Kandy ja Hampaan temppeli

Kandyn Hampaan temppelissä säilytetään Buddhan hammasta. Kuva: PhilipYb Studio / Shutterstock

Kandy – jo kaupungin nimessä soi lupaus eksotiikasta. Sri Lankan sisämaassa, vuorten ja viidakoiden suojissa lymyilevä Kandy olikin pitkään tarunomainen paikka, kuningaskunta, joka piti itsepintaisesti puoliaan eurooppalaisia valloittajia vastaan.

Kerta toisensa jälkeen Kandyn kuningaskunta löi brittien sotajoukot, jotka jo viidakon läpi kulkeminen oli saanut henkihieveriin. Lopulta vasta, vuonna 1815, kolmen sodan jälkeen, Kandyn kuningaskunta antautui briteille.

Nykyään Kandy on vehreyden ympäröimä kaupunki, jonne matkustetaan katsomaan Hampaan temppeliä, yhtä maailman pyhimmistä buddhalaisista temppeleistä.

Melkein jokainen Sri Lankaan matkustava tulee käyneeksi Kandyssa jo kaupungin keskeisen sijainnin ansiosta – Kandyn kautta on helppo matkustaa niin Sri Lankan teeviljelmille kuin Sigiriyaan ja Kulttuurikolmion rauniokaupungeillekin.

Kandyn erottavat Colombosta edelleen viidakkoiset vuoret, joiden yli ajaessa on helppo ymmärtää, miten Kandy säilyi niin pitkään valloittamattomana pitäen kiinni vanhoista, erikoisista tavoistaan. Kandya pidetään edelleen Sri Lankan singhalaisen kulttuurin sydänmaana, jossa eurooppalaisten vaikutus on muuta maata pienempi.

Hampaan temppeli

Sisäänkäynti Hampaan temppeliin. Kandy, Sri Lanka. Kuva: Suronin / Shutterstock

Hampaan temppelissä sanotaan säilytettävän Buddhan kulmahammasta. Pyhäinjäännös on yksi buddhalaisen maailman arvostetuimmista.

Hammasta säilytetään suuressa, kellonmuotoisessa astiassa, joka on koristeltu kullalla ja jalokivillä. Astian sisällä on sisäkkäin aina vain pienempiä astioita kuin matushka-nukessa.

Astia on piilossa luukkujen takana, jotka avataan päivittäisten rukoushetkien ajaksi kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Rukoushetkien aikaan Kandyn temppelin valtaa uskomaton kuhina ja väentungos. Tämä on Sri Lankaa eksoottisimmillaan.

Seremonia on hyvin erilainen, mihin on voinut muualla, vaikkapa Thaimaassa, tottua. Ilma täyttyy pärinästä, kun miehet hakkaavat rumpuja rintakehät paljaina valkoisissa pussihousuissa ja punaisissa päähineissä ja soittavat klarinettimaisella torvella.

Rukoilijoille tarkoitettu jono vie luukun vierestä. Mukaan saa liittyä turistikin, mutta helpommalla pääsee, kun etsii rauhallisemman paikan, josta voi kurkkia hampaan astiaa jonon välistä.

Itse hammasta ei näytetä kenellekään, vain sitä suojeleva astia.

Vierailu Hampaan temppeliin kannattaa ajoittaa nimenomaan rukoushetkien aikaan. Rukoushetkien ulkopuolella Hampaan temppeli ei ole erityisen ikimuistoinen elämys. Kauniisti koristeltu toki, muttei muuten niin erikoinen.

Kandyn nähtävyydet

Kandy, Sri Lanka. Kuva: Yakov Oskanov / Shutterstock

Vaikka Kandy on Sri Lankan toiseksi tärkein kaupunki pääkaupunki Colombon jälkeen, on Kandyn keskusta yllättävän pieni ja kompakti.

On Hampaan temppeli, järvi ja perinteisiä kauppakujia. Keskustan ulkopuolella voi käydä vehreillä kukkuloilla Kandyn teemuseossa, joka on perustettu tunnelmalliseen, vanhaan teetehtaaseen. Samalla näkee srilankalaisia teeviljelyksiä, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa kun Sri Lankan johtavilla teenviljelyalueilla.

Jos haluaa fiilistellä srilankalaista kaupunkielämää, on Kandy paljon helpommin haltuun otettavissa kuin Colombo. Mutta Hampaan temppelin – ja viihtyisien hotellien – ohella Kandy ei tarjoa muita suuria elämyksiä.

Kandyn historia onkin mielenkiintoisempi kuin kaupungin nykypäivä. Kandy oli aikoinaan todella eksoottinen paikka. Sen sai kokea 1600-luvulla muuan Robert Knox.

Eksoottinen Kandyn kuningaskunta

Kulttuuri- ja tanssiesitys Kandyssa. Kuva: Saiko3p / Shutterstock

Oli vuosi 1660, Sri Lankassa jokea ylös sisämaahan matkannut, 19-vuotias lontoolainen merimies Robert Knox jäi Kandyn kuninkaan panttivangiksi.

Ensimmäinen yllätys Knoxille oli, että kuninkaalla oli monta muutakin eurooppalaista vankia: sotavankeja, haaksirikkoisia ja lähettiläitä. Vangeista korkea-arvoisimpia oli Aurinkokuningas Louis IV:n lähettiläs monsieur De la Narolle, joka ei ollut alkuun tahtonut sopeutua paikalliseen etikettiin. Ranskalaista oli pidetty raudoissa niin pitkään, että hänen mielensä muuttui.

Monsieur De la Narolle välttyi sentään kuolemantuomiolta, joka toteutettiin Kandyssa niin, että norsu repi uhrin palasiksi.

Ja niin kuin tarunhohtoisessa kuningaskunnassa olettaa sopikin, oli Kandyssa asenne seksiin vapaamielinen. Knoxin mukaan naiset ja miehet menivät useita kertoja naimisiin ennen kuin asettuivat aloilleen.

Ihmiset vaikuttivat laiskoilta tekemään työtä, koska se ei kannattanut: verottaja vei kaiken ylijäämän, mitä asukkaat saivat kerättyä.

Kandyn kyläpäälliköt pukeutuivat kääriytymällä valtavan pitkiin kankaisiin, jotka saivat heidät näyttämään eläviltä tynnyreiltä.

Knox oli matkannut yhteen maailman oudoimmista valtakunnista.

Lopulta Knox onnistui pakenemaan 19 vuoden panttivankeuden jälkeen.

Nykypäivän matkailija pääsee Kandyn otteesta nopeammin: päivä tai pari riittää kaupunkiin tutustumiseen – ellei sitten jää Kandyn viehättävien hotellien lumoihin.

Kandyn hotellit

Queen’s Hotel on yksi Kandyn siirtomaa-aikaisista rakennuksista. Kuva: Dmitry Chulov / Shutterstock

Kandyssa on säilynyt useampi kolonialismin ajan hotelli, joissa voi asua ja vieläpä varsin edullisesti.

Ykkösvaihtoehto on aivan Hampaan temppelin vieressä sijaitseva Queen’s Hotel, jota ei ole puunattu vielä liian kalliiksi. Queens Hotelista käsin on helppo nauttia temppelin lisäksi Kandyn keskustan tunnelmista.

Hieman syrjemmällä, Hampaan temppelistä nähden Kandyn järven vastarannalla sijaitseva Hotel Suisse on toinen komea, vanha kolonialismin ajan hotelli. Hotel Suisse sopii puolestaan leppoisaan rentoutumiseen ja uima-altaalla pulikointiin.

Kandyn festivaali – Kandy Esala Perahera

Vuosittaisessa Kandy Esala -festivaalin huipentavassa kulkueessa näkee komeasti koristeltuja norsuja. Kuva: Saman Weeratunga / Shutterstock

Eksoottisimmillaan Kandy on heinä-elokuussa, kun kaupungissa vietetään Kandy Esala Peraheraa, Sri Lankan värikkäintä festivaalia. Festivaali huipentuu komeati koristeltujen norsujen kulkueeseen.

Matka Kandyyn

Kandyyn on Sri Lankan pääkaupungista Colombosta vajaan neljän tunnin ajomatka. Kandysta matkaa voi jatkaa Sigiriyaan ja Sri Lankan rauniokaupunkeihin tai Sri Lankan teeviljelmille.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!