Keskiaikainen Famagusta ja Varoshan aavekaupunki

Kypros Famagusta
Famagustan vanhankaupungin maisemia hallitsevat raunioituneet kirkot, jotka on muutettu moskeijoiksi, Kypros. Kuva: Kirill Makarov / Shutterstock

Pohjois-Kyproksen puolella sijaitseva Famagusta (turkiksi Gazimağusa) on saaren kauneimpia kaupunkeja ja täynnä kiehtovaa historiaa. Famagustan, komeilla, venetsialaisten rakennuttamilla muureilla käytiin yksi historian hurjimmista piirityksistä.

Vielä 1970-luvun alussa Famagusta olikin Kyproksen suosituimpia nähtävyyksiä, ja sen edustalla sijaitsi vilkas rantakohde Varosha.

Kaikki muuttui vuonna 1974, kun Turkki hyökkäsi Kyprokselle ja Famagusta jäi turkkilaisten tukeman Pohjois-Kyproksen puolelle. Matkailu loppui kuin seinään vuosikausiksi.

Kahtiajaetun Kyproksen rajalla sijaitseva rantahotellien Varosha jäi autiokaupungiksi, mitä se on edelleen. Varosha on suljettu matkailijoilta, mutta rapistuneita aavetaloja voi tiirailla Famagustan pieneltä Palm Beach -rannalta.

Famagustan turismi kasvaa sen sijaan hiljalleen, ja kaupunkiin voi tehdä päiväretkiä Kyproksen tasavallan puolelta, vaikkapa Agia Napasta, joka sijaitsee melkein vieressä.

Famagusta on myös mukava paikka viettää yö tai pari – jo senkin takia, että Famagustan hotelleista tapaa saada mukavan huoneen 50 eurolla.

Lala Mustafa Pashan moskeija

Famagustan komeimpia nähtävyyksiä on 1300-luvulla rakennettu goottilainen katedraali, joka muutettiin moskeijaksi ottomaanien vallattua Kyproksen vuonna 1571.

Katedraalin ulkoasussa silmiin pistävät katkenneet kirkontornit. Tornit kärsivät ensin maanjäristyksissä ja tuhoutuivat lopullisesti tykistötulessa, kun ottomaanit hyökkäsivät Famagustaan.

Kirkosta moskeijaksi muutettu rakennus kertoo keskiajasta, Famagustan kulta-ajasta, kun se oli koko saaren pääkaupunki.

Pyhältä maalta paenneita kristittyjä muutti suurin joukoin Famagustaan, josta kehittyi Välimeren rikkaimpia satamakaupunkeja. Famagustan kautta kulki iso osa Euroopan ja Lähi-idän kaupasta.

Rikkauksilla kaupunki rakennettiin täyteen katolisia kirkkoja. Vallalla oli tiukka säätyjako: katoliset kaupunkilaiset pitivät valtaa ja ortodoksit olivat maaorjan asemassa.

Keskiajalla Famagustaa – ja Kyprosta – hallitsi Lusignanien suku 300 vuoden ajan. Ranskalaislähtöinen suku oli noussut valtaan, kun Kyproksen valloittanut Rikhard Leijonamieli lahjoitti saaren Guy de Lusignanille, Jerusalemin entiselle kuninkaalle, joka oli jäänyt maattomaksi hävittyään Pyhän maan Saladinille katastrofaalisessa Hattinin taistelussa.

Moskeijaan liittyvä surkuhupainen fakta onkin se, että Lusignani-kuninkaat kruunasivat täällä itsensä edelleen nimellisesti myös Jerusalemin kuninkaiksi, vaikka Pyhä maa oli hävitty jo ajat sitten.

Lusignani-suvun aika päättyi viimein vuonna 1489, kun venetsialaiset ostivat koko saaren itselleen, ja Kyproksesta tuli Kreetan ohella Venetsian tärkeimpiä siirtokuntia.

Ottomaanit olivat kuitenkin alituisena uhkana, ja heidän hyökkäystensä varalta venetsialaiset linnoittivat Famagustaa ahkerasti; kaupungin linnoituksista tehtiin aikansa edistyksellisimmät. Komeat ne ovat edelleenkin.

Vaan ei auttanut. Lopulta ottomaanit tulivat vastustamattomalla ryminällä. Nimensä moskeija on saanut ottomaanien hyökkäystä johtaneelta julmalta suurvisiiri Lala Mustafa Pashalta.

Othellon linna

Shakespearen kuuluisimpiin kuuluva näytelmä, ensi-iltansa vuonna 1604 saanut Othello sijoittuu Famagustaan, jossa eletään turkkilaisten hyökkäyksen uhan alla. Othello on venetsialaisten joukoissa palveleva mauri, joka lähetetään Famagustaan kaupunkia puolustamaan.

Othello joutuu petosten ja mustasukkaisuuden pyörteeseen, joka saa hänet lopulta surmaamaan rakastettunsa ja itsensä.

Shakespeare ei itse koskaan käynyt Kyproksella, mutta näytelmän kunniaksi Famagustan linnoituksiin kuuluva linna on nimetty Othellon linnaksi.

Famagustan muurit

Famagustan vanhaakaupunkia suojaavat edelleen venetsialaisten rakennuttamat mahtavat kaupunginmuurit.

Muurien äärellä kannattaakin antaa ajatustensa lentää ajassa taaksepäin vuoteen 1570, kun ottomaanien mahtava armeija hyökkäsi Kyprokselle. Nikosia kaatui nopeasti julmassa verilöylyssä ja Kyrenia antautui taistelutta, mutta Famagusta piti puoliaan 8500 sotilaan voimin 11 kuukauden. Vastassa oli 200 000 turkkilaista.

Taistelut olivat hurjia. Tykit paukkuivat taukoamatta ja turkkilaiset tekivät rynnäkköjä toisensa perään. Apua Venetsiasta ei kuulunut.

Ruoka ja ammukset kävivät vähiin. Kaupungin hospitaalit olivat täynnä haavoittuneita. Lopulta puolustajien tilanne kävi niin tukalaksi, että heidän oli antauduttava. Ehtoihin kuului, että kaupungin asukkaat ja jäljellä olevat 900 sotilasta säästettäisiin.

Vaan turkkilaisia johtikin julmuudestaan tunnettu Lala Mustafa Pasha. Ja hän oli menettänyt taisteluissa 50 000 miestä.

Kostoksi Lala Mustafa aloitti kaupungissa verilöylyn ja silpoi ja nylki elävältä venetsialaisia komentaneen Marco Antonio Bragadinin. Venetsialaisen komentajan nahka täytettiin oljilla ja vietiin lahjaksi sulttaani Selim II Juopolle Konstantinopoliin eli nykyiseen Istanbuliin.

Famagustan puolustajien taistelu ei valunut hukkaan. Uutiset urheasta piirityksestä ja Bragadinin julmasta surmasta kiirivät venetsialaisten korviin, ja he saivat kostonsa jo lokakuussa 1571 Lepanton meritaistelussa, kun kristittyjen laivasto murskasi venetsialaisten johdolla muslimien armadan. Lepanton taistelu osoitti, etteivät ottomaanit olleetkaan voittamattomia ja Eurooppa sai uutta pontta puolustautumiseen.

Entäpä sankarillinen Bragadin? Hänen matkansa ei päättynyt Konstantinopoliin. Vuonna 1580 muun nuori venetsialainen merimies varasti nahan Konstantinopolin arsenaalista ja vei sen Venetsiaan, jossa sitä säilytetään edelleen kunniapaikalla San Zanipolon basilikassa.

Rauniokaupunki Salamis

Kuusi kilometriä Famagustasta pohjoiseen sijaitsee antiikin kreikkalainen rauniokaupunki Salamis, jossa on säilynyt muun muassa komea amfiteatteri. Salamis oli Kyprosen vaurain kaupunki 500-luvulla eaa. ja kulta-aikaa jatkui pitkään. Lopulta Aleksanteri Suuren aikakaudella Kyproksen pääkaupunki siirtyi Pafosiin.

Retket Famagustaan

Famagustaan järjestetään opastettuja retkiä Kyproksen rantakohteista. Tätä kaupunkia ei kannata jättää väliin!

Famagustan hotellit ja majatalot

Kannattaa myös harkita jäämistä yöksi tai pariksi. Mukavia majapaikkoja Famagustan vanhankaupungin muurien sisällä ovat tyylikäs Lusignans Guest House ja edullinen Altun Tabya Vintage.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT