Planeetta Gobi – roadtrip oudossa autiomaassa

Gobin autiomaan karut maisemat tuovat paimentolaisten ufomaisine jurttineen mieleen tieteiselokuvan lavasteet. Mongolian eteläosien muutkin vetonaulat ovat kuin toiselta planeetalta: turisteja houkuttelevat Gobiin dinosaurusten fossiilit ja maailman korkeimmat hiekkadyynit. Viikon roadtrip Gobin autiomaassa on ikimuistoinen seikkailu.

Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen

”Onko meidän pakko mainostaa televisiossa?”, vaikerran.

”Johan minä selitin, että se on kätevin tapa löytää tulkki”, kuuluu vastaus.

Tilanne on tukala. Olemme Dalanzadgadin, Gobin autiomaan suurimman kaupungin, tv-asemalla. Ulkona odottavan jeepin pitäisi viedä meidät viikoksi tutustumaan autiomaassa asuvien paimentolaisten elämään, mutta kielitaitoisen oppaan löytämisestä on muodostunut ongelma.

Pelastava enkeli on kadulla tapaamamme opastyttö, joka puhuu englantia. Harmiksemme hän on viimeisillään raskaana ja muutenkin niin kiireinen, ettei voi lähteä mukaamme.

Tyttö jatkaa mainostekstin luonnostelemista paperilapulle. Pää savuten yritän laskea, paljonko meillä on varaa maksaa mainoksesta. Luottokortti ei ole toiminut yhdessäkään mongolialaisessa pankissa yli viikkoon, ja käteistä on jäljellä alle sata euroa.

”Mainoksenne nähdään joka ainoassa jurtassa, eikä tämä nyt niin kallista ole.”

”Paljonko?”

”Kaksi ja puoli tuhatta tugrikia.”

Vilkaisemme valokuvaajan kanssa toisiamme. Tv-mainos muutamalla eurolla? Kiinni veti!

Ikuinen Sankari

Mainosteksti rullaa televisioruudun alareunassa koko loppuillan. Ilmoituksen hinta-laatusuhde paljastuu erinomaiseksi seuraavana aamuna: opaskandidaatteja saapuu ilmoittamallemme tapaamispaikalle kaksin kappalein.

Ensimmäinen on nuori radiojuontaja, joka leuhkii olevansa tunnettu koko Gobissa. Ikävä kyllä mies ei vaikuta tuntevan autiomaata laisinkaan. Toinen opasehdokas on keski-ikänen valokuvaaja. Hänen koko nimensä on Munkhbaatar.

1920-luvulla kommunistit kielsivät sukunimien käytön Mongoliassa. Tarkoitus oli horjuttaa perinteisten klaanien valtaa. Vasta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana mongolit ovat alkaneet ottaa takaisin esi-isiensä klaaninimiä. Suosituin sukunimi on luonnollisesti Borjigan, suurisukuisen Tšingis-kaanin klaaninimi.

Mongolien etunimet tuovat mieleen Pohjois-Amerikan intiaanit. Useat antavat vieläkin pelkän etunimen puhua puolestaan: Munkhbaatar tarkoittaa Ikuista Sankaria. On päivänselvää, että hän jos kuka pystyy pitämään meistä huolen valtavassa erämaassa.

Gobin autiomaassa ei ole teitä, ainoastaan suuntia

Neuvostovalmisteisen UAZ-jeepin takapenkillä täriseminen tuntuu villihevosen kesyttämiseltä. Muutaman tunnin höykytyksen jälkeen toivomme, että meillä olisi samanlaiset leveät vyöt, jotka pitivät Tšingis-kaanin ratsulähettien sisäelimiä paikoillaan satojen kilometrien ratsastusmatkoilla.

Gobissa ei edes ole teitä, vaan pelkkiä suuntia. ”Risteyksien” kohdalla renkaanurat hajaantuvat viuhkan lailla.

Mongolian maanteitä pidetään maailman surkeimpina, eikä syyttä. Oikeastaan Gobissa ei edes ole teitä, vaan pelkkiä suuntia. ”Risteyksien” kohdalla renkaanurat hajaantuvat viuhkan lailla.

Mongolia_Palonen_15
Gobin autiomaa on lähes asumatonta aluetta.

Autoamme ohjaavan Ulam-Undrakhin, Kasvavan Lähteen, mielestä tiettömyys on hauska asia. ”Joka reissulla ajetaan uutta reittiä. Paimentolaiset ovat koko ajan liikkeellä, joten etsimäni jurttaleiri saattaa olla seuraavalla vierailulla neljän kilometrin päässä edellisestä paikasta.”

Pysyviä teitä Mongoliasta on siis turha etsiä, mutta asialla on hyväkin puoli: mitä vaikeampaa liikkuminen Gobissa on, sitä paremmat mahdollisuudet alueella on säilyttää ainutlaatuisuutensa.

Elottoman autiomaan asukit

Mongolit eivät puhu Gobista, vaan Gobeista. Maisema ja ilmasto jakavat Kiinan ja Mongolian puolittaman, lähes neljä kertaa Suomen kokoisen autiomaan, noin kolmeenkymmeneen pikku-Gobiin. Niistä löytyy hiekkadyynejä, vuoria, kivikkoista aroa ja jopa vihertäviä saksaul-metsiä. Mannerilmasto takaa kesäisin neljänkymmenen asteen helteen. Talvisin pakkanen paukkuu samoissa lukemissa.

Mongoliksi Gobi tarkoittaa autiota, kuivaa ja karua paikkaa, mutta tarkemmin katsottuna se vain teeskentelee olevansa eloton. Eläimiä löytyy uhanalaista aasianvillihevosta (takhi), gobinkarhua (mazaalai) ja maailman ainoaa villien kamelien populaatiota myöten.

Salaperäisin Gobin asukas on kuitenkin allghoi khorkhoi, mongolialainen kuolemanmato. Tarinoiden mukaan tämä hiekassa elävä mato on myrkyllinen, ja se voi tappaa uhrinsa pitkänkin matkan päästä sylkäisemällä. Kuolemanmato on niin taitava piiloutuja, että yllättäen kaikki sitä etsineet retkikunnat ovat joutuneet palaamaan aavikolta tyhjin käsin.

Salaperäisin Gobin asukas on kuitenkin allghoi khorkhoi, mongolialainen kuolemanmato.

Tien varteen on kasattu tasaisin väliajoin shamanistinen kivipyramidi, ovoo. Suurin osa mongoleista on tiibetinbuddhalaisia, mutta autiomaassa hekin palvovat luonnonhenkiä. Ohikulkijan on tapana kiertää ovoo myötäpäivään ja heittää oma kivensä kasan päälle, tai laittaa kivien sekaan lahjaksi sininen rituaalihuivi, khadag.

Mekin heitämme kivemme kekoon. Kuin vastauksena rukouksiin hiukan pidemmästä tauosta seuraavan kukkulan juurella näkyy pieni jurtta.

”Tuonne pysähdymme juomaan airagia”, Ikuinen Sankari ilmoittaa.

Mongoliassa juodaan hapanta maitoa

Airag, alkoholipitoiseksi käytetty hapan maitojuoma, saa minut irvistämään. Ikuinen Sankari ja Kasvava Lähde täyttävät kulhojaan uudestaan, kun minä vielä taistelen ensimmäisen valtavan kupillisen kimpussa.

Mongoliassa maito – ja valkea väri ylipäänsä – on onnellisuuden vertauskuva. Jurttien valkean värin on tarkoitus houkutella hyvinvointia, ja mitä enemmän juo maitoa, sitä tyytyväisempinä jumalat pysyvät. Airag tuppaa kuitenkin tulemaan kehon läpi vikkelästi. Juomatauon jälkeen joudumme pysäyttämään auton jo muutaman minuutin kuluttua.

Sopivan vessapaikan etsiminen tasaisella arolla venähtää varsinaiseksi vaellukseksi. Lopulta matala painauma saa luvan kelvata. Vaikka näenkin auton seisoessani, kyykyssä olen sentään katseiden ulottumattomissa. Seuraavilla pysähdyksillä – joita on tiuhaan – turha kainous häviää. Komennan oppaan ja kuljettajan pysymään autossa, ja kyykistyn piiloon takapuskurin suojaan.

Gobin laulavat hiekkadyynit

Gobin autiomaasta löytyvät maailman korkeimmat hiekkadyynit. Kuuluisimpien dyynien nimi on Khongoryn Els, Laulavat Hiekat. Kahdentoista kilometrin levyinen muodotelma kiemurtee Gurvan Saikhan -kansallispuiston läpi sata kilometriä ja kohoaa yli kolmensadan metrin korkeuteen.

Kuin tyhjästä ilmestyneiden dyynien näkeminen vetää sanattomaksi. Aivan kuin valtava kuorma-auto olisi kipannut erämaan keskelle kasan hiekkaa jättiläislasten hiekkalaatikkoa varten.

Dyynien juurella meitä odottaa neljän jurtan leiri. Sen pihassa kaksi pikkutyttöä pomppii ruosteisella hetekalla kuin trampoliinilla. Huomatessaan automme he kirmaavat toivottamaan meidät tervetulleiksi.

Laskeva aurinko muokkaa dyynien ääriviivoja joka minuutti. Joku paimentaa kameleita kokoon moottoripyörällä kaahaten, ja nuorten kamelien kiljunta nostaa niskavillat pystyyn.

Jätämme jurtan katossa olevan aukon raolleen ja katselemme tähtitaivasta makuupussista käsin.

Ikuinen Sankari astuu vierasjurttaamme mukanaan sylillinen saksaul-puuta. Se on kaminaamme varten, sillä yöllä pakastaa. Saksaul on yksi Gobin ihmeistä. Puu palaa koko yön ja pitää jurtan niin lämpimänä, että katon aukon voi jättää raolleen ja katsella tähtiä makuupussista käsin.

Mongolia_Palonen_20
Gobin autiomaan kuuluisimpien dyynien nimi on Khongoryn Els, Laulavat Hiekat.

Dyynit ovat kauneimmillaan aikaisin aamulla, kun auringonsäteet piirtävät hiekkaan dramaattisia varjoja. Heräämme ennen aurinkoa ja suuntaamme kohti dyynejä. Isäntäväki katsoo peräämme kummastellen. Heitä ei kiinnosta hiekkakasoilla kiipeily, sillä voimat on säästettävä arjen askareisiin. Yleensä turistitkin kuljetetaan dyynien päälle kameleilla.

Matkalla dyyneille törmäämme yllätykseksemme suohon. Hypellessämme pienten purojen yli mättäitä pitkin kuulemme outoa suhinaa. Samassa meidät ympäröi tuhansien arokyyhkyjen parvi, joka syöksyy ylitsemme vain muutaman metrin korkeudella.

Huipulle kiipeäminen osoittautuu helpommaksi kuin olen pelännyt. Dyynin terävät reunat kimaltelevat kuuraisina pakkasyön jälkeen. Hiekka on kosteaa eikä se upota.

Dyynin huipulta aukeava näkymä on kuin toiselta planeetalta.

Korkeimmalta harjanteelta aukeava näkymä on kuin toiselta planeetalta. Ympärillä on vain karu autiomaa: keltaista hiekkaa ja horisontissa kohoavien tummien vuorten loppumaton jono. Huipulla liikkumatta maatessa voi kuulla, kuinka tuuli saa hiekan laulamaan muinaista lauluaan.

Rinnettä alas juostessa hiekan ääni muuttuu jalkojen alla hiljaisesta viheltelystä rempseäksi lauluksi. Matka dyynin juurelle kestää vain muutaman minuutin.

Fossiilikuume

Mongolia_Palonen_26
Bayanzag, Liekehtivät Kalliot, on Mongolian kuuluisin arkeologisten kaivausten paikka.

Punaiset hiekkakivipatsaat nousevat matalampien kumpujen keskeltä. Bayanzag, Liekehtivät Kalliot, on Mongolian kuuluisin arkeologisten kaivausten paikka. 1920-luvulla Roy Chapman Andrews, amerikkalainen luonnontieteilijä ja seikkailija jota pidetään Indiana Jonesin esikuvana, törmäsi Gobin eteläosassa dinosaurusten luihin. Muutaman vuoden aikana hänen retkikuntansa kaivoivat esiin yli sata dinosauruksen fossiilia, muiden muassa ensimmäisen dinosauruksen munan ja Jurassic Parkin tutuksi tekemän velociraptorin.

Täältä löydettiin myös kuuluisat ”taistelevat dinosaurukset”, joiden kivettynyttä kuolinkamppailua voi ihailla Ulaanbaatarin luonnontieteellisessä museossa. En ole fossiilifriikki, mutta hihat on pakko kääriä.

Kallio on pehmeää hiekkakiveä. Tongin maata sieltä täältä, kunnes uskon löytäneeni jotakin. Vaalea esine on jättimäinen – ja sen muoto tuo mieleen peniksen. Opaskirjamme neuvoo tarkastamaan luiden iän nuolaisemalla. Jos kieli tarttuu kiinni, kyse on fossiilista.

En uskalla nuolaista löytöäni. Valokuvaajakin kieltäytyy. Jatkamme kaivamista hämärään saakka, tuloksetta. Jätämme Liekehtivät Kalliot varmoina siitä, että jos olisimme jatkaneet vielä hetken, saaliina olisi ollut oman dinosauruksemme tai parhaassa tapauksessa kivettynyt muna.

Vaalean esineen muoto tuo mieleen peniksen. En uskalla nuolaista sitä.

Jurtan luona meitä odotetaan. Pikkupoika haluaa esitellä meille huovasta tehtyjä matkamuistoja: pehmokameleita ja Mongolian karttoja. Karttoihin on ommeltu koristeiksi kivettyneitä kotiloita ja luunpaloja. Fossiillien maastavienti on laitonta, mutta nuolaista niitä sentään voi. Kieli tarttuu luuhun kiinni yhtä tiukasti kuin lapsuudessani, kun lipaisin talvella metallista liukumäkeä. Tajuan nuolevani 70 miljoonaa vuotta vanhaa dinosauruksen luuta. Tuntuu kuin koskettaisin ikuisuutta.

Kamelinmaidosta tislattua pontikkaa

Mongolia_Palonen_17
Arkhia, kamelin maidosta tislattua pontikkaa, saavat maistaa vain arvovieraat.

Jurtan isäntä, Zhamjan eli Kääntämätön Tiibetiläinen Nimi, kruunaa vaikutelman gobilaisten vieraanvaraisuudesta. Hän päättää tarjota meille kamelin maidosta tislattua arkhia, jota saavat maistaa vain arvovieraat.

Ennen hörppyä lepytän henkiä parhaani mukaan: kastan pikkurillin maljaan ja roiskin pontikkaa ympäriinsä. Isäntä myhäilee tyytyväisenä. Viileä juoma maistuu miedommalta kuin vuohenmaidosta tehty arkhi, mutta humallun salakavalasti. Kamelipontikkaa ei suotta kutsuta ”viekkaaksi votkaksi”.

Siemaillessani juomaa annan katseeni kiertää seinälle ripustetuissa mitaleissa. Kymmenen niistä on saatu kamelien kauneuskilpailuista. Kysyn, miten lerppakyttyräisen kamelin kauneutta oikein mitataan.

Kääntämätön Tiibetiläinen Nimi selittää, ettei kyttyrällä ole niin väliä – sehän on sama asia kuin silmien väri, niitä nyt vain on kaikenlaisia. Tärkeintä on kamelin karvan silkkinen pehmeys.

Kamelikisoissa arvostellaan ensin ratsastajien ulkonäkö – heidän perinteiset deli-takkinsa, gutul-saapikkaansa, ja koko yleinen vaikutelma – ja sitten ovat vuorossa erilaiset kilpailut. Eräässä niistä on ensin punottava muutaman metrin mittainen köysi, sitten pujotettava se puolivillin kamelin sierainten läpi, ja lopuksi satuloitava eläin. Lisäksi jokavuotisiin kamelifestivaaleihin kuuluvat kamelipoolo ja viestikisa, jossa voitosta taistelee koko perhe.

Kuunnellessani Kääntämätöntä Tiibetiläistä Nimeä ymmärrän, että hän todella rakastaa perhettään ja jumaloi kameleitaan. Hän on onnellinen saadessaan elää autiomaassa, jonka ilmasto on ankara mutta asukkaat vieraanvaraisia.

Lue lisää:

Viinaa ja vastateurastettu vuohi

Matkavinkkejä Gobin autiomaahan

Mongolia-opas