
Kaukomaista kiinnostuneiden kannattaa käydä tänä kesänä Tallinnassa, jossa on esillä upea näyttely malesialaisista kädentaidoista, batikista ja manikista. Batik tarkoittaa vaha-värjäystekniikalla kankaalle tehtyjä kuvioita. Manik tarkoittaa perinteistä helmikirjontaa.
Pääsin tutustumaan näyttelyyn ennakkoon Helsingissä Malesian suurlähetystössä. Menin paikalle uteliaana mutta ilman suuria odotuksia. Saisin ainakin hyvää ruokaa, niin ajattelin. Mutta yllätyin täydellisesti siitä, kuinka taiteellisesti lahjakasta porukkaa on Suomen ja Viron pienessä malesialaisyhteisössä.
Esillä oli Suomessa ja Virossa asuvien malesialaisten taiteilijoiden Ouddhena Erognica Teernin ja Serena Chanin töitä ja he olivat kertomassa oman tarinansa, kuinka he innostuivat perinteisistä käsityötaidoista, joita he ovat käyttäneet taiteen tekemiseen.
Mieleen jäi erityisesti manik-helmitöitä tekevän Serena Chan puhe, jossa hän kertoi, kuinka hänen kiinnostuksensa perinteiseen käsityöhön alkoi, kun hän peri isoäitinsä vanhan perinneasun. Siitä puuttuivat perinteiset, helmiäiskuvioidut kengät, ja Serena päätti tehdä sellaiset itse.
Hän etsi Malesiasta yhden viimeisistä jäljillä olevista helmikäsityöpajoista ja osallistui viikonlopun kurssille. Kurssin aluksi hän kysyi sen pitäjältä, eläkeikää lähestyvältä mieheltä, ehtisikö hän tehdä kengät viikonlopun aikana.
Mies katsoi häntä sydämellisesti hymyillen ja sanoi, että hän on tehnyt näitä töitä koko ikänsä – ja hänelläkin menisi kenkien tekemiseen ainakin viikko.
Serena ei lannistunut, vaan alkoi opetella manikin taitoa eli kuinka pikkuruisista helmistä ommellaan upeita kuvioita kenkiin, laukkuihin ja mitä sitten haluaakin koristella. Ja lopulta hän sai ne kengätkin valmiiksi – ja monta muuta upeaa työtä, joita voi näyttelyssä ihailla.
Kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin, kun Serena kertoi, kuinka pikkutarkkoja helmitöitä tehdessään hän unohtaa kaiken muun, on täydellisesti läsnä siinä hetkessä ja samalla yhteydessä malesialaiseen kulttuuriin.
Hienon puheen piti myös näyttelyn avannut Malesian suurlähetystön Va. asiainhoitaja, Mohamed Ariff Mohamed Ali, joka mietti kotimaan kulttuurin merkitystä ulkomaille muuttaneille: ”Kun lähdemme kotimaastamme rakentaaksemme elämää ulkomailla, turvaudumme usein taiteeseen ja kulttuuriin pitääksemme yhteyttä perheeseen, ystäviin ja tarinoihin, jotka jätämme taaksemme. Taiteesta tulee silta – konkreettinen side identiteettiimme ja juuriimme. Siksi tämä näyttely ei ole pelkkää taiteen esittelyä, vaan juhla sille, keitä me olemme malesialaisina – missä päin maailmaa sitten olemmekin. Toivon, että tämä päivä merkitsee innostavaa alkua taiteilijoille ja mahdollisuuksien porttia kaikille alueen malesialaisille lahjakkuuksille.”
Batik- ja manik-taidenäyttely on esillä Tallinnassa kahden kuukauden ajan Õpik Conference Centressä (Valukoja 8) alkaen 12.6.2025.



























