Maltan kulttuuri

Maltan kulttuuri

Maltalaiset pitävät itseään sekä välimerenmaalaisina että eurooppalaisina. Välimerellisyys näkyy erityisesti leppoisana aikakäsityksenä sekä kovaäänisenä puheena, jota käsimerkit säestävät.

Maltalaiset istuskelevat mielellään kahviloissa sosialisoimassa, ja illallisella viihdytään pitkään.

Avoimet ja avuliaat maltalaiset ovat mielellään myös turisteille avuksi, eikä eksyneen näköinen matkaaja joudu odottamaan apua kauan.

Johanniittaritareiden perintö näkyy mm. siinä, että maltalaiset lahjoittavat auliisti rahaa hyväntekeväisyyteen.

 

Festat on uskonnollisia kyläjuhlia, joita vietetään maltalaisissa kylissä pääasiassa touko–syyskuun välisenä aikana. Kuva: Arna Grym.
Festat on uskonnollisia kyläjuhlia, joita vietetään maltalaisissa kylissä pääasiassa touko–syyskuun välisenä aikana. Kuva: Arna Grym.

Maltalaisten rakkaudenaiheet: euroviisut ja kiihdytysajot

Maltalaiset rakastavat euroviisuja, jalkapalloa ja kiihdytysajoja. Kahdessa ensin mainitussa menestystä ei ole tullut, mutta kiihdytysajoissa maltalaiset ovat pärjänneet, aivan kuten suomalaisetkin!

Moni maltalainen yhdistääkin Suomen nimenomaan kiihdytysajoihin Joulupukin ja saunan sijaan, ja joku paikallinen saattaa pudotella suomalaisten kuskien nimiäkin kuin apteekin hyllyltä.

Euroopan uskonnollisin kansakunta

Maltalaiset ovat Euroopan konservatiivisinta kansa ja lähes koko väestö kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon. Jokaisesta maltalaisesta kylästä löytyy vähintään yksi kirkko, monesta useampia.

Kirkoissa käydään hiljentymässä pitkin päivää ja jumalanpalveluksissa sunnuntaisin. Nuorempi sukupolvi ei ole enää yhtä aktiivista kirkossakävijää kuin vanhempansa.

Maltan kesä on juhlien aikaa

Jokaisessa seurakunnassa järjestetään vuosittain festa eli uskonnollinen kyläjuhla pääkirkon suojelupyhimyksen kunniksi. Festakausi kestää keväästä syksyyn ja kesäkaudella festoja vietetäänkin harva se viikonloppu jossain päin Maltaa. Turistit ovat tervetulleita festahumuun.

Maltan kieli

Maltan kieli on arabian lähisukulainen, mutta siinä on vaikutteita romaanisista kielistä ja englannista.

Suomalaisen korvaan malta kuulostaakin arabian ja italian sekoitukselta, josta silloin tällöin erottuu joku tuttu englanninkielinen sana. Englanti on Maltan toinen virallinen kieli ja sitä puhutaan kaikkialla Maltalla.

Maltaa kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin.

Maltan nähtävyydet

Gozo on pääsaari Maltan rento ja vehreä pikkusisko, joka odottaa matkailijaa vain puolen tunnin lauttamatkan päässä Maltan pohjoiskärjessä sijaitsevasta Cirkewwan satamasta. Maltan tapaan myös Gozolla...

Monelle Maltalla käyneellekin on jäänyt käsitys, ettei Maltalla olisi hiekkarantoja. Eikä ainakaan nättejä. Käsitys on väärä: Maltalta ja Gozolta löytyy runsaasti kuvankauniita rantoja monenlaiseen...

Maltalla on säilynyt enemmän muistoja esihistoriasta kuin monessa muussa monin verroin suuremmassa maassa. Arkeologiasta ja kivikauden elämästä kiinnostuneille Malta on maailmanluokan matkakohde. Käyminen ainakin yhdessä...

Maltaa pidetään Välimeren parhaana sukelluskohteena. Maltan vedet ovat uskomattoman kirkkaat, mikä tekee etenkin hylkysukelluksista antoisaa. Ja hylkyjä Maltalla riittää. Malta sopii myös snorklaukseen. Snorklaamaan pääsee...

Maltan suuren piirityksen aikaan saaren pääkaupunki oli Birgu, josta käytetään myös nimeä Vittoriosa eli Voittoisa kaupunki. Yhdessä Senglean ja Cospicuan kanssa Birgu muodostaa Kolmen...

Mdina on Maltan kaupungeista kaunein. Hunajankeltaisesta kalkkikivestä rakennetut talot edustavat keskiaikaista ja osin barokkiarkkitehtuuria. Talojen julkisivuissa valo ja varjo leikkivät chiaro scuro -tekniikan hengessä....

Maltan pääkaupungissa Vallettassa historia on läsnä kaikkialla. Johanniittaritarit eli Maltan ritarit rakennuttivat Vallettan uudeksi pääkaupungikseen Maltan suuren piirityksen jälkeen. Kaupunki on rakennettu ruutukaavaan ja se...

Malta on täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä esihistoriallisista temppeleistä ristiritarien linnoituksiin. Tällä sivulla esitellään Maltan parhaat nähtävyydet. Maltalla aika ei käy pitkäksi myöskään aktiivisella...