Pori – koe nämä nähtävyydet!

Pori
Tiedötkö mitä Porin rakennusta tämä veijari koristaa? Vielä kun se pissaisi Brysselin Manneken Pisin tapaan. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Miltä kuulostaisi viikonloppu Porissa? Aivan. Monen mielestä ei juuri miltään. Jos Pori jostain tunnetaan, niin Pori Jazzista ja Porirockista (Dingo! Yö!) sekä Yyterin hiekkarannasta, mutta harva mieltää sitä muuten erityisen kiinnostavana matkakohteena. Porin imago on melkeinpä junttimainen. Pori kuulostaa äijäkaupungilta.

Unohda kaikki se ja anna Porilla mahdollisuudet. Löydät huomattavasti mainettaan kauniimman ja kiehtovamman kaupungin.

Tiesitkö, että Porissa on yksi Suomen suurimmista puutaloalueista? Tai Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema mausoleumi? Tai ensimmäinen suomenkielinen teatteri? Että Porissa voi asua vanhassa paloasemassa?

Että Porin edustalla sijaitseva Ulvila on Suomen tärkeimpiä keskiaikaisia kohteita? Ja että Noormarkussa voi ihailla Villa Maireaa, yhtä Alvar Aallon tärkeimmistä töistä.

Tai että Porista on kotoisin kukapas muu kuin itse Pelle Hermanni?

Aivan, on aika muuttaa käsitykset Porista.

Porin raatihuone – aloita vierailu kaupungin sydämestä

Pori
Curia Arctopolis eli Karhukaupungin oikeus julkistaa Porin raatihuone. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Porin keskustan maisemia hallitsee upea Porin raatihuone, jonka näyttävyyttä lisää sen edustalla oleva kaunis Raatihuoneen puisto.

Empire-tyylisen raatihuoneen on suunnitellut tyylilajin mestari, Helsingin Senaatintoristakin tuttu Engel. Entinen puinen raatihuone korvattiin, kun kaupunkiin tarvittiin vankila. Uuden hienon raatihuoneen kellariin tehtiin sellit – kunnon entisaikain henkeen.

Raatihuoneen torni on tosin hieman uudempaa perua: alkuperäinen tuhoutui Porin palossa vuonna 1852. Ja aikamoinen roihu se olikin: samalla paloi melkein koko kaupunki. Kolme neljäsosaa taloista tuhoutui.

Nyt riitti! Palon päätteeksi porilaiset olivat saaneet tarpeekseen. Heidän kaupunkinsa oli palanut yhdeksän kertaa, useammin kuin mikään toinen suomalainen kaupunki.

Kun Pori rakennettiin uudelleen, keskusta halkomaan vedettiin pitkät ja leveät puistotiet, jotka määrittävät edelleen keskustan ilmettä. Voisiko Poria kutsua jopa Suomen Pariisiksi?

Palon jälkeen myös raatihuoneen torni kunnostettiin. Samalla rakennuksen päätykolmion ylle lisättiin patsaat.

Porin raatihuone ei ole tosin enää aikoihin toiminut kaupungintalona. Nykyisin talossa on kulttuuriasiainkeskus ja kellareissa Porin parhaisiin kuuluva ravintola Raatihuoneen kellari. Kuinkakohan pitkään ravintolan nimeä aikoinaan mietittiin?

Murise Satakunnan karhun kanssa

Satakunnan karhu koristaa Porin raatihuonetta. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Ihailepa vielä hetki raatihuonetta ja erityisesti sen päätykolmiota, joka on koristeltu Porin vaakunalla. Alla lukee suurin kirjaimin Curia Arctopolis eli Karhukaupungin oikeus.

Ja sitähän Porin ruotsinkielinen nimi, Björneborg, tarkoittaa: Karhulinnaa. Olisihan se kyllä hienoa, jos nimi olisi suoraan suomennettu eikä lyhennetty linnaa tarkoittavasta borgista. Kumpaan kuulostaisi hienommalta matkustaa: porisevaan Poriin, vai murisevaan Karhulinnaan?

Porin keskustassa ei ole sentään eläviä karhuja ihmeteltävänä niin kuin Sveitsin Bernissä, mutta kyllä Porissakin on yksi karhu ihailtavaksi.

Se möllöttää heti raatihuonetta vastapäätä Raatihuoneen torin aidalla. Emil Cedercreutzin veistämä patsas paljastettiin vuonna 1938. Porilaiset opiskelijat lakittavat sen vappuna.

Vaan mitä sille Porin linnalle kävi, josta kaupunki on saanut nimensä? Porin jo 1550-luvulla perustanut Juhana-herttua kyllä suunnitteli sellaista, mutta hän ajautui valtataisteluun veljensä, kuningas Erik IX:n kanssa, ja siinä tohinassa linnan rakentaminen unohtui. Ja Pori menetti suurimman tulevaisuuden matkailunähtävyytensä.

Ajattele, jos Pori Jazzin päänäyttämö olisikin Kirjurinluodon sijaan Porin linnassa Savonlinnan oopperajuhlien tapaan?

Juhana-herttuan patsas seisoo kaupungintalon kulmalla. Alkuun hän joutui veljensä vangitsemaksi, mutta nousi lopulta Ruotsin kuninkaaksi. Siihen mennessä hän oli jo tosin unohtanut linnan ja kaiketi koko kaupunginkin.

Patsaan on veistänyt Sofia Saari. Hänen kädenjälkeään on myös Puistokadun ilmeikäs Risto Rytin patsas. Ryti kävi koulunsa Porissa.

Ihaile Porin vanhaakaupunkia

Junneliuksen palatsi on Suomen komeimpia uusrenessanssin edustajia. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Viistosti Juhanan patsasta ja Porin raatihuonetta vastapäätä on komea uusrenessanssirakennus, niin sanottu Junneliuksen palatsi. Se toimii nykyisin Porin kaupungintalona, mutta alun perin sen rakennuttivat 1800-luvun lopussa apteekkari Robert Junnelius ja teollisuuspohatta Rosenlew perheiden yksityisasunnoiksi.

Kustannuksissa ei säästelty, vaan arkkitehti August Krook lähetettiin Firenzeen ja Venestiaan ottamaan mallia renessanssin ajan mestariteoksista. Rakennusta pidetäänkin yhtenä Suomen komeimmista uusrenessanssin edustajista. Krookin toiseksi kuuluisin työ on jugendtyylinen Turun synagoga.

Junnelius ei tosin ehtinyt pitkään nauttia palatsistaan – hän kuoli aivohalvaukseen vain viisi vuotta sen valmistumisen jälkeen.

Raatihuoneen ja Kaupungintalon vieressä on monta muutakin kaunista, 1800-luvun rakennusta. Hallituskadun ja Kokemäejoen rajaamat korttelit muodostavat Porin vanhankaupungin, jota kutsutaan Kivi-Poriksi.

Nimi on osuva: Suomessa ole säilynyt kovin montaa yhtä hienoa (puun sijaan) kivestä rakennettua vanhan ajan keskustamiljöötä. Raatihuonetta reunustavat kadut on jopa päällystetty vanhaan tyyliin mukulakivillä. Täällä kannattaa kierrellä kaikessa rauhassa.

Vanhat korttelit kuvastavat hyvin Porin vaurautta 1800-luvun lopulla, kun satamakaupunki oli Suomen vauraimpia teolisuusalueita. 1970-luvun lopun rakennemuutos ja raskaan teollisuuden alasajo käänsikin sitten kaupungin kohtalon vuosikymmeniksi. Ennen niin ylpeä työläiskaupunki suistui pitkään lamaan, josta on kunnolla toivuttu vasta 2000-luvulla.

Kurkista Porin museoihin – Satakunnan museo ja Porin taidemuseo

Mauno Hartmanin jykevä teos Porin taidemuseossa. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Kivi-Porin kortteleissa sijaitsevat myös Porin keskeiset museot, Satakunnan museo tosin 1970-luvun modernissa betorirakennuksessa. Museon kokoelma on hienosti ja eläväisesti toteuttu katsaus elämään Porissa kautta vuosisatojen. Kannattaa ehdottomasti käydä!

Porin taidemuseo sijaitsee Kokemäenjoen rannassa 1860-luvun pakkahuoneessa. Museo lasketaan Suomen parhaiden taidemuseoiden joukkoon. Peruskokoelma sai alkunsa Maire Gullichsenin lahjoittamista teoksista, joita on on muun muassa Magnus Enckelliltä, Tyko Salliselta, Helena Schjerfbeckiltä, Ellen Thesleffiltä ja Kain Tapperilta ja Sam Vannilta. Museon vaihtuvat näyttelyt keskittyvät pääosin nykytaiteeseen.

Bucco – herkuttele Porin parhaassa ravintolassa

Kivenheiton päässä Satakunnan museosta, aivan Hallituskadun päässä, on Porin paras ravintola Bucco. Erinomainen myös lounaspaikkana.

Kuukkari – Neumannin jäljillä Puu-Porissa

Pori Kuukkari
Porin keskustasta löytyy tällaisiakin puutalokortteleita Kuukkarista. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Keskustan länsilaidalla, Vanhan hautausmaan kupeessa, on Porin 6. kaupunginosa eli Kuukkari, jonka vanhat, osin empire-tyyliset puutalokorttelit on suojeltu. Viralliselta nimeltään alue on Päärnäinen, mutta sitä harvemmin käytetään.

Näissä maisemissa vietti lapsuutensa myös kaikkein kuuluisin porilainen, Dingo-yhtyeen keulakuva Neumann. Perhe asui tosin puutalon sijaan Kuukkarin ensimmäisessä kerrostalossa. Kun Neumann oli 12-vuotias, perhe muutti Kokemäenjoen toiselle puolen Pormestarinluodon lähiöön, ja 15-vuotiaana hän lähtikin jo merille.

Dingon menestyksen siivittämänä Neumann muutti tähän taloon Porin rantakadulle. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Pori oli aikamoinen rock-kaupunki 1980-luvulla, kun Porista ponnistivat Dingon ohella yhtyeet Yö ja Mamba. Porirockin historiaa henkii myös keskustassa sijaitseva (vaihtoehto)kulttuurikeskus Annankatu 6 eli Annis, vallattu talo, jossa on harjoitellut ja keikkaillut moni nouseva porilaisbändi. Hyvä meno jo vuodesta 1980.

Kuukkarin idyllisissä kortteleissa voi yöpyä Kuukkarin kortteerissa. Muita matkailupalveluita Kuukkarissa ei juuri ole. Tunnelma on totaalisen paikallinen!

Puutalokaupunginosa rakennettiin suoraviivaiseen asemakaavaan Porin suuren palon jälkeen. Heti palon jäljiltä alueella toimi tosin useiden vuosien ajan niin sanottu Kuoppakaupunki. Köyhät, talonsa tulipalossa menettäneet porilaiset kaivoivat alueen pehmeään maaperään kuoppia, joihin he kyhäsivät karut asumuksensa. Katot tehtiin tulipalojen raunioista löytyneistä laudanpätkistä.

Kuoppakaupunki on kyllä taatusti näyttänyt aikamoiselta maailmanlopun kylältä. Kesti liki kymmenen vuotta ennen kuin kaupunginisät heräsivät köyhimpien asukkaidensa kurimukseen ja nykyinen Kuukkari rakennettiin työläiskaupunginosaksi.

Juseliuksen mausoleumi – koe Porin paras nähtävyys

Kuukkarin halki kannattaa kävellä Käppärän hautausmaalle, jolla odottaa Porin hienoin ja ainutlaatuisin nähtävyys, Pohjoismaiden ainoa mausoleumi.

Juseliuksen mausoleumia koristavat Akseli Gallen-Kallelan maalaamat koskettavat freskot. Mausoleumin rakennutti vuorineuvos F. A. Juselius 11-vuotiaana kuolleen tyttärensä muistokappeliksi ja omaksi tulevaksi hautakammiokseen.

Gallen-Kallela on muuten syntyjään Porista, ja hänen patsaansa on Puistokadun varrella lähellä Raatihuoneen puistoa.

Kauppatori ja Porin liikekeskusta – napa täyteen ruokaa, olutta ja viiniä

Porin keskustan tärkein kauppakatu on Yrjönkatu, jonka keskiosa on suljettu liikenteeltä kävelykaduksi.

Yrjönkadun varrella on myös Porin kauppatori, joka saattaa hyvinkin olla yksi syy, miksi Poria ei monestikaan mielletä kauniiksi kaupungiksi. Tori on ruma.

Torilla kannattaa kuitenkin pyörähtää maistelemassa Ojalan lihapiirakoita, joilla on herkuteltu Porissa jo yli puoli vuosisataa. Piirakan salaisuutena kerrotaan olevan ohrasuurimot, jotka lisäävät piirakan makua ja rakennetta.

Torin ympärillä on myös hyvä kattaus ravintoloita. Torget on kaupungin kehutuin italialainen ja Petteri Rosenbom’s Burgerhouse tunnetaan lihaisista herkuistaan.

Antinkadun puolella on suosittu panimoravintola Beer Hunters, ja jos taas viinit ovat enemmän mieleen, heti nurkan takana Gallen-Kallelankadulla on Porin paras (ja kaiketi ainoa) viinibaari Café Elba.

Torilta kun jatkaa muutaman askeleen eteenpäin pitkin Yrjönkatua, vastaa tulee ensin kaupungin rakastetuin kahvila, Petras Cafe, ja heti perään espanjalaista ruokaa tarjoava Torero.

Sitten saavutaankin jo Eetunaukiolle, jolla sijaitsee kivassa tiilirakennuksessa Borg, Porin suosikkeja tämäkin.

Keskellä Porin ravintolakeskustaa sijaitsee kiva ja kohtuuhintainen Huoneistohotelli Torget.

Rumpalipoika – muistomerkki Porilaisten marssille

Yrjönkadun varrelta Eetunaukiolta kannattaa poiketa lyhyt matka Itäpuistoon päin katsomaan yhtä Porin symboleista, Porilaisten muistomerkkiä eli Rumpalipoikaa.

Vuonna 1961 paljastettu patsas on saanut inspiraationsa Albert Edelfeltin maalauksesta Porilaisten marssi, jota puolestaan innoitti Runebergin Välskärin kertomusten samanniminen runo ja vielä sitäkin vanhempi Suomen kuuluisin sotilasmarssi.

Lähettyvillä, Itäpuiston varrella, on Porin keskustan hauskin majapaikka, vanhaan paloasemaan perustettu Hostel Buisto.

BePOP – hämmästele postmodernia arkkitehtuuria

Yrjönkadun loppupäässä on kauppakeskus BePOP, postmodernin arkkitehtuurin kuuluisin edustaja Suomessa. Lue: omituinen häkkyrä.

1980-luvulla valmistuneessa ostoskeskuksessa on omalaatuinen sekoitus pylväitä ja erikoisia ikkunoita. Leikkisä isku vasten modernismin suoraviivaisuutta jäi Suomessa kuitenkin lyhytikäiseksi. Kovin montaa tyylipuhdasta postmodernia rakennusta ei maassamme ole.

Kauppakeskuksen nimi tekee samaan aikaan kunniaa sekä bebop-jazziin että ostarin rakennuttaneeseen Porin osuuspankkiin (POP). Kekseliästä.

Rattis – juo oluet Porirockin kantiksessa

Aivan Yrjönkadun päässä, Porin linja-autoasemaa vastapäätä on Rattaanpyörä eli Rattis, kaupungin kaiketi lengedaarisin baari. Rattis kuului 1980-luvulla Dingon ja Yön jäsenten kantapaikkoihin.

Grilli-Pori ja porilainen kaikilla mausteilla

Ja pitäähän Porissa tietysti maistaa aitoa porilaista. Vai pitääkö? Porilainen eli kahden paahtoleivän väliin sullotusta paksusta Metsästäjä-makkaran siivusta koostuvat grilliherkku keksittiin 1950-luvulla Porin sijaan Helsingissä.

Asialla olivat Helsingin yliopiston satakuntalaisen osakunnan opiskelijat, ja herkkua alettiin ensimmäisenä myydä Kolmen sepän patsaalla Helsingin Stockmannia vastapäätä.

Mutta kyllä porilaista sopii haukata myös Porissa, vaikkapa Porin parhaana grillinä pidetyssä Grilli-Porissa, joka sijaitsee keskustassa Juhana Herttuan kadulla.

Grilliähkyä voi sulatella kulkemalla eteenpäin pitkin Juhana Herttuaa ja sen poikkikatua, Varvinkatua. Molemmilla on säilynyt mukavasti vanhan ajan puutaloja.

Kirjurinluoto – jazzia ja Pelle Hermanin leikkipuisto

Pelle Hermannin leikkipuisto
Anna Simons testasi Pelle Hermannin leikkipuiston Porissa. Täydet pisteet. Kuva: Antti Helin / Kerran elämässä

Porin kuuluisin uimaranta on Yyterissä, mutta kyllä keskustassakin pääsee pulahtamaan uimaan. Kirjurinluodon uimaranta sijaitsee Kokemäenjoen toisella puolen, vastapäätä Kivi-Poria.

Mukava paikka lapsille, varsinkin kun melkein vieressä on Pelle Hermannin leikkipuisto, joka on valittu lajissaan myös Suomen parhaaksi.

Pikku Kakkosen kestosuosikin, Pelle Hermannin hahmon, on luonut porilainen käsikirjoittaja Simo Ojanen.

Parhaiten Kirjurinluoto tunnetaan tietysti Pori Jazzin pääpaikkana. Keskustasta pääsee helposti perille siltaa pitkin kävelmällä.

Yyteri ja Reposaari – suuntaa rannalle ja kalastajakylän idylliin

suomen parhaat rannat
Porin tunnetuin nähtävyys on Yyteri, Suomen hienoin hiekkaranta. Kuva: Maisa.fi / Visit Finland

Parinkymmen kilometrin päässä Porista sijaitseva Yyteri on Suomen hienoimpia hiekkarantoja. Yyteristä kun jatkaa matkaa vielä eteenpäin, saapuu Reposaareen, Porin idylliseen vanhaan kalasatamaan.

Ihastele Noormarkun ruukkia ja Villa Maireaa

Porin lähellä Noormarkussa sijaitseva Villa Mairea on Alvar Aallon arvostetuimpia töitä. Kuva: Visit Finland

Lisää nähtävyyksiä löytyy keskustan ulkopuolelta. Noormarkun historiallisen ruukin alueella on yksi Suomen hienoimmista arkkitehtuurikohteista, Alvar Aallon maineikkaimpiin töihin lukeutuva Villa Mairea.

Edelleen yksityiskäytössä olevassa huvilassa järjestetään kesäisin tutustumiskierroksia.

Noormarkun ruukkialueella voi yöpyä viehättävässä Ahlströmin ruukissa.

Porin teatteri

Illaksi kannattaa hankkia liput Porin teatteriin – se toimii kauniissa vanhassa talossa Raatihuoneenpuiston laidalla, vanhan raatihuoneen vieressä. Tyyliltään se edustaa empireä uusrenessanssisin vaikuttein. Teatterin puiston puoleista julkisivua koristavat kauniit kaariholvit ja päänäyttämön kattoa maalaukset. Teatteria pidetäänkin yhtenä Suomen kauneimmista.

Porilla on kunniakkaat perinteet teatterikaupunkina. Täältä sai alkunsa suomenkielinen teatteri loppuvuonna 1872, kun Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri esiintyi alkuun Porissa ja sitten ympäri Suomea kiertäen. Teatteritoimintaa ei haluttu aloittaa kieliriitojen repimässä Helsingissä.

Porin teatterissa järjestetään myös Pori Jazzin keikkoja. Tutustu Porin teatterin ohjelmistoon.

Pori – hotellit ja majoitus

Edellä mainittujen persoonallisten majapaikkojen ohella Porista löytyvät tietysti myös hotelliketjujen majapaikat. Niistä keskeisimmällä paikalla Kauppatorin kupeessa, Porin suosikkiravintoloiden kupeessa, on Original Sokos Hotel Vaakuna.

Scandic Pori sijaitsee puolestaan Porin linja-autoaseman lähellä. Hyvä sijainti, jos saapuu Poriin bussilla ja haluaa päästä nopeasti eroon tavaroistaan.

Hotel BePOP on puolestaan pirteillä väreillä sisustettu hotelli, joka ei valitettavasti nimestään huolimatta sijaitse samannimisessä ostoskeskuksessa vaan sen vieressä. Kukapa arkkitehtuurin ystävä ei olisi halunnut nukkua Suomen kuuluisimmassa postmodernissa rakennuksessa?

Kannattaa harkita myös majoittumista Yyterin puolella uudistetussa Yyterin virkistyshotellissa, joka oli aikoinaan Suomen parhaita kylpylöitä. Menneestä loistosta on jäljellä modernistinen ulkomuoto ja maino sijainti Suomen hienoimmalla rannalla. Matkaa Porin keskustaan on parikymmentä kilometriä.

Uniikkia tunnelmaa löytyy myös Yyterin lähellä sijaitsevasta, kauniissa, vanhassa puutalossa toimivasta Mäntyluodon hotellista. Kiva, persoonallinen valinta, jos on autolla liikenteessä.

Katso tarjoukset Porin hotelleihin.

Matka Poriin

Poriin pääsee niin junalla kuin bussillakin. Linja-autoasema sijaitsee aivan keskustassa, ja Porin rautatieasemalta on vartin kävely keskustaan.

Helsinkiin on ajomatkaa kolme tuntia, Turkuun vajaat kaksi ja Tampereelle vajaat puolitoista tuntia. Raumalle ajaa kolmessa vartissa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi