Annapurnan-kierros eli Annapurna Circuit on yksi maailman kuuluisimmista vaellusreiteistä. Vaellus vie Nepalissa Himalajan lumihuippujen viertä alati vaihtuvissa maisemissa. Kun Annapurnan kierroksen kulkemiseen meni aikoinaan kolme viikkoa, uudet tiet ovat lyhentäneet patikointipäivät kahdeksaan.
Kävimme testaamassa, ovatko tiet pilanneet vaellusreitin, kuten jotkut väittävät, vai ovatko ne tehneet siitä entistä houkuttelevamman?
Läpi aamuyön pimeyden ja usvan hahmot nousevat, tuiman päättäväiset ilmeet kasvoillaan. Kun aamu alkaa sarastaa, ympärillä levittäytyvät kivierämaa ja valkoiset vuoret. Vuorten huiput eivät enää näytä olevan korkealla yläpuolella vaan melkein kulkijoiden tasolla.
Lähestymme Annapurnan kierroksen huippukohtaa, kirjaimellisesti. Reitin korkeimmalle kohdalle, Thorong La -solaan 5416 metrin korkeuteen, noustaan kuin toiseen todellisuuteen, koko maailman katolle.
La tarkoittaa paitsi solaa myös sitä vartioivia demoneita. Himalajalla henkiolentojen uskotaan synnyttävän myrskyjä ja päättävän, koska solista pääsee yli.
Suosiollisimmillaan demonit ovat aamuvarhaisella, siksi olemme lähteneet nousemaan jo ennen sarastusta. Iltapäivällä tuulet voimistuvat ja myrskyt uhkaavat.
On askellettava hitaasti, voimia säästellen. Ollaan paljon korkeammalla kuin Alppien korkein vuori, Mont Blanc (4810 m.). Tällä korkeudella ilmassa on vain puolet siitä hapesta mitä merenpinnan tasolla.
Takana on seitsemän päivää patikointia. Täytyy toivoa, että olemme matkan varrella pyörittäneet tarpeeksi rukousmyllyjä, joiden sisällä on paperille kirjoitettuna myötätunnon mantra Om mani padme hum.
Jokainen pyöräytys lähettää ilmoille rukouksen, joka suojelee matkalaisia.
Onko Annapurnan kierros pilalla?
Annapurnan kierros on pilalla. Niin kuulee sanottavan tästä reitistämme, yhdestä maailman kuuluisimmista vaelluspoluista. Kierros vie komeiden lumihuippujen viertä ympäri Annapurnan massiivin. Kierroksen varrella voi nähdä kolme maailman 10 korkeimmasta vuoresta sekä 13 muuta yli 7000 metrin nousevaa huippua.
Vielä jokunen vuosi sitten Annapurnan kiertämiseen meni 18 päivää. Nykyisin reitin patikoi kahdeksassa päivässä, kiitos muutaman vuoden sisällä valmistuneiden uusien teiden.
Joidenkin mielestä tiet ovat pilanneet reitin. Ainakin siitä on tullut helpommin lähestyttävä. Enää kierroksesta nauttiakseen ei tarvitse olla maailmaa kuukausikaupalla kiertävä reppureissaaja, vaan maisemista ehtii nauttia lomallaan tavallinen työssäkävijäkin.
Olen lähtenyt vaellusryhmän mukana reitille katsomaan, millainen kokemus on tämä typistynyt Annapurnan kierros. Aloitetaan siis matka alusta.
Vaellus alkaa pitkällä bussi- ja jeeppimatkalla
Jeeppi kompuroi metsän keskellä ylös kuhmuraista kärrypolkua. Takana on kuuden tunnin bussimatka Nepalin pääkaupungista Kathmandusta Annapurnan juurelle Besisahariin reilun 800 metrin korkeuteen. Sieltä matka jatkuu jeepillä vielä kolme tuntia 1430 metrin korkeudelle Chamjeen. Jeeppimatkalla ohitamme kolmen päivän kävelyn.
Seuraavana aamuna matka jatkuu patikoiden vehreissä havupuumaisemissa, yli pitkän riippusillan ja ylös kanjonin reunaa, jonka pohjalla joki virtaa pauhaavana koskena. Polkua reunustavat villit kannabispuskat, ja vesiputoukset kohisevat korkeuksista.
Vuoria näemme vihdoin toisen vaelluspäivän aamuna, kun näkyviin ilmestyy kaukaisuudessa häämöttävä lumihuippuinen Manaslu (8156 m.). Nepalilaiset kutsuvat vuoriksi vain lumihuippuja – kaikki muut ovat kukkuloita.
Iltapäivällä näemme jo hieman lähempänä nousevan Annapurna II:n (7937 m.). Sen komeaa, lumista vuorenselkää ihaillessani alan ymmärtää vuorikiipeilijöitä, jotka väkisinkin haluavat kamppailla ylös vuorten huipuille asti, lumen ja jään armottomaan valtakuntaan.
Himalajalla asuvat vuoristolaiset uskovat huippujen olevan jumalten ja henkien asuinsijoja.
Maurice Herzog ja Annapurnan valloitus
Annapurna on sanskritin kieltä ja tarkoittaa Elonkorjuun jumalatarta. Syynä voi olla se, että vuoren eteläpuoliset rinteet ovat Nepalin sateisinta aluetta ja sadot runsaat.
Tunkeilijoista Elonkorjuun jumalatar ei pidä. Massiivin korkein huippu, Annapurna I (8091) on yksi vaarallisimmista kiivettävistä. Vuoteen 2012 mennessä sen huippua valloittaneista vuorikiipeilijöistä lähes joka kolmas oli kuollut yrittäessään. Vuonna 2015 Annapurna I:n rinteillä kuoli kuuluisa suomalainen vuorikiipeilijä Samuli Mansikka.
Kuolettavaksi vuoren tekevät alituiset, arvaamattomat lumivyöryt.
Vaarallisuudestaan huolimatta Annapurna I oli ensimmäinen yli kahdeksantonninen vuori, joka onnistuttiin valloittamaan. Ranskalaisen retkikunnan johtaja, Maurice Herzog, kirjoitti vuoden 1950 valloituksesta kirjan, Annapurna, joka on yksi kiipeilykirjallisuuden klassikoista.
Seikkailutarina kertoo kiipeilijöiden välisestä kumppanuudesta, jonka voimalla he ylittävät vaikeimmatkin esteet. Kirja päättyy sanoihin, joissa Herzog kannustaa jokaista etsimään omaa Annapurnaansa, unelmaa, jonka toteutuminen tekee elämästä merkityksellisen.
Paha vain, että kirja on isoksi osaksi pötyä.
Herzog – joka menetti seikkailussa sormensa – oli todellisuudessa omahyväinen opportunisti. Herzogista tuli menestyskirjansa jälkeen ranskalainen superjulkkis ja urheiluministeri, mutta retkikunnan muut jäsenet vaipuivat unholaan.
Ennen matkaa Herzog oli pakottanut heidät allekirjoittamaan sopimuksen, joka kielsi heitä antamasta seikkailusta edes haastatteluja.
Ja Annapurnakin tuli kiivettyä melkein vahingossa. Herzog aikoi alun perin kiivetä Kaligandaki-kanjonin toisella puolen olevan, satakunta metriä korkeamman Dhaulagirin, muttei onnistunut edes löytämään tietään sen rinteille.
Himalajan huipuilla asuvat arvaamattomat jumalat
Tattaripellot säihkyvät vaaleanpunaisina, vuoret valkoisina. Kolmannen ja neljännen vaelluspäivän kuljemme Pisangin seudulla, reilun kolmen kilometrin korkeudessa.
Kukkuloiden rinteillä keikkuu upeita, ikiaikaisilta näyttäviä kyliä. Tiiviisti rakennetut talot näyttävät raunioilta, sillä niiden yläkerta toimii avoseinäisenä latona, jossa sadot kuivataan. Ihmiset asuvat keskikerroksessa ja eläimet alakerrassa.
Laakson pohjalla virtaa jäätiköiltä laskeva, hopeisena kimaltava joki. Maisemat ovat paratiisimaiset. Eivät nämä vuoristoseudut taida olla hullumpia paikkoja elää. Vettä on runsaasti, ja aurinko lämmittää olematta läkähdyttävän kuuma.
On helppo ymmärtää, miksi paikalliset pitävät vuoria jumalinaan. Jumalat eivät ole täällä piilossa pilvenhattaroiden reunalla, vaan alati näkyvissä muistuttamassa olemassaolostaan.
Vuoret osaavat olla paitsi anteliaita sateen tuojia, myös julmia ja arvaamattomia. Rinteillä näkyy hurjien maanvyörymien jälkiä. Koska tahansa vuori saattaa voimallaan pyyhkäistä varoittamatta talon ja elämän pois.
Arvaamattomien voimien äärellä eläminen on tehnyt ihmisistä syvän uskonnollisia. Rukousmyllyjä ja tuulessa liehuvia, värikkäitä rukouslippuja on niin kylissä kuin polkujenkin varrella. Rukouslippujen värit symboloivat viittä elementtiä – ilmaa, tulta, vettä, maata ja avaruutta – joiden armoilla täällä eletään.
Kuuluisan munkin kerrotaan kysyneen, onko se lippu vai tuuli, joka liehuu. Ei kumpikaan, kuului vastaus. Se on oma mielemme.
Vuorilla harjoitettavan tiibetinbuddhalaisuuden mukaan mitään ei ole olemassa itsessään. Maailma on olemassa vain omassa mielessämme ja suhteessa muihin. Niinpä jumalat ja demonit yhtä todellisia tai epätodellisia kuin me itsekin.
”Kuulostaa ihan Matrix-elokuvalta”, matkatoveri toteaa.
Kuka pelkää vuoristotautia?
Viides vaelluspäivä on lepopäivä. Vietämme sen valkohuippuisten vuorten ympäröimässä Manangissa korkeaan ilmanalaan sopeutuen. Manang (3519 m.) on reitin korkeimmalla sijaitseva oikea kylä. Tästä eteenpäin kaksi viimeistä majapaikkaa ovat enää vaeltajia palvelevia majataloja.
Korkeus tuo matkaan jännitysnäytelmän tunnun. Päivittäin olemme arvuutelleet matkatoverien kesken, miten selviämme yhä korkeammalla. Koska iskee pääkipu ja koittaa se yö, jolloin ei saa enää nukuttua, vaan pyörii huonovointisena makuupussissa?
Annapurnan vaelluksella hyvällä kunnolla on vain vähän merkitystä. Ratkaisevaa on se, miten hyvin sopeutuu korkeaan ilmanalaan. Usein huonokuntoiset sopeutuvat hyväkuntoisia paremmin, jälkimmäiset kun tapaavat nousta korkeutta liian nopeasti.
Vuoriston zeniläisiä opetuksia on se, että mitä hitaammin kulkee, sen nopeammin on perillä.
Jyrkänteen reunalla tasapainoileva, kapeiden kujien Manang on kiehtova yhdistelmä perinteistä, terassiviljelmistään elävää kylää ja vaeltajien majataloja. Kylästä löytyy jopa kaksi piskuista elokuvateatteria, jotka näyttävät illasta toiseen Brad Pittin tähdittämää elokuvaa Seitsemän vuotta Tiibetissä.
Puupenkit on päällystetty jakinnahalla.
Majatalomme seinällä on lumileopardien kuvia, jotka hotellin omistaja on napannut vain kahden tunnin patikkamatkan päässä Manangista.
Lumileopardien lisäksi korkealla vuoren rinteillä on luostareita. Edellisvuonna yhteen niistä vetäytyi ranskalainen mies, joka paastosi itsensä hengiltä. Vuoristotautia taitaa olla monenlaista.
Vaeltaminen yhdistää
Huikeiden maisemien lisäksi vaelluksella on ikimuistoista toveruus matkalaisten kesken. Päivästä toiseen jaamme kotoisalta hernekeitolta maistuvat linssikeittoateriat, dal bhatit, ja vähemmän kotoisat reikävessat.
Jaamme meditatiivisen hiljaisuuden vuorten äärellä ja riemun, kun kuudentena vaelluspäivänä näemme ensimmäisen kerran jakkeja.
Otukset sopisivat hyvin Muumilaaksoon. Kauempaa niiden jalkoja ei näe pitkien karvojen alta, vaan tuntuu kuin ne leijailisivat ruohikon yllä. Suuresta koostaan huolimatta ne liikkuvat ketterästi rinteillä.
Jakit ääntelevät harvoin, vähän kuin me suomalaiset, ja silloinkin kummallisesti mölisemällä.
Matkalla Yak Kharkaan (4010 m.) korkea ilmanala on antanut ensimmäiset varoituksensa. Patikkapäivän puolivälissä yksi matkaseuralaisista on vähällä pyörtyä. Toinen matkaseuralaisistamme on puolestaan muuttunut iloisesta vitsailijasta huonotuuliseksi murjottajaksi – sekin korkean ilmanalan vaikutuksia.
Onneksi molemmat pystyvät jatkamaan seitsemäntenä päivänä matkaa seuraavaan majapaikkaan Thorong Pediin (4530 m.) ja sieltä ylöspäin kohti Thorong La -solaa.
Kohti Thorong La -solaa
Herätyskello soi aamuneljältä. Edessä on päivä jota olemme odottaneet – ja vähän jännittäneetkin. Pikaisesti nautitun aamiaisen jälkeen lähdemme puoli viideltä nousemaan kohti 5416 korkeudessa odottavaa Thorong La -solaa.
Polku vie melkein suoraan ylöspäin. Nouseva aurinko paljastaa upeat kuumaisemat. Elotonta ylänköä ympäröivät joka suunnalla lumihuiput. Ilma käy yhä ohuemmaksi.
Kävelemistäkin raskaampaa on valokuvien ottaminen. Jo se lyhyt hetki, kun pysäyttää hengittämisen painaakseen kameran laukaisemista, saa keuhkot huutamaan lisää happea.
Mutta kun näin kauas on tultu, periksi ei anneta. Kun löytää oikean askelrytmin, olo on jossain kärsimyksen ja nautinnon ulottumattomissa.
Viimein, huipulla! Halaamme toisiamme ja korkkaamme mukana kannetut pienet rommipullot.
Thorong La -sola on korkein paikka, jonka moni meistä vaeltajista kokee. Esimerkiksi Everestin perusleiri jää satakunta metriä alemmaksi. Suosituista vaelluskohteista korkeammalle pääsee vain Tansanian Kilimanjarolla (5895 m.).
Solan toisella puolen avautuvat aivan uudenlaiset maisemat: Mustangin alueen kuiva, kivikkoinen vuoristoerämaa. Annapurnan massiivi pysäyttää sateet ja vuoriston pohjoinen puoli on elottoman kuivaa vuoristoerämaata.
Tästä eteenpäin matka on pelkkää alamäkeä. Jalat pitkästä noususta vetelinä kompuroimme 1600 metrin korkeuseron sorapolkua alas Muktinathiin, jonka temppeli on yksi Himalajan pyhimmistä.
Hindujen uskomuksen mukaan Muktinathissa voi puhdistua synneistä ja huonosta karmasta. Buddhalaiset taas kunnioittavat Muktinathia yhtenä 24:stä tärkeästä tantristen voimien kohtauspisteestä, jossa Guru Rimboche meditoi 700-luvulla matkatessaan Intiasta Tiibetiin tuoden buddhalaisuuden mukanaan.
Muutama vuosi sitten Mukhtinath oli vaikeasti saavutettava pyhiinvaelluspaikka, jonne pääsi vain patikoimalla. Nykyään sinne vie tie. Sitä pitkin mekin lähdemme seuraavana aamuna paluumatkalle.
Illalla juhlimme vaellustaipaleemme päättymistä majatalomme ravintolassa oluella ja jakkipurilaisilla.
Tiet tuovat kipeästi kaivattua kehitystä
”Eihän tätä edes tieksi tunnistaisi”, yksi matkaseuralaisista toteaa jeepissä matkalla Muktinathista kohti Pokharaa. Kapea hiekkatie kulkee huimaavien rotkojen reunaa.
Matkanteko katkeaa vähän väliä. Ensin pitää kasata suuria kiviä tiellä oleviin kuoppiin, ja myöhemmin edellä kulkeva bussi juuttuu mutaan valtavista renkaistaan huolimatta. Kolmannen keskeytyksen aiheuttaa tien tukkiva rekka, joka taka-akseli on hajonnut tien höykkyytyksessä.
Maanvyörymät tapaavat tukkia vuoristoteitä ja sateet huuhtoa niitä kokonaan pois. Annapurnaa kiertävä tie on helppo kuvitella elävänä olentona, jolla oma tahtonsa ja erikoiset oikkunsa.
Taitamme autolla kahdessa päivässä viiden päivän patikkamatkan. Matka taittuu upeita maisemia ja hirvittäviä rotkon reunoja ihmetellessä, mutta kertakaan ei iske tunne, että kävelyä olisi vielä halunnut jatkaa.
Eivät tiet ole pilanneet Annapurnan kierrosta. Pikemminkin päinvastoin. Vanhasta Annapurnan kierroksesta on tiivistetty jäljelle parhaat palat. Nyt matkalla on sopiva draaman kaari, kun patikointi päättyy hurjimpaan nousuunsa.
Thorong La -solan ylityksen jälkeen paluumatka kävellen alas vuorilta tuntuisi antikliimaksilta.
Eikä totta puhuen tietä ole rakennettu meitä turisteja ajatellen, vaan paikallisille asukkaille. Nepalin hallitus on luvannut, että vuonna 2016 kenelläkään nepalilaisella ei ole yli neljän tunnin kävelyä lähimmälle tielle. Tavoite on kunnianhimoinen: maassa on edelleen lukemattomia kyliä muutaman päivän kävelymatkan takana.
Teiltä toivotaan paljon. Niitä pitkin maanviljelijät saavat tuotteensa markkinoille, eikä nälkä enää uhkaa entiseen malliin, jos oma sato jää laihaksi. Lääkäriinkin pääsee.
Kehitystä tarvitaan. Nepal on maailman köyhimpiä maita, jossa yli neljännes väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, ja juuri vaikeakulkuisilla vuoristoseuduilla. Matkailu ei ole onnistunut heitä köyhyydestä nostamaan.
Vaeltajia on käynyt Annapurnan alueella 1990-luvun alusta noin 60 000 henkeä vuodessa, mutta heistä on jäänyt alueelle vain vähän tuloja, sillä he tapaavat maksaa päivässä vain kymmenkunta euron ruuasta ja majoituksesta.
Reitin lyhentyminen tuo todennäköisesti aikaisempaa vauraampia trekkaajia, joilta voi laskuttaa palveluista enemmän.
Toki kehityksellä on myös häviäjänsä. Alku- ja loppumatkan majataloilta ovat kadonneet asiakkaat. Tosin osan majatalonpitäjistä kerrotaan sijoittaneen säästönsä tiellä liikennöiviin busseihin ja jeeppeihin.
Vaeltajan kannalta vain yksi asia jää uupumaan. Emme missään vaiheessa näe itse Annapurna I:stä, sillä ohitamme sen auton kyydissä iltapäivällä, kun pilvet ovat jo kätkeneet vuoren. Patikoijat ovat voineet nähdä huipun aikaisen aamun kirkkaudessa.
Onhan se tavallaan nurinkurista, että legendaarinen nimikkohuippu jää kierroksella näkemättä.
Vaan sellaista taitaa kehitys olla. Jotta voi jotain saada, on jostain myös luovuttava. Sen Annapurnan juurella asuvat vuoristolaiset ovat tainneet oppia jo ikiaikoja sitten anteliailta mutta äkkipikaisilta vuortenjumaliltaan.
Näin teet Annapurnan kierroksen
Edullisimmin pääsee järjestämällä vaelluksen itse Pokharassa, Nepalin vaelluskeskuksessa. Varaa järjestelyihin ainakin muutama päivä. Matkan voi taittaa myös ilman opasta ja kantajaa.
Katso tarjoukset Pokharan majapaikkoihin.
Vaellusmatkat Nepaliin
Suomalainen Mandala Travel -matkatoimisto järjestää kahdenkymmenen vuoden kokemuksella kiipeily- ja vaellusmatkoja mm. Annapurnan, Langtangin ja Everestin kansallispuistoihin, sekä Nepalin kulttuuri- ja luontomatkoja.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
