Yunnanin tarunhohtoinen Shangri-La

Ganden Sumtseling Gompa on kuin minikokoinen kopio Lhasan Potalan palatsista.

Yunnanissa sijaitseva Zhongdianin kaupunki muuttui vuosituhannen alussa Xianggelilaksi, eli legendojen Shangri-Laksi. Paha vain, että legendan keksi amerikkalainen kirjailija vuonna 1933.

Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen

Kirjailija James Hilton kuvaili vuonna 1933 julkaistussa romaanissaan Lost Horizon (suom. Sininen kuu) tarunhohtoista onnellisten ihmisten laaksoa, Shangri-Lata. Paratiisin esikuvaa etsittiin vuosikausia ympäri läntistä Himalajaa, kunnes kiinalaiset tutkijat ilmoittivat jäljittäneensä legendan juuret Yunnaniin.

Zhongdianin kaupungin viranomaiset eivät epäröineet tarttua tilaisuuteen. Alueen vaikeuksissa kärvistelleen metsäteollisuuden tilalle tarvittiin uusi tulonlähde, joten turismibisneksen rattaat laittettiin pyörimään toden teolla. Vuonna 2001 Zhongdian sai uuden virallisen nimen: Xianggelila, eli Shangri-La.

Tiibetiläistä kulttuuria Yunnanissa

Yunnan_2
Perinnevaatteisiin sonnustautunut pikkutyttö poseeraa turisteille.

Suunnitelma matkailijoiden houkuttelemiseksi toimii. Nopeasti kasvavan kaupungin mukulakivikaduilla käyskentelee turistilaumoja, jotka etsivät merkkejä Hiltonin keksimästä kadonneesta paratiisista. Esikuvaansa Shangri-Lan yhdistävät lähinnä horisontissa siintävät häikäisevän valkeat lumihuiput ja tiibetinbuddhalainen kulttuuri.

Osalle matkailijoista paikka on pelkkä lähtöpiste viikon jeeppiseikkailulle kohti Lhasaa, mutta voi Shangri-Lassakin tutustua tiibetiläiseen kulttuuriin.

Shangri-Lan luostarit

Punaisiin kaapuihin verhoutuneita munkkeja seuraamalla löytää Ganden Sumtseling Gompaan. 300-vuotias tiibetinbuddhalainen luostari on kuin minikokoinen kopio Lhasan Potalan palatsista. Katolla roikkuu heliseviä kelloja, ja nuoret noviisimunkit leikkivät hippaa rukousmyllyjen keskellä.

Pääsylippuja kauppaavien munkkien vieressä seisoo perinteiseen tiibetiläiseen asuun pukeutunut pikkutyttö, joka poseeraa turistien kameroille muutamaa kolikkoa vastaan.

Yunnan_1
Ganden Sumtseling Gompa on vanha tiibetinbuddhalainen luostari.

Shangri-Lan toisessa luostarissa ei ole kiillotetun turistinähtävyyden makua. Vanhankaupungin kupeessa kohoava kukkula on peittynyt kymmenien tuhansien rukouslippujen alle, eikä muita turisteja ole näkyvissä. Pihaa lakaiseva munkki toivottaa vieraat hymyillen tervetulleiksi.

Temppelin perältä löytyy alttari, jonka eteen asetellut kulhot ovat täynnä uhrilahjoja: kolikoita ja seteleitä, jyviä ja omenoita. Hämärästä erottuu myös tuttu hymy. Valokuva on varsinainen harvinaisuus: tiibetiläisten johtajaa, Dalai-lamaa, esittävät kuvat ovat Kiinassa kiellettyjä.

Illan pimetessä kymmenen metriä korkea Onnekkaan Voiton rukousmylly valaistaan kirkkaasti kuin huvipuiston karuselli. Vanhankaupungin ravintolat täyttyvät paikallista viiniä ja paistettua jakkia maistelevista asiakkaista, ja kadulla raikaa kansanmusiikki. Kulttuurien aukiolla kymmenet kansallispukuihin sonnustautuneet tanssijat pyörivät sisäkkäisissä kehissä – myötäpäivään, kuten buddhalaisiin tapoihin kuuluu.

Katso tarjoukset Shangri-Lan hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!