Sri Lanka sää ja ilmasto – paras aika matkustaa Sri Lankaan?

Trooppinen hiekkaranta Sri Lankalla. Kuva: Anton Gvozdikov / Shutterstock

Sri Lankassa vallitsee trooppinen ilmasto, jolle tyypillistä ovat kaksi vuodenaikaa – kuiva- ja sadekausi – jotka vaihtelevat vuodenajan mukaan eri puolilla saata. Sri Lankan ilmasto on siis matkailun kannalta otollinen. Monsuunituulet puhaltavat sateita ja kovia aaltoja eri aikoihin Sri Lankan länsi- ja itärannikolle.

Sri Lankaan voikin matkustaa melkein ympäri vuoden: kun toisella puolen saarta on sadekausi, on toisella paras sää – ja päinvastoin.

Paras aika matkustaa Sri Lankaan on talvi, jolloin on hyvä sää monissa Sri Lankan kiinnostavimmista matkakohteista.

Sri Lankan sää – vältä loka- ja marraskuuta

Sri Lankan taivas on sininen, eivätkä huolet paina.
Sri Lankan taivas on sininen, eivätkä huolet paina.

Poikkeuksen edelliseen tekevät vain monsuunikausien väliin osuvat loka- ja marraskuu, jolloin voi sataa missä päin saarta tahansa.

Sri Lankan sadekausi länsi- ja etelärannikolla

Lounaismonsuuni eli Yala tuo sateet saaren länsi- ja etelärannikolle sekä teenviljelyalueille huhti-syyskuussa. Sateisinta aikaa kestää huhtikuusta kesäkuulle.

Sri Lankan sadekausi itärannikolla

Kaakkoismonsuuni eli Maha tuo sateet saan itärannikolle marraskuusta maaliskuulle. Sateisimpia kuukausia ovat marras- ja joulukuu.

Sri Lankassa voi matkustaa myös sadekaudella

Kannattaa muistaa, ettei sadekausi estä matkailua niilläkään seuduilla, joille se osuu. Pitää vain varautua, että päivässä saattaa sataa päivän tai pari, ja aallot voivat olla liian kovat turvalliseen uimiseen.

Huonolla onnella voi toki käydä niinkin, että sadekaudella sataa muutaman päivän perätysten.

Toisaalta on otettava huomioon myös se, että ilmastonmuutos on sotkenut myös Sri Lankan säätilaa eivätkä edellä mainitut monsuunikaudet ole enää kiveen kirjoitettuja.

Sisämaan kulttuurikolmio on kuivaa seutua, ja siellä voi käytännössä matkustaa ympäri vuoden.

Kannattaa myös muistaa, että sadekaudella saa yleensä todella hyviä alennuksia Sri Lankan hotelleista.

Katso lentotarjoukset Sri Lankaan.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!