Sopot – hävyttömän halpa rantaloma Puolassa

Sopot
Puolassa voi viettää myös rantalomaa. Sopot on noussut suomalaistenkin lomailijoiden suosioon.

Sopot on rantakohde, jolla on pitkä Molo. Mutta siitä myöhemmin. Sopot on kirjaimellisesti Puolan kuumin, nouseva matkakohde.

Asukkaita Sopotissa on alta 50 000, mutta kesän lomakuukausina Sopot vaikuttaa kokoaan huomattavasti suuremmalta, kun etenkin kotimaiset turistit ryntäävät sinne sankoin joukoin.

Polakkien ohella entistä useampi ulkomaalainen ja heidän joukossaan suomalainenkin on löytänyt Sopotin ja sen viihtyisät, puhtaat rantaolosuhteet sekä houkuttelevan edullisen hintatason.

Sopot on koko perheen lomakohde, mutta vetää puoleensa paljon myös yöelämästä viehättyneitä matkaajia.

Tunnelmaltaan ja yleisilmeeltään Sopotia voi verrata suomalaisille tuttuun Viron Pärnuun. Kooltaan ja väkimäärältäänkin nämä kaksi kaupunkia ovat suurin piirtein samankokoisia. Mutta toisin kuin Pärnussa, Sopotissa suomalainen kokee olevansa ulkomailla, sillä suomea ei Sopotissa todellakaan puhuta, ja hintatasokin on Sopotissa jotain ihan muuta kuin koto-Suomessa – myönteisessä mielessä.

Ruotsin kieltä Sopotissa sen sijaan voi kokeilla, sillä ruotsalainen turismi on kasvussa, kiitos myös edullisten ja laadukkaiden puolalaisten lääkäripalvelujen.

sopot puola
Sopot, Puola. Kuva: Patryk Kosmider / Sopot Tourism

30 vuotta sitten päättyneeseen sosialismin aikaan Sopotissa ei enää juuri törmää paitsi eläkeläisten tarinoissa – joita he saattavat kertoa toisilleen Sopotin pääkadun Monte Cassinon trendikkäissä kahviloissa.

Sopot sijaitsee Puolan pohjoisrannikolla Itämeren rannalla hansakaupunki Gdanskin ja satamakaupunki Gdynian välissä. Kolme kaupunkia sijaitsee niin lähekkäin, että ne tunnetaan myös nimellä Tri-City.

Uimarannan lisäksi Sopot tunnetaan vilkkaasta kulttuurielämästään ja erilaisista urheilukilpailuista.

Sopotin nähtävyydet

sopot laituri
Sopot, Puola. Kuva: Jakub Pavlinec / Sopot Tourism

Sopotin tunnetuin nähtävyys on Sopotin rantalaituri, Molo Sopot. Sen nimi todellakin on Molo, ja pituutta sillä on huikeat 511 metriä. Tässäkin asiassa hieman ehkä kotiin päin vetävät polakit ovat sitä mieltä, että heidän Molonsa on Euroopan pisin puulaituri. Niin tai näin, se on vaikuttava, kaunis rakennelma ja paikassa, jossa siltä todellakaan ei voi välttyä: rannassa.

Toinen Sopotin pakollinen nähtävyys, jolta tuskin voi välttyä, on pääkatu Monte Cassinon varrelta löytyvä, vinksallaan oleva talo Krzywy Domek. Kummallisen näköinen talonmöhkäle valmistui vuonna 2004 ja on sittemmin muotoutunut erääksi Sopotin shoppailun ja yöelämän keskuksista. Krzywy Domekin puolalaiset suunnittelijat kertovat saaneensa vaikutteita puolalaiselta kuvittajalta Jan Marcin Szancerilta.

Perheitä kiinnostaa Sopotissa taatusti myös Aqua Park Sopot, erityisesti lapsille suunnattu suuri vesipuisto, joka yksinään saattaa olla riittävän hyvä syy vierailla Sopotissa koko perheen voimin.

Sopotin pääkatu Monte Cassino

sopot crooked house
Monte Cassinon varrelta löytyy vinksallaan oleva Crooked House. Sopot, Puola. Kuva: Jakub Pavlinec / Sopot Tourism

Sopotin pääkatu, Monte Cassino, kulkee käytännössä läpi koko Sopotin aina rantaan saakka. Kadun varrella ovat keskeiset nähtävyydet, ravintolat, kahvilat, putiikit, taidegalleriat ja yöelämäkin.

Nimensä katu on saanut toisen maailmansodan Monte Cassinon taistelusta, joka käytiin Italiassa. Osana liittoutuneiden sotakoneistoa palvelleet puolaiset sotilaat lopulta löivät saksalaiset, ja avasivat liittoutuneille tien Roomaan ja kohti Saksaa.

Euroopasta tuskin löytyy toista kansaa, joka olisi yhtä kiinnostunut historiastaan ja erityisesti sotahistoriastaan, kuin puolalaiset.

Sopotin ravintolat

Puolan sushi-buumi ei osoita laantumisen merkkejä Sopotissakaan. On hämmästyttävää, kuinka monta sushiravintolaa voi mahtua Sopotin kokoiseen kaupunkiin. Oman Sopotin sushiekskursionsa voi aloittaa vaikka erittäin suositusta Moshi Moshi Sushista, kävelykatu Monte Cassinolla, missäpä muuallakaan.

Ilahduttavaa on se, miten kalaruuat ja erityisesti kalaan keskittyneet ravintolat ovat entistä vahvemmin esillä Sopotin ravintolatarjonnassa. Hyvää, kohtuuhintaista merellistä ruokaa Sopotissa tarjoavat muun muassa ravintolat Manca ja Seafood Station.

Nuorempi ja nälkäisempi, nopeaa palvelua arvostava matkaaja saattaa valita ateriapaikakseen jonkun Sopotin keskustan kebabkioskeista, tai ehkä Puolan suosituimman ravintolaketjun, Sphinxin, jolla on totta kai ravintola myös Sopotissa.

Perinteisiä puolalaisia maitobaarejakin, bar mleczynyjä, Sopotista löytyy yhä ainakin kymmenkunta, kuten Kmar Bar Mleczny, ja aivan ranta-alueeltakin.

Hysteeriseen varovaisuuteen ei Sopotin ravintoloissa ole tarvetta, mutta vaihtorahat kannattaa kuitenkin aina laskea, ja jo ennen tilaamista kannattaa tarkistaa menusta, ettei laskun loppuhinta sisällä mitään ylimääräisiä kulueriä esimerkiksi pöytääntarjoilusta.

Sopotin yöelämä

sopot puola
Sopot, Puola. Kuva: Sopot Tourism

Baareista ja yökerhoista Sopotissa ei ole pulaa. Tarvitsee vain partioida pitkin Monte Cassinoa ja antaa kuuloaistin johdattaa kohdalle.

Jonoja Sopotin bailupaikkojen eteen harvemmin muotoutuu kesälläkään, sillä niitä todellakin on niin paljon. On mistä valita.

Miltä kuulostaisi vaikkapa hedonistisesti nimetty yökerho Ego Sopot, josta iltaa voi jatkaa yökerhoon nimeltä KissAss? Kuka väitti, ettei puolalaisilla ole huumorintajua?

Sopotin suosituin ”baari” ja ”yökerho” kesäaikaan on kuitenkin Sopotin upea uimaranta, jossa vietetään etkoja ennen iltaa ja jatkoja yön päätteeksi. Alkoholin nauttiminen julkisella paikalla on Puolassa periaatteessa kielletty, mutta ainakaan Sopotin rannalla tästä säännöstä ei ole kuultukaan.

Sopotin laulufestivaalit

Kulttuuritapahtumista erityisen maineikkaat ovat Sopotin laulufestivaalit, jotka perustettiin 1960-luvun alussa alun perin Itä-Euroopan vastineeksi euroviisuille. Suomalaisetkin ovat niittäneet festivaaleilla mainetta: Marion ”Tipi-tii” Rung voitti kilpailun peräti kaksi kertaa, vuosina 1974 ja 1980.

Elokuisin järjestettävät festivaalit voivat edelleen mainiosti, vaikka suomalaiset eivät olekaan enää laulukilpailussa pärjänneet.

Gdynian Opener-festivaalit

Alueen toinen merkittävä musiikkitapahtuma on satamakaupunki Gdyniassa kesäkuisin järjestettävät suuret Opener-festarista, jonka artistikattaus on suoraan maailman huipulta ja edustavampi ja kalliimpi kuin yhdelläkään suomalaisella kesäfestivaalilla konsanaan.

Retket Sopotista

Päiväretki kannattaa tehdä sekä Gdanskiin että mahtavaan Malborkin linnaan. 

Sopotin hintataso

Sopotin hintataso on ystävällinen. Puolalaiset ovat erittäin hintatietoista kansaa ja tästä ominaisuudesta pääsevät nauttimaan turistitkin. Ravintolaruoka-annokseen, keskitasoisessa ravintolassa, on vaikea saada kulumaa yli kymmentä euroa, ja kunnollisen pitakebabin saa parilla eurolla.

Puolen litran hanaoluen saa baarissa kuin baarissa kahdella eurolla ja suurin piirtein yhtä paljon maksaa cappuccino tai latte trendikkäässäkin kahvilassa, kuten Monte Cassinon Costa Cafessa.

Sikahalpa malliin ”Tallinna vuonna 1993” Sopot ei enää ole, sillä hinnat nousevat samassa tahdissa puolaisten ansio- ja elintason noustessa, mutta hinta-laatu-suhde Sopotissa on turistin kannalta erinomainen, etenkin kun sen suhteuttaa vastaavanlaisiin merenrantaparatiiseihin muualla Euroopassa.

Sopotin hinnat on edelleenkin mitoitettu paikallisille puolalaisille kuluttajille, eikä rikkaammille länsieurooppalaisille.

Hotellihuoneet Sopotissa ovat hintavia kesän piikkiviikonloppuina, mikä johtuu kelluvasta hinnoittelusta: kova kysyntä korreloituu koviksi hinnoiksi.

Sopotin hotellit

sopot grand hotel
Sofitel Grand Hotel. Sopot, Puola. Kuva: Tomasz Maryks / Sopot Tourism

Majoituslaitoksia Sopotissa on runsaasti, mutta ei kuitenkaan niin paljon, etteikö hotellihuoneista olisi pulaa kesän suosituimpina viikonloppuina.

Aika moni Sopotin rantaelämää kaipaava yöpyykin reilun kymmenen kilometrin päässä Gdanskissa, josta huoneen saa pääsääntöisesti huomattavasti halvemmalla.

Sopotin arvostetuimpia hotelleja on henkeäsalpaavan kaunis jugendarkkitehtuurin helmi Sofitel Grand Sopot, joka on myös yksi Sopotin nähtävyyksiä. Sofitelin ylellisyyttä lisää hotellin oma uimaranta.

Huippuhotelleihin kuuluvat myös niin ikään kauniissa vanhassa rakennuksessa toimiva Rezydent ja modernimpaa otetta edustava Sopot Marriott, jotka ovat yllättävänkin edullisia kesäsesongin ulkopuolella.

sopot kylpylä
Hotel Haffnerin kylpylä. Sopot, Puola. Kuva: Sopot Tourism

Tasokasta majoitusta hyvällä sijainnilla tarjoavat myös muun muassa Hotel Haffner ja Hotel Sopot.

Edullista majoitusta ranta-alueella etsivän kannattanee vuokrata käyttöönsä asunto tai yksi huone asunnosta, etenkin jos tarkoituksena on viettää koko päivä rannalla.

Erityisesti suomalaisia saattaa Sopotissa kiinnostaa mielenkiintoisella tavalla nimetty Molo Hotel. Se on hyvä hotelli – ja edullinen.

Liikkuminen Sopotissa

Sopotissa kävellään – tai fillaroidaan. Bussi- ja trollibussiliput maksavat alle neljä zlotya eli alta euron.

Tri-Cityn alueella toimii kaksi yksityistä joukkoliikenneyrittäjää, ZTM ja ZKM, jotka eivät ole täysin saaneet yhdistettyä lippujärjestelemiään. Kannattaakin olla tarkkana, kumpaan on ostanut lipun ja kumpaan hyppää. Paikalle osuville matkalipuntarkastajille eivät kelpaa selitykset siksikään, että he eivät todennäköisesti ymmärrä englantia.

Taksien lähtöhinnat pyörivät reilussa eurossa, ja kilometrihinnan pitäisi olla reilusti alle euron. Kuten muissakin turistikohteissa, myös Sopotissa taksimatkan hinta kannattaa tarkistaa ennen autoon astumista joko hinnastoista tai suullisesti kuljettajalta.

Sopot – vinkit ja kokemukset

Meriveden laatu Tri-Cityn alueella on ikuisuuspuheenaihe Puolassakin, ja fakta on, että etenkään satamakaupunki Gdynian edustalla veden väri ei aina vaikuta terveelliseltä. Mitään terveyshaittoja ei Tri-Cityn alueen vedessä pitäisi kuitenkaan olla.

Aallot Sopotin rannassa ovat usein yllättävän suuria ja muutenkin yllätyksellisiä, joten suomalaisiin järvivesiin tottuneen kannattaa olla varuillaan.

Vihonviimeinen asia, mitä jonkun tulisi Sopotissa tehdä, olisi lähteä uimaan alkoholin vaikutuksen alaisena.

Matka Sopotiin

Paras tapa matkustaa Suomesta Sopotiin on lentää Gdanskiin ja jatkaa sieltä matkaa junalla. Bussitkin kulkevat.

Junamatka Gdanskin päärautatieasemalta Sopotiin kestää vain noin vartin. Junamatkailu Puolassa on edullista, ja tämä matka maksaa vain pari euroa.

Edullisesti Gdanskiin lentää Helsingistä Norwegian ja vieläkin edullisemmin Wizz Air Turusta.

Gdanskiin myy edullisia lento+hotelli-tarjouksia nettimatkatoimisto Top10Matkatarjoukset.

Katso lentotarjoukset Gdanskiin.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

Booking.com

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi