Nikosia – Kyproksen kahtia jaettu pääkaupunki

Kypros Nikosia vanhakaupunki
Nikosian vanhakaupunki, Kypros. Kuva: Kirill Makarov / Shutterstock

Vaikka Berliinin muuri kaatui aikaa sitten, Euroopasta löytyy edelleen jaettu pääkaupunki: Nikosia, turkiksi Lefkosa. Nikosia on sekä varsinaisen Kyproksen että turkkilaisen Pohjois-Kyproksen pääkaupunki.

Kreikkalainen puoli on selvästi turkkilaista vilkkaampi – turkkilaisessa Lefkosassa tuntuu kuin olisi astunut raukeaan menneisyyden maailmaan. Ja aika lailla maailman unohtama Lefkosia on ollutkin: kun Kypros jaettiin vuonna 1974, Pohjois-Kyproksen aseman itsenäisenä valtiona tunnusti vain alueen sotilasvoimin vallannut Turkki.

Rajan ylittäminen maiden välillä oli vuosikymmenien ajan vaikeaa, ja Kyproksen turkkilaisella puolen kävi lähinnä vierailijoita Turkista.

2000-luvulla tilanne muuttui: molempien Kyprosten väliset suhteet ovat parantuneet, rajan ylittämisestä on tullut helppoa ja hiljalleen Lefkosiakin heräilee ruususen unestaan.

Keskustassa maiden rajan voi ylittää pääkatu Ledra Streetin päässä passia näyttämällä.

Nikosian nähtävyydet

Kypros Nikosia
Kahviloita Nikosian Ledra-kadulla. Kuva: Kirill Makarov / Shutterstock

Kaupungin sydämessä on venetsialaisten muurien ympäröimä, muodoltaan pyöreä vanhakaupunki. Raja kulkee aika lailla vanhankaupungin keskellä.

Vanhankaupungin tunnelmallisin nähtävyys on turkkilaisella puolen sijaitseva Büyük Han, Suuri majatalo, joka rakennettiin 1572 ottomaanihallitsijoiden toimesta kauppamiesten majapaikaksi eli caravanseiksi. Nykyisin se on tunnelmallinen ostospaikka, jossa on puoteja ja taiteilijoiden pajoja. Büyük Han sijaitsee melkein rajanylityspaikan vieressä.

Kiehtova nähtävyys on myös kulman takana sijaitseva Selimiye Camii, 1100-luvun goottilainen katedraali, jonka ottomaanivalloittajat muuttivat vuonna 1570 moskeijaksi.

Kreikkalaisella puolen sijaitsevat puolestaan Famagusta Gate, vanhojen kaupunginmuurien komein portti, ja Hadjigeorgakis Kornesiosin talo, hieno esimerkki 1700-luvun ottomaaniarkkitehtuurista.

Kyproksen museo

Ehdottomasti käymisen arvoinen on myös kreikkalaisella puolen sijiatseva Kyproksen museo, Cyprus Museum, saaren merkittävin museo. Esillä on arkeologisia aarteita ympäri saarta. Vanhahtava museo on tosin aivan liian pieni komeille kokoelmille, ja uusi museorakennus onkin suunnitteilla.

Majoitus Nikosiassa

Kypros Nikosia
Nikosia, Kypros. Kuva: Nejdet Duzen / Shutterstock

Nikosiaan kannattaa jäädä ainakin yhdeksi yöksi henkimään tunnelmaa. Kiva, edullinen pikkuhotelli on vanhankaupungin reunalla sijaitseva Classic Hotel.

Nikosiasta käsin on helppo käydä retkillä Pohjois-Kyproksen nähtävyyksillä, niin Kyreniassa kuin Famagostassakin.

Nikosian lentokenttäkuljetukset

Larnakan lentokentältä pääsee omalle hotellille helpoimmin taksilla. Kaikista vaivattominta on varata lentokenttäkuljetus etukäteen. Kuljetus maksaa hotellin sijainnista riippuen noin 45 euroa. Varaa lentokenttäkuljetus Kyproksella.

Katso lentotarjoukset Kyprokselle.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT