Akseli Gallén-Kallela vietti Keniassa elämänsä kauneimmat ja kauheimmat päivät. Lähes kahden Afrikassa viettämänsä vuoden aikana hän tunsi itsensä vapaaksi kotimaan pikkuporvarillisista velvoitteista ja roolistaan Suomen ”kansallistaiteilijana”. Mutta Afrikka osasi olla myös julma vieraitaan kohtaan: Gallén-Kallean perhe joutui taistelemaan hengestään malarian kourissa.
Teksti Antti Helin
”Minä tahdon syödä herrani lihaa”, afrikkalainen aseenkantaja Nganga sanoi.
Akseli Gallén-Kallela katsoi häntä hölmistyneenä. Taiteilija oli pyytänyt palvelijaansa leikkaamaan irti peukalostaan viidakossa repeytyneen lihanviilekkeen, ja nyt Nganga halusi syödä lihanpalasen.
”Heitä pois se heti, kirottu kikuiju!” Gallén-Kallela parahti ja huitaisi palasen palvelijansa kädestä.
Nganga katsoi harmistuneena ruohikkoon, johon pala oli lentänyt. ”Valkoisen miehen liha maistuu kovin hyvältä”, mies valitti.
”Valkoisen miehen liha maistuu kovin hyvältä.”
Oli vuosi 1910. 44-vuotias Akseli Gallén-Kallela oli Keniassa metsästämässä ja maalaamassa. Hän oli tullut Afrikkaan etsimään alkuperäistä, villiä ihmisyyttä, kalevalakansaa, joka oli jo suittu Suomesta.
Ja sen hän löysikin, yhtä lailla himoitsemassa suomalaisen lihaa kuin tanssimassa voimakkaat, pronssinruskeat kehot kuunvalossa hiestä kiiltäen.
Gallén-Kallela koki itsekin yhteyden esi-isiinsä, kun hän paistoi nuotiolla vasta kaatamaansa antilooppia ja söi sitä rasva poskia pitkin heruen. Jalopeuran karjunta savannilla sai mielihyvän väreet kulkemaan pitkin Gallén-Kallelan selkää.
Taiteilija muuttui metsästäjäksi.
Vapaana kansallistaiteilijan vastuusta
Gallén-Kallela asui Nairobissa vaimonsa Maryn ja kahden lapsensa – 12-vuotiaan Kirstin ja 10-vuotiaan Jorman – kanssa. Hän kävi kuukausien mittaisilla safareilla välillä perheensä, välillä toisten länsimaalaisten metsästäjien seurassa. Mukana kulki monikymmenpäinen kantaja- ja palvelijaryhmä.
Sankaritaiteilija piti palvelijansa kurissa tarvittaessa painimalla, mutta joutui juoksemaan pakoon heimokuninkaan himokasta vaimokatrasta.
Gallén-Kallelan elämä oli Afrikassa yhtä veristä metsästysseikkailua. Hän ampui sarvikuonoja, virtahepoja, krokotiileja ja valtavia puhveleita. Vain norsusafari peruuntui, ja leijonista taiteilija ampui hudin.
Sankaritaiteilija joutui juoksemaan pakoon heimokuninkaan himokasta vaimokatrasta.
Kirahveja Gallén-Kallela ei raaskinut surmata: ne olivat liian kauniita.
Kaatamiensa eläinten nahat ja kallot sekä keräämänsä hyönteiset taiteilija lahjoitti Helsingin yliopistolle.
Gallén-Kallela tarttui Afrikassa yhtä hanakasti pensseliin kuin kivääriin. Hän maalasi vapautunein vedoin, vangitsi salamanäyn tavoin tropiikin lumon kankaalle: valkoisen auringon, keltaisen hiekan, vastavalossa nousevat siniset vuoret ja tannerta vasten jymisevät villieläinten laumat.
Maalaukset syntyivät nopeasti: kaikkiaan Gallén-Kallela maalasi Afrikassa 150 pientä taulua. Hänen pensseliään ei painanut kansallisromantiikan raskaus, ei rooli Suomen kansallistaiteilijana.
”Täällä itäisi kaikkien maailman taiteilijoiden olla!” hän kirjasi muistiinpanoihinsa.
Gallén-Kallelan perhe malarian kourissa
Afrikan taivaan alla Gallén-Kallela oli onnellisempi kuin missään muualla. Hän tunsi itsensä vapaaksi turhamaisista tottumuksista ja pikkumaisista velvollisuuksista, jotka häntä Euroopassa vaivasivat.
Taiteilijan ei tarvinnut huolehtia vekseleistä, täyttää ystäväpiirinsä vaatimuksia eikä tuntea harteilleen ottamiensa isänmaallisten kantamusten painoa.
”Kaukana työni häpäisijäin ulottuvilta, ei lorusanaisten korukiitosten vastaanottamista, ei jokapäiväisen, painostavan porvarillisuuden raskasta taakkaa”, Gallén-Kallela riemuitsi.
Mutta alkuvoimainen elämä savanneilla vaati veronsa. Elämänsä onnellisimpien hetkien rinnalla taiteilija kohtasi elämänsä tuskallisimmat koettelemukset. Hän sai jalkaansa verenmyrkytystaudin ja makasi viikkojen ajan malarian kourissa.
Gallén-Kallela tunsi juoneensa maljansa kylläiseksi savannien seikkailuja.
Mary-rouvan naama turposi milloin minkäkin hyönteisen pistosta. Skorpionin myrkky melkein tappoi vaimon: Gallén-Kallela valvotti Marya kolme päivää vahvoilla kahvi- ja konjakkiannoksilla, sillä nukahtamisen pelättiin vievän kuolemaan.
Sitten oli Jorma-pojan vuoro kamppailla hengestään malariaa vastaan.
Asuttuaan Afrikassa lähemmäs kaksi vuotta Gallén-Kallela alkoi suunnitella kotiinpaluuta. Hän tunsi juoneensa maljansa kylläiseksi savannien seikkailuja, eivätkä ne lopulta enää tarjonneet mitään uutta.
Taiteilija oli myös huolissaan lastensa koulunkäynnistä. Kirsti ja Jorma olivat alkaneet sekoittaa suomeen englantia ja suahilin kieltä.
Raskaimpana Gallén-Kallelan mieltä painoivat kuitenkin kotoa kantautuneet uutiset: Venäjä kiristi sortotoimiaan autonomista Suomea vastaan. Oli tullut aika hylätä päiväntasaajan tähtitaivas ja palata Pohjantähden alta löytyvään pieneen ja lumiseen maahan.
Se tarvitsi taiteilijaansa.
Lue lisää:
