Vigan – kaupunki kaupunki jonka rakkaus pelasti

vigan-filippiinit
Vigan on Filippiinien tunnelmallisin kaupunki. Kuva Ernette Jaganas, Flickr CC

Filippiinien kaunein kaupunki Vigan kantaa hurjaa menneisyyttä. Historiallisen kaupungin rauhaa ovat uhanneet japanilaiset sotilaat ja gangsterimaiset poliitikot. Vanhoilla taloilla riittää tarinoita kerrottavanaan.

Yksi maailman eksoottisimmista kanvaksista löytyy Viganista, Filippiineiltä. Valtava sarvipää ottaa pensselin vedot vastaan stoalaisen eleettömästi, sillä sellainen on vesipuhvelin osa. Satojen kilojen painoinen otus ei turhia hötkyile, vaan jauhaa rauhallisesti leukojaan kuin purukumimainoksen mannekiini.

Mutta pitkäripsisistä katseesta on helppo lukea sen ajatukset: kaikkeen sitä joutuukin.

Puhvelin sierainten läpi kulkee paksu köysi, josta se on aamuvarhaisella talutettu vuorien viljelyksiltä alas kaupunkiin. Nyt sen kylkiin maalataan värikästä maalaismaisemaa. Välillä taiteilija saksii vesipuhvelin kupeista ylimääräisiä karvoja.

Rivissä seisoo pari tusinaa kohtalontoveria. Yhden selkään hahmottuu vähän kerrallaan kuva Viganin katedraalista, toisen paksua nahkaa koristaa kutojanainen.

Kyseessä ei ole harvinaisen elävä toritaide, vaan puhvelinmaalauskilpailut, jotka käynnistävät kolmipäiväiset Viva Vigan -festivaalit.

Juhlien kohteena on Filippiinien saarivaltakunnan tunnelmallisin kaupunki, Unescon maailmanperintökohteeksi julistettu Vigan, ainutlaatuinen esimerkki espanjalaisten siirtomaa-ajasta Aasiassa.

Vigan henkii kolonialismin ajan tunnelmaa

Pikkukaupungin sydän on mukulakivikatu Calle Mena Crisologo, jota reunustavat 1800-luvun meksikolais-espanjalais-kiinalaiset korttelit. Valkoisiksi kalkittuja, kaksikerroksisia taloja koristavat sievät ikkunaluukut, jotka on tehty pienistä helmiäisruuduista.

Katua pitkin kolistelevat hevosvankkurit eli calesat. Sivukaduilta leijailee empanadojen eli kananmunalla, juustolla ja jauhelihalla täytettyjen tacojen tuoksu.

Rähjääntyneet ja kunnostetut talot käyvät rinnakkain vuoropuheluaan. Toiset kertovat kaupungin vaiherikkaasta menneisyydestä, toiset valoisasta tulevaisuudesta.

Tällaisia olivat aikoinaan monet filippiiniläiset kaupungit, mutta vain Vigan on säilynyt.

Viganin esi-isien talot

Viganin vanhojen huviloiden asukkaat olivat – ja ovat osin yhä – erikoista porukkaa. He olivat mestitsejä, eli sekaverisiä, kiinalaisten kauppiassukujen ja meksikolaisten hallintovirkamiesten jälkeläisiä (Filippiinit sijaitsivat niin monen mutkan takana Euroopasta, että espanjalaiset lähettivät siirtomaaisännät alusmaastaan Meksikosta). Aikaa myöten perimäsoppaan sekoittui myös paikallisia geenejä.

”Pääasia on, että suvusta löytyy yhä ainakin jonkinlaista ulkomaalaista verta”, Ric Favis virnistää.

Kuuttakymmentä lähestyvä, lihaksikas ja jykeväleukainen Favis on luvannut esitellä kotitaloaan. Favis on festivaalien aikana käymässä kotonaan Bangkokista, jossa hän työskentelee Unescon maailmanperintöyksikössä.

Talon alakerrassa taloudenhoitaja pitää pientä kioskia ja matkamuistokauppaa. Yläkertaan vie komea puuportaikko. Aikoinaan sitä saivat nousta vain harvat ja valitut.

Eteisen katossa on kurkistusluukku, josta isäntäväki saattoi tirkistellä, kuka oli tulossa käymään. Alempiarvoiset vieraat otettiin vastaan sohvilla portaiden keskitasanteella. Portaiden yläpäähän päästettiin vain tärkeät vieraat – ja heistäkin vain kaikista korkea-arvoisimmat ohjattiin olohuoneeseen.

”Vielä minun nuoruudessani kaupunki oli jaettu kahtia. Oli mestitsien parempi puoli ja tavallisen kansan korttelit.”

”Vielä minun nuoruudessani, 1950-luvulla, kaupunki oli jaettu kahtia. Oli mestitsien parempi puoli ja tavallisen kansan korttelit. Me emme saaneet kutsua jälkimmäisiä juhliimme, eikä meillä ollut asiaa heidän kulmilleen”, Favis sanoo.

Yläkerran huoneet ovat valtavia, mutta niitä on vain muutama. Koko lähisuku nukkui yhteisillä siskonpeteillä.

”Se on kiinalainen tapa. Ei ollut minkäänlaista yksityisyyttä”, Favis kertoo.

Kiinalaisvaikutuksesta viestivät myös suvun patriarkkojen muotokuvat, jotka katselevat tuimasti olohuoneen seinältä.

”Se taas on kiinalaista esi-isien palvontaa. Pidän tätä taloa heille.”

Viganin vanhoja huviloita kutsutaankin esi-isien taloiksi.

Sisällä vallitsi kiinalainen maailmanjärjestys, mutta ulkoa talot muistuttavat niin paljon meksikolaista siirtomaa-arkkitehtuuria, että Viganissa on jopa kuvattu Tom Cruisen tähdittämän Syntynyt neljäs heinäkuuta -elokuvan Meksikon-kohtaukset.

Miten Vigan säästyi tuholta?

Olohuoneen ikkunan eteen on aseteltu komeat tiikkinojatuolit, joissa on hämmästyttävän pitkät käsinojat. Niillä sopii lepuuttaa jalkojaan, jos oikein laiskottaa.

”Istuin usein isoisäni kanssa ikkunan ääressä. Seurasimme kadun elämää, ja hän kertoi tarinoita Viganista.”

Favikselle tulivat tutuiksi konkistadorit, kiinalaiset merirosvot ja espanjalaisia vastaan noussut vallankumousjohtaja Diego Silang, jonka omat toverit pettivät. Kapinaa jatkoi hänen vaimonsa Gabriela Silang, kunnes hänkin joutui hirteen kiikkumaan.

Tarinoista vaikuttavin kertoo siitä, miten kaupunki pelastui toisesta maailmansodasta. Siihen tarvittiin jo pieni ihme nimeltään rakkaus.

Kun Filippiinit miehittäneiden japanilaisten tappio näytti jo vääjäämättömältä, japanilaiset päättivät peräytyä saarilta mahdollisimman suurella ryminällä. Viholliselle ei haluttu jättää mitään jäljelle.

Manila, Cebu ja moni muu historiallinen kaupunki poltettiin maan tasalle. Tuhon viimeistelivät amerikkalaiset.

Manila, Cebu ja moni muu historiallinen kaupunki poltettiin maan tasalle. Tuhon viimeistelivät amerikkalaiset ”vapauttajat”, jotka kaiken varalta pommittivat tullessaan sen, mitä liekeiltä oli säästynyt.

Viganissa majailleiden japanilaisjoukkojen komentaja oli kuitenkin rakastunut paikalliseen neitoon. Ennen perääntymistä hän kävi tapaamassa Viganin kirkkoherraa ja pyysi tätä huolehtimaan rakastajattarensa ja lastensa turvallisuudesta. Pappi vaati vastapalvelukseksi, että japanilainen säästäisi kaupungin.

Sytykkeet oli jo asetettu ympäri kaupunkia, mutta komentaja määräsi, ettei niihin koskettu.

Jäljellä oli vielä amerikkalaisten pommittajien uhka. Yöllä japanilaisten lähdettyä Faviksen isoisä keräsi kiireessä muiden kyläläisten kanssa sinisiä, punaisia ja valkoisia vaatteita.

Kun pommikoneet saapuivat aamulla, ne kiersivät kaupungin ympäri ja kaarsivat pois. Ne olivat huomanneet Viganin katedraalin eteen levitetyn tähtilipun, joka muistutti jättimäistä tilkkutäkkiä.

Kaupunki säästyi, mutta sillä oli edessään vielä pitkä matka nykyisenlaiseksi idylliksi.

Vigan oli gangsterien kaupunki

”Tämä oli paha, paha paikka. Kaduilla ammuskeltiin harva se päivä”, liikkeensä edustalla istuva leppoisa hautausurakoitsija Lawrence Baquiran muistelee nuoruuttaan.

”Henki oli täällä halpa, ja isäni pyysikin minua jäämään Manilaan, jossa opiskelin.”

Viganissa elettiin 1960- ja 1970-luvuilla kuin lännenelokuvissa. Kaupunkia terrorisoivat sen oman kummisetämäisen poliitikon, kongressimies Floro Crisologon, kätyrit. Ketkä eivät taipuneet hänen tahtoonsa, saivat kärsiä nahoissaan.

Baquiran kertoo nähneensä itsekin ruumiita kaduilla.

Floro Crisologo piti kaupunkia otteessaan parikymmentä vuotta, ja Vigan vajosi yhä syvemmälle kurjuuteen. Pois muuttivat kaikki, joilla oli siihen mahdollisuus. Esi-isien talot rapistuivat.

Nykyisin Crisologojen vanha kotitalo on avoinna vierailijoille. Ensimmäisen kerroksen tallissa ruostuu maataloustyökalujen keskellä vaaleanpunainen amerikanrauta, johon Crisologon raskaana oleva vaimo Carmeling yritettiin murhata vuonna 1961. Vaimo selvisi säikähdyksellä ja poika sai syntyessään lempinimen Bullet, ”Luoti”.

Floro Crisologo ei ollut yhtä onnekas kymmenen vuotta myöhemmin. Yläkerran työhuoneessa ovat vitriinissä nahkakengät ja siniset housut, jotka miehellä oli yllään, kun hänet ammuttiin ehtoollisella kaupungin katedraalissa.

Ampuja käveli kauhistuneen kirkkokansan editse ulos kirkosta, ja murha jäi selvittämättä.

Mutta hiljalleen Vigan alkoi kehittyä kohti parempia aikoja.

”En olisi ikinä arvannut, että kaupungilla olisi näin valoisaa tulevaisuutta. Kuinka kauniiksi ja rauhalliseksi Vigan onkaan muuttunut”, Baquiran huokaisee ja katselee kotinsa edustan ohi kulkevia festivaalivieraita. Katu on täyttymässä ihmisistä, jotka valmistautuvat seuraamaan illan paraatia.

Festivaalin hurmaa

”Viva Vigan! Viva Vigan!” laulu raikuu, kun värikkäästi pukeutuneet esiintyjät tanssivat keskustan läpi. Koululaiset heittäytyvät tehtäväänsä antaumuksella.

Filippiinit on kuuluisa näyttävistä fiestoistaan, mutta näillä festivaaleilla tunnelma on poikkeuksellisen riemukas. Viganilaiset tuntevat aitoa ylpeyttä perintökaupungistaan, ja filippiiniläiset ympäri saaristoa saapuvat tutustumaan omaan historiaansa ja espanjalaisen siirtomaa-ajan perintöön.

Katuja reunustavien katsojien joukossa näkyy kuitenkin vain muutama ulkomaalainen kasvo. Vaikka Vigan on yksi Aasian parhaiten säilyneistä vanhoista kaupungeista, samalla viivalla Vietnamin Hoi Anin ja Malesian Georgetownin kanssa, ulkomaalaisille matkailijoille se on vielä lähes tuntematon kohde.

Tärkeä virstanpylväs kaupungin nousussa uuteen kukoistukseen oli Viganin nimeäminen Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1999. Hankkeen liikkeellepanijana toimi tuttumme Ric Favis.

Aluksi hän kohtasi paljon vastustusta.

”Poliitikot ja bisnesmiehet pitivät minua höyrypäänä”, Favis kertoo. Nämä eivät voineet ymmärtää, mitä hyötyä olisi kaupungin pääkadun sulkemisesta liikenteeltä ja sortumispisteessä olevien talojen suojelemisesta.

Viganista ei kirjoiteta enää filippiiniläislehtien rikospalstoilla vaan taloussivuilla.

Mutta Favis piti päänsä ja sai asukkaiden tuen taakseen. Nyt maailmanperintöarvosta ovat tyytyväisiä bisnesmiehetkin. Viganista ei kirjoiteta enää filippiiniläislehtien rikospalstoilla vaan taloussivuilla, kuinka kaupunki voisi toimia innoittajana koko Filippiineille, näyttää suuntaa, miten nousta ongelmista menestykseen.

Aavekaupungista on tullut elävä ja kukoistava. Verotulot ovat kasvaneet, kiinteistöjen hinnat moninkertaistuneet ja elämänlaatu parantunut. Kävelykaduksi muutettu Calle Mena Crisologo on Filippiinien ainoa pääkatu, jolla kuulee omat ajatuksensa.

”Viganista on tullut prestige-osoite”, Favis sanoo. Monet Viganista pois muuttaneet suvut ovat palanneet takaisin ja kunnostaneet historiallisia huviloitaan.

Hän aikoo itsekin pian jättää työnsä ulkomailla ja palata pysyvästi Viganiin. Suunnitelmissa on kotitalon muuttaminen boutiquehotelliksi tai taiteilijaresidenssiksi. Molempia kaivataan, sillä pikkukaupungin palveluntarjonta on vasta lapsenkengissään.

Matkailupalveluiden kotikutoisuus on kuitenkin enemmän houkutus kuin puute. Se vain lisää Viganin charmia.

Myös matkailijan mieltä jää kaivelemaan haave, että vuokraisi yhden kunnostamistaan odottavista huviloista, perustaisi siihen tunnelmallisen kuppilan tai persoonallisen majatalon ja ryhtyisi itsekin osaksi Viganin legendaa.

Matka Viganiin

Vigan sijaitsee Luzonin pohjoisosissa, noin kahdeksan tunnin bussimatkan päässä Manilasta. Viganin lentokenttä kantaa hieman harhaanjohtavasti nimeä Mindoro Airport (Mindoro kun on saari Luzonin eteläpuolella).

Katso lentotarjoukset Viganiin.

Viganin viehätykseen kuuluvat vanhoihin taloihin tehdyt tyylikkäät boutique-hotellit kuten Villa Angela, jossa Tom Cruisekin asui, kun kaupungissa kuvattiin Meksiko-kohtauksia elokuvaan Syntynyt neljäs heinäkuuta.

Viganista pohjoiseen, puolentoista tunnin matkan päässä Batacissa, voi käydä ihmettelemässä yhtä Filippiinien erikoisimmista nähtävyyksistä: diktaattori Ferdinand Marcosin mausoleumia.

Mausoleumin lähellä on Unescon maailmanperintökohde, Paoayn kirkko. Vuonna 1710 valmistunut kirkko edustaa filippiiniläistä barokkia. Maanjäristysten varalta kirkko on rakennettu poikkeuksellisen jykeväksi.

Viganin ja Banauen riisiterassien välillä ei tietääksemme ole suoraa bussiyhteyttä, vaan bussia pitää vaihtaa Baguiossa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi