
Thessaloniki ei tule välttämättä ensimmäisenä mieleen, kun miettii matkakohdetta Kreikassa. Vaan annapa sille kuitenkin ajatus. Pohjois-Kreikassa sijaitseva Thessaloniki on nimittäin varteenotettava vaihtoehto Ateenalle, jos haluaa tutustua maahan Kreikan saarien ulkopuolella.
Miltä kuulostaisi kaupunki, joka oli Bysantin valtakunnan toiseksi mahtavin heti Konstantinopolin jälkeen? Jonka muistot menneisyydestä ovat Unescon maailmanperintökohde? Josta voi tehdä retken kuuluisille Meteoran luostareille?
Tai kaupunki, jonka hintataso saa hymyn huulille ja jonne pääsee lentämään Helsingistä edullisesti Ryanairin lennoilla?

Parasta Thessalonikissa on se, ettei se ole lähtökohtaisesti matkailukaupunki. Tänne tullaan hengittämään kreikkalaista arkea. Kreikan toiseksi suurin kaupunki on kuin pääkaupungin villi pikkusisko: boheemi, vastustamaton ja täynnä elämää vuorokauden ympäri.
Kaupunki on sekoitus balkanilaista karheutta ja välimerellistä charmia. Nuoret pukeutuvat mustaan ja vanhat pukeutuvat mustaan, mutta silti koko paikka tuntuu värikkäältä. Thessaloniki ei yritä miellyttää – se vain on.
Kaupungin vieressä levittäytyy niemimaa Chalkidiki, joka jakaantuu kolmeen kapeaan, sormimaiseen niemeen. Alueella on rantoja sekä ortodoksimunkkien asuttama Athos-vuori.
Thessalonikin nähtävyydet

Vaikka Thessalonikissa ei olekaan maailman parhaisiin kuuluvia nähtävyyksiä, ovat sen varhaiskristilliset ja bysanttilaiset muistomerkit Unescon maailmanperintökohde. Jo vuonna 315 eaa. perustettu Thessaloniki oli varhainen kristinuskon keskus ja Bysantin valtakunnan merkittävin kaupunki Konstantinopolin eli nykyisen Istanbulin jälkeen.
Maailmanperintökohteeseen on kuuluu peräti 15 historiallista muistomerkkiä 300- ja 1400-lukujen väliseltä ajalta. Ne ovat pääosin kirkkoja tai luostareita. Byssantin ajasta kertoo Bysantin museo.
Ulkoasultaan Thessaloniki on pääosin varsin moderni. Kaupungin ylärinteillä on kuitenkin säilynyt kapeiden kujien vanhakaupunki Ano Polo eli Yläkaupunki.
Keskustan nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan.
Valkea torni – Thessalonikin maamerkki

Lefkos Pyrgos eli Valkea torni on kaupungin symboli ja näkyvin maamerkki, entinen vankila ja nykyinen näköalapaikka. Torni sijaitsee Thessalonikin rantabulevardilla.
Aristoteleen aukio
Kaupungin keskusaukio alkaa rantapromenadilta ja jatkuu pitkänä kävelykatuna, joka päättyy antiikin ajan agoran raunioille.
Pyhän Demetrioksen kirkko

Agoran vieressä on Bysanttilaisten Unesco-kohteiden listalle kuuluva Pyhän Demetrioksen kirkko (kreikaksi Ágios Dimítrios). Thessalonikin merkittävin kirkko on omistettu kaupungin suojeluspyhimykselle, marttyyri Demetriokselle.
Rotonda ja Galeriuksen kaari
Bysantin ajoilta ovat säilyneet keskustassa myös vierekkäin sijaitsevat Rotunda ja Galeriuksen kaari. Rotunda rakennettiin 300-luvun alussa Rooman keisari Galeriuksen määräyksestä. Massiivisen rakennuksen on arveltu toimineen joko temppelinä tai keisarillisena mausoleumina. Rotondan sisätiloja koristavat varhaiskristilliset mosaiikit. Rakennus toimii museona.
Galeriuksen kaari rakennettiin samoihin aikoihin juhlistamaan keisarin voittoa sassanidien Persiasta vuonna 298. Reliefien koristama kaari oli osa suurempaa keisarillista kompleksia, joka yhdisti Galeriuksen palatsin ja Rotondan.
Chakldikin niemimaa – Thessalonikista rannalle
Chakldiki (kirjoitetaan myös Halkidiki) on Thessalonikin lähellä sijaitseva niemimaa, joka näyttää kartalta kolmisormiselta kädeltä. Sen kolme sormea ovat Kassandra, Sithonia ja Athos.
Athos-nimen kärjessä on mystinen Athoksen luostarivuori, jonka luostareihin pääsevät edelleenkin vain miehet käymään. Vierailua varten pitää hakea etukäteen lupa.
Isolle osalle matkailijoista Chakldiki tulee tutuksi rantojen kautta. Etenkin Kassandran niemi on kehittynyt vilkkaaksi rantakohteeksi. Rannoista kuuluisin on vilkas Sani Beach.
Sithonian niemeltä löytää karumpia rantoja ja rauhallisempaa tunnelmaa.
Katso tarjoukset Sani Beachin majoitukseen.
Thessalonikin majoitus
Thessalonikin parhaita hotelleja on meren rannalla, rantabulevardin päässä sijaitseva Makedonia Palace Hotel. Toinen huippupaikka on Orestias Kastorias Hotelia, joka sijaitsee Aristoteleen aukiolla aivan keskustan sydämessä.
Edullisista vaihtoehdoista voi suositella Electra Palace Hotelia, joka sijaitsee Aristoteleen aukiolta alkavan kävelykadun päässä, Pyhän Demetriuksen kirkon vieressä.
Matka Thessalonikiin
Finnairilla on kesäkaudella suoria lentoja Thessalonikiin.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























