Kumari – Kathmandun elävä jumalatar

kathmandu kumari
Kathmandun naapurikaupunki Patanin elävä Kumari-jumalatar.

Tällaista tilaisuutta tulee tuskin vastaan missään muualla maailmassa: Kathmandussa voi nähdä ilmielävän jumalolennon, nuoren tytön hahmon ottaneen Kumarin.

Teksti ja kuva Antti Helin

Ensin on pelkkää pimeyttä. Sitten silmät alkavat tottua avoimen ikkunan takaa pilkottavaan tummuuteen, joka liukenee hämäräksi, ja hämärän takaa paljastuvat ääriviivat, jotka tiivistyvät mustavalkeaksi hahmoksi.

Pehmopanda. Jumalatar siis pitää nukeista, niin kuin kuka tahansa ikäisensä nuori neiti!

Ikkunaa voi tiirailla Katmandun neitsytjumalattaren, Kumarin, palatsin sisäpihalla kaupungin keskusaukion Durbar Squaren reunalla. Tiiliseinäisen palatsin koristeelliset, puiset ikkunankehykset on kaiverrettu täyteen hindutaivaan enkeleitä, demoneita, jumalia ja näiden saturatsuja.

Jos paikalle sattuu oikeaan aikaan aamukymmenen aikoihin, voi nähdä, kuinka elävä jumalatar ilmestyy hetkeksi toisen kerroksen ikkunoista keskimmäisimpään ja näyttäytyy uteliaille turisteille.

Niin kuin tapahtuu juuri nyt: Varjoista astuu esiin nuori, punaiseen juhlamekkoon pukeutunut tyttö, jonka kasvot ovat vahvasti meikatut ja hiukset sidottu päälaelle tiukaksi nutturaksi. Hänen ilmettään on vaikea tulkita. Ehkä siinä yhdistyvät pitkästyneisyys ja aavistus huvittuneisuutta.

Mitä mahtaa jumalatar miettiä? Vastausta on mahdotonta saada, sillä Kumari ei saa avata suutaan tavallisille kuolevaisille.

Mitä mahtaa jumalatar miettiä? Vastausta on mahdotonta saada, sillä Kumari ei saa avata suutaan tavallisille kuolevaisille.

Hän katsoo matkailijoita hetken aikaa, väläyttää ujon hymyntapaisen ja katoaa takaisin hämäryyteen.

Katsojat sujauttavat pihalla olevaan metalliseen raha-arkkuun muutaman setelin ja jatkavat kierrostaan Kathmandun muiden ihmeiden äärelle.

Mutta nepalilaisten ei tarvitse tyytyä vain katsomaan jumalatarta. Sisäpihan nurkassa on ovi, jonka yläpuolella punainen kyltti julistaa: Kielletty ulkomaalaisilta.

Varhain aamuisin, ennen kuin turistiryhmät saapuvat, ovi on auki, ja sisään astuu nepalilaisia palvojia. He kapuavat portaita toiseen kerrokseen, koskettavat Kumarin lapsenvarpaita ja rukoilevat tältä apua sairauksiin sekä onnea päivän kiertoon.

Jumalatar ja maolaiset

Katmandu tarjoaa harvinaisen tilaisuuden: koko maailmassa ei taida olla toista paikkaa, jossa pääsee näkemään silmästä silmään taivaallisen olennon, jumalattaren.

”Kerron sinulle lyhyesti, mikä Kumari on”, tohtori Narayan P. Shrestha sanoo puhelimessa.

Nepalin entisen kuningasperheen entinen opettaja ja neuvonantaja tuntee Nepalin jumalatarmyytin kaiketi paremmin kuin kukaan muu maallikko, onhan hän kirjoittanut teoksen Kathmandu – the Eternal Kumari.

”Kumari tarkoittaa newarien (Kathmandunlaakson asukkaiden) kielellä neitsyttä. Hän on nuoruuden, viattomuuden ja koskemattomuuden symboli. Ennen kuin lapsijumalatar on vuodattanut ensimmäisen kuukautisverensä, hän edustaa puhdasta ja aina vehantaa Äiti-Maata.”

Itse asiassa kumari joudutaan vaihtamaan myös silloin, jos hän saa verta vuotavan haavan. Syynä on se, että kumarin suonissa uskotaan virtaavan veren sijaan maidon. Ja veren vuotaminen tarkoittaa sitä, ettei tyttö ole enää jumalatar.

Kumarin suonissa uskotaan virtaavan veren sijaan maidon.

Ensimmäisten kuukautistensa jälkeen Kumari vaihdetaan uuteen, yleensä kolme tai nelivuotiaaseen tyttöön. Jumalatar valitaan salamyhkäisin menoin, joilla testataan kokelaiden lujaa luonnetta, rohkeutta ja virheetöntä ulkonäköä. Tärkein ominaisuus oli pitkään Kumarin ja kuninkaan horoskooppimerkkien yhteensopivuus, sillä Äiti-Maan inkarnaationa Kathmandun Kumari on antanut voiman myös Nepalin kuninkaille.

Paha vain, ettei Nepalilla ole enää kuningasta. Nepalin vuosikymmenen mittainen verinen sisällissota päättyi 2006, ja kaksi vuotta myöhemmin entiset maolaissit voittivat maan parlamenttivaalit. Toukokuussa 2008 tuoreet kansanedustajat äänestivät kuningas Gyanendran pois valtaistuimeltaan, ja yhdessä yössä Nepalista tuli maailman nuorin tasavalta.

Samalla potkut sai kuninkaallinen pappi, jonka tehtäviin oli kuulunut sekä kruunata kuninkaat että valita Kumarit.

Maolaiset uhkasivat panna pisteen myös Kumarin palvonnalle. Heille Kumari oli elävä esimerkki maan vanhakantaisesta feodaalisuudesta. Toisaalta, joku voisi sanoa, etteivät maolaisetkaan kuulosta kovin raikkaalta tuulahdukselta 2000-luvulla.

Maolaisten poliittinen valtakausi Nepalissa sujuikin kankeasti. Muut puolueet vastustivat kaikkia heidän uudistuksiaan ja maa joutui limboon, jossa mitään päätöksiä ei ole saatu tehtyä. Nepalin poliittisesta kentästä on tullut niin hajanainen, ettei maalle ole saatu tehtyä edes perustuslakia.

Poliittisesta sekasorrosta tuli Kumarin pelastus: maolaisten vastustuksesta huolimatta jumalatar sai jäädä palatsiinsa. Nykyisin hän tosin siunaa kuninkaan sijaan maan presidentin ja pääministerit, jotka vaihtuvat tiuhaan.

Arvoituksellinen jumalatar

Vaikka jumalatarta kävisi katsomassa vaikka kuinka monta kertaa, hänen kivikasvonsa tarjoavat vain arvoituksia.

Vastauksia jumalallisen elämän mysteeriin voi sentään etsiä kirjasta From Goddess to Mortal, Jumalattaresta kuolevaiseksi. Teoksen on kirjoittanut Rashmila Shakya, joka palveli Kumarina 1980-luvulla.

Esipuheessa Shakya kertoo tehneensä kirjan voidakseen kumota monia Kumariin liittyviä harhaluuloja. Yksi yleisimmistä on se, etteivät kumarit voisi aikuistuttuaan hankkia perhettä: entisten jumalattarien kanssa naimisiin meneviä miehiä uskotaan odottavan ennen aikainen kuolema. Shakyan mukaan suurin osa entisistä kumareista on kuitenkin avioitunut onnellisesti.

Kumarina Shakyan päivät seurasivat rutiinia. Aamuisin hän otti vastaan rukoilijat, minkä jälkeen oli vuorossa leikkimistä, jonka keskeyttivät aina silloin tällöin turisteille näyttäytymiset. Puolen päivän jälkeen hän sai muutaman tunnin yksityisopetusta, joka rahoitettiin Kumaria katsomaan tulleiden turistien lahjoituksilla.

Jumalatar tiiraili ulkopuolista maailmaa ikkunansa varjoista, osin kateellisena, osin ihmetellen.

Välillä hän tiiraili ulkopuolista maailmaa ikkunansa varjoista, osin kateellisena, osin ihmetellen. Iltapäivällä hänen yksinäisyytensä helpottui, kun palatsinvartijan perheen lapset pääsivät koulusta. Jumalattarena hän sai tietenkin valita leikit ja pelit, olihan hänellä perheessä ylin määräysvalta.

Päivien rytmin rikkoivat vain uskonnolliset juhlat, jolloin Shakya Kumaria kannettiin kantotuolissa ympäri riemuitsevaa kaupunkia kuin nepalilaista, ylikierroksilla käyvää versiota Lucia-neidosta.

Ei ole helppoa olla jumalatar

Vaikeinta jumalattarena olemisessa sanotaan olevan se hetki, jolloin omalaatuinen prinsessasatu päättyy. Kumari joutuu luopumaan taivaallisista koruistaan ja muuttumaan tavalliseksi tytöksi.

Ensinnäkin, hänen on opeteltava kävelemään. Tokihan hän osaa sipsutella eteenpäin, mutta se on hänelle täysin vierasta, miten laittaa jalkaa rivakasti toisen eteen.

Jumalatarvuosinaan hän ei ole ottanut askeltakaan kotinsa ulkopuolella, sillä kumari ei saa koskea maahan, jota hän edustaa. Muuten kaksi samanarvoista voimaa koskettaisi toisiaan, eikä seurauksena olisi mikään aivan pieni pamaus, vaan maailmankaikkeudellinen oikosulku.

Kun erikoinen prinsessasatu päättyy, entisen jumalattaren on aivan ensimmäiseksi opeteltava kävelemään.

Entisen Kumarin on totuttava myös siihen, ettei hän ole enää oman pienen valtakuntansa keskipiste, vaan osa suurta ja välinpitämätöntä ulkomaailmaa. Uskovaiset eivät enää lankea hänen jalkojensa juureen, vaan hänen on opittava tiskaamaan. Hänen on myös opittava löytämään ystäviä, mikä ei ole aivan helppoa teini-ikäiselle tytölle, joka on kasvanut kuin tynnyrissä ja tottunut saamaan läpi kaikki tahtonsa.

Lisäksi hänen on jätettävä palatsinvartijoiden perhe, jonka luona hän on viettänyt suurimman osan elämästään ja palattava takaisin oikeiden vanhempiensa luokse, joita hän tuskin enää edes tuntee.

Vaikka Kumarin valtaistuimelta on kova pudota, on se silti parempi kohtalo kuin jäädä siihen istua jököttämään. Sellainenkin ihme Nepalissa on tapahtunut, että yksi jumalattarista on jäänyt neitseellisen ruumiinsa vangiksi.

Peräkammarin kumari

Valokuvassa on jotakin hyvin outoa. Vahvasti meikattu, kärttyisän näköinen jumalatar näyttää aivan liian kookkaalta ja aikuismaiselta pienelle valtaistuimelle, jolle hän on ahtautunut.

Valokuva riippuu monen muun kuvan joukossa seinällä Patanin Kumarin kotona. Kathmandun kumari ei ole Nepalin ainoa jumalatar, vaan naapurikaupungeissa Patanissa ja Bhaktapurissa on omat lapsijumalattarensa muistoina ajoista, jolloin ne olivat itsenäisiä kuningaskuntia. Koska esikaupunkien kumarit ovat vähempiarvoisia pääkaupungin kuninkaalliseen jumalattareen verrattuna, heidän luonaan voi ulkomaalainenkin päästä käymään.

Patanin kumarilla ei ole omaa palatsia, vaan hän asuu kolmikerroksisessa kotitalossaan. Sisältä ikivanha tiilitalo on remontoitu karun betoniseksi.

Ja tässä sitä sitten ollaan valokuvia katselemassa, paikallisen turistioppaan Manojin paikalle johdattamana. Kuvia esittelee Kumarin äiti sillä aikaa, kun jumalatar laittautuu takahuoneessa rooliinsa.

Kumarin äiti paljastaa salaisuuden, josta ei Katmandun turistioppaissa kerrota. Valokuvien iäkkäältä näyttävä nainen on Dhana Kumari, joka toimi Patanin Kumarina vuodet 1953–1985, 34-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hänen tilalleen on valittu jo useampikin uusi lapsijumalatar, vaikka Dhana väittää, ettei hän ole vieläkään vuodattanut kuukautisvertaan.

Nykyisin jo yli kuusikymppinen neitsytjumalatar, nykyisen Kumarin täti, pitää yhä sinnikkäästi kiinni omasta jumaluudestaan, ja hänen veljensä sekä muutamat uskolliset kannattajat käyvät häntä yhä palvomassa. Vanha kumari asuu samassa talossa nuoren Kumarin kanssa, mutta pysyttelee tämän vierailun ajan piilossa peräkammarissaan.

”Hän tietää nykyisyyden, menneen ja tulevan. Jumalatar tietää kaiken”

Lopulta 13-vuotias Chanira Kumari astuu esiin. Jumalattaren tapaaminen silmästä silmään on jännittänyt etukäteen. Mitä taivaalliselta tietäjältä ja onnen tuojalta voi kysyä?

”Hän tietää nykyisyyden, menneen ja tulevan. Jumalatar tietää kaiken”, opas Manoj on luvannut.

Mutta jännittäminen on turhaa. Paljastuu, että myös Patanin kumari on sen verran pyhä, etteivät hänen kanssaan saa tavalliset kuolevaiset rupatella.

Niinpä äiti ehdottaa valokuvien ottamista.

Kamera räpsyy, ja Chanira koettaa pysytellä arvolleen sopivan totisena. Lopulta hän katoaa viereiseen huoneeseen katsomaan intialaista saippuaoopperaa.

Manoj lohduttaa: ”Jos pyydät suullasi, ei pyyntösi välttämättä ole aito. Mutta kun pyydät sydämestäsi, kumari tietää ja auttaa.”

Kun sidomme kenkiä porraskäytävässä ja pujotamme vöitämme takaisin housuihin – hindujumalattaren luo ei sovi astua nahkaisissa asusteissa – huoneistosta kantautuu kikatusta. Nuoren tytön heleä nauru saattelee koko matkan alas portaita ulos asti.

”Koskaan aikaisemmin en ole kuullut hänen kikattavan”, Manoj sanoo. ”Sen täytyy tuoda hyvää onnea, jos saa jumalattaren nauramaan!”

Ihmisoikeusjärjestöjen hampaissa

Jumalattarelta olisi tietenkin pitänyt kysyä elämän tarkoitusta. Mutta häneltä olisi kysynyt mielellään sitäkin, millaiseksi hän kokee oman asemansa. Sillä Kumarin perässä eivät ole ainoastaan maolaiset, vaan instituutiota vastustavat myös lukuisat lastensuojelujärjestöt.

Järjestöjen mukaan kumarina oleminen loukkaa lapsen ihmisoikeuksia: lapsityötä se on jumalattarenkin homma.

Kun uusi Kathmandun kumari on valittu noin neljävuotiaana, hänet viedään omasta kodistaan palatsiinsa, jossa hän asuu palatsinvartijan perheen tykönä varhaisteini-ikään asti. Sen ajan kumari on käytännössä palatsinsa vanki, sillä hän pääsee sieltä ulos vain 13 vuosittaisen juhlan aikana ja silloinkin osana juhlakulkuetta. Kumari ei voi käydä tavallista kolua, vaan hän saa opetuksensa yksityisopettajalta.

Kumari on käytännössä palatsinsa vanki, sillä hän pääsee sieltä ulos vain uskonnollisten juhlien aikana.

Jumalattarelta on riistetty oikeus tavalliseen lapsuuteen, mutta voi kumarina olemisen traagisuudesta olla toistakin mieltä. Kumarin lapsuus ei ehkä ole niitä tavanomaisimpia, mutta se on turvatumpi kuin monen muun nepalilaisen. Valtio maksaa ainakin jumalattaren ylläpidon.

Kumari on myös tärkeä osa nepalilaista kulttuuria. Perinteen juuret ulottuvat 400-luvulle asti, ja nykyisessä muodossaan Kumaria on palvottu vuodesta 1701. Epäyhtenäisessä ja epävakaassa Nepalissa, jossa asuttaa satakunta eri etnistä ryhmää ja kastia, kumarien vaihtuminen edustaa jatkuvuutta.

Kuten entinen kumari Rashmila Shakya kirjoitti vuonna 2005: ”Maamme tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin epävarma, mutta kannattaa muistaa, että kumari on säilynyt jatkuvuuden symbolina läpi kahden dynastian ja 1900-luvun valtavien poliittisten muutosten. Mitä epävarmempia ovat ajat, sitä enemmän me taidamme tarvita symboleita, jotka estävät meitä eksymästä.”

Shakya toivoi, että perinne jatkuisi. Vaikka hän oli Kumarina joutunut luopumaan monesta, hän myös koki saaneensa paljon. Jumalattaren näkemisen ikkunasta täytyy olla vain kalpea heijastus siitä ihmeestä, miltä tuntuu olla jumalatar.

Tuntuu jotenkin kauniilta ajatus siitä, että vielä on olemassa paikka, jossa voi nähdä jotakin niin outoa ja yliluonnollista kuin elävän jumalattaren. Koko maailma ei ole menettänyt viatonta lapsenuskoaan.

Mieltä jää sen sijaan vaivaamaan kuusikymppinen peräkammarin kumari. Koristavatko hänen huonettaan yhä nuket ja pehmopandat?

Hän ei ole menettänyt jumaluudelle ainoastaan lapsuuttaan, vaan myös aikuisvuotensa. Mutta hänen kohtalostaan voi tuskin syyttää kumari-instituutiota. Häntä ei pakotettu pysymään kumarina, vaan hän jäi oman uskonsa vangiksi. Ehkä hän ei olekaan katkeran näköinen siksi, että joutuu yhä istumaan lapsen valtaistuimellaan, vaan koska nuoremmat jumalattaret ovat syrjäyttäneet hänet.

Hän taitaa olla se tyttö, joka ei olisi halunnut prinsessasadun koskaan päättyvän.

Lue lisää:

Uskomattomat uskonnot

Nepal-opas