Rodos-matkaopas

Lindoksen poukama Rodoksella. Kuva: Timofeev Vladimir / Shutterstock

Rodoksella on maine edullisena rantakohteena, jossa pärjää suomenkin kielellä. Se on kuitenkin vain yksi puoli totuudesta. Rodos on myös lomasaari täynnä kiehtovaa historiaa.

Rodoksen vanhakaupunki on maailman hienoimpia keskiaikaisia keskustoja. Vanhaa keskustaa ympäröivien mahtavien muurien sisällä asuvat kaksi tuhatta rodoslaista pitävät huolen siitä, että vanhankaupungin kapeilta kujilta löytää turistipuotien lisäksi myös aitoa kreikkalaista tunnelmaa.

Rodoksen-lomalla pääsee upean vanhankaupungin lisäksi nauttimaan tietysti myös kauniista rannoista, kirkkaasta merestä ja kreikkalaisesta ruuasta.

Rodokselta on myös helppo jatkaa laivoilla matkaa eri puolille Kreikan kaunista saaristoa. Moni matkailija on lentänyt Rodokselle halvan pakettimatkan perässä ja ihastunut saareen niin, että palaa sinne yhä uudestaan.

Rodoksen kohteet

Lindoksen ympäristössä on komeat maisemat. Kuva: Timofeev Vladimir / Shutterstock

Rodoksen suosituimpia kohteita ovat pääkaupunki Rodos, jonka muurien ympäröimä vanhakaupunki on matkailijamääristäkin huolimatta täynnä ikiaikaista tunnelmaa.

Hyvä vaihtoehto on Lindos, jossa pääsee vanhankaupungin ohella nautimaan upeasta hiekkarannasta.

Jos taas mielessä on puhtaasti rentouttava rantaloma, voi saman tien suunnata asumaan Rodoksen rantakohteisiin. Rantakohteista suosituin on Faliráki, mutta pakettimatkoja tehdään myös sitä rauhallisempaan Kolymbiaan, joka sijaitsee suunnilleen Rodoksen vanhankaupungin ja Lindoksen puolivälissä.

Rodoksen parhaista kohteista ja nähtävyyksistä kerrotaan lisää alla.

Rodoksen vanhakaupunki – saaren kiehtova keskus

Hippokrateen aukio Rodoksen vanhanssakaupungissa. Kuva: Ian Woolcock / Shutterstock

Saaren historiallinen keskus on neljä kilometriä pitkin muurien ympäröimä Rodoksen vanhakaupunki. Sen vieressä on ottomaanien valtakaudella rakennettu ”uusi kaupunki”, johon kreikkalaiset muuttivat asumaan, sillä he eivät enää saaneet asua vanhassakaupungissa.

Vanhakaupunki on täyttä keskiaikaa. Uuden kaupungin arkkitehtuuri edustaa puolestaan itämaisvaikutteista art decoa ja pelkistetympää uusklassismia. Uuden kaupungin edustalla on Rodoksen satama, jota vartioivat peuraveistokset.

Saaren pohjoiskärjessä sijaitseva Rodoksen kaupunki on erinomainen paikka asua etenkin silloin, jos on kiinnostunut nähtävyyksien katselusta ja vanhankaupungin tunnelmasta. Rodoksen kaupungin edustalla on kyllä myös hiekkarantoja, mutta Rodoksen parhaat rannat ovat saaren itäpuolella.

Rodoksen kaupunki sopiikin parhaiten niille, jotka haluavat rannalla löhöämisen sijaan kiertää nähtävyyksiä tai nauttia shoppailusta.

Vanhankaupungin houkuttelevimpia majapaikkoja on ihana Spirit of the Knights Boutique.

Lindos – historiaa ja rantoja

Historiallinen Lindoksen kaupunki Rodoksella. Kuva: Photo.Lux / Shutterstock

Jos taas kaipaa lomaltaan upeaa hiekkarantaa, tunnelmallinen kohde lomalle on Lindos, jonka vanhaakaupunkia reunustaa kaunis hiekkaranta ja turkoosi meri. Maisemia koristaa antiikin ajan lnnavuori.

Lindoksessa käy paljon päiväretkeläisiä, mutta iltaisin tunnelma muuttuu ihanan rauhalliseksi. Kannattaa huomoida, että jyrkkään rinteeseen rakennettu Lindos ei sovi huonojalkaisille.

Lindoksen upeimpia hotelleja on vain aikuisille suunnattu Lindos Blu Hotel, joka sijaitsee rinteellä. Altaalta aukeavat upeat merimaisemat.

Faliráki – Rodoksen suosituin rantakohde

Falirakin lahti Rodoksella. Kuva: Marten House / Shutterstock

Rodoksen vilkkain rantakohde on Falirákin pitkä hiekkaranta, joka sijaitsee noin 15 kilometriä etelään Rodoksen kaupungista. Perheitä houkuttelee Falirákiin rannan lisäksi suuri vesipuisto. Yöelämä on vilkasta. Falirákin hienoimpia hotelleja on komea Rodos Palladium.

Omatoimimatkaajalle hyvä valinta Rodoksen hotelleista on edullinen ja viihtyisä Spot Hotel, joka sijaitsee aivan vanhankaupungin ja Rodoksen sataman vieressä.

Rodoksen nähtävyydet

Suurmestarin palatsi. Kuva: Philippos Philippou / Shutterstock

Turkin kupeessa sijaitsevalla saarella on ollut monta isäntää, mikä näkyy Rodoksen nähtävyyksissä. Rodosta ovat pitäneet vallassaan niin kreikkalaiset, Bysantti, Johanniittain ritarikunta kuin ottomaanitkin. Vuonna 1912 italialaiset ottivat saaren toviksi haltuunsa, ja toisessa maailmansodassa saksalaiset valloittivat saaren.

Rodoksen pallottelu valtakuntien välillä päättyi lopulta vuonna 1947, kun saari liitettiin Kreikkaan.

Rodos on sikäli erikoinen matkakohde, että Rodoksen kuuluisinta nähtävyyttä ei enää ole. Antiikin aikana Rodos oli vauras saari tärkeiden kauppareittien varrella. Satamassa seisoi Rodoksen kolossin, aikansa mahtavin patsas, yksi antiikin seitsemästä ihmeestä. Patsas kaatui maanjäristyksessä ja myytiin lopulta romumetalliksi. Rodoksen kolossilta jäi jäljelle vain muisto.

Antiikin ajan Rodokseen voi tutustua pääkaupungin kupeessa sijaitsevalla Rodoksen Akropoliilla, jota koristavat Apollonin temppelin rauniot sekä osia antiikin ajan stadionista ja teatterista.

Antiikin perintöön saarella voi tutustua myös Rodoksen arkeologisessa museossa, joka sijaitsee vanhankaupungin muurien sisällä.

Nykyisin Rodoksen upein nähtävyys on Johanniittain ritarikunnan 1300-luvulla rakennuttama, muurien suojaama vanhakaupunki, Euroopan suurin asuttu keskiaikainen kaupunki. Vanhankaupungin nähtävyyksiin kuuluuvat Suurmestarin palatsi ja eri maalaisten ritarikuntien talot. Vanhankaupungin sokkeloisia kujia pääsee ihailemaan ylhäältäpäin kun kapuaa Roloin kellotorniin.

Rodoksen ritarit pitivät puoliaan ottomaaneja vastaan aina vuoteen 1522 asti, jolloin Suleiman suuri karkotti heidät Maltalle mahtavan piirityksen jälkeen. Suleimanista muistuttaa hänen kunniakseen vanhaankaupunkiin rakennettu Suleimanin moskeija.

Kapea kuja Rodoksen vanhankaupungissa. Kuva: Mariusz Switulski / Shutterstock

Mukava päiväretken kohde on Lindos, Rodoksen toinen kaunis vanhakaupunki, jonka ylle nousee antiikin aikainen linnoitusvuori. Lindoksen hiekkaranta on Rodoksen kauneimpia.

Falirákin eteläpuolella sijaitseva Anthony Quinnin lahti on puolestaan saanut nimensä Navaronen tykit -elokuvassa näytelleeltä Anthony Quinnilta, joka hankki talon kauniin hiekkarannan edustalta.

Anthony Quinn Bay on yksi Rodoksen upeista uimapaikoista. Kuva: Ian Woolcock / Shutterstock

Suosittu päiväretkien kohde on myös Perhoslaakso, jossa näkee kesä-heinäkuussa paljon perhosia, kun ne ovat juuri kuoriutuneet. Muina aikoina perhosia ei välttämättä näe lainkaan, mutta alueen vehreät luontopolut ovat yhtä lailla mukavia helppoon patikointiin.

Rodoksen paras päiväretkikohde on upea Symin saari, jonka satamakaupunkia koristavat pastellinsävyiset, uusklassiset talot.

Rodoksen luontokohteet

Attaviros on Rodoksen korkein vuori. Kuva: Evgenia Bolyukh / Shutterstock

Rodos on karun komea ja vuoristoinen saari, jonka sisämaa tarjoaa vaellusmahdollisuuksia.

Suosittu patikointikohde Rodoksella on 1215 metriä korkea Attavyros, Rodoksen korkein vuori. Vuoren laella odottavat Zeuksen temppelin rauniot ja upeat näkymät.

Ostokset Rodoksella

Ostoskadun päässä kohoaa Suleimanin moskeija. Kuva: Littleaom / Shutterstock

Ostoksiin paras paikka on Rodoksen vanhakaupunki. Tarjolla on niin paikallisia tuotteita kuin kansainvälisiä merkkiliikkeitäkin.

Suomalainen Rodos

Rodos on suomalaisten suosituimpia lomakohteita, mikä näkyy ja kuuluu saarella. Välillä voi melkein tuntua siltä, että Rodoksella pärjäisi myös suomeksi. Rodoksella myös asuu satoja kreikkalaisten kanssa naimisiin menneitä suomalaisia. Kyltit monen kaupan ja ravintolan ikkunassa kertovat, että liikkeessä puhutaan suomea.

Liikkuminen Rodoksella

Rodoksen kaupungista bussit ympäri saaren rantoja ja nähtävyyksiä lähtevät Mandrakin satamasta. Bussiliput maksavat vajaat kaksi euroa/henkilö. Kannattaa huomioida, että jo muutamalla matkustajalla Rodoksen taksit eivät tule paljoa busseja kalliimmiksi.

Auton vuokraaminen Rodoksella

Rodoksella on edullista vuokrata auto. Bensa on hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Tiet ovat hyvässä kunnossa mutta opasteissa olisi parantamisen varaa. Puhelimen navigaattorille onkin käyttöä. Vertaa eri autovuokraamojen hintoja Rodoksella.

Paras aika matkustaa Rodokselle

Miellyttävimmillään Rodoksen ilmasto on touko- ja lokakuussa, jolloin päivän keskilämpötila on 24 astetta. Heinä-elokuussa keskilämpötila nousee 31 asteeseen. Kesällä Rodoksella paistaa tilastojen mukaan aina aurinko.

Pakettimatka Rodokselle

Rodokselle matkustetaan yleensä valmiilla pakettimatkalla – esimerkiksi Finnairin lennoilla pääsee viikoksi all-inclusive -hotelliin alle 500 eurolla. Katso matkatarjoukset Kreikkaan.

Rodokselle voi lentää myös omatoimisesti. Vertaa eri lentoyhtiöiden hintoja Rodokselle.

Rodoksen kaupungin satamasta pääsee laivoilla esimerkiksi Ateenaan, Symille ja Turkin puolelle Marmarikseen.

Rodoksen hotellit

Katso tarjoukset Rodoksen hotelleihin.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

1 KOMMENTTI

  1. Valitettavasti osa ravintoloista pettää turistia, ei ole hinnat näkyvissä. Tuovat pienen oluen 1l, keskikokoinen 2l, hinnat 8 ja 16€. Ei kuittia, ainoastaan paperille kirjoitettu laskun loppusumma. Ei makseta veroja, tuet EU: ltä kyllä kelpaa.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi