Sea Cloud II ja luksusristeily yli Atlantin

risteily atlantti
Kuva: Luc Van Braekel, Flickr CC

Atlantin ylittäminen purjelaivalla voi tuoda mieleen askeettiset kajuutat ja kasvoille roiskuvan suolaveden. Luksusjahti Sea Cloud II:lla merimatka on samppanjoineen ja saunoineen silkkaa luksusta. Mutta kuinka paljon ylellisyyttä ihminen kestää?

Teksti Ilkka Karisto

Slurps. Slurps. Harmaahiuksinen saksalaismies tyhjentää lasillisen Coca-Cola Lightia kahdella ahnaalla pillinimaisulla. Rusettikaulainen tarjoilija käy keräämässä tyhjän lasin ja tuo pöytään toisen samanlaisen juoman.

Istun tummaksi lakatussa puutuolissa muutaman metrin pässä ja vedän muistikirjaani kaksi pystyviivaa. Ilman lämpötila on +28 astetta, ja aurinko paistaa niskaan siniseltä taivaalta. Kun katson ympärilleni, näen pelkkää vettä.

Olen ylittämässä Atlantin valtamerta Sea Cloud II -purjealuksella. Astuin laivaan tasan viikko sitten Las Palasin satamassa Kanariansaarilla, ja edessä on vielä saman verran matkaa määränpäähämme Barbadokselle. Kuuteen päivään ei ole näkynyt maata eikä muita laivoja. Aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoat laivan ulkopuoliset valonlähteet.

Kuuteen päivään ei ole näkynyt maata eikä muita laivoja. Aurinko, kuu ja tähdet ovat ainoat laivan ulkopuoliset valonlähteet.

Sea Cloud II:lla valoja sen sijaan riittää. Sea Cloud II on nelikerroksinen, yli sata metriä pitkä metallirunkoinen purjelaiva. Laivassa on ravintola, ulkoilmabaari sekä upottavilla sohvilla ja nojatuoleilla sisustettu tilava oleskeluhuone. Kuntosali, sauna ja pieni kirjasto ovat käytettävissä aamusta iltaan.

Matkustajat ovat vallanneet laivan kannelta omat reviirinsä. Jenkkitädit pelaavat bridgeä, ranskalaispariskunta kiikaroi vedenpinnassa loikkivia lentokaloja ja nutturapäinen brittinainen lukee aurinkovarjon alla kirjaa nimeltä High Society.

Viereisessä pöydässä suomalaisseurueen huumorimies kirjaa vihkoonsa edellisillan parhaita vitsejä.

Saksalainen on tyhjentänyt jo toisen kokislasillisen. Kutsumme miestä matkakumppanini kanssa Kapteeni Kolaksi. Muistikirjaan keräämieni tilastojen mukaan hän juo keskimäärin viisi litraa kevytkokista päivässä.

Kanssamatkustajien limukulutuksen tilastoiminen voi kuulostaa perverssiltä toiminnalta, mutta Atlanttia ylittäessä on aikaa puuhata joutavia. Toisin oli ennen.

Sea Cloud II:lla purjehdus on silkkaa luksusta

Seilaamme samaa reittiä, jota Kristoffer Kolumbus kulki vuonna 1492 ensimmäisellä Atlantin ylipurjehduksellaan.

Tarkoitukseni oli verrata omaa Atlantin ylitystäni Kolumbuksen matkaan. Nyt, oltuani viikon Sea Cloud II:lla, ajatus naurattaa. Se olisi yhtä ontuvaa kuin viettää yö Kisahallin putkassa ja verrata kokemusta Aleksander Solzhenitsynin kirjaan Vankileirien saaristo.

Kolumbuksen purjehdus Kanarialta Karibialle kesti 36 päivää. Pelokas miehistö sai syödäkseen yhden aterian päivässä ja nukkui siellä mistä tilaa löytyi – sänkyjä tai riippumattoja ei ollut.

Tarkoitukseni oli verrata omaa Atlantin ylitystäni Kolumbuksen matkaan. Nyt, oltuani viikon Sea Cloud II:lla, ajatus naurattaa.

Sea Cloud II:n hytteihin tuodaan päivittäin tuoreita ruusuja ja hedelmiä. Kylpyhuoneiden pylväät ovat marmoria, ja käsipyyhkeet pestään jokaisen käyttökerran jälkeen.

Laivan vedenpuhdistuslaitteet puhdistavat päivittäin tuhansia litroja merivettä suihkuja, kylpyjä, saunaa ja pesulaa varten. Ennen Las Palmasista lähtöä varastoihin lastattiin kymmenen tonnia ruokatarvikkeita ja viisituhatta pulloa viiniä.

Kaikkea ei toki ole tarkoitus nauttia tällä Atlantin ylityksellä, vaan Atlantin ylitystä seuraavat Sea Clouden risteilyt Karibialla, kunnes se taas palaa Eurooppaan Välimeren matkailusesongin ajaksi.

Palvelu on äärimmäisen kohteliasta. Jos asiakas ei ole tyytyväinen johonkin asiaan, henkilökunnalle voi esittää erikoistoiveita. Ne toteutetaan.

Yksi esimerkki illallispöydästä. Joka ilta jälkiruuan ja juustojen välissä tarjoilijat kantavat pöytiin lajitelman suklaapalloja. Niitä on kaikissa valkean ja ruskean sävyissä, erilaisin koristein ja päällystein.

Ensimmäisenä iltana sveitsiläinen Frances ei löytänyt suklaiden joukosta lempimakuaan. Hänelle on siitä lähtien tarjoiltu henkilökohtaisesta kulhosta kaksi nappia erityisen tummaa suklaata.

Kuva: Luc Van Braekel, Flickr CC
Kuva: Luc Van Braekel, Flickr CC

Millaisia ovat Sea Cloud -risteilyn kanssamatkustajat?

”Mitä tuo akka oikein etuilee? Olen palvellut ilmavoimissa, ei minun tarvitse enää jonottaa”, 71-vuotias newyorkilaismies paasaa kovaan ääneen illallispöydässä. Seuraavana päivänä mies suututtaa brittimatkustajat kutsumalla Englannin kuningashuonetta ”joukoksi persreikiä”.

Suorasanaisen newyorkilaiseläkeläinen ja salaperäinen Kapteeni Kola ovat vain satunnaisia esimerkkejä Sea Cloude II:n oudohkosta henkilögalleriasta, joka tuo mieleen Luis Bunuelin elokuvan Porvariston hillitty charmi.

Minun ja seuralaiseni lisäksi laivassa on vain yksi alle 40-vuotias matkustaja, iäkkään ranskalaispariskunnan henkilökohtainen tulkki ja opas Caroline. Kaikki muut ovat kypsän keski-iän saavuttaneita, tai sen jo ohittaneita. Joukossa on muutama yli 80-vuotiaskin.

Matkustajia on 51. Sea Cloud II on saksalaisomistuksessa, ja niinpä suuri osa matkustajista on saksalaisia. Loput ovat yhdysvaltalaisia, sveitsiläisiä, brittejä, ranskalaisia, hollantilaisia, italialaisia ja suomalaisia.

Sea Cloud II:n kaltaiset luksusristeilyt ovat täyden palvelun paketteja. Joka päiväksi on järjestetty ohjelmaa: solmuntekokurssi, vierailu konehuoneessa tai komentosillalla, barbeque-juhlat, miehistön esittämiä merimieslauluja…

Laivalla on pianisti, piirustuksenopettaja sekä Dr. Constantin Elfe, joka luennoi aiheesta kuin aiheesta: Kolumbuksesta, valaiden elämästä, Amerikan alkuperäiskulttuureista, konkistadoreista, Herman Melvillen Moby Dick -romaanista ja Atlantis-myytistä.

Kaksi miehistön jäsentä, cruise director ja hotel manager kiertelevät jatkuvasti rupattelemassa matkustajien kanssa. Heidän kasvoillaan on kestohymy, ja heidän työnsä varmistaa, että kaikki saavat rahoilleen täyden vastineen.

Atlantin ylitys Sea Cloud II:lla maksaa halvimmassakin hyttiluokassa kolmisen tuhatta euroa. Monet matkustajat ovat varanneet risteilynsä jo kaksi kolme vuotta sitten.

”Tämä on totaalista lomaa. Stressi unohtuu heti, kun astuu laivaan”, saksalainen eläkeläismies Christopher sanoo. Hän on vaimonsa kanssa ylittänyt Atlantin purjelaivalla 12 peräkkäisenä talvena.

”Tämä on totaalista lomaa. Stressi unohtuu heti, kun astuu laivaan.”

Muutkin matkustajat vaikuttavat risteilemisen ammattilaisilta. Illallispöydässä he kertovat tarinoita Tyynenmeren risteilyistä, Amazon-risteilyistä ja Antarktis-risteilyistä.

Melkein kaikki ovat risteilleet ainakin Karibialla ja Välimerellä. Karibianmeren pikkuvaltioista puhutaan kuin kotikulmista: ”Tiedäthän sen kalastuskaupan Bequialla?” ”Juu, sehän on sen hummeriravintolan lähellä.”

Huomattavan moni matkustaja on aiemmin matkustanut Sea Cloud II:n sisaraluksella, vuonna 1931 yksityisjahdiksi rakennetulla Sea Cloudilla. Ihmiset kutsuvat vanhaa Sea Cloudia nimellä Old Lady ja puhuvat siitä kuin menetetystä nuoruudenrakastetusta.

”Mutta, hyvänen aika, sinun täytyy kokea Old Lady. Se on fantastinen, maaginen laiva”; piirustuksenopettaja Ulla vakuuttaa minulle kahvipöydässä.

Millaista on ruoka Sea Cloud II:lla?

Mustaan liiviasuun pukeutunut tarjoilija kumartuu puoleeni. ”Hyvää iltaa, herra. Tänään meillä olisi tarjolla Eugennio Collavini, miellyttävä Chardonnay Italiasta ja La Clé Sait Pierra Bougognesta, pinot noir.”

Ruokajuoman valinta nostaa hien otsalleni. Pääruuaksi on tänään luvassa ”saltimboccaa sahramilla maustetun kukkakaalin ja persiljagnocchin kera”. Minulla ei ole aavistustakaan, kuuluisiko Saltimboccan kanssa nauttia puna- vai valkoviiniä. Vieressäni istuvalla Katpeeni Kolalla ei ole samanlaista vaikeutta. Hän juo illallisellakin uskollisesti Coca-Cola Lightia.

Jokainen ateria on kuin vierailu gourmet-ravintolassa. On hummeri-lohi-makkaraa, jäähdytettyä kurkkukeittoa, jättiläiskatkaraputempuraa ja hedelmäsushia.

Ruoka on erinomaista, ja sitä saa lähes kellon ympäri: kello seitsemän aamukahvin jätän aina väliin, sillä tuntia myöhemmin on runsas buffet-aamiainen. Yhdeltätoista saa kupillisen keittoa. Pian sen jälkeen on neljän tai viiden ruokalajin lounaan vuoro. Iltapäivätee katetaan neljältä: tarjolla on voileipiä ja ainakin kahta lajia leivoksia. Puoli kahdeksalta kilkutetaan illalliskelloa, ja nälkäisille tarjoillaan vielä yhdentoista jälkeen yöpalaa.

Istun ruokapöydässä viisi tuntia päivässä, kolmasosan valveillaoloajasta.

Istun ruokapöydässä viisi tuntia päivässä, kolmasosan valveillaoloajasta.

Illallinen on aterioista juhlallisin. Tänään matkustajat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, sillä matka on puolivälissä ja sen kunniaksi on järjestetty gaalaillallinen.

Se tarkoittaa viittä ruokalajia.

Kun palaan illallisen jälkeen hyttiin, tyynylläni odottaa Sea Cloud -suklaakonvehti ja seuraavan päivän ohjelma. Baarikaappiin on tuotu virvoitusjuomia ja kulhollinen jäitä.

Hytit siivotaan perusteellisesti kahdesti päivässä. Hyttisiivoojani Alexa imuroi kokolattiamaton, petaa sängyn, vaihtaa pyyhkeet ja viikkaa vaatteet siisteihin pinoihin. Hän ei ainoastaan tyhjennä roskakoria, vaan myös pesee sen. Alexa hinkkaa hyttini peilit sekä ovenkahvat kiiltäväksi ja – uskokaa pois – nyppii hiusharjastani irtohiukset.

Sea Cloud II on kuin vesille laskettu jäänne 1800-luvun brittiläisestä palvelijayhteiskunnasta ja tehokurssi uusavuttomuuteen. Matkustajien on pakko omaksua herran rooli, sillä heidän ei yksinkertaisesti anneta tehdä mitään sellaista, jonka henkilökunta voi tehdä heidän puolestaan.

Aamiaisella kapinoin hiukan. Yritän kaataa kahvin kuppiini heti pöytään istuuduttuani, ennen kuin tarjoilija ehtii tehdä sen. Kahvin kaatamisesta on muodostunut minun ja tarjoilijan välinen kilpailu. Häviän melkein aina.

Sea Clouden henkilökunta paiskii töitä

Makaan aurinkotuolissa ja katson, kun kansimiehet kipuavat kapeita köysitikkaita pitkin laivan mastoihin avaamaan purjeita.

Sea Cloud II:n keskimasto kohoaa 55 metriä merenpinnan yläpuolelle. Noustessaan kansimiehet eivät käytä minkäänlaisia turvavaljaita – ne kytketään vasta, kun liikutan poikkipuilla.

Kansimiehet asettuvat makaamaan poikkipuille ja repivät solmuja auki. Ylhäällä tuulee, ja mastot heiluvat merenkäynnin vuoksi rajusti sivusuunnassa. Työ näyttää vaaralliselta, ja sitä se onkin: kaksi kansimiestä on pudonnut kuolemaansa vanhan Sea Cloudin mastoista.

Purjeiden nostaminen ja laskeminen ei ole kansimiesten ainoa tehtävä. Silloin kun he eivät kiipeile mastoissa, he hinkkaavat ovenkahvoja, kuuraavat lattioita tai kantava tavaroita paikasta toiseen. He tuntuvat työskentelevän tauotta.

Mitä pidempään katselen miehistön uurastusta, sitä vahvemmin rupean epäilemään, että hommat tehdään vain, jotta matkustajat huomaisivat kontrastin: Me teemme töitä. Te olette lomalla.

Suuri osa Sea Cloud II:lla tehtävästä työstä on kuitenkin näkymätöntä. Laivan leipuri Jens leipoo aamiaisleipääni koko sen ajan (klo 23–7), kun nukun puhtaissa valkeissa lakanoissa. Lakanoitteni puhtaudesta huolehtii pesulanhoitaja Gaspar. Gasparin näin kymmenennen matkapäivän iltana, kun hän lauloi matkustajille Frank Sinatran slovareita.

Seuraavana päivänä vierailin keittiössä. Siellä näin kaksi nuorta filippiiniläistä tiskaajaa ensimmäisen ja viimeisen kerran matkan aikana. Konehuoneessakin tapasin uusia ihmisiä.

Sea Cloud II:lla on enemmän miehistöä (57) kuin matkustajia. Henkilökuntaa on 11 eri maasta: Saksasta, Filippiineiltä, Armeniasta, Ukrainasta, Virosta, Kroatiasta, Itävallasta, Yhdysvalloista…

Miehistö asuu laivan alimmalla kannella, 2–4 hengen hyteissä. Toistuvista pyynnöistäni huolimatta minun ei anneta vierailla henkilökunnan majoitustiloissa eikä messissä.

Ymmärrän hyvin miksi. Ne ovat ainoat paikat, joissa miehistöllä on edes jonkin verran yksityisyyttä, missä heidän ei tarvitse hymyillä.

Sea Cloud II:n henkilökunta on hymyilyn ja smalltalkin ammattilaisia. He ovat valmiina pysähtymään juttelemaan mukavia asiakkaan kanssa, vaikka kantaisivat painavaa pöytää.

Miehistöllä ei ole vapaapäiviä. Kun meidän risteilymme päättyy Barbadokselle aamuyhdeksältä, seuraavat matkustajat astuvat laivaan jo samana iltapäivänä.

Sea Cloud II:lla tehdään töitä ilman lomapäiviä kuuden kuukauden jaksoissa. Sen jälkeen työntekijät pitävät muutaman kuukauden lomaa ennen seuraavaa pestiä.

En saata käsittää, kuinka henkilökunta kestää moista rumbaa. Kuukaudesta toiseen he laulavat samat merimieslaulut, opettavat samat merimiessolmut, järjestävät barbeque-juhlat ja opettavat kohteliaisuudet asiakkaan äidinkielellä.

Saapuminen Karibialle

Maata näkyvissä! Bequian vehreät rinteet nousevat jyrkkinä kirkkaansinisestä merestä. Bequia on pieni, viidentuhannen asukkaan saari keskellä itäistä Karibianmerta.

Matkustajia on valmennettu rantautumiseen. Cruise Director Antje on kertonut, että pikaveneet liikennöivät tauotta rannan ja laivan väliä, että Yhdysvaltain dollari on käypää valuuttaa ja että pampulahiuksisia rastafareja ei tarvitse pelätä.

Risteilymatkustajille on järjestetty retki merikilpikonnien suojelualueelle. En osallistu. Minulla ei ole mitään kilpikonnia vastaan, mutta haluan lomaa ylenpalttisesta passaamisesta ja tutuiksi käyneistä naamoista. Tahdon kävellä omaan tahtiini. Ensimmäisen kerran kahteen viikkoon näen autoja, taloja, ruohikkoa, lapsia, kärpäsiä, kolikoita, hiekkaa, vuohia, jalkapallokentän ja puita.

Ensimmäisen kerran kahteen viikkoon näen autoja, taloja, ruohikkoa, lapsia, kärpäsiä, kolikoita, hiekkaa, vuohia, jalkapallokentän ja puita.

Pysähdys Bequialla kestää 11 tuntia. Istun matkakumppanini kanssa iltaa nuhjuisessa baarissa, jonka nimi on New York. Seuraan liittyy paikallinen merimies, Malcolm. Malcolm tarjoaa maistiaiset 84-prosenttisesta rommista ja vinkkaa keskiyöllä alkavista bileistä. Ei onnistu, Sea Cloud lähtee silloin. Kiroilemme kotiintuloaikoja ja palaamme laivaan viimeisinä.

Kun on vieraillut maissa, laivaelämän pysähtyneisyys ja epätodellisuus korostuvat entisestään. Sea Cloud -risteily on kuin ylipitkä vierailu ylikiltin mummon luona: elämän suuria valintoja on maistaako sini- vai valkohomejuustoa ja minkälaisen keksin kanssa, ottaako tänään aurinkoa ylä- vai alakannella ja saunoako ennen iltapäiväteetä vai vasta sen jälkeen.

Kahdessa viikossa minut on hemmoteltu pilalle. Olen tottunut niin hyvään palveluun, että rupean odottamaan vielä parempaa. Kiinnitän huomiota pikkuseikkoihin ja muutun pikkumaiseksi.

Mietin, miksi Alexa viikkaa sukat paidan päälle eikä kenkien viereen. Aamu aamulta tunnen enemmän ärtymystä siitä, että saksankielinen uutiskooste monistetaan ennen New York Timesia, enkä siksi voi lukea lehteä aamiaispöydässä. Ja eikö kukaan todellakaan voi tehdä mitään hytin vessan kaapinoville, jotka paukkuvat merenkäynnissä?

Enää en olekaan varma, pidänkö siitä, että hiusharjaani hipelöidään kaksi kertaa päivässä.

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös maailman toiseksi suurin valtameri ja se ylenpalttinen passaaminen, johon Sea Cloud II:lla ehti tottua.

Samalla sekunnilla kun laiva saapuu Bridgetownin satamaan menetämme kahdeksi viikoksi liisatun aatelisarvomme. Nyt pitää pärjätä omillaan.

On outoa nähdä ruskettuneet risteilyturistit seisomassa tuskaisen hitaasti etenevässä passijonossa – enää ei auta, vaikka olisi itse ilmavoimien komentaja, jonotettava on.

Taksijonossa syntyy pientä kähinää vuoroista. Kaikilla tuntuu olevan kova hoppu pois satamasta: yhdet kiiruhtavat loman viime päiviksi luksushotellin uima-altaalle, toiset siirtyvät suoraan lentokentälle. Melkein kaikki palaavat risteilyn päätyttyä saman tien kotiin. Satamasta on järjestetty matkatavaroiden kuljetus suoraan lentokentälle.

Ihmiset kättelevät toisiaan hätäisesti ja kiittelevät hauskasta seurasta. Matka on lopussa, vaikka vasta tultiin perille.

Purjehdus Atlantin yli

Sea Cloud II ylittää Atlantin marraskuisin. Matka alkaa Kanariansaarten Las Palmasista ja päätyy Barbadoksen Bridgetowniin. Risteilyn hinta sisältää loisteliaan täysihoidon ruokajuomineen. Suomessa Sea Cloud risteilyjä myyvät esimerkiksi Kaleva Travel ja Helin Matkat. Matkatoimiston kautta voi samalla varata myös meno- ja paluulennon.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi