Mongolian kotkafestivaalit

Mongolian kotkafestivaalit

kirjoittaja -
Mongolian kotkafestivaaleilla riittää eksoottista silmänruokaa.

Kazakstanin tuhatvuotinen metsästyskotkaperinne tuhoutui lähes kokonaan Neuvostoliiton aikana, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisi Altaivuorten toisella puolella. Mongolian syrjäseuduilla asuvat kazakkipaimentolaiset ovat säilyttäneet perinteen elinvoimaisena nykypäivään asti.

Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuvat Ville Palonen

Tummanruskea lintu liitää taivaalla valtavat siivet levitettyinä, terävä katse saalista hakien. Äkkiä se valpastuu ja syöksyy alas kuin luoti – suoraan meitä kohti.

Heittäydymme maahan, ja kotka suhahtaa ylitse. Se iskee kyntensä parinkymmenen metrin päässä takanamme seisovaan pahaa-aavistamattomaan turistiin.

Mies lyyhistyy maahan ja yrittää suojata kasvojaan linnun teräviltä kynsiltä. Kotkan omistaja nelistää täyttä laukkaa kohti onnettomuuspaikkaa, kasvot häpeästä punoittaen. Hänen hevosensa perässä, narun päässä, raahautuu ketunnahka. Kotkan oli tarkoitus hyökätä sen kimppuun.

Kazakkien tuhatvuotinen perinne

Kestää ikuisuuden, ennen kuin kotka hellittää musertavan otteensa ihmisuhristaan. Kynsiä maistanut turisti selviää tilanteesta pelkällä säikähdyksellä ja muutamalla verisellä naarmulla. Miehellä on onnea matkassa, sillä metsästyskäyttöön koulutettu maakotka, berkut, voi tappaa jopa suden.

Mongolia_Palonen_08
Golden Eagle Festival eli Mongolian kotkafestivaalit järjestetään Bayan Olgiin pikkukaupungin liepeillä.

Joka lokakuussa järjestettävä Golden Eagle Festival on houkutellut viitisenkymmentä ulkomaalaista ja satoja paikallisia asukkaita Mongolian läntisimpään kolkkaan, jumalanhylkäämän Bayan Olgiin pikkukaupungin liepeille. Kaksipäiväisiin kotkafestivaaleihin osallistuvat metsästäjät – kuten miltei kaikki länsimongolialaiset – ovat etnisiä kazakkeja.

Metsästyskäyttöön koulutettu maakotka voi tappaa jopa suden.

Kazakstanin tuhatvuotinen metsästyskotkaperinne tuhoutui lähes kokonaan Neuvostoliiton aikana, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisi Altaivuorten toisella puolella. Mongolian syrjäseuduilla asuvat kazakkipaimentolaiset ovat säilyttäneet perinteen elinvoimaisena nykypäivään asti.

Kotkia ei pidetä ainoastaan festivaaleja varten, vaan niillä metsästetään säännöllisesti. Reilu viikko aiemmin yövyimme Tavan Bogdin kansallispuistossa, puistonvartijan jurtassa. Huopateltan värikkäästi koristellulla seinällä roikkui kivääri, ja oviaukon vieressä levitteli siipiään valtavan kokoinen maakotka. Lintu oli kuin osa sisustusta. Isäntämme heittellessä tuoretta lihaa kotkalle se kipristeli tyytyväisenä pitkäkyntisiä varpaitaan. Lopulta pedon pistävään tuijotukseen tottui, eikä sen terävää nokkaa tarvinut varoa muuten kuin jurtasta ulos kompuroidessa.

Maailmankuulut ratsumiehet

Sää on aurinkoinen, kuten lähes aina ikuisen poudan Mongoliassa. Laakson reunoilla kohoaa muutama kivikkoinen kukkula, ja festivaalialueen reunalle on pystytetty pari guanzia, kanttiinin virkaa toimittavaa jurttaa. Kotkametsästäjät, berkutchit, siemailevat suolaista voilla maustettua maitoteetä telttojen hämärässä. Heidän kotkansa ja hevosensa on parkkeerattu jurttien vierustoille.

Jotkut ahavoituneista miehistä ovat nousseet ratsaille jo aamuhämärissä kolmenkymmenen kilometrin päässä. Kazakeilta moinen matka taittuu parissa tunnissa, sillä he ovat maailmankuuluja ratsumiehiä. Festivaalien hevoskilpailut ovat oiva tilaisuus mitellä taitoja.

Vanhan sanonnan mukaan Mongoliassa lapset oppivat ratsastamaan ennen kuin he oppivat kävelemään.

Lasten laukkakisaa seuratessa alkaa uskoa sanontaan, jonka mukaan Mongoliassa lapset oppivat ratsastamaan ennen kuin he oppivat kävelemään. Kilometrien mittainen villi laukka saa hevosten lisäksi pienet ratsastajat läkähdyksiin.

Mongolia_Palonen_14
Kokpar on hevosen selässä tapahtuva hurja lampaantaljapaini. Voittaja on se, joka irrottaa viimeisenä otteensa lampaantaljasta.

Kokpar, hevosen selässä tapahtuva hurja lampaantaljapaini, saa kilpailijat käymään kuumina. Satuloihinsa hitsautuneet miehet repivät lampaantaljaa toisiltaan otsasuonet pullistellen. Välillä kuolaa pärskivät hevoset ajautuvat yleisön sekaan ja pakottavat väkijoukon pinkomaan henkensä edestä. Pari kertaa nyrkkikin heilahtaa, sillä ensimmäisenä lampaantaljasta otteensa irrottanut on häviäjä.

Hevosia on joka puolella – jopa ravintolateltassa. Buutzit, höyrytetyt lihanyytit, on täytetty hevosenlihalla.

Maakotkien missikisa

Festivaalien päänähtävyys ovat tietenkin maakotkat, joiden metsästystaitoja mitataan erilaisilla kilpailuilla. Kotkan on osattava laskeutua sitä kutsuvan isäntänsä käsivarrelle, ja hyökättävä hevosen perässä vedettävän turkiksista kyhätyn “ketun” kimppuun mahdollisimman aggressiivisesti.

Kotkat isäntineen kilpailevat myös edustavuudessa. Ulkonäkökilpailu tuomaripisteineen tuo mieleen missikisat, vaikka uimapukukierroksen sijaan esitellään satuloista roikkuvia susiturkkeja ja kotkien koristeellisia nahkahuppuja. Berkutchit ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja jokaisen päätä koristaa loovuuz, ketunkarvasta ja punaisesta silkistä tehty turkislakki.

Monikiloisten kotkien kannattelussa käytetään apuna satulaan tuettuja telineitä, jotka on koristeltu komeasti. Muista metsästyslinnuista poiketen kotkia kannetaan oikealla kädellä – vasenta kättä pidetään muslimikulttuurissa saastaisena. Mekin saamme kokeilla kotkan kannattelemista, mutta jaksamme alle minuutin verran – juuri ja juuri tarpeeksi valokuvien ottamista varten.

Mongolia_Palonen_07
83-vuotias Amar Khan on kouluttanut metsästykotkia yli kolmekymmentä vuotta.

Festivaaleille on saapunut nelisenkymmentä metsästäjää. Vanhin on 83-vuotias Amar Khan, jonka kotkaa koristaa ukhu. Se on huuhkajan höyhenistä tehty amuletti, joka suojelee kotkaa “pahalta silmältä”. Amar Khan näyttää niin raihnaiselta, että on ihme, että hän pystyy ylipäänsä liikkumaan.

Ulkonäkö pettää. Vanhus kertoo ratsastaneensa tänne omin voimin, kuusikiloinen kotka käsivarrellaan. Amar Khanilla onkin kokemusta kotkan kanniskelusta. Hän on metsästänyt viimeiset 33 vuotta, ja vain kolme vuotta sitten hän nappasi koko festivaalin pääpalkinnon.

Maakotkien missikisan voittaminen tuo mainetta ja kunniaa, mutta tärkeintä on kotkien ja niiden kouluttajien metsästystaito.

Metsästäjä kymmenennessä sukupolvessa

Yleisö puhkeaa naurunremakkaan. Taivaalla liitelevä kotka ei olekaan kiinnostunut isäntänsä villeistä kutsuhuudoista, vaan kaartaa vastapäiseen suuntaan ja katoaa aron reunalla kohoavan kukkulan taakse.

Alkaa jo arveluttaa, miten vakavasti koko show pitäisi ottaa. Sitten metsästäjä, joka uhkuu kokemuksen tuomaa itsevarmuutta, ratsastaa kentälle. Mies kannustaa ratsunsa villiin laukkaan ja alkaa kirkua kuin lintu.

Huudon kuullessaan sadan metrin päässä kukkulan rinteellä istuva kotka valpastuu. Se kohoaa siivilleen, näyttää leijuvan hetken paikallaan, ja syöksyy sitten armotta hevosen nostattamassa pölyssä pyörivän turkin kimppuun. Väkijoukko kohisee tyytyväisenä.

Mongolia_Palonen_10
Mongolian kotkafestivaaleilla koulutettujen maakotkien taitoja mitataan erilaisilla kilpailuilla.

Kotka kohoaa siivilleen, näyttää leijuvan hetken paikallaan, ja syöksyy sitten armotta hevosen nostattamassa pölyssä pyörivän turkin kimppuun.

Yleisöön vaikutuksen tehnyt metsästäjä, 37-vuotias Nurkairat, silittelee hellästi lintuaan. Kotka näyttää nauttivan isäntänsä kosketuksesta. Nurkairat on saapunut festivaaleille 11-vuotiaan poikansa Samarkandin kanssa, joka on isänsä lailla pukeutunut metsästäjän vaatteisiin. Vakavailmeinen poika kantaa oikealla käsivarrellaan omaa kotkaansa. Haemme kanttiinista termospullollisen teetä ja istumme kotkametsästäjäperheen seuraan.

“Olen metsästäjä yhdeksännessä sukupolvessa, isäni opetti minut metsästämään kotkilla yli kaksikymmentä vuotta sitten. Samarkand kiinnostui metsästyskotkista ollessaan 8-vuotias”, Nurkairat kertoo. “Tämä on viides kotkani. Löysin kaikki lintuni vuorilta niiden ollessa poikasia ja koulutin ne itse.”

“Viime talvena sain kolmekymmentä kettua. Myös Samarkand onnistui nappaamaan ketun – olen todella ylpeä hänestä!“ mies innostuu. “Minulla on neljä lasta, joista vain yksi on tyttö. Kun hän täyttää kymmenen, aion opettaa hänetkin metsästämään kotkilla. Olen varma, että nainenkin voi olla loistava metsästäjä.”

Kotkametsästyksen lyhyt oppimäärä

Nurkairat selittää, että parhaat metsästyskotkat ovat naaraita. Ne ovat koiraita kookkaampia ja aggressiivisempia. Siinä missä koiraat mutustelevat jäniksiä ja murmeleita, naaraiden saalista ovat ketut ja jopa sudet.

Mongoliassa on vahva susikanta, joka aiheuttaa vahinkoa paimentolaisten karjalaumoille. Siksi susia metsästetään – myös kotkilla – talvisin, syyskuusta maaliskuuhun.

Kotkametsästys ei ole helppoa puuhaa. Pakkanen, tuisku ja vuorten rinteillä tasapainoilu hevosen selässä, painava kotka käsivarrella keikkuen, pitävät mammanpojat jurtassa kuumien lihapatojen ääressä. Tosimetsästäjätkin nousevat ratsaille vain pari kertaa viikossa.

Kettujen lisäksi yhdeksän sutta saanut Nurkairat vaikuttaa taitavalta metsästäjältä. “Olen onnekas, koska uskon ennusmerkkeihin”, hän hymyilee vaatimattomasti. “Jos jahdin alussa näen jäniksen juoksevan oikella puolellani, päivästä tulee takuuvarmasti hyvä. Se on tullut todettua monta kertaa.”

Vanhan tavan mukaan kotkalla metsästetään korkeintaan viisitoista vuotta. Sitten se on päästettävä vapaaksi sukuaan jatkamaan.

Kotkan paras metsästysikä on kolme vuotta. Vanhan tavan mukaan kotkalla metsästetään korkeintaan viisitoista vuotta, sitten se on päästettävä vapaaksi sukuaan jatkamaan. Nurkairat kertoo metsästyskotkien sopeutuvan vapauteen mainiosti. Ne hyökkäävät harvoin kotieläinten kimppuun, eivätkä ne koskaan palaa isäntänsä luo. “Rakastan lintujani, siksi vapautan ne aina ennen aikojaan”, Nurkairat selittää.

Mongolia_Palonen_12
11-vuotias Samarkand on kotkametsästäjä kymmenennessä sukupolvessa.

Ehkä kotkien työvuosien määrittämiseksi niillä kaikilla on samat nimet, jotka muuttuvat iän myötä. Yksivuotiaan nimi on Palopan, kaksivuotias on Terlek, kolmivuotias Tastluk, ja niin edelleen.

Nurkairat ei metsästä rikastuakseen, sillä ketun turkista saa vain parikymmentä euroa. Hänen sukunsa toimeentulo on turvattu kahdentuhannen lampaan, yhdeksänkymmenen jakin ja sadan hevosen turvin. Eikä kotkan pitäminen ole ilmaista: “Totta kai hyvä kotka nappaa talven aikana 30-40 kettua, mutta vuodessa se syö kolmen hevosen verran lihaa.”

Alkukantainen metsästäjä

Illansuussa festivaaliyleisö pakkautuu autoihin ja suuntaa kohti Bayan Olgiita. Metsästäjät palaavat koteihinsa ratsain. Kaksi siluettia, isä ja poika, katoavat kukkulan taakse kotkat käsivarsilla keikkuen.

Mielessä pyörii Nurkairatin vastaus kysymykseen perimmäisestä syystä metsästää koulutetuilla maakotkilla.

“Totta kai olen ylpeä voidessani pitää hengissä esi-isieni perinteitä, mutta en minä sen takia kouluta metsästyskotkia”, mies sanoi vakavana. “Tiedättekö, aseella metsästäminen ei tunnu miltään kotkametsästykseen verrattuna. Kun lintu kohoaa siivilleen käsivarreltani ja syöksyy suden kimppuun, sydämeni hakkaa hullun lailla. Tunnen olevani nuorempi, vapaampi ja villimpi. Tunnen olevani alkukantainen metsästäjä.”

 

Hevosvaellus Mongolian villissä lännessä

Matkavinkkejä Länsi-Mongoliaan

Mongolia-opas