Mitä Intiassa pitää varoa?

Viime vuosina kansainvälisessä mediassa on kirjoitettu paljon Intiassa tapahtuneista (joukko)raiskauksista. Naisten asema monilla alueilla Intiassa onkin kerta kaikkiaan onneton.

Länsimaisen naisen kannattaa harkita tarkkaan, missä ja milloin on turvallista liikkua yksin.

Varo, ettet joudu Intiassa pirujen keittämäksi!
Varo, ettet joudu Intiassa pirujen keittämäksi!

Pukeudu peittävästi

Muslimien lisäksi myös hindut ovat varsinkin syrjäseuduilla erittäin konservatiivisia, joten naisten ei kannata pukeutua liian paljastavasti – eikä miesten liian räväkästi.

Intia on mainettaan turvallisempi

Raiskausuutisista huolimatta Intia on moneen muuhun maahan verrattuna turvallinen matkakohde, jossa yleensä ei tarvitse varoa kuin pikkuvarkauksia. Esimerkiksi yöjunassa laukku kannattaa lukita punkkaan kiinni metallivaijerilla.

Vatsatadit Intiassa

Moni Intianmatkaa harkitseva pelkää Delhi bellyä. Turhaan. Turistiripuli on helpointa välttää samalla tavalla kuin missä tahansa muuallakin: pesemällä kädet riittävän usein saippualla. Katuruokaa ei kannata kammota (päinvastoin!), kunhan varmistuu siitä että se on vastavalmistettua.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!