkailijoita ja enemmän aitoa paikallistunnelmaa kuin vaikkapa Brasovissa.

Katso tarjoukset Sibiun majoitukseen.

Hunyadin linna ja muinaisen Daakian rauniot

Hunyadin linna (Corvin’s Castle) sijaitsee Transilvanian Hunedoarassa. Kuva: Emi Cristea, Shutterstock

Sibiusta länteen on mahtava Hunyadin linna. Ulkomuodoltaan se on Romanian komein. Nimensä linna on saanut rakennuttajaltaan, unkarilaiselta János Hunyadilta (1406–56), joka nauttii Balkanin alueella sankarimainetta taisteluistaan turkkilaisia vastaan.

Linna sijaitsee Hunedoaran pikkukaupungissa, joka ei ole kovin idyllinen. Senpä takia linnassakaan ei käy suuria matkailijamääriä.

Sarmizegethusa – muinaisen Daakian raunioilla

Hunyadin linnan lähellä sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Sarmizegethusa, muinaisen Daakian entisen pääkaupungin rauniot.

Daakian viimeinen kuningas Decebalus kävi 100-luvulla raivoisaa taistelua roomalaisia vastaan, mutta hävisi. Mahtava Decebalusin patsas koristaa Tonavan vartta kauempana Serbian rajalla.

Transilvanian linnoitetut kirkot

Viscrin linnoitettu kirkko on Transilvanian kauneimpia.

Vuosisadat kuluivat, mutta yksi asia pysyi samana Transilvanian asukkaille: heitä uhkasivat aina alati hyökkäilevät vihollisarmeijat. 1200-luvulla aluetta vainosivat hurjat mongolit ja seuraavina vuosisatoina hyökkäilivät vähän väliä turkkilaiset, joiden mielissä oli koko Euroopan valloittaminen. Transilvania oli välissä puskurina.

Paikalliset saksilaiset ja unkarilaiset asukkaat keksivätkin oivan keinon suojautua vihollisilta: he alkoivat linnoittaa kirkkojaan. Jykevien muurien ja korkeiden tornien suojaamat kirkot näyttävätkin usein aikamoisilta linnoilta.

Kaikkiaan Transilvaniassa on noin 150 linnoitettua kirkkoa, ja näistä seitsemän hienointa muodostaa Unescon maailmanperintökohteen. Erityisen vaikuttavia on kolme linnoitettua kirkkoa.

Biertanin linnoitettu kirkko

Ensimmäisenä maailmanperintökohteeksi julistettiin Biertanin linnoitettu kirkko, ja myöhemmin maailmanperintökohteeseen kuusi muuta kirkkoa. Linnoitetut kirkot ovat kaikki eri näköisiä.

Sighisoaran lähellä sijaitseva Biertanin kirkko on näistä kiehtovimpia. Komeiden tornien suojaama kirkko toimi Transilvanian piispan asuntona, ja alueella on nähtävänä esimerkiksi aviovankila, mökki, johon suljettiin kahdeksi viikoksi pariskunnat, jotka halusivat erota.

Kahden viikon ajan he joutuivat jakamaan sängyn sekä lautasen ja lusikan. Pois pääsi aikaisemmin, jos peruutti avioeron. 300 vuoden aikana vain yksi pariskunta päätyi pitämään eronsa voimassa.

Prejmerin kirkko

Brasovin vieressä sijaitseva Prejmerin kirkko on puolestaan hyvä esimerkki siitä, että linnoitetut kirkot hoitivat tehtävänsä: vihollisarmeijat tuhosivat Prejmerin kylän yli 50 kertaa vuosisatojen aikana, mutta kyläläiset säästyivät kirkkonsa suojissa.

Viscrin kirkko

Kirkoista kauneimpia on Brasovin ja Sighisoaran välissä sijaitseva Viscrin kirkko, jonka ympyränmuotoisten muurien sisäpuolella oli lähikylän asukkaille rakennettu kotikopit kuin muurahaiskennot.

Cluj-Napoca – Transilvanian suurin kaupunki

Cluj-Napoca Transilvania
Unkarin kansallissankarin, Matias Corvinuksen, patsas koristaa Cluj-Napocan keskusaukiota.

Cluj-Napoca on Transilvanian suurin ja Romanian toiseksi suurin kaupunki. Vaikkei Cluj olekaan yhtä tunnelmallinen kuin pienemmät kaupungit, on sekin mukava vierailukohde. Cluj-Napoca on Bukarestin jälkeen maan tärkein yliopistokaupunki, jossa on mukava vanha keskusta ja vireä taideskene.

Cluj-Napoca on tärkeä kohde unkarilaisille; täällä syntyi yksi heidän rakkaimmista sankareistaan, kuningas Matias Corvinus, jonka valtakaudella 1400-luvun lopulla Unkari oli mahtavimmillaan. Matias Corvinuksen synnyintaloa voi käydä ihailemassa, samoin hänen patsastaan kaupungin keskusaukiolla.

Katso tarjoukset Cluj Napocan majoitukseen.

Salina Turda – upea suolakaivos

Romania suolakaivos
Salina Turdan suolakaivoksessa on maanalainen järvi. Kuva: Fotokon, Shutterstock

Cluj-Napocan kiehtovin nähtävyys on kaupungin edustalla sijaitseva suolakaivos Salina Turda, joka on niin maagisen näköinen, että se sopisi dystopistisen tieteiselokuvan kulisseiksi.

Fildu de Sus – vanhan ajan tunnelmaa

Jos et käy puukirkkojen luvatussa maakunnassa, Maramuresissa, kaunista, romanialaista puukirkkoa voi ihailla myös Cluj-Napocasta pohjoiseen sijaitsevassa puutalokylässä Fildu de Sus. Kylä on puisine rakennuksineen, portteineen ja hevosineen kuin menneisyyteen pysähtynyt.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT